Miksi naiset pilaa kavereidensa mies-jutut, vain siksi että itsellä ei ole miestä?
Kerran baarissa iskin silmäni yhteen tyttöön (vai oliko toisin päin, en muista;)... Oli miten oli, tulimme keskenämme juttuun välittömästi todella hyvin.
Asiaa vain varjosti koko ajan tytön kaveri, joka jostain syystä yritti päästä minusta eroon. Asiallisia huomautuksia tyyliin: "se etsii täydellistä miestä ja sä et ole se..." ja muuta vastaavaa. Ja ei lopettanut millään.
Kysyin sitten tältä tytöltä, että mikä sun kaveria vaivaa. Kuulemma oli vaan kateellinen, kun itsellä ei ollut äijää. Kumma juttu tolla asenteella :)
Eli kun itsellä ei ole kivaa, ei kaverillakaan saa olla kivaa. Jos seuraa haluaa, ei paljon kannata nais-porukkaan aikaa tuhlata. Nih!
...noh, onneksi kaikki eivät ole samanlaisia.
Kerran baarissa iskin silmäni yhteen tyttöön (vai oliko toisin päin, en muista;)... Oli miten oli, tulimme keskenämme juttuun välittömästi todella hyvin.
Asiaa vain varjosti koko ajan tytön kaveri, joka jostain syystä yritti päästä minusta eroon. Asiallisia huomautuksia tyyliin: "se etsii täydellistä miestä ja sä et ole se..." ja muuta vastaavaa. Ja ei lopettanut millään.
Kysyin sitten tältä tytöltä, että mikä sun kaveria vaivaa. Kuulemma oli vaan kateellinen, kun itsellä ei ollut äijää. Kumma juttu tolla asenteella :)
Eli kun itsellä ei ole kivaa, ei kaverillakaan saa olla kivaa. Jos seuraa haluaa, ei paljon kannata nais-porukkaan aikaa tuhlata. Nih!
...noh, onneksi kaikki eivät ole samanlaisia.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jaa-a.. Hankala tuollaista tilannetta edes kuvitella omalle kohdalle.. Noilla ystävyksillä ei ollut todellista ystävyyttä! Todellinen ystävä on onnellinen, jos varteenotettava mies-ehdokas ystävällä on. Minä ainakin olen kavereitani tukenut jokaisessa heidän suhteessa. Usein olen kyllä ollut sitten se hartia, jota vasten itkeäkin.
Kerran olen ystävälleni sanonut, että tuo mies ei ole se oikea, jätä hänet. Silloinkin asiaan liittyi väkivaltaa.
kaverit olisivat onnellisia toisen puolesta, oli mies sitten millainen tahansa. Itselläni on kavereita, jotka eivät tuntuneet hyväksyvän miestäni millään. Kun tajusivat että olen tosissani miehen kanssa harvenivat yhteydenpidot minuun huomattavasti. Jos kerroin heille jotain iloisia asioita suhteestamme, kuului vain jotain vaivaantunutta mutinaa, ei puhettakaan että olisivat olleet puolestani onnellisia. Mutta silloin, kun kerroin huonoja puolia suhteestamme tai purin pahaa oloani, niin johan alkoi kummasti kiinnostaa. Jos oli juhlia tai muita, kutsuttiin vain minut, ei miestäni. Voitte arvata, löytyikö paljon kiinnostusta mennä. He eivät kuitenkaan tunteneet miestä, eikä mies suinkaan ollut heille mitään pahaa tehnyt, joten mitään syytä tähän vihanpitoon ei ollut. Mieheni seurassa käyttäytyivät kuitenkin asiallisesti, mutta tosiaan näkivät vain muutaman kerran koko suhteemme aikana. Kun kerroin heille eroaikeistamme, eivät olisi enempää voineet innoissaan olla. Jo alkoi kummasti taas yhteydenpito tiivistyä ja seurani kiinnostaa. Huomasin sen itsekin, enkä oikein osannut enää puhua heille luottamuksellisesti mistään. Vaikeahan sellaisen ihmisen kanssa on käydä eroa läpi, joka on koko ajan toivonutkin sitä eroa. Ei sellaiselta ystävältä saa silloin sitä tukea eroon, mitä siinä tilanteessa tarvitaan. Pahinta oli, kun eron jälkeen haukkuivat minulle miestäni, etteivät koskaan tykänneetkään miehestäni. Ihan kuin en olisikaan sitä huomannut aiemmin! Itse ainakin olen vilpittömästi onnellinen heidän suhteistaan ja miehistään eikä tulisi mieleenkään arvostella tai haukkua näitä tai toivoa heidän eroaan. Eikä varsinkaan näyttää sitä niin suorasti.
