Rakentajan vaimo toi kyllä naisennäkökulmaa pojan käytökseen, MUTTA
Poika on aikuinen ja jo isä.
Vastuu ja velvollisuus ovat ensisijaisena.
Hyöty ja avustustyö ensimmäisessä rakennuksessa, muutettiin business malliin rahaksi. Luotiin lisäarvo (uusitalo) jo saadusta aputyöstä, sekä pyydettiin suoraan uutta apua, joka ilmaista. Nälkä kasvaa syödessä.
Tuskin muut lapset ovat sokeita, tästä business puolesta, ehkä osaksi juuri siksi ovat pyytämättä apua tai lastenhoitoa.
Välit on saatava tulevaisuudessa kuntoon
” "Menneisyys on viisautta varten,
nykyhetki kuuluu toiminnalle,
mutta ilolle on varattu tulevaisuus."
sovella tuo nyt perheeseesi elleni.”
Asian kehittyminen on opettavaista ja mielenkiintoista seurata,
toivon sinun ellen kertovan asian etenemisestä.
Tässä on tiivistettynä monia näkökulmia ja mielipiteitä elävästä elämästä, ihmisen kasvaminen on elämän pituinen tapahtuma.
Kasvamme; lapsenlapsina, lapsina, vanhempina ja isovanhempina, nämä ovat elämän perussuhteet olemme osa ihmiskuntaa.
Poika on aikuinen ja jo isä.
Vastuu ja velvollisuus ovat ensisijaisena.
Hyöty ja avustustyö ensimmäisessä rakennuksessa, muutettiin business malliin rahaksi. Luotiin lisäarvo (uusitalo) jo saadusta aputyöstä, sekä pyydettiin suoraan uutta apua, joka ilmaista. Nälkä kasvaa syödessä.
Tuskin muut lapset ovat sokeita, tästä business puolesta, ehkä osaksi juuri siksi ovat pyytämättä apua tai lastenhoitoa.
Välit on saatava tulevaisuudessa kuntoon
” "Menneisyys on viisautta varten,
nykyhetki kuuluu toiminnalle,
mutta ilolle on varattu tulevaisuus."
sovella tuo nyt perheeseesi elleni.”
Asian kehittyminen on opettavaista ja mielenkiintoista seurata,
toivon sinun ellen kertovan asian etenemisestä.
Tässä on tiivistettynä monia näkökulmia ja mielipiteitä elävästä elämästä, ihmisen kasvaminen on elämän pituinen tapahtuma.
Kasvamme; lapsenlapsina, lapsina, vanhempina ja isovanhempina, nämä ovat elämän perussuhteet olemme osa ihmiskuntaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kiitos rohkaisusta. Näin se on käynyt.
Vaikka poika nyt ilmaisi loukkaantumisensa, en aio jatkaa palvelurintamalla.
Nyt on ilmaistava sanoin poikamme perheelle, mistä on kysymys.
Aion tehdä sen viikonlopun aikana. Uudet säännöt, uudet tavat!
Teen sen silläkin uhalla, että välit katkeavat.
Olen ollut toisen poikani kanssa puhelinyhteydessä. Hän ei ole meille katkera, vaan vihaisen katkera veljelleen.
Lupasin korvata jollain lailla muille sisaruksille ilmaistyömme.
Poikamme veli paljasti, että hänen vaimonsa ei halua olla yhteydessä rakentajiin. Veli katsoo vanhemman veljensä tekevän bisnestä taloillaan. Veli kertoi, että ei enää viitsi pitää itsekään yhteyttä kuin pakon edessä, koska aina joutuu hommiin, mistä ei saa korvausta.
Olemme tainneet mieheni kanssa keriä aikamoisen kerän purettavaksi!
Kuitenkin, olet ottanut pitkän askeleen perheen yhtenäisenä pitämiseksi/palauttamiseksi.
Eiköhän kaikki tiedä, millaisia sukusotia perunkirjotukset ja perinnönjaot saavat aikaan.
Tasapuolisuutta ei todella ole, eniten pyytävälle enemmän.
Nyt tiedät melko lailla missä mennään, mitkä ovat arvot lapsillasi, miten niitä käytetään.
Ymmärrän hyvin muiden lastesi halun säästää Teiltä; palvelua, työtä ja aikaa. Hiljaisempi muut huomioiva lapsikatras jäi sivuun.
Toisaalta naurattaa, tulevat mieleen käenpoikaset.
Jokainen käenmuna, on munittaessa ollut 4-6 pikkulinnun munan surma. Lisäksi Käen pääasiallinen ravinto on Perhoset ja niiden toukat.
