Olen 28-vuotias nainen. Olen tässä viime vuosien aikana kypsynyt hiljalleen siihen, että nyt riittää tää vipeltäminen ja haluaisin asettua. Löytää sen oikean, jonka kanssa joku päivä muuttaa yhteen, astella alttarille ja perustaa perhe. Mutta ongelmana onkin luonnollisesti se, ettei tahdo miestä löytyä sitten mistään. Olen huomannut, että ikähaarukassa 30 /-5 vuotta sinkkumiesten profiili noudattelee suurinpiirtein seuraavaa:
A) sitoutumiskyvyttömät ja vailla vastuuntuntoa olevat pelimiehet, joille mikään ei koskaan riitä - ei kiitos.
B) Runsaasti viinaa juovat, tupakoivat tai muita myrkkyjä pössyttelevät miehet - ei kiitos, en halua pahalta haisevaa juoppoa viereeni, enkä kenties joku päivä päihdeongelmista kärsivää isää lapsilleni.
C) todella ujot (=eivät juuri juttele), epävarmat, itseensä luottamattomat ja estoiset miehet, jotka mahdollisesti em. luonteenpiirteiden lisäksi eivät oikein hallitse esim. pukeutumista tai käytöstapoja, eikä heillä ole hajuakaan siitä, mitä naiselle pitäis tehdä jos sellaisen viereensä saa - ei kiitos, liian suuri työkenttä, en jaksa odottaa kymmentä vuotta että mies oppii perusasioiden lisäksi relaamaan...
D) ujot, lievästi estoiset, hiukan epävarmat ja naisten kanssa lähes kokemattomat miehet, jotka kuitenkin haluaisivat löytää sen oikean naisen elämäänsä ja tietävät, mitä elämältään haluavat - tällainen tapaus voisi jo sopia paremmin, ja jos vaan jaksan opettaa ja kannustaa miestä ja olla kärsivällinen, niin ehkäpä tästä ryhmästä voisi "jalostaa" itselleen aviomiesehdokkaan :) Riippuu vaan pitkälti omasta kärsivällisyydestä ja miehen ujouden asteesta.
Ja ennen kuin joku mies vetää herneen nenäänsä niin totean, että meistä sinkkunaisista voisi tehdä varmaan vähintäänkin samanlaisen luokittelun, ja peiliinhän tässä munkin on katsottava kun mietin, miksi sinkkuna olen edelleen (vaikka yritystä ja halua löytää se pari ei varmasti ole puuttunut). Mutta joskus vaan tulee mieleen, että eikö todellakaan ole muita vaihtoehtoja enää jäljellä?? En jaksa uskoa, etteikö niitä avoimia ja puheliaita, reippaita, estottomia, liikunnallisia ja tyylikkäitä, mukavia ja fiksuja sinkkumiehiä enää ole, herää vain kysymys että missähän he mahtavat liikuskella, kun eipä heihin koskaan missään törmää...? Tai sitten hyväksyn tosiasian ja rupean sopeutumaan noihin jäljellä oleviin vaihtoehtoihin, kaipa sieltäkin joku helmi voi löytyä kun tarpeeks kauan jaksaa yrittää... Huoh!
A) sitoutumiskyvyttömät ja vailla vastuuntuntoa olevat pelimiehet, joille mikään ei koskaan riitä - ei kiitos.
B) Runsaasti viinaa juovat, tupakoivat tai muita myrkkyjä pössyttelevät miehet - ei kiitos, en halua pahalta haisevaa juoppoa viereeni, enkä kenties joku päivä päihdeongelmista kärsivää isää lapsilleni.
C) todella ujot (=eivät juuri juttele), epävarmat, itseensä luottamattomat ja estoiset miehet, jotka mahdollisesti em. luonteenpiirteiden lisäksi eivät oikein hallitse esim. pukeutumista tai käytöstapoja, eikä heillä ole hajuakaan siitä, mitä naiselle pitäis tehdä jos sellaisen viereensä saa - ei kiitos, liian suuri työkenttä, en jaksa odottaa kymmentä vuotta että mies oppii perusasioiden lisäksi relaamaan...
D) ujot, lievästi estoiset, hiukan epävarmat ja naisten kanssa lähes kokemattomat miehet, jotka kuitenkin haluaisivat löytää sen oikean naisen elämäänsä ja tietävät, mitä elämältään haluavat - tällainen tapaus voisi jo sopia paremmin, ja jos vaan jaksan opettaa ja kannustaa miestä ja olla kärsivällinen, niin ehkäpä tästä ryhmästä voisi "jalostaa" itselleen aviomiesehdokkaan :) Riippuu vaan pitkälti omasta kärsivällisyydestä ja miehen ujouden asteesta.
Ja ennen kuin joku mies vetää herneen nenäänsä niin totean, että meistä sinkkunaisista voisi tehdä varmaan vähintäänkin samanlaisen luokittelun, ja peiliinhän tässä munkin on katsottava kun mietin, miksi sinkkuna olen edelleen (vaikka yritystä ja halua löytää se pari ei varmasti ole puuttunut). Mutta joskus vaan tulee mieleen, että eikö todellakaan ole muita vaihtoehtoja enää jäljellä?? En jaksa uskoa, etteikö niitä avoimia ja puheliaita, reippaita, estottomia, liikunnallisia ja tyylikkäitä, mukavia ja fiksuja sinkkumiehiä enää ole, herää vain kysymys että missähän he mahtavat liikuskella, kun eipä heihin koskaan missään törmää...? Tai sitten hyväksyn tosiasian ja rupean sopeutumaan noihin jäljellä oleviin vaihtoehtoihin, kaipa sieltäkin joku helmi voi löytyä kun tarpeeks kauan jaksaa yrittää... Huoh!
