Erosta on nyt kulunut parisen kuukautta ja vaikka se silloin tuntui oikealta ratkaisulta, on nyt mieleeni hiipinyt ajatus siitä, luovutimmeko sittenkin liian helposti? Tiedän kyllä, että aika kultaa muistot ja ne silloin pari kuukautta sitten eroon johtaneet negatiiviset asiat ovat vähitellen painuneet mielessä taka-alalle, mutta silti on jotenkin epävarma olo. Oliko ero sittenkään oikea ratkaisu? Silloin olin varmasti sitä mieltä. Pitäisikö vain luottaa siihen, että koska silloin oli asiasta varma ja kaikki faktat olivat tuoreessa muistissa, oli päätös perusteltu ja oikea? Toisaalta tulee mieleen, että vaikka suhde tuntui silloin vaikealta ja jopa toivottomalta, niin olisiko sen eteen vain pitänyt tehdä enemmän töitä? Olisiko asiat sittenkin voineet kääntyä paremmiksi?
Onko kellään muulla liikkunut eron jälkeen tällaisia ajatuksia ja miten olette ne itsellenne selvittäneet?
Onko kellään muulla liikkunut eron jälkeen tällaisia ajatuksia ja miten olette ne itsellenne selvittäneet?
Vastaukset 23
Vanhimmat
minulla erosta nyt kolme kuukautta kulunut. Mies teki eropäätöksen ja minä olin sitä mieltä että asiat olisivat voineet korjaantua. Nyt mies pohtii samoja asioita kuin sinäkin ja minä kiitän ettei minun tarvitse tuon asian kanssa painia. Toisaalta ei asioita osa arvostaa kuin vasta sitten kun ne on menettänyt.
"Erosta on nyt kulunut parisen kuukautta ja vaikka se silloin tuntui oikealta ratkaisulta, on nyt mieleeni hiipinyt ajatus siitä, luovutimmeko sittenkin liian helposti?"
Me luovutimme liian aikaisin. Minä en olisi halunnut, mutta vaimokkeeni mieli oli toisenlainen. Eniten harmittaa se, että minusta suhdetta ei koskaan edes yritetty rakentaa. Vieläkään ei saa puhua. Se ei kuulu exäni tyyliin.
"Pidän pimpasta, pelleistä, baletista ja puputytöistä, jotka eivät yritä liikaa olla, mutta silti ovat.
"
TODELLAKIN SÄÄLITTÄVÄ PELLE!
"TODELLAKIN SÄÄLITTÄVÄ PELLE!"
No mutta kiitos kiitos, sehän oli mukava illantoivotus. Aina eivät käy huumorintajut yksiin. :)
Minä ajattelen mysö usein näin, että annoimmeko periksi liian helposti. Kaikki tuntui toivottomalta, ja sellaisenaan suhde ei olisi voinut jatkua.
Toisaalta uskon että asiat voi korjata, ainakin yrittää, mutta sitten kuitenkin se pelko jos kaikki jatkuu kuten silloin...
Minullakin pari kuukautta aikaa mennyt...Ikävöin kovasti tiettyjä asioita, ja tiettyjä en halua edes muistella..
Itsellä aikaa yli vuosi erosta "elämäni miehestä".
Vaikea sanoa, kun ei tiedä teidän ongelmaa, jos kysymys on ollut pelkästä oman paikan hakemisesta suhteessa, niin ehkä ero on ollut ennenaikaista. Jos kysymys on jostain periaatteellisesta eli uskottomuudesta, alkoholismista, väkivaltaisuudesta, niin ratkaisu on ollut oikea.
Aika todella kultaa, mutta vaikka nyt jo nautin monesta muistosta, niin takaisin en ottaisi.
En haluaisi viettää vanhuuttani alkoholistin kanssa.
Alkuaika meni todella miettiessä, löydänkö koskaan ketään, oliko suuri virhe, yksinäisyyttä, kaikki miehet tuntuivat epäsopivilta. Edelleen sinkkuna minulle on palannut iloisuus, sosiaalisuus, olen sinut itseni kanssa, nyt vietän tasapainoista elämää ja jos löydän jonkun rinnalleni, otan sen vastaan, mutta se ei ole välttämättömyys.
jälkeenpäin, että tulikohan nyt sittenkään tehtyä oikein jne. Luultavaa on, etteivät he ole kaikkeansa antaneetkaan, jotta suhde olisi kääntynyt paremmaksi. Lopuilla 20:llä prosentilla on se todellinen syy, miksi jättää toinen.
