Ex-miehelläni on vuotta nuorempi sisar, jonka kanssa hän on vieläkin erittäin läheinen. Avioliittomme aikana olimme paljon tekemisissä ja minusta tuli hyvä ystävä hänen sisarensa kanssa. Kun ex-mieheni kuusi vuotta sitten ilmoitti lähtevänsä, sisar tuki minua paljon ja yritti valaa uskoa siihen, että selviän. Kunnes hänen veljensä tunnusti, että hänellä on toinen nainen, ollut jo silloin, kun vielä olimme avioliitossa. Ja tämän naisen takia hän erota halusikin. Tähän sisar totesi vain, ettei veli ole tehnyt mitään väärää. Hän on tehnyt vain parhaansa. Tämän kuultuani kerroin, että jos hän tosiaan on sitä mieltä, niin meidän ystävyytemme päättyy tähän. Hän pyysi kyllä anteeksi, mutten enää tarkalleen muista, mistä hän oli pahoillaan. Annoin anteeksi ja halusin olla väleissä, koska olin kaiken lisäksi hänen poikansa kummi.
Hän asuu perheensä kanssa ulkomailla ja käy vähintään kerran vuodessa Suomessa. Hän on tälläkin hetkellä täällä ja kuulin juuri, että on ollut jo kaksi viikkoa. Hän ei ole lähettänyt edes tekstiviestiä, jossa olisi ilmoittanut olevansa täällä. Vaikka vielä alkukesästä kertoi, että olisi kiva nähdä, kun hän loppukesästä tulee käymään Suomessa. Olen kokenut asian niin, ettei hän osaa käsitellä tätä veljensä eroa. Ei siis vieläkään, vaikka siitä on kulunut jo kuusi vuotta. Hän on seurassani varautunut. Hän aivan kuin pelkää, että sanon jotain negatiivista hänen veljestään ja jota hän ei halua kuulla. Hän ei ymmärrä, että minulla on mielenkiintoisempiakin puheenaiheita kuin hänen veljensä, jos me kerran vuodessa tapaamme.
Heti eron tultua hän vakuutteli, ettei meidän ystävyytemme katoa mihinkään, olemmehan tunteneet yli 20 vuotta. Ja kerta toisensa jälkeen hän vakuuttelee, että olisi mukava nähdä. Kuitenkin on mennyt kesiä, ettei hänellä ole ollut aikaa tavata, vaikka on viipynyt Suomessa kolmekin viikkoa. Haluaisin tavata myös siksi, että näkisin kummipoikani edes kerran vuodessa. Ettei yhteydenpito häneen olisi vain jouluna ja syntymäpäivänä lähetty lahja.
Olen hänelle kerran sanonutkin, että jos hän ei ihan oikeasti halua tavata, niin sitten ei tavata. Itse olen eron seurauksena joutunut luopumaan niin monesta asiasta, että pystyn kyllä elämään tämän asian kanssa. Enemmän minua harmittaakin tällainen tekopyhyys: puhutaan yhtä, mutta tehdäänkin jotain aivan muuta.
Hän asuu perheensä kanssa ulkomailla ja käy vähintään kerran vuodessa Suomessa. Hän on tälläkin hetkellä täällä ja kuulin juuri, että on ollut jo kaksi viikkoa. Hän ei ole lähettänyt edes tekstiviestiä, jossa olisi ilmoittanut olevansa täällä. Vaikka vielä alkukesästä kertoi, että olisi kiva nähdä, kun hän loppukesästä tulee käymään Suomessa. Olen kokenut asian niin, ettei hän osaa käsitellä tätä veljensä eroa. Ei siis vieläkään, vaikka siitä on kulunut jo kuusi vuotta. Hän on seurassani varautunut. Hän aivan kuin pelkää, että sanon jotain negatiivista hänen veljestään ja jota hän ei halua kuulla. Hän ei ymmärrä, että minulla on mielenkiintoisempiakin puheenaiheita kuin hänen veljensä, jos me kerran vuodessa tapaamme.
Heti eron tultua hän vakuutteli, ettei meidän ystävyytemme katoa mihinkään, olemmehan tunteneet yli 20 vuotta. Ja kerta toisensa jälkeen hän vakuuttelee, että olisi mukava nähdä. Kuitenkin on mennyt kesiä, ettei hänellä ole ollut aikaa tavata, vaikka on viipynyt Suomessa kolmekin viikkoa. Haluaisin tavata myös siksi, että näkisin kummipoikani edes kerran vuodessa. Ettei yhteydenpito häneen olisi vain jouluna ja syntymäpäivänä lähetty lahja.
Olen hänelle kerran sanonutkin, että jos hän ei ihan oikeasti halua tavata, niin sitten ei tavata. Itse olen eron seurauksena joutunut luopumaan niin monesta asiasta, että pystyn kyllä elämään tämän asian kanssa. Enemmän minua harmittaakin tällainen tekopyhyys: puhutaan yhtä, mutta tehdäänkin jotain aivan muuta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aika tutulta kuullostaa. Rakas velihän ei tee mitään pahaa tai väärää, ja jos tekeekin, niin veljellä on siihen hyvä syy...kuten vaimo ja huono aviolitto.
Olen tuon saman laulun kuullut ja saman todennut. Sitä vaan en voinut käsittää, että mikä saa järkevän ihmisen ajattelemaan niinkin typerästi, vaikka hyvin tietää syyt ja seuraukset.
"että jos hän tosiaan on sitä mieltä, niin meidän ystävyytemme päättyy tähän."
Ehkä kirjoitin epäselvästi, mutta minä halusin lopettaa sen ystävyyden, koska hän oli sitä mieltä, ettei veljensä ole tehnyt mitään väärää. Ja hän pyyteli anteeksi ja halusi jatkaa ystävyyttä.
Eilen sain tyttäreni välityksellä viestin, että olisi kiva tavata ensi viikolla. No, minulla kyllä taitaa kalenteri olla jo aika täysi :).
http://www.netmission.fi/streaming/index.php?p=6
Tällainen oman sukulaisen arvosteleminen on ihan yleisesti kovin vaikeaa useimmille ihmisille. En ymmärrä miksi sukulaiset olisivat sinänsä parempia ihmisiä kuin muut - yhtä inhimillisiä he vikoineen ovat.
Olen itse aina arvostellut perheenjäseniä muille siinä missä muitakin ihmisiä. Eivät minun perheenjäsenet mitään pyhimyksiä ole; sisareni puukotti minua selkään ystäväni kanssa muutama vuosi sitten. Se oli kateutta molempien taholta. Miksi minun siis pitäisi tässä tilanteessa puolustella sisareni käytöstä. Tietenkin on niin, että sisaruksista ei pääse koskaan eroon samalla tavalla kuin ystävistä, mutta on todellakin sallittua olla hyväksymättä perheenjäsentensä käytöstä.
Huomaan ympärilläni olevien ihmisten usein kavahtavan, kun kritisoin perheenjäseniäni. Samoin itse ihmettelen, kuinka muut silottelevat omien perhenjäsentensä tekemisiä. Pidän sitä jonkinlaisena riippuvuutena.