Vastaukset 43
Vanhimmat
joku osuu. Ehkäpä jopa minä.
Kuulostat vaan jutuissasi hieman vaativalta. Saa vähän sellaisen kuvan että kaveri tippuu matkasta pienestäkin virheestä.
Missäs päin sitä asustelet, jos vaikka haluat nähdä sen kunnon miehen...
Olet ihmistä syvemmin ymmärtämätön typerys, lisäksi monen eri miehen käyttämä, joten ihmettele pois vaan, miksi miehet eivät kanssasi halua alkaa perhettä perustamaan, ei pahalla, mutta mieluummin olutlasi kuin sä ja unelmas perheestä, ammuu.
Mä tiedän mitä haluan vaikka en olekaan seurustellut koskaan. En kuitenkaan ole ujo tai minkään "koulutuksen" tarpeessa, mitä se sitten lieneekin... Ja vaatteetkin osaan valita vaikka en mikään muodin perässä juoksija olekaan. Tuo on aivan typerää luokitella ihmisiä eri ryhmiin sillä monilla on piirteitä useimmista ryhmistä. Kannattaa myös mennä itseesi jos vaadit puheliasta, avointa, tyylikästä, fiksua, liikunnallisia jne miehiä. Jaksatko itse olla joka päivä tyylikäs, puhelias, liikunnallinen jne? En usko sitä ja siksi on aivan turha vaatia sitä muiltakaan. Elätkös muuten virtuaalitodellisuudessa vai oikeassa maailmassa?
olisi kiva se elämän nainen, muuttaa yhteen, astua alttarille ja perustaa perhe.
Vipeltänyt en ole juuri koskaan, eikä se kiinnostakaan.
Minkähän takia on niin helppo löytää kaikki viat jopa kokonaisesta sukupuolesta ja yleistää sitä tosi rankasti? Jos SINUN pieneen maailmaasi ei ole sopivaa löytynyt on tietenkin selvä oletus ettei sellaisia ole edes olemassa? Joskus voisi katsoa myös peiliin. Helpottaisi oloasi.
Kuitenkin meitä hyviä miehiä on. Ei täydellisiä mutta hyviä. Mutta kun ei kelpaa. Miksi?
Kuulun D- ryhmään, kummastuttaa:
"En jaksa uskoa, etteikö niitä avoimia ja puheliaita, reippaita, estottomia, liikunnallisia ja tyylikkäitä, mukavia ja fiksuja sinkkumiehiä enää ole"
Miten tämä pitäisi ymmärtää? Eikö sinusta D-ryhmään kuuluva voisi myös olla liikunnallinen, tyylikäs, mukava ja fiksu. Miksei puhelias, reipas ja estoton voi hyvinkin olla tutumman kanssa, jos ei heti tuntemattoman kanssa.
Susta vähän paistaa epätoivo, sulta puuttuu kärsivällisyys tutustua miehiin kunnolla. Suurin osa miehistä kuitenkin on oudomman ihmisen kanssa sulkeutuneempia. Et ymmärrä, että ujoilla juuri on paljon herkkiä tunteita, siksi he ovat sulkeutuneita. Siksi tarvitaan luottamusta, jotta mies avautuu.
Hölmöä tekstiä tuo, että D-ryhmäläisiä pitäisi opettaa ja jalostaa. Jos asenteesi on tuollainen, D-ryhmän miehetkin kaikkoavat saman tein. Toista pitäisi pystyä arvostamaan omana itsenään, eikä yrittää muuttaa.
Jotensakin samaan ajatukseen päädyin. Tuntuu kuin aloittaja ei osaisi ottaa ihmisiä ihmisinä vaan ominaisuuksina, jotka koulutetaan mieleisiksi, jos ei valmiina saa.
Ne ujohkot, kiltit miehet ovat parhaita, mutta on iso riski tutustua, ja saada tällainen ujo avautumaan, ja kun hän sen tekee, ei sitten ollakaan toisillemme sopivia. On raskasta "kouluttaa" tällainen lähes täysin kokematon mies parisuhteeseen : (
Onko parisuhde mielestäsi jokin projekti missä tarvitaan koulutusta? Voisitko ystävällisesti kertoa missä oppilaitoksessa koulutetaan ihmisiä parisuhteeseen? Voisi olla hyvä käydä kurssi jossa opetetaan seurustelun taidot jotta se käytännössä sitten onnistuisi hyvin. Lisäksi olisin kiinnostunut menemään kaverikurssille missä opetetaan millä tavalla pitää kommunikoida kavereidensa kanssa. Että varmasti osaisin olla kavereiden kanssa enkä tekisi mitään väärää.
" Onko parisuhde mielestäsi jokin projekti missä tarvitaan koulutusta?"
Kukaan ei ole seppä syntyessään.
Ihme juttu. Jos miehen "velvollisuus" on hoitaa parisuhdetta, niin miksi nainen ei voi "uhrautua" elämässään edes kerran, ja tee jotain mahdollisen tulevan onnensa eteen ?
> On raskasta "kouluttaa" tällainen lähes täysin kokematon mies parisuhteeseen : (
Kerro nyt tyhmälle, ujolle poikamiehelle, mitä tarkoitat kouluttamisella ? Voin vastata suoralta kädeltä, ovatko mainitsemasi asiat ns. "oikeita ongelmia", vaan pelkästään naisen logiikalla tehtyjä päätelmiä.
Naistenlogiikkaa tai provoa. Vastausta ei kysymykseesi kuulu ja alan päätyä jo jälkimmäisen kannalle. Olipas taas kerran typerä aloitus.
