Vaimo rakastui toiseen ja jätti minut. Ja vielä pari kk sitten olimme tosi onnellisia ja yritettiin yhteistä lasta. Naimisissa ehdimme olemaan 1/2 vuotta. Koko yhdessäolomme ajan vaimo oli minussa kiinni kuin takiainen ja hoki jatkuvasti rakastavansa minua ja että olen hänen elämänsä mies. Ei tuntunut pahalta, varsinkin kun omat tunteeni ja sanat olivat samansuuntaisia.
Sitten yhtäkkiä kaikki vaan muuttui. Vaimo muuttui etäiseksi ja sanoi, että olemme kasvaneet erillemme ja elämme ihan eri elämää. Kuitenkaan hän ei halunnut mitään sen asian eteen tehdä. No... tapoihini ei kuulu roikkua toisessa, vaan nämä asiat perustuvat ihan vapaaehtoisuuteen.
Paskamaiseksi tilanteen teki vielä se, että asuimme hänen omistamassa talossa ja olin töissä hänen äitinsä firmassa. Mulla lähti siis kaikki kertaheitolla, onneksi lapsia emme ehtineet saada.
Kummallista käytöstä kuitenkin taas ilmassa. Edelleen virallinen vaimoni soittelee minulle päivittäin (salaa uudelta mieheltään luulisin) ja kyselee vointiani ja että olenko jo löytänyt uuden rakkauden. Ihan niin kuin se kävisi tuosta vaan. Samalla hän vuolaasti kertoo kuinka hyvin hänellä menee. Tänään kysyi vielä minulta, että en kai enää ole hänelle vihainen, sillä näissä asioissa täytyy jokaisen ajatella itsekkäästi. Ja toisaalta kertoi, että hänestä tuntuu tämä koko juttu tosi pahalta, ei tosin siltä kuulostanut.
Mikähän tarkoitus kaikella tällä on mun elämälle? On vähän vaikea saada otetta koko juttuun. Tiedän, että vaimoni on ollut mulle totaalinen paska, mutta siltikään en osaa vihata häntä. No... onneksi löysin itselleni rähjäisen yksiön (komean ok-talon tilalle) ja uuden työpaikan (ei likimainkaan vastaa koulutustasoani).
Naista en ole löytänyt, kun ei paljoa enää kiinnosta kukaan. Olin vaimostani ja meidän jutusta 110%:n varma, ihan turhaan siis...
Sitten yhtäkkiä kaikki vaan muuttui. Vaimo muuttui etäiseksi ja sanoi, että olemme kasvaneet erillemme ja elämme ihan eri elämää. Kuitenkaan hän ei halunnut mitään sen asian eteen tehdä. No... tapoihini ei kuulu roikkua toisessa, vaan nämä asiat perustuvat ihan vapaaehtoisuuteen.
Paskamaiseksi tilanteen teki vielä se, että asuimme hänen omistamassa talossa ja olin töissä hänen äitinsä firmassa. Mulla lähti siis kaikki kertaheitolla, onneksi lapsia emme ehtineet saada.
Kummallista käytöstä kuitenkin taas ilmassa. Edelleen virallinen vaimoni soittelee minulle päivittäin (salaa uudelta mieheltään luulisin) ja kyselee vointiani ja että olenko jo löytänyt uuden rakkauden. Ihan niin kuin se kävisi tuosta vaan. Samalla hän vuolaasti kertoo kuinka hyvin hänellä menee. Tänään kysyi vielä minulta, että en kai enää ole hänelle vihainen, sillä näissä asioissa täytyy jokaisen ajatella itsekkäästi. Ja toisaalta kertoi, että hänestä tuntuu tämä koko juttu tosi pahalta, ei tosin siltä kuulostanut.
Mikähän tarkoitus kaikella tällä on mun elämälle? On vähän vaikea saada otetta koko juttuun. Tiedän, että vaimoni on ollut mulle totaalinen paska, mutta siltikään en osaa vihata häntä. No... onneksi löysin itselleni rähjäisen yksiön (komean ok-talon tilalle) ja uuden työpaikan (ei likimainkaan vastaa koulutustasoani).
Naista en ole löytänyt, kun ei paljoa enää kiinnosta kukaan. Olin vaimostani ja meidän jutusta 110%:n varma, ihan turhaan siis...
Vastaukset 18
Vanhimmat
Voit ainakin lohduttautua sillä ettette ehtineet lasta hankkia. Olisi ollut paljon vaikeampi tilanne. Noin epäkypsään käytökseen pystyvästä vaimosta on oikeasti hyvä päästä nopeasti eroon. Nyt se sattuu, mutta myöhemmin olisi sattunut paljon enemmän.
...sattuu järkyttävästi. Tyhmä olin ja h-vetin sinisilmäinen kun laskin elämäni yhden kortin varaan.
Kiitos kuitenkin kannustuksestasi!
