Kipuja alaselässä.

Selkäkipeä

Hei! Mahtoikohan tulla oikeaan paikkaan? Minulla esiintyy selässä(alaselässä) kipuja kun joudun olemaan pitempään kuin 15 minuuttia seisaalleen. Todella tympeä ongelma, joka esiintyy erityisesti konserteissa ja tapahtumissa joissa pitäisi olla seisaalleen. Loppujen lopuksi tilanne on niin pakottava, että pitää mennä kyykkyyn ja levätä vähän aikaa. Tai vähintään nojata johonkin.
Onhan tähän syynsäkin. Istun koneella suurimman osan päivästäni ja urheilen kunnolla vain koulun liikuntatunneilla.
Osaisitteko te antaa hyviä venytys/harjoitus neuvoja joilla voisi parantaa kyseistä vaivaa?
Minulla on aina ollut hyvä ryhti, mutta vähään aikaan en ole arviota kuullut ryhdistäni. Oletan ihan hyväksi. Kiitos etukäteen kaikille vastanneille!

15

1624

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selkäkipeä

      Että olen hyvin sopusuhtainen (169cm ja 55kg).

    • notkoselkä

      minulla oli samanlaista, vähentynyt selvästi kun olen treenannut alaselkää ja vatsaa. Eli kotona normaaleita selänojennus- ja vatsalihasliikkeitä, niitä voi tehdä vaikka joka päivä. Salilla voi sitten treenata monipuolisemmin ja paremmin jos sinne vie tie. http://www.mtv3.fi/poliklinikka/tulosta.shtml/361631

      • MM3000

        eittei jäisi epäselvyyttä niin nimimerkkini ei viittaa mihinkään tv-shop laitteeseen :) kotona tehtävät jumppaliikkeet suosittelen tehtäväksi ilman hilavitkuttimia.


      • Chuck Norris
        MM3000 kirjoitti:

        eittei jäisi epäselvyyttä niin nimimerkkini ei viittaa mihinkään tv-shop laitteeseen :) kotona tehtävät jumppaliikkeet suosittelen tehtäväksi ilman hilavitkuttimia.

        TV-shop laitteet takuulla laadukkaampia kuin sinun Taiwanissa rautaputkesta väännetty räpiskäsi!


      • hanki elämä
        Chuck Norris kirjoitti:

        TV-shop laitteet takuulla laadukkaampia kuin sinun Taiwanissa rautaputkesta väännetty räpiskäsi!

        hanki elämä


    • vattumatonen

      Hei

      Oletko nainen vai mies?

      Alaselän kivut voivat viitata ehkä munuaisten alueen kuormitukseen. Tai sitten vain siihen, että suurimman osan päivästä tosiaan joudut istumaan koulussa, ja yksinkertaisesti juuri tämä osa kropasta ei saa tarpeellista liikuntaa.
      Tarkista istuma-asentosi koulussa. Rento ja jännittämätön asento on paras. Yritä edes välitunneilla hieman venyttää paikkoja...

      Tässä vinkkejä:
      Etsi sopiva liikuntamuoto: jo reipas kävely 2 kertaa viikossa voi lievittää vaivaa. Ja se, että todella kroppa liikkuu ja hellii alaselän jumiutumia tai mistä nyt sitten kivut johtuvat.
      Jooga-ryhmissä voi myös saada apua - kun löytää sopivan ryhmän. Opettajalle voi etukäteen puhua, että toivomuksena olisi saada juuri sopivia itsehoito-ohjieta ja yksinkertaisia liikkeitä selän kipujen avaamiseen. Suosittelen rauhallisia liikuntamuotoja, jotka vähitellen avaavat ja vahvistavat selän aluetta: kävely, jooga, uinti, myös voimistelu, venytykset, tai-chi yms...