Hunapurkki
Sun täytyy vähän varttoa, koska ne parhaat on jo varattu aikoja sitten , ne (tai 50% niistä, ks erotilastot) tulee uudelle kierrokselle noin 35-45 vuotiaina.Eli joko tyydyt noihin b ryhmiin tai otat suosiolla vähän kokeneemman, tai odottelet, tai luotat lottopottisattumaan ( joku parhaista vapaana, tod.näk.tapauskategoria 1 kuuluva/nut):
..mitä tarkoitat! Ja siksipä mulla onkin sulle hyviä uutisia!
Itse olen kaunis ja koulutettu kolmekymppinen. Sinkkuna olin jotain vuoden verran, pitkän parisuhteen päätyttyä. Ensin tuli tämä vipellysvaihe, joka olikin kyllä äärimmäisen hauskaa aikaa :) Tämän jälkeen tuli tuo mainitsemasi voisihan-sitä-jonkun-vakkarin-jo-löytää -vaihe, jolloin käytiin läpi nettideitit sun muut ja eihän sieltä mitään löytynyt, tai no, ihan hyviä tyyppejä muttei mitään "oikeeta".
Kyllästyin lopulta koko touhuun, vei liikaa aikaakin :) ja jatkoin elämääni jotain noiden kahden edellämainitun olotilan välillä. Edelleen ajattelin, että olisi ihan kiva löytää joku, mut jos ei niin sitten ei..
Ja kuinkas kävikään! Ihan vahingossa tapasin baarissa ihan ihanan miehen, jonka kanssa ollaan tapailtu nyt jonkin aikaa.. että sikäli olen jäävi "neuvomaan" sua, kun taidan itse vielä leijailla jossain sfääreissä.. Kyyninen puoleni yrittää aika ajoin ottaa vallan, mutta minen anna periksi! Sepä onkin ainoa mitä kaiholla muistelen teinivuosista: rohkeutta hypätä.
Hassuinta tässä on, että luettelemasi lista miestyypeistä oli juurikin samaa mitä itse ajattelin vielä jokin aika sitten, ja tavallaan allekirjoitan ne vieläkin. Sitten kuitenkin, kun tapaa sen IHANAN, niin eipä niillä piirteillä ole loppupelissä juurikaan merkitystä. Tai no, jollain on tietysti, en minäkään ketään haisevaa juoppoa haluaisi :) Ihan vaan esimerkkinä.
Itsekin tapasin joitakin sekä ulkopuolisesti että sisäisesti "täydellisiä" miehiä, mutta AINA jokin klikkasi "onhan toi ihan jees, MUTTA.."! Tarinan opetus siis lienee: et oikeasti täysin tiedä mitä piirteitä unelmiesi miehessä on, ennenkuin tapaat hänet! Esimerkiksi mun unelmamiehen piti olla vähintään 190 cm pitkä, mutta tämäpä on mun pituinen.. aivan sama.
Älä tyydy keskinkertaiseen tunteeseen, uskon että sulla on varaa valita niinkuin oli mullakin :)
Tsemppiä, sisko!
Osuit harvinaisen oikeilla sanoilla asian ytimeen. Siksi saatkin miehiltä kitkerää palautetta ja peiliinkatsomiskommentteja:)
Aika varmasti väittäisin, että avoin ja puhelias, reipas, estoton, liikunnallinen ja tyylikäs, mukava ja fiksu mies on kolmenkympin kieppeillä varattu. Tuollainen mies yleensä osaa ottaa haluamansa naisen ja haluajia löytyy. Ja määritelmäsi mukaan on vielä sitoutumishaluinen, koska pelimiehet olivat erikseen.
Suosittelen tyytymistä muihin vaihtoehtoihin:( Eronneista löytyy "laatua" tietysti myös.
Pinnallisiksi meitä kyllä haukutaan, jos ei halua koulutusprojektiin lähteä. Ikisinkkumiehen näkökulmasta ei ymmärrä, miksi nainen haluaa miehen osaavan tässä iässä käsitellä naista tai osaavan pukeutua/käyttäytyä. Tai ainakaan ei suostu ymmärtämään, miksi nuo taidot pitäisi itse olla opetellut.
Helpompaa on meitä liikaa vaativiksi sohaista. Taustalla on usein ajattelutyylejä "jos suurin osa miehistä ei osaa pukeutua, suurin osa naisista ei voi sitä vaatia, joten ei minunkaan tarvitse. ja jos vaadit, olet nirppanokka", "ei isäkään pukeutunut", "minut on hyväksyttävä tällaisena kuin olen tai sinä olet pinnallinen".
Joten isät ja äidit, sosiaaliset taidot kasvatuksessa kunniaan!
Jos naisen käsittely vaatii tiettyjä taitoja niin sitten olen mieluummin ilman semmoista naista. Mielestäni tuommoiset jutut kuuluvat lähinnä yläasteelle, eivät aikuisikään. Toivotan mukavaa loppuelämää niille jotka elävät kuten sinkkueläimissä ja muissa tv-sarjoissa!
Sitäkö tässä nyt pitää todistella, että jos kolmekymppinen neiti X ei löydä sopivaa miestä, niin vika on vain _kaikissa_ vapaissa miehissä. Ne täydelliset miehet on parinsa valinneet. Mistähän johtuu, että te ette tullet valituksi?
Eiköhän ne "hyvät" naisetkin tuohon ikään mennessä ole miehen löytäneet. Jos ei, niin eipä homma ainakaan helpommaksi muutu, kun "parasta ennen" pvm on mennyt.
