Mistä alkaisin...
Lapsemme oli alle 2v, kun mies hermostuessaan huusi tälle "vedän kohta turpaan" kun lapsi ei uskonut jotain. Ja 2v huusi "turpa kii" kun heti uskonut olla hiljaa ja joku aika sitten huusi "naama kii" kun lapsi vähän kiukutteli. Ja komentaessaan uhkailee tukkapöllyllä, luunapeilla ja kerran tässä "tehosti puhettaan" astelemalla kohti ns.nurkkaanahdistamalla. Mulle on joskus laittanut käden naamalle ihan raivona, ei kuitenkaan painanut naamaa (kun haluais tukkia mun turvan, mutta ei viitsi sitä kuitenkaan tehdä). Ja turpaan on uhannut mua vetää. Kerran heitin leegon miestä päin, en lujaa, niin heitti sen takaisin niin lujaa että jalkaani jäi mustelma. Silloin riitaa oli kun "valitin" eli ihan nätisiti sanoin mielipiteeni, ettei hänen aina tarvis mennä ryyppään jos joku pyytää. Mutta siitä ei saanut sanoa..
Viime yönä oli sanaharkkaa (kuiskaamalla) niin, että uhaksi lyödä lyö käteeni niin ettei se liiku kun annoin hiljaisia "luunappeja" (uhaksi niillä lastamme kun ei totellut miestä yöllä että menis jalkopäähän nukkuun kun tuli väliin). Jalkaanikin uhkas potkasta niin lujaa ettei sekään liiku, kun tönäsin jalallani sen jalan pois mun puolelta kun muutenkin on ahdasta enkä saa nukuttua.
Mies harrastaa omiaan pari kertaa viikossa. Mulla ei oo harrastuksia. Kävin viime vuonna muutaman kuukauden ajan korkeintaan kerran viikossa yhdessä paikassa, mutta siitäkin se joskus valitti. Mä en siis kaipaakaan mitään. Haluan olla vaan lasten kanssa
Lapsemme oli alle 2v, kun mies hermostuessaan huusi tälle "vedän kohta turpaan" kun lapsi ei uskonut jotain. Ja 2v huusi "turpa kii" kun heti uskonut olla hiljaa ja joku aika sitten huusi "naama kii" kun lapsi vähän kiukutteli. Ja komentaessaan uhkailee tukkapöllyllä, luunapeilla ja kerran tässä "tehosti puhettaan" astelemalla kohti ns.nurkkaanahdistamalla. Mulle on joskus laittanut käden naamalle ihan raivona, ei kuitenkaan painanut naamaa (kun haluais tukkia mun turvan, mutta ei viitsi sitä kuitenkaan tehdä). Ja turpaan on uhannut mua vetää. Kerran heitin leegon miestä päin, en lujaa, niin heitti sen takaisin niin lujaa että jalkaani jäi mustelma. Silloin riitaa oli kun "valitin" eli ihan nätisiti sanoin mielipiteeni, ettei hänen aina tarvis mennä ryyppään jos joku pyytää. Mutta siitä ei saanut sanoa..
Viime yönä oli sanaharkkaa (kuiskaamalla) niin, että uhaksi lyödä lyö käteeni niin ettei se liiku kun annoin hiljaisia "luunappeja" (uhaksi niillä lastamme kun ei totellut miestä yöllä että menis jalkopäähän nukkuun kun tuli väliin). Jalkaanikin uhkas potkasta niin lujaa ettei sekään liiku, kun tönäsin jalallani sen jalan pois mun puolelta kun muutenkin on ahdasta enkä saa nukuttua.
Mies harrastaa omiaan pari kertaa viikossa. Mulla ei oo harrastuksia. Kävin viime vuonna muutaman kuukauden ajan korkeintaan kerran viikossa yhdessä paikassa, mutta siitäkin se joskus valitti. Mä en siis kaipaakaan mitään. Haluan olla vaan lasten kanssa
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kirjoituksesi perusteella sinä tunnut olevan se, joka lopulta ottaa väkivallan käyttöön, kun puheet eivät enää riitä. Mies vain huutaa ja melttoaa.
