olen seurustellut 2 vuotta mieheni kanssa ja olemme asuneet saman katon alla vuoden kaikki ongelmat alkavat pinistä ja paisuvat suuriin koko seurustelun ajan mieheni on jollakin tavalla loukannut tunteitani ja kun kerron niistä hän väittää että epäilen häntä kaikesta, vaikka kyse oli vaan siitä että haluan purkautua. miehestä tulee kova kun kivi. muuttuu ihan eri ihmiseksi johon rakastuin ja puhuu asioita jota ei tarkota hän sanoo aina kun suuttuu vihaavansa mua hän on alkanut käyttäytyä pelottavasti välillä pelkään että jotain pahaa tapahtuu. monta kertaa hän on uhannut jättää. oli meillä riita mikä hyvänsä hänen oma aiheuttama tai pelkkä tunteen purkaus. rakastan häntä ja hän on sanonut ettei halua olla tuommoinen, mutta ei pysty ite hallitsemaan tunnettaan vaikka niin väittääkin. suutus päissään hän syyttää mua siitä että se saa niitä kohtauksia. hänen tapansa on asiat selvittää aina sillä että jättää tai lähtee muualle. eli jättää kaikki selvittämättä. en halua menettää häntä mutta en tiedä mitä enään voin sanoa. haluaisin että kaikki olisi niinkuin ennen.
kertokaa mulle mitä tämä on??
kohta yksinäinenkö?
124677
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
olette jämähtäneet asemiinne ja todelliset tunteet jäävät jonnkin väärinkäsiysten ja väärin ymmärretyn kaivoon.
asiaa ollaan ydessä harkittu ja se voisin auttaa tässä tilanteessa kun ei enään omat keinot tepsi.
monasti käy niin että ollaan samaa mieltä ja puhutaan samasta asiasta mutta eri sanoin ja toisten ohi. Eli kommunikaatio-ongelma ei sen pahempaa. Aikanne harjoittelette ja kumpikin oppii ymmärtämään mitä toinen tarkoittaa milläkin sanalla ja teolla. Pääasia että jatkatte puhumista ja riitelyä ja osaatte SOPIA aina riidan pääle. Muistakaa että mikään riita ei ole maatakaatava vaan kahden ihmisen mielipiteiden esilletuontia ja se menee riitelyksi vain siksi kun tuntuu että toinen ei ymmärrä toista. Miehesi ratkaisu "erolla uhkaaminen" on vain oire tästä. Ei hän oikeasti tahdo erota. Terapia on ok mutta toinen juttu mitä kannattaa kokeilla on "erätauko". Sopikaa etukäteen rauhassa että jatkossa kun riita yltyy oikeen pahaksi niin silloin kun toinen huutaa ERÄTAUKO se tarkoittaa sitä että kumpikin saa sanoa yhden viimeisen kommentin jota toisen on kuunneltava hiljaa. Mutta vain yhden ei enempää. Ja kumpikaan ei saa vastata teoisen kommenttiin. Sitten menette kumpikin omille tahoillenne vaikkapa tunniksi jonka aikan mietitte toisen kommenttia ja omaa mielidettänne ja yritätte ymmärtää missä vika. Tunnin perästä palaatte rauhoittuneena puhumaan asia läpi ja olisi hyvä jos tässä vaiheessa keskustelusta jätetään pois sanat AINA ja IKINÄ ja lauseet aloitetaan sanoilla MINUSTA TUNTUU. Pitää muistaa kuunnella myös miltä toisesta tuntuu; tunnehan ei ole absoluuttinen totuut, se on tunne ja tunteet ei ole ikinä väärin. Luulenpa että ongelmat selviää ja pian ymmärrätte toisiann niin hyvin että ei tarvi joka riidan yhteydessä erota. Onnea tykö.