Ihmettelen sitä, että mielestänne vain miehet ovat sen "koulutuksen" tarpeessa. Ettekö hyvät leidit itse kaipaa mitään koulutusta, koska ne teidän aiemmat parisuhteet ei ole kestäneet?
Tässä nyt mentiin hieman vikaan, mutta kiitti hyvästä pointista kuitenkin. Eli olen vakaasti sitä mieltä, että parisuhde on kahden ihmisen koulu, jossa molemmat yhtä lailla "kouluttavat" ja opettavat toinen toisiaan. Kukaan ei ole täydellinen, eikä kaikkea tarvikkaan handlata heti, jos koskaan. Joka päivä opitaan jotain uutta, niin itsestä kuin toisestakin. Mutta alkuperäinen ajatukseni oli, että miehen kokemattomuus, epävarmuus tai haparoiva ote ALUSSA ei haittaa, jos nämä ominaisuudet eivät ole niin vahvoja, että ne todella haittaavat tutustumista pitemmän päälle. Eikä mulla itsellänikään hirveesti kokemusta ole, mutta sen verran kuitenkin, että tuppisuuksi en jää enkä liiemmin ujostele parisuhteessakaan. Ja MISSÄÄN VAIHEESSA EN OLE VÄITTÄNYT, että vikaa olis vain sinkkumiehissä, sillä kuten avausviestissäni sanoin, vikaa on myös mussa koska tässä pisteessä olen ja tällaiselle palstalle kirjoittelen :)
Haluaisin vain löytää sellaisen miehen, jonka reippaus ja "ottautuminen asioihin" olisi suurinpiirtein samaa tasoa kuin omani, koska se on oikeasti aika hämmentävä tilanne, jos mies vaan istuu jännittyneenä vieressä kuin odottaen, että mitähän seuraavaks tapahtuu...? Ja itse joutuu tavallaan ohjailemaan koko hommaa jatkuvasti eteenpäin ja ns. potkimaan miestä persuksille, kertomaan/antamaan eleillä ymmärtää, mitä seuraavaksi ois fiksua tehdä ja aloittamaan sängyssäkin aakkosista, kun mies "rupeaa harjoittelemaan"... Kokemattomuus ja seurustelemattomuus ei siis ole huono asia, jos sen ajan on pystynyt hyödyntämään fiksusti mahdollista tulevaisuuden parisuhdetta ajatellen, jos on siis varma että sellaisen haluaa (esim. tutustumalla aihepiiriä käsittelevään kirjallisuuteen, seuraamalla ympäristön tapahtumia, hankkimalla itseluottamusta esim. hakeutumalla juttelemaan naisten kanssa, pitämällä huolen itsestään jne.) sen sijaan, että on vaan esim. vetäny kavereitten kanssa viinaa ja pelannu pleikkaria. Ihmissuhteissa tarvitaan aina tiettyjä perustaitoja, jotka ei kehity kun harjoittelemalla, eihän meistä kukaan ole seppä syntyessään missään lajissa.
No palataan siihen sun alkup. viestiin. Mikä siinä D-ryhmän miehessä on lopulta vialla? Jos sulla ei riitä hiukan sitä kärsivällisyyttä joiden asioiden "kouluttamiseen", niin oletko lopulta valmis tekemään mitään muitakaan uhrauksia tai kompromisseja sen parisuhteen eteen. Ehkä sun siinä tapauksessa on parempi olla yksin.
Nuo pariutumuskuviot nyt vain menevät niin, että mediaani naisella on enemmän kokemusta kuin mediaani miehellä. Ja käänteisesti silti miehelle naisen kokemattomuus on yleensä kuitenkin pienempi ongelma tai ei ongelma lainkaan.
Sellainen riski siihen D-mieheen kuitenkin liittyy, että kun sä olet sitä aikasi "kouluttanut", sen arvo muidenkin naisten silmissä saattaa kohota huomattavasti ja "jatkokoulutuksen" hoitaakin sitten joku sua arvostetumpi koulutuslaitos.
Siis D-miehessä ei ole mitään vikaa, jos nyt suht inhimillisen ajan puitteissa mies alkaa vapautumaan. Ja itse uskoisin, että juuri tuosta D-ryhmästä ne parhaimmat/uskollisimmat vaihtoehdot löytyis, ainakin tässä elämänvaiheessa. Nii-in, kärsivällisyyttähän siihen tarvitaan, mutta niinhän sitä yleensä tarvitaan tässä elämässä (ja ihmissuhteissa) muutenkin. Ja todellakin tiedän, että haluan parisuhteen, ja olen myös itse valmis näkemään vaivaa sen eteen. Mutta en loputtomiin, enkä pelkästään yksipuoleisesti, kyllä siihen molempia tarvitaan!
"Sellainen riski siihen D-mieheen kuitenkin liittyy, että kun sä olet sitä aikasi "kouluttanut", sen arvo muidenkin naisten silmissä saattaa kohota huomattavasti ja "jatkokoulutuksen" hoitaakin sitten joku sua arvostetumpi koulutuslaitos."
Nimenomaan, näinhän voi käydä. Toinen suuri riski mikä tähän liittyy on se, että ikänsä sinkkuna ollut mies päättääkin - "kokeiltuaan" ensin seurustelua mun kanssa - että kyllä poikamieselämä sittenkin voittaa parisuhteen (tai ainakin parisuhteen mun kanssa). Että siihen sitten jään kun nalli kalliolle kököttämään, että taasko tässä näin kävi...
Musta sun odotukset kuulostaa sen verran kohtuullisilta, että onnistumisen mahdollisuudet on ihan hyvät. Onnea!
