Mieheni jäi jo pari vuotta sitten kiinni pettämisestä. Meillä on lapsi ja halusimme molemmat vielä yrittää eteenpäin. Miehen piti olla lopettanut suhde, mutta kuukauden päästä selvisi, että suhde jatkuikin. Tämän kiinni jäämisen jälkeen suhde kyllä loppui ja menimme parisuhdeterapiaan. Sieltä saimme molempien mielestä hyvin apua ja meillä meni todella hyvin. Mieheni kuitenkin halusi pitää tämän kolmannen osapuolen ystävänä ja minä tyhmänä sen hyväksyin osittain. Yhteydenpidon piti vähentyä ja minun tuli olla siitä tietoinen. Koska mies ei kuitenkaan itse aina "muistanut" yhteydenpidosta kertoa, niin minä aika ajoin kysyin ja sainkin vastauksen että olivat soittaneet tai eivät olleet soittaneet.
Kun tapauksesta oli jo yli puoli vuotta ja yhteydenpito oli selvästi vähentynyt aloin jo itsekkin rentoutumaan ja luottamaan. Tottakai asia vaivasi minua, mutta koska meillä meni hyvin, niin pystyin luottamaan ja rauhoittamaan mieleni turhilta epäilyksiltä. Mutta nyt kuitenkin jostain syystä aloin taas epäillä miestäni ja pitkien "kuulusteluiden" jälkeen sain tunnustuksen, että yhteydenpito on ollut taas tiheää, mutta vain puhelimitse. Tämä toinen nainenkin kuulemma seurustelee ja ei ole mikään uhka. En voi ymmärtää (eikä varmasti täydykkään) tätä "ystävyyttä" tai mitä lienee. Ja pahinta hommassa oli valehtelu. Miten tästä enään pystyy rakentamaan luottamusta?
Kun luen näiltä keskustelupalstoilta vastaavia tapauksia, niin tämä pettänyt osapuoli on aina itkenyt ja katunut tekoaan. Jokainen ihminen on tietenkin erilainen, mutta jotenkin mieheltäni puutuu tämä katumus... Eli onko parempi liittyä jo tässä vaiheessa eronneiden joukkoon vai katsoa taas jokunen vuosi eteenpäin ja olla taas samassa tilanteessa?
Kun tapauksesta oli jo yli puoli vuotta ja yhteydenpito oli selvästi vähentynyt aloin jo itsekkin rentoutumaan ja luottamaan. Tottakai asia vaivasi minua, mutta koska meillä meni hyvin, niin pystyin luottamaan ja rauhoittamaan mieleni turhilta epäilyksiltä. Mutta nyt kuitenkin jostain syystä aloin taas epäillä miestäni ja pitkien "kuulusteluiden" jälkeen sain tunnustuksen, että yhteydenpito on ollut taas tiheää, mutta vain puhelimitse. Tämä toinen nainenkin kuulemma seurustelee ja ei ole mikään uhka. En voi ymmärtää (eikä varmasti täydykkään) tätä "ystävyyttä" tai mitä lienee. Ja pahinta hommassa oli valehtelu. Miten tästä enään pystyy rakentamaan luottamusta?
Kun luen näiltä keskustelupalstoilta vastaavia tapauksia, niin tämä pettänyt osapuoli on aina itkenyt ja katunut tekoaan. Jokainen ihminen on tietenkin erilainen, mutta jotenkin mieheltäni puutuu tämä katumus... Eli onko parempi liittyä jo tässä vaiheessa eronneiden joukkoon vai katsoa taas jokunen vuosi eteenpäin ja olla taas samassa tilanteessa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Luepa kirja: Laura Doyle, Heikko vahva vaimo. Antaa tosi hyviä vinkkejä. Kokeile käytännössä, tee ratkaisusi vasta sen jälkeen. Ainakin meillä on auttanut kovasti.
Tiedän myös omasta lapsuudestani, että isäni oli muuttamassa toisen naisen luo asumaan. Oltiin veljen kans niin vanhoja, että kykenimme itse sanomaan, että sit se on hyvästit meille lapsille loppuiäksi eikä haluta olla missään tekemisissä. Se sai isän miettimään ja valitsemaan oman perheensä. Välit äitiin korjaantui ajan kanssa ja olivat tosi rakastuneita isän kuollessa.
Tietenkin se on molemmista kii. Pitää olla vahva tahto. Yksin sitä parisuhdetta ei voi parantaa.
Kiitos vinkistä, täytyy käydä lainaamassa kirja.
Todellakin uskon, että onnistua voi, jos molemmat haluaa ja sitoutuu yhteisiin pelisääntöihin.
mies petti..ei tosin suhteessa vaan yhden ön juttu..itse en olisi hyväksynyt enää minkäänlaista yhteydenpitoa, enkä usko että sinunkaan tulisi sitä hyväksyä..se on joko sinä tai hän..ei hän niin hyvä ystävä voi olla ettäkö hänen olisi vaikea siitä päästää irti..voihan olla että he tosiaan ovat vain ystäviä, mutta jo oman perheensä takia, miehesi voisi nuo touhut lopettaa...minunkin isäni petti äitiäni useasti ja oli suhteessa toiseen naiseen..muutama vuosi sitten he olivat eroamassa ja isäni asui kuukauden muuallakin mutta hänkin kyllä sitte järkiintyi kun me lapset annoimme selvän viestin että heihei sitten meidänkin puolelta...(liittyen edelliseen kirjoittajaan)...itse sanoisin miehelle että valitsisi joko perheen tai hänet..tai sitten vaan rohkeasti "mennään tapaamaan häntä"..meillä oli suhteen alussa tällainen tilanne missä mies piti edelleen yheteyttä eksäänsä ja kävi kahvilla muutaman kerran..koska minä en luottanut mieheeni, niin sanoin että selvä, jos kerta he ovat pelkkiä ystäviä niin minä tulen seuraavalla kerralla mukaan...en koskaan päässyt, mutta eipä käynyt enää kahvillakaan koska sanoin että joko minä tai se toinen, tai sitten myös minä tutustun tähän entiseen...jos kerta ollaan ystäviä niin tottakai myös puoliso on tervetullut mukaan illallisille yms... :) Onnea ja jaksamista...
Olen kokenut sen tunteen kun kumppani pettää. Exä jäi kiinni pettämisestä ja erosimme samantien. Rakastin häntä, mutta tiedän että suhde ilman luottamusta ei toimi. Jos joutuu koko ajan miettimään toisen menemistä ja epäilemään, niin suhteessa olo on mahdotonta. Ero on rankka kokemus, myös lapsille. Siitä huolimatta kaikille osapuolille on parasta elää avoimessa ja onnellisessa ilmapiirissä.
Miksi kärsiä huonossa suhteessa kun elämä on muutenkin niin lyhyt ja ennalta arvaamaton. Olen 29v, 6 vuotiaan pojan yksinhuoltaja ja onnellinen kun ex- mieheni kans tajuttiin erota ennenkuin välit tulehtuu ja lapsi kärsii.
Maalaisjärkeä peliin..
Säälittävää miten joku voi roikkua toises ihmises kiinni väkisin.. vaikka toinen pettää. Anna sen miehen mennä.. tietääpähän jonain päivänä menettäneensä jotain hyvää.
Leuka pystyyn ja katse kohti tulevaa!!