Olen seurustellut poikaystäväni kanssa jaksoittain kahden vuoden ajan. Olemme eronneet ainakin 4 kertaa - tarkemmin en voi muistaa, olen jo mennyt laskuissa sekaisin. Tiedän ettei hän ole minulle se oikea, sillä se oikea ihminen ei varmastikaan olisi satuttanut ja pelannut minulla niin itsekkäästi. En koe saavani häneltä minkäännäköistä arvostusta ellei sitten ole tosipaikka (pelko siis siitä etten ole enää kiinnostunut hänestä). Olen muiden mielestä miellyttävän näköinen ilmestys, mutta mieheni ei juuri koskaan kehu ulkonäköäni kuten hän puolestaan kehuu minulle naispuolisten ystäviensä jumalattaruutta. Olen miettinyt monesti hänen kovaa tarvettaan ylistää naisystäviään ja tullut ainoastaan siihen järjelliseen lopputulokseen että hänen tavoitteensa on tehdä minut mustasukkaiseksi.
Suhteemme on ollut hirveää vuoristorataa miltei alusta alkaen mutta aina olemme vain päätyneet uudestaan yhteen. Suhteessa on kuitenkin tapahtunut niin paljon vahinkoa ettei meistä taida kumpikaan enää luottaa toisiinsa. Ja luottamus on kuitenkin yksi toimivan suhteen kulmakivistä..
Jättäisin miehen heti, jos todella tietäisin elämäni jatkuvan mutkattomammin sen jälkeen. Mutta lukuisista eroista oppineena tiedän kaipaavani häntä niin paljon, että teen tuplasti töitä saadakseni hänet jälleen itselleni. Voivatko tällaiset Matti-Mervi -suhteet toimia ikuisesti? Korjaako yhdessäolo kuitenkaan niitä haavoja joita syntyy jatkuvasti suhteen kuluessa?
En tiedä.. Olen niin sekaisin ja pettynyt itseeni että olen onnistunut luomaan tuollaisen riippuvuussuhteen ihmiseen, joka ei ehkä kuitenkaan arvosta ja rakasta minua tarpeeksi. Voimakas emotiaalisuuteni tekee kyllä tästä elämästä ihan helvetin hankalaa. Olisi sittenkin parasta vain olla rakastamatta ketään muuta kuin itseään.
Suhteemme on ollut hirveää vuoristorataa miltei alusta alkaen mutta aina olemme vain päätyneet uudestaan yhteen. Suhteessa on kuitenkin tapahtunut niin paljon vahinkoa ettei meistä taida kumpikaan enää luottaa toisiinsa. Ja luottamus on kuitenkin yksi toimivan suhteen kulmakivistä..
Jättäisin miehen heti, jos todella tietäisin elämäni jatkuvan mutkattomammin sen jälkeen. Mutta lukuisista eroista oppineena tiedän kaipaavani häntä niin paljon, että teen tuplasti töitä saadakseni hänet jälleen itselleni. Voivatko tällaiset Matti-Mervi -suhteet toimia ikuisesti? Korjaako yhdessäolo kuitenkaan niitä haavoja joita syntyy jatkuvasti suhteen kuluessa?
En tiedä.. Olen niin sekaisin ja pettynyt itseeni että olen onnistunut luomaan tuollaisen riippuvuussuhteen ihmiseen, joka ei ehkä kuitenkaan arvosta ja rakasta minua tarpeeksi. Voimakas emotiaalisuuteni tekee kyllä tästä elämästä ihan helvetin hankalaa. Olisi sittenkin parasta vain olla rakastamatta ketään muuta kuin itseään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tai eihän sitä kysymystä oikeestaan ollut... tuo teidän suhde vaikuttaa kyllä aika pahalta, jos poikaystäväsi vain haluaa satuttaa sinua niin missä välittäminen? aina voi rakastaa vaikkei pitäs, mutt joskus on myös tehtävä järkiratkaisuja. mulla oli 4v suhde johon kuului myös riitaa, kipua ja eroja ja sopuja. onhan ne tunteet ja se toisen läheisyys asioita jotka kaiken pitää koossa, mutta kun särkyy liikaa niin sitä on kyllä hankala enää saada korjattua. meillä oli tottakai paljon hyvääkin, mutta lopulta me vaan kumpikin oltiin niin väsyneitä siihen huonoon oloon, että sovittiin erosta. se tuntui tosi pahalta mutta päädyttiin myös ratkaisuun että yhteen ei enää palata vaikka se ois ollu niin helppo ja ihana ratkaisu siinä eron tiimellyksessä.
mä uskon vakaasti, että jompikumpi teistä kuluu ennemmin tai myöhemmin niin loppuun että ainoo vaihtoehto on ero. se sattuu, mut elämä jatkuu kun antaa mahdollisuuden. löydätte uusia tuttavuuksia ja lämpöisiä ihmisiä joiden kanssa voi alottaa vähän terveemmällä pohjalla olevan suhteen. jos haluaisitte kumpikin säilyttää suhteenne, niin se vaatisi varmaan tosi paljon työtä saada asiat kuntoon ja vanhat kaavat purettua ja kunnostettua toimivimmiksi. mene ja tiedä, itse tiedät parhaiten. mutta jos haluaisitte "kunnon suhteen" niin työtä ja anteeksiantamista näyttäs olevan tulossa.
kuten mainitsit viestissäsi, sinulla on mahdollisuudet avoinna uusiin suhteisiin ja onneen muidenkin kuin epävarman poikaystäväsi kanssa. ehkä hän on epävarma itsestään ja sinusta ja siksi kiukkuaa sinulle. mieti asioita rauhassa, käsittele ja pohdi. kyllä se siitä.
Sustahan se irtautuminen lähtee. Olet selvästi jokin renttumagneetti ja myös näitä jotka yrittää parantaa renttuja renttuudestaan. Mies pelaa, mies satuttaa, mies kehuu muita naisia vähän väliä, sä et saa osaksesi kiitosta, et kehuja. Jos sä tuossa nyt roikut roikkumistasi, jo tietäen ettei tästä mitään tule, niin turhaahan siinä taas aikaa kuluu. Tottakai sun elämä on mutkattomampaa kun pääset siitä miehestä eroon. Vai oletko sä näitä jotka ei kestä ajatusta sinkkuna ja yksinolosta? Eihän toi ole rakkauttakaan, vaan takertumista, hukkaan heitettyä aikaa. Nyt vaan otat itseäsi niskasta kiinni, ja teet tuosta jutusta lopun. Kai sulla kavereita ja vanhemmat on joihin voit tukeutua?