Musta yksi virhe maailmassa on se, että sun kaltaiset naiset ja ne D-miehet ei löydä toisiaan aiemmin, vaan vasta sitten kun naisen biologinen kello rupeaa muistuttamaan, että perheen perustamisen määräaika lähenee.
> Ne täydelliset miehet on parinsa valinneet.
Jos kaikki "täydelliset" miehet/naiset ovat jo menneet, miksi eroaminen on samaan aikaan niin yleistä ? Jos kumppani on täydellinen, miksi sen kanssa ei eletä loppuun asti ?!
Näin ollen väittämä ei pidä paikkansa.
MOT
Se, että täydelliset miehet on parinsa valinneet, ei tarkoita suinkaan että kaikki parinsa valinneet olisivat täydellisiä.
Mun käsittääksni ne naisten mielestä "täydelliset" miehet on aika harvinaisia ja niiden ei todellakaan tarvi kauan yksin olla. Jokaiselle naiselle ei vain sellaista "valioyksilöä" riitä ja silloin on päätettävä onko itselle paras vaihtoehto joku muu vai ollako yksin.
Eroistahan suurin osa tapahtuu naisen aloitteesta, mutta kärjistetysti tällöin kysymys on vain siitä, että miehestä on (usein syystäkin) päästävä eroon. Mies puolestaan eroaa, jotta voi mennä yhteen toisen (paremman tai nuoremman) naisen kanssa.
Kumppaneiden suhteen kokemattomampi(kin) tajuaa, ettei ruoho ole (useissa tapauksissa) sen vihreämpää aidan toisella puolella. Vaihtokaupoilla voi käydä myös tylysti, jolloin menettää kaikki jo saavutetut asiat (puolison, lapset, ...). Kysymys kuuluu, onko riskinotto sen väärti ?
Lapset on yhä omia lapsia, vaikka puolisostaan eroaisikin.
Vastakysymys kysymykseesi kuuluu: Kumpia yleensä rakastetaan enemmän: riskinottajia vai varman päälle pelaajia:)
Sopivan kumppanin löytäminen vaatii usein sitkeyttä, kärsivällisyyttä, epäonnistumisia jne, mutta lopulta määtätietoinen etsintä kuitenkin yleensä palkitaan hyvällä lopputuloksella. Jos se olisi helppoa, niin kaikilla olisi tasokkaat puolisot :) mutta kun ei ole. Se on siis sinusta kiinni mitä saat aikaiseksi. Hyvä menestystä etsimiseen :)
..tuohon etsimisteoriaan. Ei ole olemassa absoluuttisen täydellistä IHMISTÄ - muutenhan kaikki olisi rakastuneita siihen yhteen ja samaan?
Olethan itsekin joskus nähnyt rakastuneita pareja (tuttuja tai tuntemattomia) ja miettinyt, että mitä ihmettä tuo nainen näkee tuossa miehessä (tai toisin päin)..
Eli: on olemassa vain täydellinen TUNNE kun tapaa sen (ainakin sen hetkisen) oikean. Ja se tunne ei löydy etsimällä.
Olen d, mutta en ole täysin kokematon, olen seurustellutkin pari vuotta.
Mutta tiedätkö miksi en halua sinua? Koska sinä olet vaihtoehto Ö), nainen, jonka entiset eivät mahtuisi yhteen kerättynä samaan aikaan mun kämppään, vaikka otettais kellarin kanahäkkivarastokin käyttöön. Miksi kunnollisen miehen pitäisi hyväksyä sut? Ota ihan suosiolla vaan joku epäluotettava pelimies, olette sukulaissieluja.
-Mies 26 vuotta
Mitenkäs sä noin tarkkaan voit tietää mun entisten miesten lukumäärän..??? Entäs jos niitä ei ole kuin yksi, tai korkeintaan kaksi? Vai eikö mulla saisi olla sun mielestä mitään kokemusta mistään, kun ei kerran näillä (katkeraksi muuttuneilla) ikisinkkumiehilläkään kerran ole? Kerrottakoon sulle, etten todellakaan ole mikään jakorasia ja panopuu!! Ja se, että on elellyt suurimman osan elämästään sinkkuna, tutustunut itseensä ja ottanut selville sen, mitä oikeasti haluaa elämältään ja ihmissuhteiltaan (siihen valitettavan moni ikänsä parisuhteessa elänyt ei vieläkään tiedä vastausta), ei ainakaan mulle tarkoita sitä, että on naitu jokaista vastaantulijaa. Pikkuisen menee katkeruuden puolelle toi sun teksti, ja aikamoista yleistystä myös. Kaikki kato vaan ei löydä sitä kumppania - syystä tai toisesta - kakskymppisinä, itse valitettavasti satun nyt kuulumaan siihen ryhmään. Mutta ei kai se liene kiellettyä se kumppanin toivominen / hakeminen tässäkään iässä. Ja ei se mitään, vaikket haluais mua, tuskin mäkään haluaisin sua jos sä olet noin tuomitsevainen ja negatiivisesti ajatteleva. Hyvää kesänjatkoa siitä huolimatta :) :)
"Ja se, että on elellyt suurimman osan elämästään sinkkuna, tutustunut itseensä ja ottanut selville sen, mitä oikeasti haluaa elämältään ja ihmissuhteiltaan (siihen valitettavan moni ikänsä parisuhteessa elänyt ei vieläkään tiedä vastausta), ei ainakaan mulle tarkoita sitä, että on naitu jokaista vastaantulijaa."
Mutta nyt nouseekin mieleen, mitä sinä oikeastaan tiedät parisuhteesta? Vaikuttaa siltä, että se tietotaitosi koostuu vain itsesi tuntemisesta. Eli miesten tulisi tuntea juuri sinut, mutta mitä sinä oikeastaan tiedät heistä?