      Koska alaselkä voi olla vaikea paikka, niin sitä täytyy vähitellen mukauttaa ja saada kuntoon. Itselläni esim. on myös alaselässä arkuutta, ja en joskus aikoinaan pystynyt tekemään sen kanssa kaikkia voimistelu- tai joogaliikkeitä. Mutta jos alkaa varoen tekemään ja vahvistamaan liikkeillä selän aluetta, ihan pienistä kiputuntemuksista huolimatta ja kunnollisen opettajan ohjauksessa, niin selkä alkaa voimistua pikku hiljaa... se vaatii vain sitkeyttä ja aikaa.

      Jos vaiva menee vielä pahemmaksi, suosittelen, että hakeudut asiantuntevan hierojan tai luontaishoitajan luokse, joka voi 'pehmittää' kipujen aiheuttajaa, ja sännöllisellä hoitosarjalla saada vallan koko kivun pois.

      -vattumatonen-

    • Notkea Joogi 34 v.

      Vedä spakaatti ja sitten spiraali niin kyllä se siitä.

    • Chuck Norris

      Toimii takuulla. Tekee sinustakin orangin näköisen, mutta kivut poistuvat alaselästäsi.

    • runosielu

      Sinun kannattaisi kysellä paikkakunnalta missä asut.Olisiko siellä mahdollisuus mennä sellaiseen kuin selkäryhmä..Se on tarkoitettu sellaisille henkilöille,joilla on selän kanssa ongelmia..en tiedä mitkä kriteerit siihen tarvitaan,mutta ainahan voi kysyä :)
      Toinen vaihtoehto oisi keppijumppa sitä monet koneella työskentelevät harjoittavat..siihen voi varata 5-10 minuuttia vaikka työpäivän aikana.

      • Antikepitisti

        Mitä luulet tapahtuvan jos joka ikininen kaupantätikin kantaisi keppiä? Sitäpaitsi ole pasifisti ja en saa kantaa keppiä.


      • runosielu
        Antikepitisti kirjoitti:

        Mitä luulet tapahtuvan jos joka ikininen kaupantätikin kantaisi keppiä? Sitäpaitsi ole pasifisti ja en saa kantaa keppiä.

        eikö tää oo sellanen et mielipiteensä saa sanoa,jos et voi käyttää keppiä en tiiä ymmärsitkö ees oikein mitä mä sillä tarkoitin..mut sama se..


    • yeshe

      Jos haluat vahvistaa nimenomaan alaselkääsi harjoita shalabasanaa.

    • Mr.Carcass

      Mulla oli AINA aamulla alaselässä kova kipu. Varsinkin selkälihasten sivuilla. Pystyin nukkumaan vain 4-5 tuntia yössä. Nostan rautaa ja treenaan kamppailulajeja mutta nämä eivät auttaneet vaivaan. Sitten lainasin kirjastosta joogakirjan nimeltä Yogacise-Vimla Lalvani. Teen nykyisin aamulla Auringonnousu-ohjelman (5-10min) ja selkäkivut katosivat 2 viikossa.

      • Pers onal trainer

        Vai käytitkö ennen? Kappailulajien harrastajana sinun pitäisi vähintäänkin ymmärtää venytellä vähän muulloinkin kuin aamuisin.

        ps. suosittelen pitempiä unia niin palautuisitkin joskus.


      • Mr.Carcass
        Pers onal trainer kirjoitti:

        Vai käytitkö ennen? Kappailulajien harrastajana sinun pitäisi vähintäänkin ymmärtää venytellä vähän muulloinkin kuin aamuisin.

        ps. suosittelen pitempiä unia niin palautuisitkin joskus.

        Tottakai minä venyttelen punttitreenin jälkeen ja myös ennen lajitreeniä. Mutta kun olen 12 tuntia luotiliivit päällä autossa/ulkona niin jumiin siinä selkä menee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      202
      2784
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      162
      2490
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      899
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      104
      881
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      306
      869
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      739
    Aihe