Minulla on sellainen tilanne, että lähes 100% varmuudella en tule koskaan olemaan mikään perheenisä, aviomies tai tuskin edes avoliitossa. Tuo on melko karu ajatus. Siis, mitään lapsia minä en edes halua, minusta ei isukkia saisi tekemälläkään, olen moiseen aivan liian epäkypsä enkä edes pidä lapsista, mutta ajatus siitä, että todennäköisesti viettää loppuelämän poikamiehenä, tai vanhana poikana, ihan kumpi nimitys vaan, on aika lohduton. Kyllähän sitä jotakuta vierelleensä kaipaisi.
Minun tilanteessani moni sanoisi, että ei luulisi olevan varaa ruveta nirsoksi. Mutta kun olen muutaman kerran netin kautta käynyt treffeillä, niin vastassa on ollut sellainen ilmestys, että mielummin yksin vaikka koko loppuelämä kuin sellaisen kanssa. No, kohteliaana miehenä olen sen kupillisen kahvia kuitenkin ryystänyt mutta sitten sanonut, että oli hauska tavata ja hyvää jatkoa.
Vaikka sen tietää, että nykytilanteeseen ei koskaan muutosta tule niin ainahan sitä etsii jotakin. Muu olisi luonnotonta. Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta, että tietäisi viettävänsä loppuelämänsä ilman suhdetta mutta olisi ajatuksen kanssa täysin sinut ja eläisi täysin tyytyväisenä elämäänsä. varmasti teitäkin on.
Minun tilanteessani moni sanoisi, että ei luulisi olevan varaa ruveta nirsoksi. Mutta kun olen muutaman kerran netin kautta käynyt treffeillä, niin vastassa on ollut sellainen ilmestys, että mielummin yksin vaikka koko loppuelämä kuin sellaisen kanssa. No, kohteliaana miehenä olen sen kupillisen kahvia kuitenkin ryystänyt mutta sitten sanonut, että oli hauska tavata ja hyvää jatkoa.
Vaikka sen tietää, että nykytilanteeseen ei koskaan muutosta tule niin ainahan sitä etsii jotakin. Muu olisi luonnotonta. Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta, että tietäisi viettävänsä loppuelämänsä ilman suhdetta mutta olisi ajatuksen kanssa täysin sinut ja eläisi täysin tyytyväisenä elämäänsä. varmasti teitäkin on.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vai muita ennustajankykyjä?
Voithan tietysti päättää elämästäsi itse, ei sitä tarvitse muilta kysellä.
Jos olet päätynyt elämään ilman parisuhdetta, omapa on valintasi, vaan miksi siitä täällä kyselet?
sitten aina eri ihmisiltä vai toivotko kuitenkin että saisit sitä joltain joka ei halua sinuun sitoutua mutta haluaa kuitenkin seksiä. Vai onko seksi sinulle ylipäätään tärkeimpänä mielessä?
jauhat tota samaa koko aika näillä palstoilla. Saa sellaisen kuvan että olet jotenkin yksinkertainen!!
Sitten ja jos se oikea tulee kohdalle, niin huomaat kuinka ajatusmaailmasi kaikista em mainitsemistasi seikoista muuttuu.
No ei välttämättä lapsiasiassa, mutta parisuhdeasiassa kumminkin.
Kokeile homoja homo!
Itse ajattelen vähän samalla tavalla kuin sinä. Olen 22-vuotias mies ja tiedän eläväni loppuikäni yksin, jos ei nyt mitään odottamatonta tapahdu.
En halua ikinä naimisiin enkä mihinkään avoliittoon. Tiedän olevani tarpeeksi omalaatuinen ja tiedän, etten tulisi kenenkään kanssa pidemmän päälle toimeen. Siksi on vain parempi ottaa itseään niskasta kiinni ja elää ilman naista. Vastustan lisäksi avioliittoa jo pelkkänä tapajärjestelmänä ja naureskelen ihmisten heppoisille perusteille "vakiintua".
Mitään lapsia en todellakaan halua ikinä riesakseni ja vastuulleni. En aina edes pysty ottamaan tarpeeksi vastuuta itsestäni ja elän täysin omassa maailmassani. Käytännössä olen kuitenkin hyvää hyvyyttäni vanhimman sisareni lapsille jonkinlaisena isähahmona, koska heidän isänsä on pelkkä renttu, mutta omia en koskaan halua. Ehkä sitä osaa muiden lapsiin suhtautua vähän eri tavalla, kun vastuuta ei kuitenkaan onneksi paljoa ole.
Viihdyn siis yksin tai perheeni parissa, erityisesti opintojeni ja vähän omalaatuisten kiinnostuksenkohteideni ja harrastusteni parissa. Usein ne vievätkin kaiken aikani, mutta en missään nimessä ole yleisesti onneton tai masentunut enkä mieti joka kulmassa niin kuin eräät näillä palstoilla, että "milloin se oikea sieltä vastaan tulee!"
Toisaalta kärsin aika ajoin niin fyysisestä kuin henkisestä kumppanin puutteesta, mutta kovetan itseni ajattelemaan järjellä. Kun ei onnistu, niin ei onnistu. Silloin on parempi olla ilman vakituista kumppania.
Inhoan omaikäisiäni tyttöjä, heidän lapsellista kikatustaan ja pinnallisuuttaan. Pidän paljon enemmän itseäni vanhemmista naisista (30-40v), heidän kokemuksestaan, naisellisuudestaan ja arvokkuudestaan. Olen netissä saanutkin muutamista kolmekymppisistä naisista hyviä ystäviä. Silti en ole uskaltanut yrittää viedä sitä pidemmälle, sillä jätetyksi tuleminen tuntuisi niin pahalta.
Baareissa en käy. Yliopistolla on kyllä tuttavapiirissäni mukavia järkeviä tyttöjä, mutta en uskalla vain tehdä aloitetta. Tulisipa sellainen nainen vastaan, joka ei odottaisi, että mies sanoo sitä ja tätä. Minullekin on usein valitettu, että olen liian valikoiva ja nirso. Usein jos huomaan, ettei naisen ulkonäkö miellytä niin karistan hänet pikku hiljaa ympäriltäni. Ehkä olen liian itsekäs, mutta mitä vikaa on siinä, että haluaa omalle itselleen kaikkein parasta? En ymmärrä!
Pohjimmiltaan olen siis onnellinen siitä, että saan olla yksin ja tehdä, mitä haluan ilman vastuuta ja velvollisuuksia toisista. Mutta sitten kun ikävä käy päälle, niin osaa olla helvetillistäkin.
Suhteita varmaan on , mutta se missä rajapyyki . En itsekkään haluaisi ja tiedän ettei hyväksytä sitä etten esim. halua tehdä lapsia . Suhteen täytyisi kestää tämä . En haluaisi välttämättä samankaton allekkaan asumaan .
Olet rehellinen ja kerrot avoimesti asiat , se on jo arvostettavaa . Mutta älä anna missään vaiheessa ymmärtä muuta kuin se mitä itse haluat tai odotat jos tapaat ihmisen ja haluat jatkaa suhdetta eritavalla kuin moni voi jo olettaa .
Sanonpa että vannomatta paras!!!! Eipä sitä tiiä miten se mieli vielä muuttuu lastenkin suhteen.....
Tuskin voi. Miksi on niin vaikea kaltaistesi ahdasmielisten ääliöiden ymmärtää, että maailma ei kaipaa välttämättä jokaiselta pentuja ja se on jokaisen oma asia hankkiiko niitä?? Ahdasmieliset idiootit vittuun!