Olen elänyt vaikeassa suhteessa jo 4v ja yhden niistä ollut naimisissa sen pirulaisen kanssa jota valitettavasti rakastan. Olen parin vuoden päästä 30v mutta elämä tuntuu jo eletty. en koe mistään mielihyvää, en luota kehenkään, kaikki naiivius ja usko ihmissuhteisiin on mennyt.
en saa mistään tukea, ainoastaan arvostelua ja selkäänpuukotusta. silti pitää jaksaa hoitaa lapsi, käydä töisää hoitaa koti ja jaksaa tapella miehen kanssa, joskus sukulaisten kanssa, ystävät syrjivät kun he eivät voi ymmärtää mioten voin olla kyseisen ihmisen kanssa.
mun sydän on totaalisesti särkynyt..tuntuu että kaikki ihmiset jotka pitäisi olla läheisiä ja tukena niin puukottavat selkään...mietin vain että mitä pahaa olen tehnyt kun tälläisen ristin joudun kantamaan.
en saa mistään tukea, ainoastaan arvostelua ja selkäänpuukotusta. silti pitää jaksaa hoitaa lapsi, käydä töisää hoitaa koti ja jaksaa tapella miehen kanssa, joskus sukulaisten kanssa, ystävät syrjivät kun he eivät voi ymmärtää mioten voin olla kyseisen ihmisen kanssa.
mun sydän on totaalisesti särkynyt..tuntuu että kaikki ihmiset jotka pitäisi olla läheisiä ja tukena niin puukottavat selkään...mietin vain että mitä pahaa olen tehnyt kun tälläisen ristin joudun kantamaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kannattaisi miettiä sitä..kuulosti vähän siltä..
=(
Ja jos ihmiset vain arvostelevat niin sellaiset ihmiset kannattaa poistaa lähipiiristä...yleensä jokainen joka ei tee hyvää sinun mielenterveydellesi.
Mitä "pirulainen" on sinulle konkreettisesti tehnyt? Miksi olet onneton? Onko ongelma korviesi välissä vai puolisosi käyttäytymisessä?
Joskus ollut väkivaltainen ja olen kertonut niistä lähipiirille. Sen jälkeen alkoi syrjiminen ..suurinpiirtein ei enään tervehditä ja syrjitään..ei paljon kutsuja satele ja kylässä käydä.
olen pyytänyt että mennään porukalla ulos syömään ja lasten kanssa jonnekin mutta ei ne lähe. ilmeisesti olen nyt huonompi ihminen ja he kokevat paremmuuttaan syrjiessä. sukulaiset mässäilevät tilanteellamme ja kohtelevat meitä eriarvoisesti. ollaan ne viimeiset.
jospa ne oikeat ihmissuhteet joskus kolahtavat.
ymmärrän toki ettei väkivaltaa tarvi hyväksyä mutta kukaan ei ole neuvonut auttanut meitä vaan ensikädellä tuomittu.
Siis sekö tuntuu susta selkäänpuukottamiselta jos ystävät ja sukulaiset eivät voi ymmärtää miksi olet kusipää miehen kanssa? Ne näkee sen mitä sä et sokealta rakkaudeltasi näe. Kyllä mä mielelläni sun kanssa ainakin keskustelisin, jos mä tietäisin että sulla olisi jonkinlainen suunta. Mistä muusta nuo sitten sua arvostelevat?