Pettäjiltä kysyisin, että miltä tuntuu puhua sen oman kumppanin kanssa uskollisuudesta ja elämänarvoista, kumppanuuden merkityksestä ja pettämisestä?
Jos itse käy panemassa jotain toista miestä/naista tai miehiä/naisia uutuudenviehätyksen ja jännityksen takia tms., niin otetaan seuraavanlainen tilanne:
Vaimo/mies ottaa puheeksi elämänarvot ja pettämisen ja kertoo miten väärin se hänen mielestään on, miten itsekästä ja säälittävää on se, ettei ole elämäänsä niin tyytyväinen ettei sitä voi elää rehellisesti tai parantaa olemassa olevaa parisuhdetta, jos asiat ei miellytä.
Sitten yhdessä pohditte, että onko pettäjällä niin huono itsetunto että sen oman kumppanin kustannuksella pitää sitä kohottaa. Onko itsetunto niin alhaalla että pitää jatkuvasti nähdä kelpaavansa muille kuin omalle puolisolle. Hyväitsetuntoinen nimittäin tietää kelpaavansa ilman kokeiluakin. On tyytväinen elämäänsä kun ei tarvitse todistella.
Mietitte, että eikö elämässä olisikin tärkeintä se, että haluaa sen läheisimmän henkilön parasta ja yhteistä parasta, että siihen omaan puolisoon voi luottaa. Siksihän sitä yhdessäkin ollaan, että toisista välitetään ja kunnioitetaan. Puhutte ihmisen selkärangasta ja halusta ottaa vastuu elämästänsä ja läheisen elämästä. Ymmärryksestä, ettei elämässä voi saada kaikkea. Ei voi seurustella ja olla sinkku samaan aikaan. Miten pettäjä ei itsekään tiedä mitä haluaa. Kaikki tuo saa pettäjän kuulostamaan säälittävältä.
Jos ei omaa kumppaniaan enää halua, niin miksi olla sen kanssa? Onko pettäjä niin munaton, ettei osaa tehdä ratkaisua mihinkään suuntaan...?
No, kun olette puhuneet, kuinka surullista on se, ettei pettäjät koskaan ymmärrä miten säälittävää se elämäntapa on, että kumppanikaan ei enää pysty arvostamaan pettäjää jne...
MILTÄ TUNTUU puhua puolison kanssa näistä asioista, itse ollen salaa se pettäjä, jonka säälittävyyttä kumppani päivittelee. Hän haukkuu tietämättään sinut selkärangattomaksi, huono itsetuntoiseksi ja säälittäväksi, vastuuseen kykenemättömäksi henkilöksi joka vain kuvittelee kaiken olevan jännityksen arvoista.
Ja sitten sinä tietenkin nyökit siinä vieressä että näin on, kyllä se on säälittävää...
Eikö tule helvetin säälittävä olo kun toinen juuri kertoo kuinka pitää pettäjiä (eli sinuakin) arvottomana, säälittävänä kun ei osaa vastuuuta ottaa ja olla rohkea...ja sitten itse vielä komppaa siinä rinnalla että on joo tosi säälittävää (eli olen joo tosi säälittävä)?
Missä on ihmisen (pettäjän) itsearvostus? Kaipa pettäjä silläkin hetkellä miettii vain että enpäs jää kiinni, eikä osaa ollenkaan kuunnella mitä toinen sanoo tai ajatella asiaa...
Itseni mielestä kaikkein oleellisin juttu parisuhteessa on toiseen sitoutuminen. Se, että haluaa olla rehellinen toinen toisilleen ja kunnioittaa toinen toista. Siinä on kaikki tarvittava.
Ymmärrän että pettäjän mielestä se kumppani vain on siinä, ei sitä tarvitse kunnioittaa, tai kunnioituksen puute (pettäminen) ei ole väärin jos ei toinen saa tietää. Eivät ymmärrä että jos oikeasti kunnioittaa toista ihmistä, ei myöskään selän takana loukkaa häntä.
Ällöttää ajatus, että toisen mielestä parisuhde on suhde, jossa kumppanille ei kerrota juuri mitään, vaan häneltä salataan kaikkein eniten. Siis ihmiseltä, jonka kanssa kaikkein eniten on tekemisissä, omasta halustaan.
Eikö pettäjään osu se piikki, että kumppani sanoo, että sekin olisi ihan ok, jos pettävä kumppani sanoisi suoraan ettei näe parisuhdetta niin merkittävänä asiana että toista kunnioittaisi. Sitten erottaisiin. Pahinta siis on se, että molemmat vannoo, että arvot ovat samanlaiset, mutta vain toisella ne oikeasti ovat. Miltä pettäjästä tuntuu, kun se kumppani jota aina onnistuu höynäyttämään (eli itse pitää itseään parempana ihmisenä) sanookin epäsuorasti sinulle, että ole hyvä ja sano vaan jos arvomme eivät kohtaa, niin pääsen etsimään jonkun jonka kanssa ne kohtaa...? Eikö silloin tunnekin itsensä säälittäväksi, kun siltikään ei uskalla sitä sanoa, vaan jääkin valheiden avulla roikkumaan siihen (tyhmempään) puolisoon, kun ei kuitenkaan ole munaa ilmankaan olla? Vaikka sillä kumppanilla olisi kyllä munaa olla ilman sinua kun petät. se kyllä kolahtaa että toisella on munaa olla rehellinen JA toinen ei olekaan niin riipuvainen sinusta.