Siis tarkennan, että olen tutustunut paitsi itseeni myös moniin erilaisiin miehiin - ennenkaikkea ihmisinä. Olen katsellut, millaisia vaihtoehtoja on olemassa, eli en todellakaan tarkoita, että olisin nyhjännyt vain itseni kanssa. Siinä ohella sekä erään seurustelusuhteen perusteella on mulle selvinnyt se, mitä oikeasti elämältäni haluan ja millaisen miehen haluan. Ja on selvinnyt myös se, mitä en nimenomaan halua. Eli vastauksena kysymykseesi, mitä tiedän miehistä, niin itse asiassa tiedän heistä aika paljonkin. Ja juuri sen takia, että olen aktiivisesti ja oma-aloitteisesti hakeutunut miesten seuraan, juttusille, tekemisiin heidän kanssaan jne. Että aika hyvin voisin sanoa tuntevani miesten ajatusmaailmaa, käyttäytymistä ja ehkä jopa logiikkaakin (jos sitä nyt ylipäätään on olemassa ;) Mutta kuten aiemmissa viesteissäni totesin, ei näitä asioita opi kirjoista, vaan menemällä ja tekemällä. Ja jos sitä seurustelusuhdetta ei ole löytynyt, ei se tarkoita, että pitäis olla ihan täysin pimennossa vastakkaisen sukupuolen suhteen, oma-aloitteisuus on näissäkin asioissa tosi tärkeetä.
Kuin tekisi mieli karkkia: menet kauppaan, ostat miehen, vingutat... bonuskorttia ja teetätät ukolla perheen - that's it ! Tavoite on saavutettu. Tämä tietysti silloin, kun sinulle sopii ja olet näin ajatellut ? Unohtuiko jotain ? Ai niin, se mies ... ?
Kuulun juttusi kohtien C ja D säälittävään välimaastoon sillä poikkeuksella, että olen omatoiminen, tulen toimeen ilman iskän ja äiskän apua. En pelkää elää yksin. Pelottaako ? Kykynetkö samaan ?
Olen jättänyt tarkoituksella väliin "villin ja vapaan 'säätämisvaiheen'". Silti en ole valmis luopumaan tietyistä kumppanin valintaan liittyvistä kriteereistä. Kriteerit ovat hyvin realistisesti. "Vaadin" kumppanilta osittain samoja piirteitä kuin itseltäni. "Vikoja" ja "puutteita" unohtamatta, sillä kukaan ei ole täydellinen...
T: 33-vuotias mies
kovin on vaikeata sen miehen löytäminen 3kymppiselle naiselle. Olenkaan aliarvioimatta sitä mahdollisuutta että olen itse aivan liian vaativa ja kerta kaikkiaan kenties täysin kykenemätön parisuhteeseen.
Epäonnistumisen uhallakin olen yrittänyt hienovaraisesti "jalostaa" miestä rinnalleni, mutta aina(kin) multa tarmo loppuu kesken 30 sinkkumiesten kanssa, siis näiden aikamiespoikien kanssa. Jos mies ei ole 30 vuoteen mennessä seurustellut vastakkaisen sukupuolen kanssa on naisella aika haastava työ edessä. En pidä tehtävää mahdottomana, mutta kovaa työtä se vaatii ja valitettavasti minusta siihen ei ollut.
Olen itse laajentanut reviiriäni etsimällä sitä sopivaa miestä näiden 30 eronneiden joukosta, koska heillä toivottavasti on edes joku hämärä käsitys parisuhteesta ja siitä miten naisen kanssa eletään. Jos siis sietää että miehellä on menneisyys ja kenties lapsi(a) kehoitan kokeilemaan, sieltä voi löytyä hyviä käytettyjä helmiä.
Ihmetyttää miten nämä "en voi seurustella kokemattoman miehen kanssa" ovat aina sinkkuja, yleensä vielä lapsettomia joilla kello käy, pitäisikö välillä kouluttaa itseään ja jättää se Cosmon lukeminen väliin, itselle seurustelujen määrä ei vaikuta siihen voisinko rakastua naiseen, rakkautta tässä haetaan, eikä mitään perässä vedettävää aihiota jota mieleisekseen muokataan..
Eronnut on sitten parempi vai, mitä jos edellinen nainen on opettanut eri tavalla mitä sinä, eikö ota omantunnon päälle jos kerron sänkyssä miten ex opetti kivan jutun..?
Millä ihmeen logiikalla tästä tajuaa mitään, mikä siinä seurustelussa on niin vaikeaa että sinun pitää sitä oikein opettaa, tapahtuuko seurustelun kolmannella viikolla jotain mistä pitäisi tietää, kahden kuukauden päästä, kerro ja opeta meitä muitakin kun minusta ainakin tuntuu että haluan suhteesta eri asioita kuin sinä..!!
olisit todellakin lukenut ennen puolustautumista mitä kirjoitin, olisit ehkä tajunnut edes sen, että myönsin jo aluksi oman vikani ja puhuin vain ja ainoastaan omasta kokemuksestani. Ei minua mikään estä seurustelemasta kokemattoman miehen kanssa, mutta kokemuksesta tiedän että siitä ei tule mitään. On tässä iässä jo sen verran itsetutkistelua tehtyä, että tiedän mihin voimavarani ja pitkäjännitteisyyteni riittää ja mihin taas ei.