Olin tässä hiljakkoin baarissa, ruvennut juttelemaan kahdelle tytölle. Ne olikin kolmen porukka. Se kolmas rupes sitten häätämään minua, ja kaikin mahdollisin tavoin torpedoimaan mun siinä oloa. En tajua.
ollut se porukan rohkea, joka häätää epämiellyttävät tunkeutujat tiehensä. Ne kaksi muuta eivät vain viitsineet pyytää sinua poistumaan.
Samoja kokemuksia on muutamakin, mutta härskeimmän voisin tähän kertoakin.
Olin lukioaikoina vähän ulkopuolinen koulun "in"-porukoista, ehkä vähän nörttikin. Tutustuin kuitenkin joihinkin ihmisiin ns. in-piireistäkin. Yhden tytön kanssa yritin usein jutella, aina kun vain näin sitä. Olin siis ihastunut siihen. Se tyttö oli myöskin hiukan ulkopuolinen, mutta sen paras kaveri (ainakin koulussa) oli eräs vauhdikkaammanpuoleinen ja tosi sisäpiiriläinen tyttö.
No, olipa sitten kerran, olisikohan ollut tokan luokan lopulla, yhdet lukion bileet. Niitä oli aina välillä, sellaisia bileitä, joihin on vuokrattu joku ravintola, ja joissa anniskelu toimi rajoitetusti 18-v täyttäneille. Vaikka tietenkin täysikäiset sitten ostivat alaikäisillekin...
Olin tullut bileisiin paikalle, ja koska bileissä oli vähän porukkaa, istuin nyt sitten tämän ihastukseni kovis-bestiksen kanssa juomassa ja juttelemassa, vaikka en normaalisti in-tyyppien kanssa hengaillutkaan. Aloin kyselemään, josko toinen tyttö (ihastukseni) olisi tulossa bileisiin. Ilmeisesti ihastumiseni paistoi läpi, koska tyttö kysyikin "ai tykkäätsä siitä? Ei se kyl valitettavasti oo tulossa."
Sama tyttö hiosteli minua myöhemmin illan aikana, että tykkäänkö hänen ystävästään, haluaisinko seurustella. Kaljoissa menin sitten myöntämään, ja tyttö alkoi tylyttää, että voinhan yrittää, mutta mulla ei ole pienintäkään mahdollisuutta saada sitä tyttöä. Että ei todellakaan tällainen jätkä kelpaa sille tytölle. Mitäpä siihen olisin sitten sanonut, surulliselta tuntui...
Myöhemmin, edes kolmannen aikana, en enää jutellut sille ihastustytölleni niin paljoa, joskus moikkasin. Olin varma, että tyttö ei pidä minusta ollenkaan ja halveksii minua, ja katsoin asiaa sellaisen suodattimen läpi. Vähemmästäkin sitä ajattelee näin, jos tytön paras kaveri niin kertoo. Kuitenkin tosiasiassa vielä loppusyksystäkin ennen lukulomaa ja penkkareita tyttö moikkaili minua iloisesti ja tuli jopa oma-aloitteisesti juttelemaan.
Olen varma, että olisin voinut pyytää tyttöä treffeille, ja se olisi lähtenyt ilomielin. En kuitenkaan uskaltanut, kun muutenkin olin ujo poika vielä tuolloin, ja sitten se pirullinen pahis-tyttö meni vakuuttamaan minut, että olen ihan liian surkea tyyppi tälle ihastukselleni, että minut naurettaisiin maan rakoon, jos yrittäisin. Tajusin vasta jälkeenpäin, ehkä pari vuotta lukion päättymisestä, kuinka asiat todellisuudessa olivat, siis että olisin ihan hyvin voinut saada sen tytön, koska sekin oli ihastunut minuun.
Kertokaas joku nainen, että mitä se pahistyttö tuostakin hyötyi??
Sai pitää kaverinsa.