nimim. been there, done that
Jos itse käy panemassa jotain toista miestä/naista tai miehiä/naisia uutuudenviehätyksen ja jännityksen takia tms., niin otetaan seuraavanlainen tilanne:
Vaimo/mies ottaa puheeksi elämänarvot ja pettämisen ja kertoo miten väärin se hänen mielestään on, miten itsekästä ja säälittävää on se, ettei ole elämäänsä niin tyytyväinen ettei sitä voi elää rehellisesti tai parantaa olemassa olevaa parisuhdetta, jos asiat ei miellytä.
Sitten yhdessä pohditte, että onko pettäjällä niin huono itsetunto että sen oman kumppanin kustannuksella pitää sitä kohottaa. Onko itsetunto niin alhaalla että pitää jatkuvasti nähdä kelpaavansa muille kuin omalle puolisolle. Hyväitsetuntoinen nimittäin tietää kelpaavansa ilman kokeiluakin. On tyytväinen elämäänsä kun ei tarvitse todistella.
Mietitte, että eikö elämässä olisikin tärkeintä se, että haluaa sen läheisimmän henkilön parasta ja yhteistä parasta, että siihen omaan puolisoon voi luottaa. Siksihän sitä yhdessäkin ollaan, että toisista välitetään ja kunnioitetaan. Puhutte ihmisen selkärangasta ja halusta ottaa vastuu elämästänsä ja läheisen elämästä. Ymmärryksestä, ettei elämässä voi saada kaikkea. Ei voi seurustella ja olla sinkku samaan aikaan. Miten pettäjä ei itsekään tiedä mitä haluaa. Kaikki tuo saa pettäjän kuulostamaan säälittävältä.
Jos ei omaa kumppaniaan enää halua, niin miksi olla sen kanssa? Onko pettäjä niin munaton, ettei osaa tehdä ratkaisua mihinkään suuntaan...?
No, kun olette puhuneet, kuinka surullista on se, ettei pettäjät koskaan ymmärrä miten säälittävää se elämäntapa on, että kumppanikaan ei enää pysty arvostamaan pettäjää jne...
MILTÄ TUNTUU puhua puolison kanssa näistä asioista, itse ollen salaa se pettäjä, jonka säälittävyyttä kumppani päivittelee. Hän haukkuu tietämättään sinut selkärangattomaksi, huono itsetuntoiseksi ja säälittäväksi, vastuuseen kykenemättömäksi henkilöksi joka vain kuvittelee kaiken olevan jännityksen arvoista.
Ja sitten sinä tietenkin nyökit siinä vieressä että näin on, kyllä se on säälittävää...
Eikö tule helvetin säälittävä olo kun toinen juuri kertoo kuinka pitää pettäjiä (eli sinuakin) arvottomana, säälittävänä kun ei osaa vastuuuta ottaa ja olla rohkea...ja sitten itse vielä komppaa siinä rinnalla että on joo tosi säälittävää (eli olen joo tosi säälittävä)?
Missä on ihmisen (pettäjän) itsearvostus? Kaipa pettäjä silläkin hetkellä miettii vain että enpäs jää kiinni, eikä osaa ollenkaan kuunnella mitä toinen sanoo tai ajatella asiaa...
Itseni mielestä kaikkein oleellisin juttu parisuhteessa on toiseen sitoutuminen. Se, että haluaa olla rehellinen toinen toisilleen ja kunnioittaa toinen toista. Siinä on kaikki tarvittava.
Ymmärrän että pettäjän mielestä se kumppani vain on siinä, ei sitä tarvitse kunnioittaa, tai kunnioituksen puute (pettäminen) ei ole väärin jos ei toinen saa tietää. Eivät ymmärrä että jos oikeasti kunnioittaa toista ihmistä, ei myöskään selän takana loukkaa häntä.
Ällöttää ajatus, että toisen mielestä parisuhde on suhde, jossa kumppanille ei kerrota juuri mitään, vaan häneltä salataan kaikkein eniten. Siis ihmiseltä, jonka kanssa kaikkein eniten on tekemisissä, omasta halustaan.