Teidän kannattaisi mennä parisuhdeterapiaan ihan ammattilaiselle. Pienten lasten kanssa on kaikenlaista tekemistä ja oma parisuhde jää herkästi hoitamatta. Ulkopuolinen ammattilainen osaa katsoa suhdettanne neutraalisti, joten hänen avullaan voisitte päästä setvimään asioita selviksi.
Hakeutukaa MOLEMMAT Terapiaan..ihan vaan edes lastenne vuoksi.
ainakin omaa väkivaltaista käytöstäsi. etpä ole ihan viaton itsekään "hiljaisine" luunappeinesi.
4kk poika ja jos mun ukko sanois tai tekis noin poijallemme ni mä pakkaisin kamt heti kasaan.Tosin mun ukko on sanonu mulle että jos lyön poikaa niin minä saan turpaani, sen ymmärrän hyvin..Miten sä uskallat olla tollasen tyypin kans yhes, ku lapsetki joutuu kärsimään.
Musta te tarvitte terapiaa(ei pahalla) mutta ei pieni lapsi ymmärrä tollasta käytöstä.
Lapsiin ei ikinä pidä kohdistaa omaa pahaa, tietenkin joskus käy niin vaikkei tahtoiskaan mutta sillon on mentävä muualle jos pinna ei kestä.Puhukaa asioista keskenänne.Pyydä vaikka äitiäs tulee kattoo lapsia ja lähtekää vaik viikonlopuks jonnekki..
Kyllä mäki kävin relaamassa vaik imetin(en tietenkään imettäny silloin jos olin ollut ulkona vaan poika sai korviketta ja äitini oli häntä hoitamassa.Näin hoidin omaa "terveyttäni:)"
siis olin rentoutumassa ja hoidimme suhdettamme.
Ottakkaa välillä aikaa itsellenne, sinäkin..
On suhteessanne hyvääkin, kun miehesi muistaa juhlapäivät ja haluaa muistaa ostamalla lahjoja. Oma mieheni ei muista kenenkään juhlapäiviä.
Ei kannata ottaa niin vakavasti tuota miehesi käyttäytymistä, että ensin on kaikkea vastaa ja jälkeenpäin kertookin idean olleen hyvän. Itse olen samankaltainen, olen aina kaikkea vastaan varsinkin sosiaalisia kanssakäymisiä, en niin välittäisi lähteä sukuloimaan tai tavata toisen ystäviä kotonamme, mutta ei se vierailujen jälkeen niin kamalaa olekaan ollut, mutta silti kun en oo sosiaalista tyyppiä, niin aina vaan tulee uudestaan samasta asiasta hangoiteltua vastaan.
Monet hermostuvat herkästi ja varsinkin tilanteissa, joissa tuntee olevansa voimaton, mutta siinäkin tilanteessa pitäisi vaan oppia astumaan pois, kääntää selkä tai olla hiljaa ja hetken päästä kun päässä ei enää "kiehu", ottaa tilanne uudestaan puheeksi.
vastauksesta!
Joo yritän muuttua vielä paremmaksi ;) että en takertuis kaikkeen pieneenkin. Itsekin kun hermoilen (enemmän silloin kun mies ei oo näkemässä) lapsille. Miehen ollessa kotona keskityn lähinnä huomauttamaan hänen kasvatustavoistaan ja käyttäytymisestä. Tyhmää, tiedän.. Mutta täytyy päästä kirjoittaan kun tässä ne omatkin virheensä tajuaa paremmin. Siks haluisin miehenikin keskittyvän joskus oikein miettimään asioita, mutta hän ei tällaisia ajattele!
Ja mä muuten ennen paremmaksi ihmiseksi muuttumistani, en tykännyt käydä miehen vanhemmilla kun tuntui ettei niitä kiinnosta meidän asiat kun ei kyselleet ikinä kuulumisia. Mutta kuitenkin kans aina kyläillessä tykkäsinkin olla siellä. Olin vaan asennevammainen..
