Moi!
Ajattelin kysäistä ihmisten mielipidettä asiaan, mikä ei liity itseeni, vaan veljeeni. Tavallaan minuunkin, koska hän tuntuu odottavan minulta ratkaisua tilanteeseensa... No, hän erosi vaimostaan, tai vaimo jätti pari vuotta sitten. Omasta mielestäni hän ei käsitellyt eroa tarpeeksi, vaan painoi menemään aina kun ehti baarista toiseen ja satunnaisesta suhteesta toiseen. Nyt sitten on tavannut pari vuotta itseään vanhemman naisen, jonka kanssa ovat olleet jo useita kuukausia ja nainen olisi erittäin kiinnostunut varmaan elämään vaikka loppuelämänsä tämän veljeni kanssa. Hän olisi erittäin sopiva kaikinpuolin veljelleni ja veljeni lapsikin pitää hänestä kovasti. Mutta ongelma on se, että veljeni kyllä tykkää kovasti tästä naisesta, mutta ei ole rakastunut. Ja miettii koko ajan, josko jossain olisi jotain hänelle vielä parempaa. Ei silti haluaisi luopuakaan tästä naisesta, koska aina kun sopivat, etteivät näe tms. ei mene kauaa, kun hänen on jo ikävä ja ottaa yhteyttä. Mielipiteet vaihtelevat hänellä todella paljon, välillä kaikki on kuulemma hyvin, mutta sitten tuntuu siltä, että ei kestä kattella toisen naamaa edes. Olen sen verran sanonut, että ehkä veljeni ei ole päässyt vielä erosta yli eikä ole prosessoinut tunteitaan tarpeeksi pystyäkseen uuteen suhteeseen. Ikää kummallakin on reilut 30 ja naisella alkaa olla kohta biologinen kello tikittämässä, hänellä kun ei ole lapsia..
Eli kun en itse oikein pysty asiaan sanomaan mitään järkevää, mikä auttaisi veljeäni päätöstensä teossa, niin kysyisin nyt teidän mielipiteitänne! Mitä mieltä olette, kannattaako tuollaista suhdetta edes jatkaa, jos toinen ei ole täysillä mukana, vai voiko ne tunteet tulla sieltä vielä joskus?
Ajattelin kysäistä ihmisten mielipidettä asiaan, mikä ei liity itseeni, vaan veljeeni. Tavallaan minuunkin, koska hän tuntuu odottavan minulta ratkaisua tilanteeseensa... No, hän erosi vaimostaan, tai vaimo jätti pari vuotta sitten. Omasta mielestäni hän ei käsitellyt eroa tarpeeksi, vaan painoi menemään aina kun ehti baarista toiseen ja satunnaisesta suhteesta toiseen. Nyt sitten on tavannut pari vuotta itseään vanhemman naisen, jonka kanssa ovat olleet jo useita kuukausia ja nainen olisi erittäin kiinnostunut varmaan elämään vaikka loppuelämänsä tämän veljeni kanssa. Hän olisi erittäin sopiva kaikinpuolin veljelleni ja veljeni lapsikin pitää hänestä kovasti. Mutta ongelma on se, että veljeni kyllä tykkää kovasti tästä naisesta, mutta ei ole rakastunut. Ja miettii koko ajan, josko jossain olisi jotain hänelle vielä parempaa. Ei silti haluaisi luopuakaan tästä naisesta, koska aina kun sopivat, etteivät näe tms. ei mene kauaa, kun hänen on jo ikävä ja ottaa yhteyttä. Mielipiteet vaihtelevat hänellä todella paljon, välillä kaikki on kuulemma hyvin, mutta sitten tuntuu siltä, että ei kestä kattella toisen naamaa edes. Olen sen verran sanonut, että ehkä veljeni ei ole päässyt vielä erosta yli eikä ole prosessoinut tunteitaan tarpeeksi pystyäkseen uuteen suhteeseen. Ikää kummallakin on reilut 30 ja naisella alkaa olla kohta biologinen kello tikittämässä, hänellä kun ei ole lapsia..