Ihmetyttää miten palstan miehet tuntuvat olevan erityisen kiinnostuneita jokaisen (sinkku)naisen kellon tikityksestä. Se kello ei täällä pääse kyllä missään keskusteluissa unohtumaan. Muiden naisten viisarien heilumisesta en tiedä, tai heidän huolissaan olemisen asian johdosta, mutta omasta puolesta voin sanoa että kelloni voi lyödä viimeisen lyönnin vaikka heti huomenna. Enkä siltikään suostu kelpuuttamaan ketä tahansa miestä elämääni. Cosmoa en ole koskaan tarvinnut, nämä jutut tulevat ihan omasta päästä. ;)
Toki rakkautta kaikki haetaan mutta millä hinnalla? Suhteessa arki kun tulee aina vastaan ja ensi huuma haihtuu, sen jälkeen sitten punnitaan niitä hyviä ja huonoja puolia. Esimerkiksi epävarman, hiljaisen, saamattoman ja huonolla itsetunnolla siunatun miehen kanssa eläminen on raskasta. Siitä miehestä tosiaan tulee pelottavan äkkiä se perässä vedettävä aihio, jota en edes halua vetää. Surullista mutta ikäväkseni totta, olisin sängyssä jopa ilahtuneen yllättynyt jos kertoisit että ex olisi sinulle opettanut edes sen yhden kivan jutun, koska nämä ei suhteessa kertaakaan olleet eivät tiedä edes sitä yhtä.
Parisuhde on opeteltava, ei se luonnostaan käy keneltäkään. On yksinkertaisesti opeteltava elämään toisen ihmisen (naisen) kanssa. Lyhykäisyydessään se on omasta tilasta ja haluista luopumista ja toiselle tilaa antamista. Tätä parisuhde ”systeemiä” on aika vaikea yli 3kymppiselle enää ”opettaa”, jos siitä ei ole mitään aavistustakaan ollut aikaisemmin. Kuten sanoin homma ei ole mahdoton, mutta todellakin haastava.
Jos sinä haluat parisuhteelta eri asioita oletko valmis tekemään mitään niiden eri asioiden eteen?
Et sinä vikasi myöntämällä niitä voi siirtää syrjään. Et itsekään tiedä sovitko parisuhteeseen, mutta olet herkästi uhoamassa sen puolesta, miten miehet tulisi sinun tavoillesi opettaa. Jollet itse kykene toimimaan toisten ihmisten parissa järkevästi, et voi heitäkään syyttää kykenemättömyydestä.
Sinä vaikutat paljolti tapaukselta, joka tarvitsisi opetusta sen parisuhteen kaksinapaisesta hyörinnästä. Jos olet sitä mieltä, ettei pitkäjänteisyytesi riitä toiseen tutustumiseen, voin jo sanoa, että olet toivoton tapaus. Älä yritä, äläkä varsinkaan etsi syitä muista.
Sivuhuomautuksena: vaikutat lähinnä provolta noine naisen kanssa elämisinesi. Kirjoituksesi on muuten asiallista, mutta pahasti sieltä pilkistää jokin katkera syytös, jota koitat itsekritiikin siivin muutamalla lauseella lieventää. Ehkä sinun olisi korkea aika miettiä, miten miehen kanssa eletään tai miten selviytyä ihmisten seurassa, ennen kuin alat tekemään yleistyksiä ja neuvomaan muita asioissa, joita et ilmeisesti edes hallitse.
Kirjoitin pitkän matkaa kaikkea mieleen tulevaa ja lopulta poistin sen, itse tiedän syyni sinkkuuteeni ja ne ei liity kertomiisi syihin (epävarma, hiljainen, saamaton ja huono itsetunto), ehkä itsetunto voisi olla parempi mutta kenellä ei, ainiin... ja ei se seksikään pelkästään omaoppisesti ole opittu joten tuskin se siitäkään on kiinni..!!
"Lyhykäisyydessään se on omasta tilasta ja haluista luopumista ja toiselle tilaa antamista."
Tuoko sen opetuksen sisin ajatus on, olipa vaikeasti tajuttava juttu, eipä olisi itselle tullut mieleen. Onhan tuollaisen opettaminen henkisesti täyttä helvettiä ja voimia vievää, mutta toisaalta haastavaa..=)
Mutta jatketaan molemmat sitä sooloilua, oli syyt siihen sitten mitkä tahansa, tulee se vähemmän vääräkin joskus vastaan jos oikea on eksynyt..!!
"Lyhykäisyydessään se on omasta tilasta ja haluista luopumista ja toiselle tilaa antamista."
Tämäkö se suuri salaisuus nyt sitten on? Tätäkö parisuhde on sinulle? Vaikka kokematon olenkin, niin sen verran tiedän, että tuota se EI ole! Lue nyt itse mitä kirjoitit. Odotatko sinä siis, että mies ensin luopuisi omasta tilasta ja haluistaan ja kuitenkin kunnioittaisi sinun tilaasi. Onks toi sitten reilua? Kompromisseja pitää tietysti olla puolin ja toisin yhteisen hyvän vuoksi, mutta että tilasta ja haluista luopumista? Ketä tuollainen parisuhde kiinnostaa. Haluan nyt kai minäkin omaa tilaani ja joitain omia juttujani. Ei sit kai mikään ihme, jos sulla on parisuhteissa vähän tökänny.
"Tätä parisuhde ”systeemiä” on aika vaikea yli 3kymppiselle enää ”opettaa”, jos siitä ei ole mitään aavistustakaan ollut aikaisemmin."
On joo, toi sun parisuhde "systeemis" on kyllä sen verran mahdoton, ettei kukaan täysjärkinen mies sitä haluakaan oppia.
