onko onnellisia

Minä ainakin tiedän siitä olevani onnellinen kun mietin entistä elämääni ja vertaan sitä nykyiseen elämään. Silloin oli itsemurha joka päivä mielessä.
Lapsuuteni oli todella rankka, vanhempani eronneet ja alkoholisteja, Äitini lähti pois kotoa kun olin kolmentoista, eikä vieläkään erota minua siskostani (olemme 22 ja 23). Pidän todella harvoin yhteyttä vanhempiini, koska tulee vain se entinen elämä mieleen jos soitan, eivätkä he ole ikinä selvinpäin...masentuu vain. Veljeni on kuollut, eikä entinen avoliittonikaan ollut helppo.

Nyt nykyään elän onnellisessa parisuhteessa, eli kaikki on loistavasti, ei syytä itkuun. -enää.

Sitä tietää mitä on olla taivaassa kun on ollut jo helvetissä.

Psykologisesti ajateltuna ihmisen elämän päämäärä on päästä mahdollisimman lähelle eheää minuutta. Joka lienee aika lähellä onnellisuutta.

Nisti mikä nisti. Tunnustan =)

Onnellinen on se joka jaksaa murehtia päivittäisistä asioista kuten miehien ja naisten välisestä suhteesta, mitä laittaisi ruuaksi, voi kun on rahat vähän vähissä mutta onneksi kohta tulee tili, ai kun päähän sattuu, otanpa buranan, ai ihana kun aurinko paistaa taidanpa mennä ulos nauttimaan, tulipas maha täyteen kun oli niin hyvää ruokaa, mitähän sitä katsoisi televisiosta?.. kenellekäs soittaisin, tekee mieli höpötellä. Hei äiti tuun huomenna käymään, mitä on ruuaksi! hei älä viiti taas kokoajan paapoa osaan mä itsekin!!! voi vittu kun ahistaa huomenna taas töihin..

tuossa hyvä merkki onnellisuudesta. sitten kun et ole onnellinen niin ajatukset on aivan jotain muuta. ja sen tuntee sitten koko kroppakin.