Kuten nimestä kuuluu, olen ollut aktiivinen sohvaperuna. Ylipainoa ei ole, mutta liia rasvaa vyötärö lanti seudulla kuitenkin. Aloitin tuossa sitten hissukseen lenkkeilyn ja tohkeissani hommasin oikein sykemittarinkin. Kysyisin siis apuja jo pidempään harrastaneilta, että onko tuollainen 5-6 kertaa viikossa, noin 45 min kerralla ja syke pysyy siinä missä mittarin mukaan pitääkin, hyvä tähän makkaroiden hävitysoperaatioon? Vai olisiko jollakin jokin vielä parempi "ohjelma" juuri minulle?
Sohvaperuna lenkille
Sohvaperuna
111370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
jos kyseessä on Polarin mittari joka arpoo tämän "Own Zone" harjoittelusykkeen niin ainakin oman kokemuksen perusteella sieltä tulee niin alhaista lukemaa ettei sillä saa paikkoja maitohapoille.
Rasvanpolttoon, liikunnan aloittamiseen ja pysyvään elintapojen muutokseen paras ohjelma on juuri tuollainen mitä olet harrastanut eli 5-6 kertaa viikossa 45-60 minuuttia mukavaa stressitöntä liikkumista luonnon keskellä alhaisella sykkeellä.
Se on AVIA merkkinen ja syke rajoiksi asetti minulle 145/199. Ei siinä varsinaiseti väsy mutta kyllä siinä kuuma tulee oikein kunnolla. Olen koettanut pitää sen siinä 155-160 kohdalla.
Kiitoksia tästä infosta. Jatkan siis samaa rataa.
Hauskaa kesää sinulle!
jos mittari tarjoaa tuollaista "anttilan hintaa" ylärajaksi niin ei ehkä kannata aloittaa liikuntaa noilla lukemilla.
Suosittelisin liikunnan aloittamista reippaalla kävelyllä ja välillä kevyellä lenkillä sen 45-60 minuuttia kerrallaan ja jos todella jaksat viisikin kertaa viikossa niin erinomainen juttu.
Iästä ja kunnosta riippuen sykkeen pitäisi olla alkuvaiheessa jossain 134-155 välillä mutta ehkä sinulle se 160 on OK jos mielestäsi meno on vielä "kevyttä" eikä tunnu väkisin punnertamiselta.
hyvää kesää myös!
Se kävely ei ole ihan mun juttu. Tarvisen vähän vauhtia elämään. Sykkeistä en tiedä tuontaivaallistta muuta kun mitä sykemittarin ohjeissa kerrottiin. Mikä sitten on syke jo jonkin aikaa juossella? Vertauskohdaksi siis jotakin. Jaksamisesta ei ole kiinni. Energiaa on kyllä kun pienessä kylässä. Kunto vain ei ole samaa luokkaa. Meno on vielä kevyttä koska jaksan todella hissukseen hölkkäillä sen n.45min. Johon lisään tietenkin n. 10 min reippaan kävelyn että vähän lämpiää ensin.
Vertaileminen on hyvin vaikeaa koska sykkeet ovat henkkohtaisia ja riippuvat paljonkin kunnosta ja siitä kauanko on tullut lenkkeilyä harrastettua.
>>>Mikä sitten on syke jo jonkin aikaa juossella? >Energiaa on kyllä kun pienessä kylässä. Kunto vain ei ole samaa luokkaa.
Näin minä sitten teen! Oli vain kovin vaikea aloittaa ja löytää se oikea tahti ja matka. Siinä se mittari tuli sitten avuksi.
Kiitoksia!
ovat laihtumisen kannalta paljon tärkeämpiä kuin se millä sykkeellä harjoittelet. Sinällään liikuntasi on määrällisesti on ihan ok mutta pidä varasi että et syö takaisin kuluttamaasi energiaa.
Hyvät kesän jatkot :)
Ideana on nimennomaan se, että kun minä rakastan ruokaa ja siitä luopuminen tai edes sen harkitseminen saa painoni taas nousemaan, siis aloin lenkkeillä ja kuluttamaan sen minkä syön ja mielellään tietenkin vähän enemmänkin.
Sittenhän ei ole ongelmaa. Syöt vain saman kuin ennenkin ja liikut niin siitäkin alkaa jo paino tippumaan.
Varo kuitenkin sitä että alat palkitsemaan itsesi hyvästä lenkistä vaikka pullolla kaljaa. Silloin lenkin teho laihduttajana alkaa kärsiä.
;) Siitä kaljapullosta ei ole huolta kun en käytä moisia myrkkyjä, mutta se sipsipussi on kyllä sitäkin houkuttelevampi lenkki saunan jälkeen...
Kiitos vinkistä!
Oikein hubaa ja lämmintä kesänjatkoa!!!