Eipä mulla sen ihmeempää tarinaa ole, tuli vain mieleen että joskus ne appivanhemmat voi olla ihan mukavatkin. Edellisessä avioliitossani en sietänyt anoppiani joka oli jatkuvasti sekaantumassa meidän elämään, tietenkin vain hyvää hyvyyttään mutta kun ei älynnyt missä se raja menee, neuvoi sängyn petaamiset ja verhojen auki pitämiset ja harrastuksistakin piti valittaa, että teemme liikaa sitä ja liian vähän tätä, tulee lihavaksi jos ei käy lenkillä joka päivä jnejne. Appiukko oli ihan mukava ja leppoisa eikä anopin kanssakaan koskaan riitaa tullut mutta välit ei koskaan tulleet mitenkään läheisiksi enkä osannut keskustella heidän kanssaan oikein mistään.
Nyt kuitenkin on uusi mies ja uudet appivanhemmat ja he ovat taas niin ihania että tykkään käydä heidän luonaan enemmän kuin mieheni! :) Anoppi on ottanut mut avosylin vastaan ja hänen kanssaan voi kyllä jutella asiasta kuin asiasta eikä hän koskaan tuomitse ketään vaan yrittää aina ajatella että asioille on yleensä joku syy. Ei koskaan neuvo eikä sekaannu mutta pitää kuitenkin sellaista "kaverillista" yhteyttä meihin. Ja kun itsellä on avioeron jälkeen ollut vähän viileät välit omiin vanhempiin, niin olen saanut tavallaan uudesta anopista varaäidin jonka seurassa on paljon luontevampi olla kuin oman äidin.
Sen sijaan miehen tilanne on ikävämpi kun omilla vanhemmillani on vaikeuksia hyväksyä uutta vävyä.. Eivät nyt kiellä häntä eivätkä osoita mieltään mutta pysyttelevät silti viileän etäisinä ja antavat meidän olla omissa oloissaan, mikä vähän miestäni loukkaa, kun hän kokee olevansa jotenkin huono kun ei kelpaa vanhemmilleni.
Nyt kuitenkin on uusi mies ja uudet appivanhemmat ja he ovat taas niin ihania että tykkään käydä heidän luonaan enemmän kuin mieheni! :) Anoppi on ottanut mut avosylin vastaan ja hänen kanssaan voi kyllä jutella asiasta kuin asiasta eikä hän koskaan tuomitse ketään vaan yrittää aina ajatella että asioille on yleensä joku syy. Ei koskaan neuvo eikä sekaannu mutta pitää kuitenkin sellaista "kaverillista" yhteyttä meihin. Ja kun itsellä on avioeron jälkeen ollut vähän viileät välit omiin vanhempiin, niin olen saanut tavallaan uudesta anopista varaäidin jonka seurassa on paljon luontevampi olla kuin oman äidin.
Sen sijaan miehen tilanne on ikävämpi kun omilla vanhemmillani on vaikeuksia hyväksyä uutta vävyä.. Eivät nyt kiellä häntä eivätkä osoita mieltään mutta pysyttelevät silti viileän etäisinä ja antavat meidän olla omissa oloissaan, mikä vähän miestäni loukkaa, kun hän kokee olevansa jotenkin huono kun ei kelpaa vanhemmilleni.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"...eikä hän koskaan tuomitse ketään vaan yrittää aina ajatella että asioille on yleensä joku syy."
Viisaasti havaittu: juuri tässä on niin monen asian ymmärtämisen ydin. En tarkoita, että mitä tahansa tulisi sietää, mutta syitä hahmottava ihminen on viisas kaikkiin haukkujiin, solvaajiin ja yksisilmäisiin "mä olen maailman napa enkä kestä anoppia/miniää" -tyyppeihin verrattuna.
kaikki voi olla vaan lässytystä..ei voi olla varma pitävätkö he sinusta oikeasti.....mutta mistä sitä tietää..
anoppi ei oikeasti pidä minusta.
Olet niitä yksisitotisia ihmisiä joille vain sinun sanoillasi ja teoillasi tehdyt/osoitetut asiat ovat oikein.
Sinulle on vain yksi ilmaisiu kieli sinun.
"Asiat oikein ja väärin ymmärtävät ihmiset ovat oikein ja väärin ihmisiä."
...ei kannata tutustua kehenkään, ikinä.
jokaisen ihmisen kohdalla, vai päteekö se vain anoppiin. Taitaa sinulle tulla aika yksinäinen elämä....
älä viitsi!
katso peiliin,heti.
no hei, koeta kestää silti... !,eihän se kaveri sen niiden appivanhempien pitämisten mukaan sua valinnut.
Nyt pitäs olla aikuinen eikä enää pikkuinen äidin ja isin kulta, eiks niin ?
Riittää ihan hyvin kun osaat käyttäytyä, sama sääntö pätee heillekin. Jos vielä osaat olla mukavakin ilman sen kummempia pinnistelyjä niin onnittelut ! Jatkossa seuraa hyvää.
Samaa käyttäytymistähän edellytetään muuten joka paikassa muuallakin, kuten työpaikoilla, kouluissa, opistoissa, yleisillä paikoilla jne.
Vai onko nykysuomalaisella nämä taidot hukassa ?