"Luultavaa on, etteivät he ole kaikkeansa antaneetkaan, jotta suhde olisi kääntynyt paremmaksi."
Tämä on tärkeä pointti. Jos on ongelmia, niin sen jälkeen suhdetta pitäisi pyrkiä todella muuttamaan. Ongelmia pitäisi oikeasti käsitellä. Jos sen jälkeenkään ei toimi, niin ero on viisas ratkaisu.
Kuinka moni yrittää muutosta (esimerkiksi vuoden ajan) ja kuinka moni vain jatkaa entiseen malliin ja ihmettelee, kun ei toimi?
YHTEISEN edun tavoitteluksi ME-hengeksi! Ollaan liian itsekkäitä ja elämä pyörii pitkälle pelkän oman navan ympärillä. Toki ei voi yleistää, meitähän löytyy niin moneen junaan.
Rakkaus on mielestäni sitä, ettei enää ole itse niin tärkeä, vaan toinen on.
"Rakkaus on mielestäni sitä, ettei enää ole itse niin tärkeä, vaan toinen on."
Ja vaikka tavoite ei olisikaan noin jalo, niin siltikin minusta pitäisi yrittää jotain _käytännössä_. Pelkkä narina tuskin johtaa mihinkään.
Juuri se jäi omassa erossani harmittamaan, ettei mitään käytännön muutoksia kokeiltu. Asioista ei edes puhuttu.
aidan toisella puolella kaikki on aina vihreämpää ja, kun totuus iskee vasten kasvoja lopulta, halutaan perääntyä ja palata siihen entiseen. Kuitenkaan sitä paluuta siihen on enää valitettavan harvoin tarjolla siinä vaiheessa. Arki tulee aina vastaan joka suhteessa ja monesti se vaihtaminen on vaihtamista huonompaan. Toki joskus eroaminen on paras vaihtoehto, jos esim. väkivaltaa, alkoholismia perheessä. Marttyyriakaan ei tarvitse nykypäivänä kenenkään itsestään tehdä.
Liitoissa olisikin elintärkeää saada puhua asioista ja siitä "miltä musta tuntuu", avoimesti, vapaassa ilmapiirissä, ilman rangaistuksen pelkoa.
. Yritin TODELLA, kaikkea mahdollista. Mies ei sitten lopulta kyennyt olemaan yhteydessä salarakkaaseensa (yritti sallaa edelleen).
Nyt on paperit allekirjoitettu, eikä mun ainakaan tartte jälkeenpäin pohdiskella, olisiko voinut tai pitänyt yrittää enemmän.
Miehellä on nyt edessä muutto vaatimattomiin olosuhteisiin. Saa nähdä tuleeko "äitiä" ikävä. Minä haluaisin hänet jo nopeasti pois silmistäni. Yksin on ihana olla. Uutta lähdetään katselemaan sitten kun siltä tuntuu.
Se juuri on niin huonoa nykyään kun on tosi helppoa erota.
Moni asia on kertakaikkiaan niin mielettömän kipeätä ottaa puheeksi, että eroaa mieluumin kokonaan.
Näin kävi itsellänikin, mieluumin annoin ihanan miehen jatkaa menojansa kuin aloin vaivata häntä ongelmillani:(
senkin, että on pareja, jotka kuitenkin yrittävät parhaansa, niillä resursseilla joita heillä on juuri sillä hetkellä käytettävissään. Ainahan voidaan ajatella myös niin, että eri tilanteissa olisi toimittu toisin, jos oltaisiin oltu enemmän TIETOISIA, eikö niin? Siitä sinun ei kannata kuitenkaan enää näin jälkikäteen murehtia, olisiko sinun pitänyt toimia toisin. Menneet ovat menneitä ja suuntana on nykyhetki ja tulevaisuus! Ero kasvattaa myös henkisesti ja pääasiahan on, että "virheistään" oppisi tulevaisuutta ajatellen jotain, ettei toistaisi niitä aina vain uudestaan ja uudestaan. Eron jälkeen on hyvä olla hetki yksin, kuunnella itseään ja sisintään ... hiljaisuutta! Yksinolo ei ole pelottavaa ja sitä oppii jopa aikaa myöten rakastamaan.
Toivotan sinulle rauhaisaa ja leppoisaa loppukesää, sekä alkavaa syksyä! :)
Kunpa vaan, jos nyt koskaan enaa vakavaan suhteeseen edes ryhdyn, muistaisin, etta AVOIN KOMMUNIKAATIO on suhteen A ja O. ETENKIN siina vaiheessa, kun alkuhuuma on ohi ja toisen pikkutavat alkaa arsyttaa... Olen erittain murheellinen, etta oma parisuhteeni on paatymassa eroon. Huomaan nyt, etta jos olisimme kyenneet puhumaan asioista avoimesti, niin asiat tuskin olisivat sellaisessa solmussa kuin nyt ovat. Vikaa oli siis meissa molemmissa. Epaonnistuimme. Valitettavasti.
