Tällä sivustolla on otsikon isät ja äidit/isien jutut/"Miehet mikä saa.." alla hyvä keskustelu alkoholismista perheessä. Alimpana mielipide, jossa viitataan siihen että puuduttava arki on alkoholismiin taipuvaiselle pahin mahdollinen vihollinen... pisti miettimään.
Toisaalta uskon, että ihmisen on pakko oppia sietämään "arkea", muuten ei tule elämästä tuon taivaallista. Toisaalta itse ainakin kuolen ja tylsistyn sellaiseen jokapäiväiseen töihin-kotiin-kuntosalille-sainaan-nukkumaanX5 viikon aikana -elämään. En ole (ainakaan vielä) sortunut alkoholin liikakulutukseen, mutta muutamia parisuhteita olen pistänyt poikki liian tylsän elämän vuoksi.
Olen tullut siihen lopputulokseen, että ihmisiä on kahden laisia: "arjen rakentajia" ja "säpinän etsijöitä". Edelleen olen elämää jo jonkin verran seuranneena oivaltanut, että näiden kahden ihmislajin ei kannata yrittää risteytyä... erilaiset elämäntyylit ajavat suhteen ennenpitkää ratkeamispisteeseen. Ajatelkaapa esim. miestä, joka on nuorena kunnianhimoinen, inspiroituva, yrittäjähenkinen, mutta "heikosta luonteestaan tietoinen". Hän haluaa pitää elämänsä kasassa ja valitsee puolisokseen "jalat maassa pitävän", arkisen turvallisen äitihahmon. Vähän aikaa menee hyvin, mutta entä kun alkavat huolet painaa miesparkaa (jostakin syystä alkoholismi ja luovuus kulkevat usein käsi kädessä)? Eipä taida juurevalta naiselta löytyä taitoa "elämäntaiteilijan" tiellä pitämiseen, eikä elämäntaiteilijalla pysty vastaavasti tyydyttämään arjenrakentajan turvallisia raameja. Mutta jos kaksi samankaltaista "sukulaissielua" löytää toisensa, pysyy inspiraatio (tai vastaavasti turvallinen arki) balanssissa. Ja kyllä taiteilijasielukin voi olla aivan kunnon kansalainen - miettikääpä vaikkapa nuoria suomalaisia kapellimestareita, tai esim. huikean elämäntyön tehnyttä Loiria... mutta ei henkilökohtaisuuksiin sen enempää. Ajattelin vain tiedustella, että eikös vaan asia olekin näin...
Toisaalta uskon, että ihmisen on pakko oppia sietämään "arkea", muuten ei tule elämästä tuon taivaallista. Toisaalta itse ainakin kuolen ja tylsistyn sellaiseen jokapäiväiseen töihin-kotiin-kuntosalille-sainaan-nukkumaanX5 viikon aikana -elämään. En ole (ainakaan vielä) sortunut alkoholin liikakulutukseen, mutta muutamia parisuhteita olen pistänyt poikki liian tylsän elämän vuoksi.
Olen tullut siihen lopputulokseen, että ihmisiä on kahden laisia: "arjen rakentajia" ja "säpinän etsijöitä". Edelleen olen elämää jo jonkin verran seuranneena oivaltanut, että näiden kahden ihmislajin ei kannata yrittää risteytyä... erilaiset elämäntyylit ajavat suhteen ennenpitkää ratkeamispisteeseen. Ajatelkaapa esim. miestä, joka on nuorena kunnianhimoinen, inspiroituva, yrittäjähenkinen, mutta "heikosta luonteestaan tietoinen". Hän haluaa pitää elämänsä kasassa ja valitsee puolisokseen "jalat maassa pitävän", arkisen turvallisen äitihahmon. Vähän aikaa menee hyvin, mutta entä kun alkavat huolet painaa miesparkaa (jostakin syystä alkoholismi ja luovuus kulkevat usein käsi kädessä)? Eipä taida juurevalta naiselta löytyä taitoa "elämäntaiteilijan" tiellä pitämiseen, eikä elämäntaiteilijalla pysty vastaavasti tyydyttämään arjenrakentajan turvallisia raameja. Mutta jos kaksi samankaltaista "sukulaissielua" löytää toisensa, pysyy inspiraatio (tai vastaavasti turvallinen arki) balanssissa. Ja kyllä taiteilijasielukin voi olla aivan kunnon kansalainen - miettikääpä vaikkapa nuoria suomalaisia kapellimestareita, tai esim. huikean elämäntyön tehnyttä Loiria... mutta ei henkilökohtaisuuksiin sen enempää. Ajattelin vain tiedustella, että eikös vaan asia olekin näin...