Eikö pettäjään osu se piikki, että kumppani sanoo, että sekin olisi ihan ok, jos pettävä kumppani sanoisi suoraan ettei näe parisuhdetta niin merkittävänä asiana että toista kunnioittaisi. Sitten erottaisiin. Pahinta siis on se, että molemmat vannoo, että arvot ovat samanlaiset, mutta vain toisella ne oikeasti ovat. Miltä pettäjästä tuntuu, kun se kumppani jota aina onnistuu höynäyttämään (eli itse pitää itseään parempana ihmisenä) sanookin epäsuorasti sinulle, että ole hyvä ja sano vaan jos arvomme eivät kohtaa, niin pääsen etsimään jonkun jonka kanssa ne kohtaa...? Eikö silloin tunnekin itsensä säälittäväksi, kun siltikään ei uskalla sitä sanoa, vaan jääkin valheiden avulla roikkumaan siihen (tyhmempään) puolisoon, kun ei kuitenkaan ole munaa ilmankaan olla? Vaikka sillä kumppanilla olisi kyllä munaa olla ilman sinua kun petät. se kyllä kolahtaa että toisella on munaa olla rehellinen JA toinen ei olekaan niin riipuvainen sinusta.
nimim. been there, done that
Vastaukset 4
Vanhimmat
He todella ottaa itseensä tuosta. Tai varmasti ymmärtävät, mutta kun vastuuta eivät osaa muutenkaan ottaa niin ovat mestareita selittämään itselleen asiat parhain päin. Eli unohdus ja asioiden kääntäminen päälaoilleen toimii suojelukeinona. Itselleen voi hokea mielessään ties mitä mantraa, ettei muistaisi tulleensa kumppaninsa mitätöimäksi, vaikka sen piti mennä juuri toisin päin.
Hämmästyttää kyllä pettäjissä se, että miten onnistuu tekemään elämästään muuten niin tylsää, että "salaa vieraisiin" on se ihan must viihdyke elämässä?
Onko pettäjät kateellisia niille pareille, jotka viihtyvät yhdessä, riitelevät toki, mutta himoitsevat toisiaan seksuaalisesti, vaikka olisivat lasten vanhempia, keksivät yhdessä uusia juttuja, uutta tekemistä jne...
kun itse ei siihen kykene, vaan osaa vain aina siirtyä seuraavaan kohteeseen, joka uutuudenviehätykseltään jaksaa hetken kiinnostaa.
Luulisi ärsyttävän se oma saamattomuus, ettei osaa/halua löytää itsestään niitä samoja voimavaroja.
Tiedän kyllä että pettäjät hokevat, että täähän sujuu hyvin näin. Kumppani on kotona ja itse saa piristystä muualta. Mutta tuollaisessa on taustalla se, että he tarvitsevat kotiin kumppanin joka heistä huolehtii, jolle voi jutella jos tarvitsee, joka on heille uskollinen. Kumppani on kuin oma vanhempi, äiti/isähahmo tavallaan.
Mutta sitten ei ole rahkeita muuhun parisuhteen osaan. Itse ei osaa tehdä töitä suhteessa. Riittää että toinen tekee. Se, joka on (muka) aina uskollinen ja lojaali.
Itsehän on kiva kokeilla rajoja ja tehdä asioita "äidiltä" salaa, saa nähdä huomaakohan se...
Siihenhän perustuu sekin, että ehkä seurusteluvaiheessa jo ei ole ollut niin väliä välittääkö kumppanistaan todella, rakastaako häntä. Tärkeämpää on se, että kumppani välittää pettäjästä. Vain sillä oikeastaan on pettäjälle merkitystä. Koska pettämällä ja salailemalla hän loittonee edelleen kumppanistaan kauemmaksi. Kun välillä on paljon valheita, ei lähelle enää pääse. Siksi se molemminpuolinen läheisyys ei pettäjälle saa ollakaan niin tärkeätä.
Mutta muilla ihmisillä herää kysymys, miksei erota jos ei olla edes läheisiä enää? Sehän olisi reiluinta.
Siksi, koska pettäjä ei osaa nähdä reiluutta, vain asiat omalta kannaltaan. Ja omalta kannaltaanhan ne vielä on ihan hyvin, kun kotona on se "turva" kuitenkin, josta käsin voi tehdä omia reissuja.
Mielenkiintoinen kysymys on se, mistä pettäjät saavat sen läheisyyden tarpeen? Liian vähän huomiota lapsena? Parisuhde on vain sitä varten että on joku jonka kanssa käydä paikoissa, ettei tarvitse yksin olla. Kun en sitä rakasta niin on ihan ok pettää, eikä se sitä saa tietää...
Järkyttävää salailua ja valehtelua, vielä senkin jälkeen kun jäi kiinni. On jo avioerohakemus jätetty, mutta vieläkin valehtelee, vaikka sanoin ettei enää tarvitse valehdella. Mua oksettaa ihan oikeesti.
Minunkin mieheni keksi rakastajattarelleen ihan uuden peitenimen "pokkana", kunnes tytär selvitti asian. Järkyttävää, mihinkään ei voi luottaa.
meiltä, miehelle päivittelin ja moitiskelin pettäjiä, puhuin siitä kuinka tyhmiä he ovat kun pettävät ja tuhoavat perheensä, kuinka lapsellisia ja itsetunnottomia pettäjät ovat yms. Mies nyökki ja hymisi samaamieltä olen. Kerroin kuinka en voisi ikinä sellaista hyväksyä, enkä itse kykenisi pettämään, omatunto ei sallisi sitä.
Ja samaan aikaan mieheni käynnisteli salasuhdetta joka tuli kestämään 7 kuukautta, mutta pettäjistä me olimme samaa mieltä, ilmeisesti hän ei lukenut itseään samaan kastiin