Ollaan seurusteltu pari vuotta ja yhdessä asuttu siitä 1,5v. Yli vuoden ajan on suhde ollut kovaa riitelyä ja viime keväästä asti ollaan tehty eroa. Ollaan ehditty erotakin pari kertaa, muttei kuitenkaan ehditty erillemme muuttaa. Jotenkin aina kuitenkin päädytään vielä yrittämään yhdessä.
Nyt alan olla mitta täynnä tätä riitelyä ja eroamista. Taas tehtiin eropäätös mutta luulen että tyttöystäväni kuvittelee että tämäkin ero lakaistaan maton alle jälleen kerran. Tehtiin eropäätös vielä hänen aloitteestaan, mutta taas seuraavana päivänä hän tuntui unohtaneen päätöksen.
En vaan jaksa enää kauaa tälläistä. Totta kai pelottaa että jos todella eroaisimme, että tulee katumus ja luopumisen tuska mutta sehän kai kuuluu asiaan? Emme kuitenkaan yhdessäkään ole onnellisia.
Nyt alan olla mitta täynnä tätä riitelyä ja eroamista. Taas tehtiin eropäätös mutta luulen että tyttöystäväni kuvittelee että tämäkin ero lakaistaan maton alle jälleen kerran. Tehtiin eropäätös vielä hänen aloitteestaan, mutta taas seuraavana päivänä hän tuntui unohtaneen päätöksen.
En vaan jaksa enää kauaa tälläistä. Totta kai pelottaa että jos todella eroaisimme, että tulee katumus ja luopumisen tuska mutta sehän kai kuuluu asiaan? Emme kuitenkaan yhdessäkään ole onnellisia.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin kauan kun on jotain mistä ponnistaa, niin kauan kannattaa katsoa, ettei tarvitse katua. Aikuisen ihmisen ei tarvitse odottaa, että toinen on samaa mieltä, eihän kukaan väkisin jää riippumaan toiseen kiinni kuitenkaan.
Tuli sellainen vaikutelma, että te harjoittelette eroamista ennen lopullista eroa. Minulla oli ainakin näin ensimmäisessä pidemmässä (ehkä 4-5kk) suhteessa. Erottiin ja oltiin yhdessä ja taas erottiin. Sitten lopulta erottiin viimeisen kerran. Nyt olen hyvässä suhteessa ja ei kai sitä voi elämässään enempää toivoa! =)
Mulla on juuri sama tilanne, tosin tässä tapauksessa poikakaverini teki sen lopullisen päätöksen..Aluksi olin todella järkyttynyt, mutta vaikka erosta on vasta vajaa viikko, nyt rupeaa jo helpottaan.Meilläkin riidat aina kärjisty siihen et jompikumpi uhkaili erolla.Itselläni ei kuitenkaan olisi tainnut rohkeus riittää lähteä, että hyvä näin. Kannattaa kokeilla ainakin sellaista taukoa, ettette muutamaan viikkoon ole missään tekemisissä toistenne kanssa..Tottakai se pelottaa ja ajattelee että mitäs sitte jos toinen ei huolikaan takaisin, mutta se riski täytyy ottaa..Jos teitä ei ole tarkoitettu yhteen ei teidän juttu voi toimia. Meneppäs ajassa kolme vuotta taaksepäin ja kysy sinkkuitseltäsi olisiko hän ikinä suostunut elämään tuollaisessa suhteessa?
Rohkeuttahan siihen päätöksen tekoon tarvitaan. Tavallaan tiedän etten ees harkitsis paluuta jos vaan saataisi tehtyä se ratkaisu. Erilläänolo=ero. Kun asutaan yhdessä ei voi noin vain ottaa taukoa ja olla erillään.
Sinkkuitse 3 v. sitten ois sanonut ettei ois varmasti alottanutkaan suhdetta jos oisin tiennyt millaseks se muodostuu.
riidellään minkä keritään... uhkailtu toisiamme erolla ja silti vaan yhdessä... ollaan oltu yksissä 4v.ja kihloissa reilut 1v. ja mulla alkaa voimat loppu, mutta en uskalla erota, ehkä se johtuu siitä että pelkään miestäni ja pelkään olla yksin... en tiedä miten erota... yhdessä asutaan...
Tosiaan on vaikeeta. päätimme tyttöystäväni kanssa erota ja erosimme (vihdoin) lopullisesti. Jäin asumaan entiseen yhteiseen kotiimme. Nyt tyttöystäväni katuu eropäätöstä. itse en ole varma kaipaanko suhdetta, seuraa vai häntä. Hän ei halua ja minä en uskalla luovuttaa lopullisesti.
sama tilanne mullakin! Riidellessä suustani tulee sanoja kuten "tämä on nyt sit tässä", "antaa olla", "ei jaksa enää näin" yms. mutta sitten seuraavan päivänä haluan olla taas normaalisti yhdessä. En tiedä, johtuuko tollaiset sanat suuttumuksesta ja turhautuneisuudesta riitatilanteessa vai onko taustalla tieto suhteen toimimattomuudesta eli tavallaan haluaisin että poikakaverini laittaisi lopullisen pisteen suhteelle. Ehkä se on sitä sisäistä pahaa olla - puuttuu uskallus lähteä :( sinkkuna eläminen ei kiinnosta kun iskee läheisyydenkaipuu, kun on elänyt pitkään parisuhteessa. Ei voi elää yhdessä muttei kuitenkaan voi olla ilman.
kirjoitit ihan kuin minun ajatuksistani. Tosin me erosimme poikaystäväni kanssa eilen illalla. Lopullisen pisteen suhteelle teki hän. En olisi itse vielä halunnut luovuttaa..tai pelkäsin ehkä sisimmässäni vain yksinoloa ja läheisyydenkaipuuta.. tämä päivä on nyt sitten mennyt vaan itkiessä..ja pelottaa tulevaisuus ja kuinka tulen jaksamaan..
ei, jaksamista! vaikka tämä kuullostaa kliseeltä niin aika parantaa haavat! Tulet kyllä jaksamaan, sillä sinulla on oma elämä elettävänä ja se jatkuu kyllä ilman poikaystävääsi! mielestäni on hyvä miettiä sitäkin, että rakastaako toista oikeasti juuri sinä henkilönä kun hän on vai rakastaako vain sitä läheisyyttä ja mukavaa tunnetta, että elämässä on joku, jonka kanssa kokea,nähdä yms. Siis siinä tapauksessa että riidellessä tulee "erottua" ja seuraavana päivänä kuvittelee kaiken olevan taas hyvin..
tää keskustelu on ihan kuin meiän suhteesta. Äijä sanoo et se o nyt täsä ... ja noi sanat oon kuulu pariin kertaan ainakin ... mut en tiiä, miks aina kun on vaikee riita menossa niin HETI se on hokemassa "et se o nyt täsä" ? Miks ei näe et ei yksi riita viel pitäisi johtaa eroon tai eikö se kestä riitelyä ylipäätään?! Vai onko sillä syynsä et se haluais aina riitojen päättyvän eroon omalta kohdaltansa? En tiiä.