Vastaukset 4
Vanhimmat
on sellaista joksi sen tekee. Ei sen tarvitse aina olla puuduttavaa ja tylsää. Voi esimerkiksi keksiä yhdelle päivälle jonkin muun harratuksen kuin kuntosalin :D! Sellaisen reippaasti erilaisen mitä ei ole koskaan kuvitellut harrastavansa. Tulee meinaan potkua elämään! En ymmärräkään miksi parisuhde pitää pistää poikki liian tylsän elämän vuoksi? Jokaisellahan on vastuu omasta onnestaan ja murheen karkoituksesta.
Jaottelusi ihmistyyppeihin on liian karkea. Mielestäni "elämäntaiteilijamiehen" vaimoksi sopii juuri "jalat tukevasti maassa" -nainen, joka osaa pyörittää arkea. Jos molemmat ovat "elämäntaiteilijoita" niin alkoholismi on enemmän kuin todennäköistä. Tästä johtuukin lasten kärsimys nykyisin, koska molemmat vanhemmat juovat. Ennen se oli "vain" isä. Lapset ovat ne, jotka todella kaipaavat sitä tylsää arkea!
Tekemäni ihmisten "lajittelu" vaatinee hieman selvennystä. "Elämäntaiteilija" ei aina ole alkoholin ystävä. Tarkoitan termillä enemmänkin persoonallisuustyyppiä - tiedät varmasti itsekin mikä ero on esim "puutarhurilla" ja "pörssimeklarilla". Elämänkatsomus voi "taiteilijalla" olla hyvinkin herkkä ja haavoittuva, unelmilla on suuri merkitys, mutta niitä ei usein sanota ääneen (mistä joskus seuraa tukeutuminen alkoholiin), arjenrakentajalla taas sellainen konkreettisiin asioihin pohjautuva, lisäksi luonne ottaa paremmin iskuja vastaan ilman että asioista kasvaa suuria sisäisiä ongelmia. Näinollen kommunikointityylitkin ovat erilaiset, syntyy kitkaa. Olen tällaisten "vastaparien" elämää seurannut läheltä, ja voin vakuuttaa että harva tällaisista suhteista on kukoistuksessa enää viiden vuoden kuluttua. Poikkeuksiakin tietysti on.
Eli en todellakaan tarkoittanut tehdä rinnastusta alkoholismin ja "taiteellisen sielun" välille. Tarkoitan taiteilijasielulla aivan yksinkertaisesti "luovaa" ihmistä, joka harvemmin on hakeutunut esim. mihinkään byrokraattisiin työtehtäviin, vaan on pikemminkin tyyppiä "puutarhuri/psykologi/yrittäjä". Tämänkaltaiset ihmiset yleensä odottavat parisuhteeltakin enemmän, "yhteenkuuluvuus" on jotakin, mikä rakentuu pienistä asioista, kuten samanlaisesta musiikkimausta ja siitä että osaa lukea toisen ajatuksia ilman että toinen sanoo sanaakaan, tms.. Eipä tarvitse pulloon tarttua, kun saa sitä kaipaamaansa sielujen sympatiaa.
