Olen muuttanut pois yhteisestä kodistamme pari kuukautta sitten. Jätin kaiken omakotitalon, kesämökin, auton .. Otin mukaani vain omat ja lastemme tavarat.Yritin sitä ennen vuoden ajan keskustella ja sopia asioistamme mieheni kanssa. Hän ei suostunut keskustelemaan kanssani, koska kaikki oli hänen mielestään hyvin. Uhkaili tappavansa itsensä, jos lähden avioliitostamme. Tämän uhkailun pelästyttämänä pysyin liitossamme vielä vuoden päivät ja yritin saada miestäni hakemaan apua (olisin itse mennyt yhdessä keskustelemaan asiantuntijan kanssa, kävin sitten yksin). Olimmehan lasten kanssa kestäneet vuosia mieheni alkoholin käyttöä, raivokohtauksia (usein viikonloppuaamuisin haimme tavaroitamme roskiksesta), kylmyyttä, täydellistä puhumattomuutta....
Nyt olen asunut pari kuukautta lastenu kanssa ja olemme saaneet jokapäiväiset asiat sujumaan. Tunnen itseni vapaaksi, arvokkaaksi. Kuitenkin minua jatkuvastai kalvaa huono omatunto, siitä että olen näin nopeasti pitkän avioliiton päättymisen jälkeen saanut asiani kuntoon. Jaksan hoitaa lapseni, kodin, työni ja myös huolehtia itsestäni. Järkyttävää kuitenkin on, että mieheni ei suostu tapaamaan lapsiamme. On kuulemma tullut kaupungilla vastaankin, mutta ei ole huomaavinaan omia lapsiaan. Toinen tytöistä kävi entisessä kodissamme tapaamassa isäänsä, mutta isänsä kehoitti lähtemään pois ja sanoi, ettei tytöllä ole sinne enää mitään asiaa. Ymmärrän jotenkin, jos mieheni vihaa minua mutta miksi lapsiamme? Onko tällainen viha normaalia? Kuinkahan kauan sitä jatkuu? Mitä voin tehdä?
Nyt olen asunut pari kuukautta lastenu kanssa ja olemme saaneet jokapäiväiset asiat sujumaan. Tunnen itseni vapaaksi, arvokkaaksi. Kuitenkin minua jatkuvastai kalvaa huono omatunto, siitä että olen näin nopeasti pitkän avioliiton päättymisen jälkeen saanut asiani kuntoon. Jaksan hoitaa lapseni, kodin, työni ja myös huolehtia itsestäni. Järkyttävää kuitenkin on, että mieheni ei suostu tapaamaan lapsiamme. On kuulemma tullut kaupungilla vastaankin, mutta ei ole huomaavinaan omia lapsiaan. Toinen tytöistä kävi entisessä kodissamme tapaamassa isäänsä, mutta isänsä kehoitti lähtemään pois ja sanoi, ettei tytöllä ole sinne enää mitään asiaa. Ymmärrän jotenkin, jos mieheni vihaa minua mutta miksi lapsiamme? Onko tällainen viha normaalia? Kuinkahan kauan sitä jatkuu? Mitä voin tehdä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Et kai pysty muuta tekemään kuin yrittämään puhua lapsille niin että isällä on nyt vaikeaa ja vakuutella lapsille että he eivät ole tehneet väärin.
Jos lähettää lapset pois luotaan, et voi mitään.
Älä selitä lapsille, keksi jotain muuta aihetta. Ajattele vaikka, että kyllä lapset ymmärtävät jonain päivänä. Ei kannata lietsoa tapaamisten toivoa tai vihaa. Sillä ei mitään saavuta, paitsi lapsille murhetta.
Kun elää tätä päivää just nyt, eikä toivo isätapaamisia jolleivät suju, on arki parempi järjestää. On paljon ihmisiä, jotka ovat eläneet ja selvinneet, vaikka ei olla jatkuvasti jonkun lähiomaisen kanssa tekemisissä..
Kirjoituksestasi kuultaa lävitse oma itsekeskeisyytesi,valitettavasti.
Jos luulet että pois muuttamalla ratkaiset ongelmia olet täysin itse syypää tilanteeseen.
"Jätin asunnon,kesämökin...." Höpötystä!
Taisit pilata kertaheitolla lastesi elämän useiksi vuosiksi eteenpäin!
Kun kerran itse muutit pois kanna vastuusi ja muista että lapset lähipiiri kyllä ymmärtävät miten asiat oikeasti ovat.
Sinä olet saanut "nyt" elämäsi jonkinlaiseen kondikseen...sinulla EI ole mitään syytä katsoa peiliin,ja syytellä itseäsi(niin kuin joku tuossa kehoitti)Vaan rakenna elämäsi lasten kans parhain päin,kyllä ukko ottaa yhteyttä kun kantti kestää,tai sitten ei.Yritä kertoa lapsille niin kuin asia on,toivon sydämestäni sinulle hyvää matkaa eteenpäin!monesti on parempi näin kun "kestää"hullua tyrannisoijaa.
Onko mielestäsi tuollainen käytös isältä normaalia? Heittää lasten tavarat roskiin, raivoaa eikä ole kaupungilla tuntevinaan heitä? Aivan sama, millainen äiti on, mutta tuo isä tarvitsee hoitoa.
Jos miehesi on aivan oikeasti hullu, niin parasta oli juuri jättää koko p-ska!
Sano vain lapsillesi että heidän isälläään on vintissä valo himmeennyt.
Ja se ajattelusi nopeasta sopeutumisesta. Varsinainen tuska ja eroahdistus (vaikkakin suhe oli p-ska) tulee vähän viiveellä.
Nyt olisi hyvä hakea apua.
Ehkä yhdessä lastesi kanssakin (lapsia ei kyllä kannata sitten missä kimppa-analyyseissä raijata... lisää vain tuskaa).
TSEMPPIÄ. UNOHDA HULLU UKKOS. Hommaa uus ja parempi!
pystyyn jatka elämää.Yritä pitää lapset poissa isän luolta koska lapsi ei kestä tulla torjutuksi.Vaikka se on julmaa mutta elämä on.Jos mies kohta tajuu että sinä ja lapset pärjääte omillaan niin ehkä hän pystyy tavata lapsia jatkossa.Älä jää paikkalle miettimään;)tsemiä sulle!!
on semmonen viha normaalia keskenkasvusille miehille.
kostetaan sitte lasten kautta ku ei enää muuhun pysty.
kokemusta kuule on.
erottiin jo viime vuonna ja vain yhden kerran on ex ottanut lapsensa pitkin hampain minun aloitteesta.sekin päättyi kyyneliin tytön osalta.
no,sen edestään löytää ,minkä taakseen jättää...
ja niin makaa,kun petaa...
semmoset ihmiset ketkä lapsensa erossa hylkää,niin katuvat vielä ennemmin tai myöhemmin tekoaan.