Hei kaikille.
Meillä tuli ero päätös miehen puolesta noin 5kk sitten, yhdessä kerittiin olla n.3vuotta. Kihloissa oltiin ja yhdessä asuttiin. Minä en olisi halunnut erota ja miehen tekemä eropäätös oli oikein raskas sulattaa. Aluksi ei tuntunut oikein mistään tulla mitään ja kaipuu takaisin miehen kainoloon oli kova. Nyt tuntuu että mieheni haluaisi takaisin suhteeseen on soitellut ja ollaan tavattu kahvin ääressä useampaan kertaa ja jopa kerran oltu silleenki. Nyt kuitenki asia on niin että kerkesin tuon välirikon aikana olla yhden miehen kanssa sillee ja parin muunkin kanssa tuli suudeltua ja ehkä hieman flirttailtuakin..:) jos tässä nyt palataan yhteen niin kuuluuko minun kertoa asiasta kun se kalvaa aika kovasti? tämä mies jonka kanssa tuli oltua silleen viestittelee kovasti ja haluaisi sitoutua mutta silti rakastan entistä miestäni.. onko teillä samanlaisia kokemuksia? kerroitteko te niistä miehillenne..? auttaakaa.. Kiitokset etukäteen!
Riippuu kai syistä miksi erotaan. Jos itse pääsisin eroon tuosta väkivaltaisesta solvaavasta kusipäästä, en katuisi päivääkään.
marttyyria ja kestää ihan mitä tahansa. Ja apua löytyy, jos haluaa sitä todella hakea. Kysymys kuuluukin, haluatko TODELLA lähteä ja irtaantua suhteestanne?
Jos olete eronneet ja näin ollen olet siis vapaa tekemään mitä haluat. Et ole millään lailla velvollinen kertomaan menoistasi entiselle/tulevalle miehellesi. Eikä miehen kuulu udella asiaa. En ymmärrä, miksi tällainen kalvaa mieltäsi, olethan vapaa itsenäinen ihminen.
samoja kysymyksiä eron jälkeen. mutta taisit vastata itse itsellesi, sillä hetkellä kun eropäätös tuli oli asiat muistissa ja siinä läsnä. aika kultaa ja niin edelleen... ohi menee ja kohta taas tuntuu, että ratkaisu oli oikein. itsellänikin erosta pari kolme kuukautta, kävin jo kertaalleen läpi tuon entä jos sittenkin vaiheen. muistuttelin itselleni mikä oli todellinen tilanne, miltä tuntui olla sen miehen kanssa ja miten helppoa on olla eron jälkeen, kun voi olla oma itsensä.
Minulla on usein ollut vastaavia ajatuksia. Kyllä me usein erotaan liian helposti. Mielestäni jos suhteessa ei ole väkivaltaa eikä sairaaloista mustasukkaisuutta kannattaa käyttä kaikki keinot mitä käytettävissä on.
Ystävättäreni sanoi viisaasti, jos omaat tunnetta edes 10% siitä kun aloitit suhteen voit parantaa kaiken. Jos tunnetta ei ole, ei mitään ole tehtävissä.
tuntuu että kirjoitat minusta. tai siis meistä. ajattelen juuri samalla tavalla. en todellakaan tiedä mitä tehdä. jos saat selville jotain, mitä minä en vielä tiedä, kerrothan. jos saat siis selville, yritimmekö me todella?
Itsellä erosta kulunut kuukausi, ilmoitin olevani valmis tekemään kaiken suhteen eteen (tätä edelsi koko kevään uurastus opinnäytetyön parissa)...ei vaan toisella osapuolella riittänyt usko, olisi halunnut huomiota(en kyllä ikinä unohtanut nimipäiviä yms, ja lisäksi vein välillä kukkia ihan vaan ilahduttaakseni toista) eikä mielestäni suostunut ymmärtämään opiskeluni tärkeyttä! Suhde ei missään vaiheessa tuntunut epätoivoiselta, ainoat riidat syntyi viinan vaikutuksen aikana...en itse pitänyt niitä vakavina. Välillä iskenyt kaipuu tätä naista kohtaan joka sai haavoittuneen sydämmen uskomaan rakkauteen...=( Erosimme kuitenkin yhdessä tuumin...