Mutta muuten ihmetyttää, että miksi 3kymppiselle parisuhde olisi vaikeammin omaksuttavissa kuin nuoremmalle. Parisuhteessa kuitenkin on eniten kyse halusta ja tahdosta muodostaa parisuhde kuin mistään "opituista" asioista. Parisuhde on toisen arvostamista, kuuntelemista jne. ja noi on sellaisia asioita, jotka ihminen oppii, tai pitäisi oppia viimeistään ennen kymmenettä ikävuottaan.
Nyt kun saisi vielä tietää, mitä ne asiat ovat, konkreettisesti, mitä miehen pitäisi oppia, seikat, joihin naisten voimavarat ei näytä millään riittävän?
Epähuomiossa unohdit listastasi ainakin yhden ryhmän, mutta suotakoon se sinulle anteeksi. Siitä ryhmästä et kuitenkaan miestä itsellesi löytäisi ja ryhmä on muutoinkin pieni, miltei huomaamaton.
Ryhmä on erakot, jotka eivät kestä pari- tai ihmissuhdetta yleensäkään. Itse kuulun kyseiseen ryhmään. En enää nykyään kestä saman katon alla olemista 2 tuntia pidempään kenenkään muun ihmisen kuin itseni kanssa, siis hereillä ollessani. Haaveilen usein olevani etelänapamannertutkija, joka tapaisi muita ihmisiä kerran kolmessa kuukaudessa. Olen jo pikkupojasta asti pitänyt yksinolosta. Muistan, kuinka olin n. 10-11 vuotias ja kuinka vanhemmat lähtivät viikon kesälomamatkalle/sukuloimaan, niin en suostunut enää lähtemään mukaan, vaikka nuorempana olin aina ollut mukana. (Muistelen että silloinkaan en niin vapaaehtoisesti). Halusin niin kovasti jäädä omilleni kotiin ja touhuilla itsekseni. Olin varma, että pärjään omillani. Tietysti vanhempani hankkivat tätini ja hänen miehensä käymään meillä katsomassa että nuoremman velipojan kanssa pärjäillään, mutta onneksi se oli sellaista päiväseltään käyntiä (eivät siis olleet koko aikaa meillä) ja joskus saattoi olla jopa kokonainen vuorokausi käyntien välillä. Hiukan olin pettynyt tästä "lapsenvahti" -menettelystä, kun ei saanutkaan olla niin omillaan kuin olisi halunnut. Ainut mitä kadun tuossa varhaisessa erakoitumisessa, on se että minua aina kovasti ylöspäin katsonut nuorempi velipoikani alkoi tuolloin ottamaan mallia minusta ja on nykyään melkein yhtä erakko kuin minä, vaikka näenkin hänestä, että on oikeasti hänen luonteensa on sosiaalisuutta kaipaava.
Kun on ollut tällainen erakko ja epäsosiaalinen (mutta ei töykeä) koko elämänsä, voit uskoa, että enää ei ole helppo muuttua vaikka haluaisikin. Minua siis ahdistaa yleensäkin ihmiset ja turhanpäiväinen kommunikointi muiden kanssa. Jos erakon elämä jossain Lapin korvessa olisi hiukankin helpompaa, olisin jo sellaiseen elämäntapaan siirtynyt.
Olen siis erakko, mutta en ujo, en ainakaan merkitsevästi. Joudun ammatissani toimimaan aina vaan uusien ihmisten kanssa, niin naisten kuin miestenkin. Ammattini vaatii myös tietynlaista ihmisten johtamista ja välillä tiukkaakin päätöksentekoa ja ihmisten hiljentämistä. Samoin siinä ollaan tietyllä tavalla esillä koko ajan, johdetaan siis sitä show'ta. Tällaisessa ammatissa ei voisi toimia jos olisi kovin ujo tai arka. Mutta erakkuuteni aiheuttaa sen, että jos pahimpina viikkoina joudun työskentelemään 20-25 oudon ihmisen kanssa, niin talviviikonloppuna vedetään sitten verhot umpeen, ovi takalukkoon ja puhelin kiinni. Leffat ja kirjat pitävät minulle seuraa sen viikonlopun. Jostakin se viikko on otettava takaisin! Kesäviikonloppuna häivyn usein asuttamattomille metsälammille kalaan. Minuun ei siis edes vahingossa voi viikonloppuna törmätä, varsinkaan missään missä on enemmän ihmisiä.
No tulipa tuota tilitystä, mutta ajattelin vain ilmaista, että on meitä paljon muunkinlaisia kuin nuo listaamasi.
"Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan ku ellunkanat."
itseäs niskasta kiinni, tehdä töitä sen oikean löytymisen eteen eikä odottaa että se mies tosta vaan etsii sut käsiinsä kotoasi ja putkahtaa sun etees. Lisäksi sun kannattaa miettiä mikä on sulle tärkeintä, jos haluat kerran hyvän miehen. Kaikkea kun ei voi saada samassa paketissa...tai no riippuu tietysti siitä mitä arvostaa. Hyvään tyytyminen ei tarkoita että se olis huono, kuuhun kurkottelijalle yleensä ei käy kuin huonosti. Tipahtaa niiltä korkeilta tikkailta ja sitten sattuu.
Kokeile aluksi vaikka näitä:
http://www.otamut.org
http://plaza.fi/sinkut
http://www.city.fi/deitti
mitään helmeä. Olet itsekeskeinen narsistikimppu ja täydellinen vahapiika-nirppanokka.
Jos sinuun haluaisi ottaa yhteyttä, niin miten se onnistuisi?
moi,ota selvää miehestä,äläkä arvostele ulkonäön perusteella,miehen ajatuksia pitää kuunnella!Laita viestiä tulemaan kuvan kanssa [email protected] , jos tahdot tutustua!