kiitos tästä todella paljon uskon että tällä pääsemme jo pitkälle :)
Vähän kuulostaa että ongelmansa olisivat mielenterveydellistä laatua. Etenkin seuraava kohta:
"miehestä tulee kova kun kivi. muuttuu ihan eri ihmiseksi johon rakastuin ja puhuu asioita jota ei tarkota hän sanoo aina kun suuttuu vihaavansa mua hän on alkanut käyttäytyä pelottavasti välillä pelkään että jotain pahaa tapahtuu. monta kertaa hän on uhannut jättää. oli meillä riita mikä hyvänsä hänen oma aiheuttama tai pelkkä tunteen purkaus. rakastan häntä ja hän on sanonut ettei halua olla tuommoinen, mutta ei pysty ite hallitsemaan tunnettaan vaikka niin väittääkin. suutus päissään hän syyttää mua siitä että se saa niitä kohtauksia. "
Tämä ei ole terveen ihmisen käyttäytymistä. Miehesi kaipaa ammattiauttajaa. Totuus ei ole kaunis, muttei myöskään toivoton. Hän voi mennä sinne ajoissa ja saada apua. Tai olla menemättä. Sen jälkeen hän onkin pian matkalla jolla onnellista loppua ei ole. Sinä tuskin ikuisesti jaksat katsella ja kestää hänen mielenterveydellisiä ongelmiaan, niitä hän pääsee sitten kenties lopulta selvittämään osastolle jossa henkilökunta pukeutuu valkoisiin, ja ovissa on kahvat vain ulkopuolella.
olen miettinyt samaa, ja olen ehdottanut että haettais yhdessa apua mutta hän kiistää kaiken hän muistuttaa ihan hänen omaa isäänsä. ja hänen isänsä ei ole normaali mutta ei hänellä ole ongelmia mielenterveyden kanssa. välillä mieheni sanoo että kaikki johtuun musta että mä olen tehnyt hänet semmoiseksi kun hän on. ja kun hänellä on niin 2 eri olemusta. tiedän että en jaksa kauaa jos asialle ei tehdä jotain ja olen päättänyt että tekee se sitten kuinka kipeää jos eroamme mutta vähemmän se kipeää tekee kun se että hän satuttaa henkisesti koko ajan kerta toisensa jälkeen. Halua auttaa häntä hänen itsensä takia ei ainoastaan itseni tai suhteeni takia en halua hänellä huonoa elämään.
kun eräs ihminen vänkäsi joka päivä jotain asiaa, vaikkei aihetta ollut ei epäilyihin, ei syytöksiin. Kun sitä aikansa jaksoi kunnella, toisen "purkautumista" (vihaan sitä sanaa yhä), niin ei paljoa jaksanut enää kiinnostaa. Sellainen loukkaa.
Minäkin meillä aiheutin muka kaikki riidat ja olin provosoiva, vaikka kuinka yritin pysyä kaukana. Ja sillin sitä on vaikea hallita, miksi pitäisikään? Jos toinen saa purkautua ja ärsyttää minua, miksi minun pitäisi hillitä itseni?
Mutta menkää terapiaan. Yleensä se osapuoli suostuu, jonka ei tarvitsisi ehkä mennä. Meillä se olin minä. Minä toivoin terapiaan menoa, mutta kun ei, niin ei. Edes yksin en olisi saanut mennä.
Silloin sitä mielellään lähtee kävelemään.
olen miettinyt että pitäisikö minin itse mennää terapiaan että mä vaan ylireagoin. ajattelin niin pitkään. meidän suhde alun perin lähti heikolta pohjalta, mies oli ihastunut toiseen ja samalla oli munkanssa ja oli rakastumassa muhun? edelleen en tajua tota sotkua enkä enään uskalla ottaa puheeksi.hän on pettänyt luottamukseni monta monta kertaa, aina annan anteeksi, oma on vikani. se että välillä todella saa painia sen ihmisen kanssa että se kuuntelis ees hetken sitä mitä mulla on asiaa. mut mun pitäis mukama pitää asiat sisälläni ja surra yksinäni. ei kiva.
Hei,aivan samanlaista myös meillä. Minä haluaisin puhua ja nimenomaan vain puhua ja kuunnella toisenkin mielipiteitä.Mies ei halua vaan alkaa raivoamaan, ei tod.näk osaa eritellä eikä analysoida tunteitaan muuta kuin muuttumalla kovaksi ja kylmäksi, haukkuu minut siinä sivussa hulluksi ja vainoharhaiseksi, provosoi myös minut alenemaan huutotasolle ja sen jälkeen ei kunnon rakentavasta keskustelusta voi enää puhuakaan. Tämä kuvio toistuu joka kerta eikä johda yhtään mihinkään,päinvastoin molemmat olemme näistä äärimmäisen ärsyyntyneitä ja stressaantuneita. Olen lukenut ihmissuhteista lukemattomia artikkeleita, jutellut ystävieni kanssa ja oppinut itsekin kantapään kautta asioita, ja teoriassa tiedän miten pitäisi asiat ratkaista.Se vaan ei onnistu tässä suhhteessa kun miehen mielestä paras tapa on unohtaa-lakaista kaikki maton alle-mutta tiedän kyllä että sieltä ne tulevat aina esille vähän ajan päästä jos niitä ei käsitellä-ja mitään ei meillä koskaan käsitellä. Miehen mielestä hiljaa oleminen ja antaa ajan mennä-ajattelu on paras tapa hoitaa asia.Minua kuitenkin painaa kaikki käsittelemättömät asiat,enkä pysty rennosti suhtautumaan enää mihinkään.Kerran ehdotin pariterapiaa (kokeilin kepillä jäätä vaikka pelkäsin hänen vastustaan)ja niinhän siinä kävi kuten pelkäsinkin. Miehen mielestä se oli aivan hullu ehdotus, ei kuulemma koskaan enää tarvii tulla tuollaisia ehdottelemaan. Rakastan miestä, mutta olen väsynyt ainaiseen taisteluun ja siihen,että asiat tökkäävät joka asiassa, kommunikaation puutteeseen, ja yksinkertaisesti siihen että en ole varma mistään.
Jos sinun puolisosi suostuu pariterapiaan, niin luulen että se olisi paras keino, koska terapeutti on kuitenkin ammattilainen, tosin nekin asiat vievät aikaa eikä asiat korjaannu varmaankaan sormia napsauttamalla.
Miheni jopa itse ehdotti pariterapiaa mutta minä sitä ensiksi aliarvioin mutta kun olen katsonut tätä tilannetta ni ei se ole nähtävästi kun ainoa keino saada tää sotku selvitettyä ja jos vieras sanoo mikä mättää ni kumpikaan meistä ei voi sanoa ettei se pidä paikkaansa.helpompi uskoa vierasta kun riita päissään toista. Toivottavasti saat asiat selvitettyä miehesi kanssa. Olen itsekkin väsynyt tähän ja monesti itselleni sanonut että pitäisi ottaa jalat alle ja lähteä mutta en halua koska silloin kun hän on ihana hän kanssa on ihana. eli umpikujassa olen.
Pidä varasi, ettet joku kaunis päivä lennä hampaat edellä seinään. Eikö ole parempi olla yksin kuin pelätä? Tai kuvittelepa pelkääväsi yhteisen lapsenne kanssa. Ei saa olla lammas!
Minunkin ihana poikaystävä alkoi 3 vuoden yhdessäolon jälkeen käyttäytyä juuri kuvailemallasi tavalla. Sanoin, että en kestä..lähden litomaan. Silloin se rukoili minut takaisin ja lupasi olla parempi. Vetosi työstressiin ja kaikkeen. Käytös kuitenkin jatkui jonkin ajan kuluttua. Vuosi sen jälkeen se jätti minut ja sanoi, että minä olin tehnyt hänestä sellaisen hirviön eikä hän halua olla sellainen.
Ei halua tahallaan mulle olla sellanen, mutta ei voi itselleen mitään. Siksi on pakko erota.
Aika pian eron jälkeen se löysi uuden eukon ja on ihan onnensa kukkuloilla ilman mitn stressiä ja kiukunpuuskia.
Tiedä sitten astuuko raivoisat suuttumiskohtaukset heidänkin suhteeseensa jossain vaiheessa vai oliko vika tosiaankin vain minussa.