Vaikutat ajttelevalta ihmiseltä, joten niele nyt vaan vaikka kuinka pahalta tuntuisi. Älä riko itseäsi enempää rupeamalla kostoajatuksiin, tai vaipumalla totaaliseen itsesääliin. Pahimman olet jo kestänyt, joten kyllä sen suunnan saa ylöspäin kääntymään. Sopisi jokaisen pettämistä suunnittelevan lukevan sun juttusi, niin ymmärtäisivät edes vähän mitä ovat tekemässä. Voimia ja jaksamista!
Juuri näin. En laita vahinkoa kiertämään vaimolle enkä muillekaan. Jotenkin suhtaudun koko juttuun niin, että pidän kiinni arvoistani ja korkeasta moraalistani. Vaikka olisin ainoa ihmisen tällä pallolla...
Kaikki näitä juttuja lukevat!
Tässä on teille hieno ihminen. Ottakaa mallia. Näin toimii henkisesti terve ja kypsä ihminen.
minkä ikäisiä te olette? Ei kai vaan rikkaan perheen kaiken saanut tytär?
Vähän alle kolmekymppisiä. Mistä arvasit vaimon taustat eli rikkaan perheen nuorimmainen?
arvata. Käyttäytymismalli on just semmonen, että kotona on ollu rahaa ja on sitten oltu vähän isän ja äidin pikku prinsessaa, joka on saanu kaiken periksi. jos ei muuta niin kiukuttelemalla. Just ku uus hieno barbi on ollu niin ihana ja kiva, se on lentäny jo nurkkaan ja on taas hankittu kivampi ja viihdyttävämpi leikkikalu. Sä olit, anteeks nyt vaan, se kiva leikkikalu hetken. Sitte alkoki kyllästyttää ja näköpiiriin tuli "parempi". Arvaapa miten sille käy! Taas tulee uutta ja mielenkiintoista kuvioihin.
Tommoset ihmiset, on ne miehiä tai naisia, ei koskaan kasva ikiteiniydestä eroon. Mitä tommonenkin on, että soittelee, ettet kai nyt vaan ole vihainen. Voi perkele! Pikkutytön tapa toimia, kun on kiukutellut." Kato nyt ku mä olen niin söpö ja kiva, ettet sä nyt mulle voi kiukutella. Mun tulee paha mieli, jos sä olet mulle vihanen"
Sun tulevaisuudenkuva siinä olis ollu semmonen, että sä olisit ollu palvelija, joka tuo kuningattarelle kaiken mitä se muistaa sormellaan osoittaa ja kaikki tämä ilman kiitoksen sanaa. Päinvastoin sua voi moittia ulkonäöstä ja vähitellen siitä, että et missään nimessä olis ollu hänen tasoisensa. Hänhän oli sentään varakkaan perheen tytär.
Kipu on nyt tietty kova, mut kyllä se hellittää vähitellen. Ota nämä realiteetit huomioon ni voi auttaa pikkuisen.
No kyllä minunkin mielestäni tytön taustat ovat selvät! Hienot puitteet perheen keskipisteenä, ja aina ollaan lelukaupassa saatu sitä mitä halutaan. Sama lelukauppatyyli jatkuu aikuisenakin, mutta vain isompien asioiden kustannuksella: Lissulla ei ollut tänään kivaa Pekan kanssa. Pekka ei antanut sitä, mitä Lissu halusi. Pekka heitetään romukoppaan, ja otetaan Jaska leikkikaveriksi, kunnes Jaska myöhästyy päivälliseltä ja...
Jotenkin sanojesi rivien välistä tunnistinkin vaimoni. Voit olla oikeassa, ja varmaan oletkin. En siis ilmeisesti menettänyt kovin suurta ihmistä...
että rakkaus on sokea. Kaikki kokemukset elämässä ovat hyödyksi. Älä kuitenkaan koveta itseäsi. Nuole yksin haavasi ja ku oikeanlainen tulee kohdalle, lähde siihen juttuun sitten sopivasti mukaan. Muista, että hiljaa hyvä tulee. Tuska repii välillä, mutta myös puhdistaa ajatuksia ja selkiyttää tulevaisuutta. Kaikkea hyvää toipumisprosessiin. Vielä huomaat, että parempi aika on edessä ja silloin olet kiitollinen, että näin kävi.
Onko tämä tarina enää tosikaan? Oletko varma, ettei vaimollasi ollut toinen mies jo ennen avioliittoon astumistanne, mutta hän ei kehdannut perua häitä. Miten puolessa vuodessa voi tapahtua noin valtavasti?
Voin kuvitella, että käyt läpi monenlaisia tunteita häpeästä pettymykseen ja ikävään. Onhan avioliitto aina kuitenkin julkisempi ja vakavampi suhde, ja varmasti teidänkin ero on sensaatio lähipiirissä. Mitä vaimoosi tulee, niin hän taitaa olla varsin lapsellinen pikkutyttö, joka ei ole koskaan ollutkaan rehellinen itselleen. Onnellinen suhde ei voi koskaan lähteä parin kuukauden sisällä menemään noin päin männikköä: mitä on todella taustalla?
