Täyskuntoisia kuntoutetaan pakolla

Sanataiturin oppipoika pääministeri Lipponen A-Studiossa:

työttömyys on suunnilleen puolittunut,

asiantuntijoiden arvion mukaan työttömyys olisi puolittunut (kun lupasivat, ei ollut Lipposen syy, muttei puolittunut),

meidän käsissä ei ole maailmantalouden nyörit..

kuntouttava työtoiminta tuottanut hyviä tuloksia..


- jaa, kukahan ne asiantuntijat valitsi ja mitähän se asiantuntija tarkoittaakaan

- mitenkäs se maailmantalous on vaikuttanut muihin maihin kovin eri lailla, työttömyys muualla on neljän prosentin paikkeilla

- "kuntouttava työtoiminta" tarkoittaa palkattomia pakkotöitä, kuntoutus antaa sanana kuvan että työtön on vammainen ressukka josta ei ole töihin jollei häntä siihen auta, mikä lie tarkoituskin, kuitenkin kaikki tuntemani työttömät puhuvat paremmin kuin nyt vaikka pääministeri ja siitä voi päätellä että muukin aivotoiminta on korkeammalla tasolla, viinaakaan työttömillä tuskin on ollut varaa juoda pääministeritason mukaan - ei valtio pidä ilmaisia juhlia booleineen, kun veronmaksajat eivät sitä työttömille suo, kuten valtion loiseläjille suodaan

Kuntaliitonkin mukaan kuntouttavaa työtoimintaa tulisi kohdistaa kaikista haavoittuvimpiin, nuoriin - millainenhan kuva nuorille tulee yhteiskunnasta - realistinen toki, mutta kuitenkin, kun he joutuvat pakkotöihin palkatta, orjan lailla puurtamaan päivästä toiseen ja osalla tulotkin putoavat siitä mitä olisi sosiaalitoimistosta saanut.

Samalla laitetaan samoista työpaikoista pois niissä ennestään olleet palkolliset jotka joutuvat työttömiksi.
Koulutusta ei nuorille löydy, työtön ei saa mennä mihinkään kouluun, kerran vuodessa on vietävä todistus ettei ole opiskellut eikä opiskele tänä vuonna jollei tahdo nälkää nähdä.
Sen sijaan "koulutusta" löytyy, työvoimatoimisto määrää opettelemaan jotain mikä ei kiinnosta ja jonka jälkeen ei töitä löydy, paitsi pakollisen harjoittelujakson aikana, joka kestää suurimman osan kurssista ja joka merkitsee samoja pakkotöitä kuin "kuntouttava työtoimintakin". Vangeille suodaan paremmat olot parempine ruokineen kuin työttömille.
2140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lipposen mukaan asiantuntijat yllätti se, että työmarkkinoille tuli yllättäen 100 000 uutta työnhakijaa. Tämä esti työttömyyden puolittumisen.

Selittelyn makua. Tuskinpa kaikki tulokkaat jäivät työttömiksi. Jos tuhannen työntekijän Tilastokeskus ei ole pystynyt edes sadantuhannen ihmisen tarkkuudella arvioimaan työvoiman määrän kehitystä, lopetettakoon koko laitos tarpeettomana.

Äänestä
  • Onhan noita vielä turhempiakin. Tilastokeskus vain maksaa rahaa, ei aiheuta pahaa. Työvoimatoimisto on tarpeeton - plus aiheuttaa melkoista haittaa työttömille, lannistaa heidät ja haukkuu heitä. Sosiaalitoimisto viimeistelee työn haukkumalla enemmän. Molemmissa on työntekijöitä melkoiset määrät, poissa tuottavasta työstä, samoin kuin kelassa, joka kuu sinnekin pitää lappusia täytellä. Helpommalla pääsisi kun pitäisi viedä aina jos muutosta tulee eikä joka kuussa, samalla muutama työpaikka säästyisi sielläkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lipponen ja kunnat kusettavat kirjoitti:

Sanataiturin oppipoika pääministeri Lipponen A-Studiossa:

työttömyys on suunnilleen puolittunut,

asiantuntijoiden arvion mukaan työttömyys olisi puolittunut (kun lupasivat, ei ollut Lipposen syy, muttei puolittunut),

meidän käsissä ei ole maailmantalouden nyörit..

kuntouttava työtoiminta tuottanut hyviä tuloksia..


- jaa, kukahan ne asiantuntijat valitsi ja mitähän se asiantuntija tarkoittaakaan

- mitenkäs se maailmantalous on vaikuttanut muihin maihin kovin eri lailla, työttömyys muualla on neljän prosentin paikkeilla

- "kuntouttava työtoiminta" tarkoittaa palkattomia pakkotöitä, kuntoutus antaa sanana kuvan että työtön on vammainen ressukka josta ei ole töihin jollei häntä siihen auta, mikä lie tarkoituskin, kuitenkin kaikki tuntemani työttömät puhuvat paremmin kuin nyt vaikka pääministeri ja siitä voi päätellä että muukin aivotoiminta on korkeammalla tasolla, viinaakaan työttömillä tuskin on ollut varaa juoda pääministeritason mukaan - ei valtio pidä ilmaisia juhlia booleineen, kun veronmaksajat eivät sitä työttömille suo, kuten valtion loiseläjille suodaan

Kuntaliitonkin mukaan kuntouttavaa työtoimintaa tulisi kohdistaa kaikista haavoittuvimpiin, nuoriin - millainenhan kuva nuorille tulee yhteiskunnasta - realistinen toki, mutta kuitenkin, kun he joutuvat pakkotöihin palkatta, orjan lailla puurtamaan päivästä toiseen ja osalla tulotkin putoavat siitä mitä olisi sosiaalitoimistosta saanut.

Samalla laitetaan samoista työpaikoista pois niissä ennestään olleet palkolliset jotka joutuvat työttömiksi.
Koulutusta ei nuorille löydy, työtön ei saa mennä mihinkään kouluun, kerran vuodessa on vietävä todistus ettei ole opiskellut eikä opiskele tänä vuonna jollei tahdo nälkää nähdä.
Sen sijaan "koulutusta" löytyy, työvoimatoimisto määrää opettelemaan jotain mikä ei kiinnosta ja jonka jälkeen ei töitä löydy, paitsi pakollisen harjoittelujakson aikana, joka kestää suurimman osan kurssista ja joka merkitsee samoja pakkotöitä kuin "kuntouttava työtoimintakin". Vangeille suodaan paremmat olot parempine ruokineen kuin työttömille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu