Voitaisiinko

Mitäkö minä ajattelen ykkösestä? En ainakaan mitään pahaa.

Paljoa en ykkösestä tiedä, mutta sen perusteella mitä tiedän, hän on kaikin puolin ja kaikilta osin hyvä vaimo ja äiti. Hiukan surumielisenä mietin, että miehensä sivusuhteesta huolimatta hän on hyvin hyvin onnekas nainen, koska hänellä on sellainen mies.. Mies, jonka itse tapasin yhdeksän vuotta liian myöhään.

Vaikka minulla ja tämän ykkösen miehellä onkin ollut juttu meneillään ja vaikka minun jälkeeni tulisi muitakin sivusuhteita, mies tuskin jättää vaimoaan ja perhettään milloinkaan. Hän saattaa hakea jännitystä, vaihtelua, itsetunnon kohotusta ja seksiä muiden naisten sylistä, mutta puolisoksi ja pysyväksi kumppaniksi hän on valinnut ykkösen, joten aika harvinaislaatuinen nainen tuon ykkösen täytyy olla.

suurin osa kakkosista nyt tuskin ajattelee, että "ykkönen" on raukka tai tyhmä. Tosin mitä itse olen kokenut mies sitä hokee, miten sitä ei ymmärretä kotona yms.... itse suhteeni aikana lähinnä puolustin miehelle sitä ykköstä ja lopulta kielsin miestä hänestä puhumasta. Ei kai kakkoset tai ykköset ole sen pahempia kumpikaan, toisaalta molemmat, jos tunteita on pelissä , tulevat kusetetuksi saman miehen kautta lähinnä.

Vähän hymyilyttää tuo kysymyksenasettelu omalla kohdallani. Kysymys on mieheni ja ja kakkosen omista epätoivoisista epäonnistumisista ynnä muista ja suhde on pakoa arjesta. Kakkonen elää elämää viinaan menevän repputyöläisen vaimona. Vähän ihmettelen, ettei ole saanut elämäänsä järjestykseen eli ei päässyt irti miehestään, jonka kanssa " hänellä ei ole mitään kanssakäymistä".

Kun kuitenkin mulle asia esitetään siten että kysymys on vähintään Vuosisadan Suurimmasta Rakkaustarinasta, niin jo on kumma etteivät osapuolet ole kyenneet järjestämään elämäänsä siten että saisivat toisensa vaikkapa hylkäämällä kaiken muun.

En ole millään tavalla surkea vaan päinvastoin. Mulla on ulkonäköä, älykkyyttä, hyvä vakituinen työpaikka, MUTTA ENNENKAIKKEA myös ollut halu käsitellä paljastunut uskottomuusjupakka tyylikkäästi. En ole mm. paljastanut sivusuhteen jossakin määrin agressiiviselle puolisolle jo pitkään jatkunutta salapaneskelua.

Minä( ykkönen?) häviän tässä jutussa vähiten, kävi miten kävi. Elämänsisältöni olen aina hakenut muualta kuin salasuhteissa vieraisiin miehiin.

Itselläni on mennyt hyvin, koska elämänarvoni ovat olleet aina kunnossa. Jos sitten joskus sattuu käymään niin, että kohdalle sattuisi sopiva mies, niin mikä ettei. Mutta ei se ole mulle itsetarkoitus. Olen sen verran itsenäinen naisihminen. Että silleen.

Olen aikoinani solminut suhteen ukkomieheen tarkoin harkiten. Olen tavannut vaimon pari kertaa ja pidän häntä todella fiksuna ihmisenä. Ei mitään riehumisia tai nimittelelyjä ollut kummankaan puolelta.

Olen Itse eronnut 15 vuotta sitten ja pystyin hyvin tuntemaan sen surun ja pettymyksen sekä ahdistuksen siitä, kun aviomies ei enää haluakaan elää yhteistä elämää. Annoimme viimein miehen itse ottaa vastuun ja tehdä valinnan. Vuoden mies poukkoili välillämme ja viimein muutti luokseni.
Ex vaimo sai aikaa järjestää rauhassa elämäänsä. Itse pyrin olemaan niin etten turhaan loukkaisi häntä, esim. miehen sukulaisiin tutustun vasta nyt, kun kaikki tietää tilanteen.

Tuon avioliiton tragedia oli se, että he halusivat ihan eri asioita molemmat. Vaimo oli tyytyväinen, mutta mies ei. En siis omasta mielestäni rikkonut perhettä, se oli pahasti säröillä jo ennen minua. Oli vain ajan kysymys, milloin ero tulee. Vaihtoehtona olisi tietysti ollut molempien katkeroituminen vuosien myötä, mutta muiden silmissä olisi ollut hienoa että avioliitto jatkuu.

Olen sitä mieltä että pettäjä/pettynyt etsii kohteensa vaikka heinäsuovasta, kun se on niin päättänyt. Me satuimme vain tosissamme rakastumaan - en muuten olisi harkinnut aikoinaan koko suhdetta!

Olen ollut kaksi vuotta kakkosena.

Aluksi säälin ykköstä ja tunsin huonoa omaatuntoa hänen takiaan, koska kuvittelin tunkeutuneeni keskelle sopusointuista perheidylliä. Silloin ajattelin, että ei, en voi alkaa tähän. Ajan kuluessa mies kertoi minulle asioita, joiden perusteella tajusin, että näin ei ollutkaan. Ykkönen oli jo vuosia sitten sanonut hänelle, ettei rakasta enää ja pelkkää kulissiavioliittoa pidettiin pystyssä. Aloin ajatella, että jos vaimo ei rakasta häntä niin onko jotain väärää siinä, jos minä rakastan.

Myöhemmin olen kuullut ykkösestä sen verran lisää, että tiedän, ettei hän ole ollenkaan sellainen ihminen, jonka kanssa tulisin toimeen. Arvomaailma on niin eri - ei ihme jos ei miehensäkään kanssa ole siinä yhteistä. Tunnen näissä asioissa häntä kohtaan lievää vastenmielisyyttä, mutta sillä ei ole tekemistä tämän kolmiodraaman kanssa. Hän luultavasti epäilee miehellään olevan sivusuhde, mutta on kykenemätön selvittämään tilannetta miehensä kanssa. Tai jos ei epäile, hänen täytyy oikeasti olla aika hölmö.

Jos minä hukkaan tässä elämääni, niin hukkaa ykkönenkin. Minulla on sentään muutakin ja minä tiedän, miten asiat ovat - hän ei tiedä. Kunpa joku kertoisi hänelle. Itse en silti halua olla se, joka kertoo.