Ja itse en ollenkaan kadu että lähdin kävelemään "tylsistä" suhteista. Kyllä nykyisessäkin liitossa astiat tiskataan (jossakin vaiheessa), töissä käydään (koska siellä saa toteuttaa itseään) ja vieläpä siivotaankin joka viikko (koska muuten allergia pahenee), mutta muutos edelliseen elämääni on tuntuva! Tässä suhteessa on nimenomaan hyvää se, että jos haluan tehdä jotakin arjesta poikkeavaa, voin tehdä sen rakkaan mieheni kanssa. Edellisessä liitossa kaikki lomaideani tyrmättiin, en saanut miehestä seuraa lenkkipolulle enkä elokuviin, kelpasin sentään tiskaamaan ja siivoamaan, mutta olin suhteessa ilman YSTÄVÄÄ! Ei sopinut minulle! toisilla voi toimiakin, sitä en kiellä.
Tekemäni ihmisten "lajittelu" vaatinee hieman selvennystä. "Elämäntaiteilija" ei aina ole alkoholin ystävä. Tarkoitan termillä enemmänkin persoonallisuustyyppiä - tiedät varmasti itsekin mikä ero on esim "puutarhurilla" ja "pörssimeklarilla". Elämänkatsomus voi "taiteilijalla" olla hyvinkin herkkä ja haavoittuva, unelmilla on suuri merkitys, mutta niitä ei usein sanota ääneen (mistä joskus seuraa tukeutuminen alkoholiin), arjenrakentajalla taas sellainen konkreettisiin asioihin pohjautuva, lisäksi luonne ottaa paremmin iskuja vastaan ilman että asioista kasvaa suuria sisäisiä ongelmia. Näinollen kommunikointityylitkin ovat erilaiset, syntyy kitkaa. Olen tällaisten "vastaparien" elämää seurannut läheltä, ja voin vakuuttaa että harva tällaisista suhteista on kukoistuksessa enää viiden vuoden kuluttua. Poikkeuksiakin tietysti on.
Eli en todellakaan tarkoittanut tehdä rinnastusta alkoholismin ja "taiteellisen sielun" välille. Tarkoitan taiteilijasielulla aivan yksinkertaisesti "luovaa" ihmistä, joka harvemmin on hakeutunut esim. mihinkään byrokraattisiin työtehtäviin, vaan on pikemminkin tyyppiä "puutarhuri/psykologi/yrittäjä". Tämänkaltaiset ihmiset yleensä odottavat parisuhteeltakin enemmän, "yhteenkuuluvuus" on jotakin, mikä rakentuu pienistä asioista, kuten samanlaisesta musiikkimausta ja siitä että osaa lukea toisen ajatuksia ilman että toinen sanoo sanaakaan, tms.. Eipä tarvitse pulloon tarttua, kun saa sitä kaipaamaansa sielujen sympatiaa.
Ja itse en ollenkaan kadu että lähdin kävelemään "tylsistä" suhteista. Kyllä nykyisessäkin liitossa astiat tiskataan (jossakin vaiheessa), töissä käydään (koska siellä saa toteuttaa itseään) ja vieläpä siivotaankin joka viikko (koska muuten allergia pahenee), mutta muutos edelliseen elämääni on tuntuva! Tässä suhteessa on nimenomaan hyvää se, että jos haluan tehdä jotakin arjesta poikkeavaa, voin tehdä sen rakkaan mieheni kanssa. Edellisessä liitossa kaikki lomaideani tyrmättiin, en saanut miehestä seuraa lenkkipolulle enkä elokuviin, kelpasin sentään tiskaamaan ja siivoamaan, mutta olin suhteessa ilman YSTÄVÄÄ! Ei sopinut minulle! toisilla voi toimiakin, sitä en kiellä.
mitenkin.
Itse olen tämä "taiteilija" ja mieheni "pörssimeklari" -tyyppi. Hyvin on toiminut parikymmentä vuotta, vaikka ongelmia on piisannut niitäkin. Osaamme molemmat hyvin arkielämän, mutta minä olen parempi juhlija...