Se tässä harmittaakin kun ite filosofoin omaa käyttäytymistäni ja yritän parantaa tapojani, niin samalla toivoisin miehen tekevän niin. Myönnän olevani vallanhaluinen, osihan se mukava määrätä enimmäkseen ;) Mutta alussa kun mies oli tossun alla valitin ettei hänestä ole yhtään vastusta... Oonkin sanonut myös miehelle, että "ei mullekaan mikään kelpaa", mutta samalla pyytänyt että voitais yrittää olla mahdollisimman tasapuolisia kaikessa. Mies on myöntänyt, ettei hän ikinä ajattele tekemisiään peilin kautta, että miltä tuntuis jos toinen tekisi niin!
En ole itekään pyhimys, kun annan luunappia lapselle. Yritän olla antamatta, mutta joskus vaan tulee annettua :( Miehelle annoin siks eilen niitä "hämynappeja lähinnä", kun uhkasi niitä lapselle itse. Olen mooonesti yrittänyt että käytäis jossain ulkopuolisella keskustelemassa suhteestamme, että sais selvyyden olenko tosiaan vain "itse sekaisin" vai voisko mahdollisesti "täydellisessä miehessänikin" olla vajavaisuutta isänä ja avokkina. Ei mies suostu.
Kyllä mietin monesti, mitä jos mies joskus toteuttaisikin uhakailunsa. Mies oli seurustelumme alussa ihan tossun alla ja sain päättää kaikesta. Sittemmin on osat vaihtuneet ja nyttemmin tasoittuneet. Paitsi en suostu tossun alle ilman vastarintaa ja siksi riitelemme kun molemmilla on niin vahvat mielipiteet. Minä yleensä ajattelen perheen kannalta asiat ja yritän saada häntäkin samalle kannalle. Päästän miestäni menemään tosi paljon, ettei kyse ole siitäkään ettenkö antaisi hänelle omaa aikaa. Ei olisi riitoja jos minäkin menisin ja mies hoitaisi lapsia niiden ajan. Mutta en mahda mitään, että rakastan vaan olla lasteni kanssa ja näen kavereitani (lähinnä myös lapsellisia) niiden kanssa.
Joskus mieheni syytti minua etten anna nähdä kavereitaan, vaikka IKINÄ en ollut kieltänyt. Että mies on sellainen riidanaiheuttaja kyllä keksimällä aiheita päästään. Mä taas en osaa päästää niitä ohi korvien, ja riita on valmis. Ja vatvon kunnes mies myöntää olleensa taas väärässä. Usein hän myöntääkin ja pyytää anteeks ja annan anteeksi. Mutta silti se ei oo kivaa musta aina tapella. Mutta minkäs teet, ei kai miestä saa muutettua takaisin siihen mikä hän alussa (vuoden verran) oli...?
Itsekin olen aiheuttanut riitoja silloin kun vielä kävin baarissa paljon (ennen lapsia), kun en tullut kotiin "ajoissa" ja kerroin olleeni suusta kiinni jonkun miehen kanssa. Että en TODELLA ole ollut AINA pyhimys, mutta olen täysin muuttunut!
Pakko vielä kirjoittaa miehen hyvyyksistä.
Raha-asioista ei riidellä, kun molemmat ollaan samalla linjalla eli maksut puoliks tai tulojen mukaan suhteessa tasapuolisesti.
Kotiöitä mies tekee enemmän kuin ehkä tosi moni muu mies, varsinkin kun vaimoke on vapaalla (hoito-, äitiys-..)!
Seksielämä tyydyttää molempia!
Mies kiittää aina ruoasta.
Töihin lähtiessä antaa pusun ja "moikka rakas"
Tänään on taas niin hyvä päivä, rakastan miestäni ja lapsiani ja kotiani ja kaikkea