Eli kun en itse oikein pysty asiaan sanomaan mitään järkevää, mikä auttaisi veljeäni päätöstensä teossa, niin kysyisin nyt teidän mielipiteitänne! Mitä mieltä olette, kannattaako tuollaista suhdetta edes jatkaa, jos toinen ei ole täysillä mukana, vai voiko ne tunteet tulla sieltä vielä joskus?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Veljesi täytyisi ottaa etäisyyttä tähän naiseen niin pitkäksi aikaa että todellakin tietää mitä tahtoo.
Samanlaisesta tilanteesta kyse täälläpäin, tosin minä seurailen tilannetta sen miehen entisen puolison näkövinkkelistä. Uskon kyllä vakaasti, että ei tule uusi suhde onnistumaan ennenkuin on entinen ero käsitelty perinpohjin, puhumattakaan siitä jos sitä eroa ei ole miehen puolelta vielä edes aloitettu käsittelemään. Meillä erosta vuoden verran aikaa ja mies otti uuden lapsellisen naisen jo heti eromme jälkeen. Ollaan yhdessä, ei olla, palautellaan avaimia puolin ja toisin, vekslataan kamoja vuoroin toisen kotiin ja omaan kotiin, koitetaan yhdessä asumista, kunnes taas sama kuvio toistuu, on-off, on-off. En mitenkään usko, että on miehen puolelta aidosta rakkaudesta silloin kyse, jos suhteeseen lähdetään näissä olosuhteissa. Lapset siitä vain kärsivät loppujen lopuksi eniten. Ja pistää miettimään tässä kertomassani tapauksessa naisenkin motiiveja ryhtyä suhteeseen miehen kanssa, joka on juuri eronnut. Jotenkin tuntuu, ettei taida olla ihan vilpittömin mielin liikkeellä.
sanon vaan että jos se biologinen kello kerta tikittää, niin sithän on jo kiirus. Siitä vaan geenit yhteen ja suku tyytyväiseks.
Ei tainnut sun veljes (tai kenestä sitten kirjoitatkin) ekasta vielä tajuavan, että yksin hyvä.
Mitä helvettiä luulet tuollaisesta tulevan. Itse laittaisin lipun salkoon ja liittyisin poikakuoroon, jos pääsis tästä helvetistä. Pääsis elämään oikeaa elämää. Sellaista missä ämmät ei itke, tai itke ja valita, tai itke, valita, käske ja mökötä!!.
On vaan noita lapsia ja muutenkin lähtis kaikki jakoon mitä ollaan kymmeniä vuosia yhdessä rakennettu.
Joku pystyy ja joku voi. Jollekkin vaan jo ne kellot soi!!
ADIOS!
kuulostaa siltä että veljesi on saanut aika kolauksen, kun vaimo lähti. Eikä ihme, semmoinen sattuu aina.
Tavallisin reaktio on etsiä nopeasti korvaava henkilö tilalle. Tältä tämä tilanne kuulostaa. Yksin ei ole helppoa olla, varsinkaan jos on kauan elänyt parisuhteessa, mutta totuus on että ns. "second best" vaihtoehto on aika pulmallinen.
Kysy veljeltäsi, miitä hän arvostaa elämässä. Joillekin on hyvä että siinä on joku joka välittää, ja antaa tarpeeksi tilaa ja aikaa harrastaa omiakin juttuja. Toiset taas kaipaavat sitä "oikeaa" jonka kanssa haluaa tehdä kaiken yhdessä.
Totuus kuitenkin on että olemme kaikki täällä yksin. Ja yksin pitää osata elää, vaikka parisuhteessa oliskin.
Toiseen ei saa takertua, eikä kuvitella että toinen ihminen on toiselle elämän sisältö. Parisuhteessakin jokaisen on itsse elettävä oma elämänsä.