Mikä helvetti ihmisiä vaivaa? Tuollaiset "Oletko löytänyt toisen" -puhelut vaimoltasi osoittavat todellista tunteiden kypsymättömyyttä, epäempaattisuutta ja typeryyttä. Toisaalta juuri puhelut osoittavat sen, että hän suhtautuu rakkauteen ja suhteisiin kuin kertakäyttömukeihin. Uusia saa aina kun tarvitaan ja käytön jälkeen heitetään roskiin. Vaimosi on joko seonnut tai sitten hän paljasti todellisen luonteensa vasta nyt.
Siitä saat olla todellakin kiitollinen, ettette ehtineet lapsia tehdä tähän hätään. Tuskasi olisi ollut moninkertainen, jos olisit joutunut jätetyksi tulemisen ohessa vielä suoraan viikonloppuisäksi.
Toivon, että haavasi paranevat ja että voisit luottaa joku päivä rakkauteen. Ehkäpä et saa enää samanlaista täydellisyyttä kaiken vanhan tilalle, mutta vielä jokin todellisempi voi sinua odottaa.
Oletko muuten miettinyt, miten reagoit, jos vaimosi haluaa yht'äkkiä tulla takaisin? Niinkin voi nimittäin käydä. Muista silloin, että anteeksianto ei ole välttämättä heikkouden merkki.
En tosiaan tiedä. Tunteita on paljon, erityisesti siinä naisessa johon ihastuin. Nyt kun olen oppinut tämän pimeämmänkin ja kypsymättömän puolen toisesta, en oikeastaan usko että huolin takaisin. Jotenkin tiedän, että hän tulee vielä jonain päivänä anelemaan minua takaisin, kun alkuhuuma uuden kanssa on ohitse.
Anteeksianto on tärkeää, mutta entä jos toiseen ei voi enää luottaa. Ja entä jos toinen ei olekaan se ihminen joksi sen luuli alunperin?
Anteeksianto on tuollaisessa tilanteessa varmasti kova juttu. Mietin vaan, että tuollaista prinsessaa voi alkaa vanha suola janottaa, kun huomaa ettei uusikaan hellu voi tuoda kuuta taivaalta. Jos jotakin positiivista tässä on, niin tyttö taisi olla sinulle ainakin jokseenkin rehellinen: Kertoi miten asiat ovat eikä jäänyt rysän päältä kiinni.
Lapsiin palatakseni... Avioero on kuitenkin pienehkö asia sen rinnalla - siltä se ei sinusta nyt tosin tunnu - että olisit jäänyt viikonloppuisäksi. Ja ymmärrän, että tuollaisessa tilanteessa on vähemmän motivaatiota anteeksiantoon kuin että jos teillä olisi lapsia. Mun mielestä lasten takia täytyy yrittää ainakin murto-osan verran enemmän.
Et varmasti voi luottaa vaimoosi. Valitettavasti hän paljasti sinulle todellisen minänsä puoli vuotta liian myöhään. Ehkä tämä tapaus avaa hitaasti silmäsi, ja alat vähitellen hahmottaa todellisuutta eri tavalla koko kontekstissaan.
Niin. Hän kertoi asiat minulle rehellisesti (?) vasta sitten, kun jäi kiinni. Siihen asti kertoi noita kliseitään "kasvoimme erillemme" jne.
Eli asiaan ei liittynyt 3. osapuolta, paitsi että sitten kuitenkin liittyi. Suojeli kai omia kasvojaan ja siksi salasi uuden rakkautensa...
Ai tuokin vielä.
Miten tytön vanhemmat suhtautuivat tapahtuneeseen? Olit töissä tytön äidin firmassa. Puhuitteko asiasta?
...olleet kovin tyytyväisiä tyttäreensä. Eivät sitä minulle tietenkään suoraan sanoneet, mutta olivat kovin vaitonaisia ja jotenkin vaistosin että tiesivät täsmälleen mitä on tapahtunut ja kenen toimesta.
Mulla on hyvät (joskin viileän asialliset) suhteet molempiin, mutta aina olen tullut hyvin juttuun heidän kanssa ja pitivät minua hyvänä vävynä. Osoituksena siitä myös, että äiti pyysi minua firmaansa töihin ja ollut panokseeni siellä tosi tyytyväinen. Harmittaa tietysti, että ei oikein enää tunnu luonnolliselta pitää heihinkään yhteyttä...
silloin nuorena. Sitten ei mennytkään jatkossa kaikki yhtä helposti. Kuin pikkulapsen pettymys; miks mä en saanutkaan kaikkee, miks kaikilla toisill on , mä en ala, mä karkaan kotoo. Kyseessä 58-vuotias mies.