Miten me ihailemmekaan Käkeä, se on onnenvuosien mittari, kevään ja keskikesän ääni. Perhosille ja muille linnuille, rasitus ja tuho.
Käen kukunta taas ei ole mistään kotoisin, verrattuna hävittämiensä pikkulintujen lauluun.
Haluamme vain onnen vuosia, joko onnesta, tai toivosta, siksi käki pysyy arvossaan, iloitsemme laskiessanne; vielä jatkuu onnemme.
Käkiuros on mukana muninnassa, houkuttaen pikkulinnun pois pesästä, sillä aikaa käkinaaras käy munimassa pesään.
Luonto on aika mielenkiintoinen ja kestää tuo ekologinen tasapuolisuus käkiäkin.
Luin elleni koko edellisen viestiketjun ihan alusta saakka ja rupesin itsekin miettimään asioita.
Itse olen 23, saanut apua vanhemmiltani, myös rahallista. Aina olen kiittänyt, ja heitä paljon rakastan ja arvostan, sen he tietävät.
Nyt äitini huonommassa kunnossa (sairastanut kauan mutta diagnoosista ei ota selvää lääkärikään) ja takertuu minuun turvanaan joka taas aiheutti minussa pienen pakoreaktion. Mietin tätä palstaa lukiessani jotta miksi.
Käsitin että olen olettanut vanhempiensa tukemisen kuuluvan vasta keski-ikään, kun he alkavat olla ikääntyneitä. (Tämä malli kotoa.) Pelkäsin menettäväni oman elämäni enkä ole moiseen vielä valmis. Kuulostaa ihan typerältä mutta tuo alitajuinen pelko aiheutti ongelmia ennen kun tajusin mistä se tulee.
No, sitten mietin mikä oikeastaan pelottaa ja mitä sille teen. Lopputuloksena menen tänään käymään ja soittanut parina päivänä kuulumisia ihan muuten vaan. Heitä piristää jo ääneni eikä se minun ajastani paljoa pois päivässä ole eikä puhelinlaskukaan kasva kauhiasti. En luovu elämästänikään, organisoin sitä vain hieman uudelleen.
Meni ihan asian vierestä, mutta elleni, tilanteenne ym. auttoi minua omassa pulmassani eli kiitos siitä. Taisin samalla oppia oman "anoppini" (=seurustelukumppanin äiti) käytöstä, joka sivumennen sanoen on aivan ihana ihminen.
Omaan tilanteeseesi sanoisin että teette tasantarkkaan oikein. Varmasti poikasi perheineen on rakentamisesta väsynyt, mutta silti onhan tuollainen suoraan sanottuna panettelu ihan utopistista minulle. Sen verran pitää vanhempiaan kunnioittaa, että vaikkei olisi munaa sanoa suoraan että nyt ei käy tuleminen, ei silti noinkaan häätää pois.
Ymmärrän senkin että on ehkä pelännyt että vierailut tulevat pysyviksi eiväthä he saa hetken rauhaa, mutta sekään ei tuollaista moukkamaisuutta oikeuta. Asiat pitää osata hoitaa hienovaraisemmin, aikuiset ihmiset.
Lellikkipojalle kunnon palautus maan pinnalle ja sen jälkeen puhumaan asiat halki. Joka vitsaa säästää se lastaan vihaa (ei nyt kirjaimellisesti). Kuritta kasvava kunniatta kuoleepi ja voihan sen kurinpalautuksen pitää vähän vanhempanakin, jotta antakaa mennä vain. ;D
Ei kauniimmin enää voi kirjoittaa kuin te olette vastanneet. Olen miettinyt sitä kaikkea, mitä olette sanoneet.
KIITOS!
Mitä kuuluu elleni?
Saitko asioita selvitettyä?
Oliko pojalla halua/kykyä/tarvetta/järkeä kuunnella?
Muuttuiko keskustelu pojan puolelta puolusteluksi / hyökkäykseksi / väitteeksi väärin ymmärretty?
Vanhat kalkkikset, kun eivät tätä nykykieltä ymmärrä OIKEIN.
Muuttuiko teidän tiedotteenne / puheenne anteeksi pyynnöksi ja nöyryydeksi.
Itse pidän ”lomaa” vastaavanlaisen törmäyksen jälkimaininkina.
Sen verran vielä heittäsin ajatusta kehiin, että jos vaan suinkin pystyt niin kerro nuo uudet säännöt syyttelemättä tai tuomitsematta liikaa, se ei muuta menneisyyttä miksikään.Huomiseen voit vaikuttaa toimimalla itse toisin.Jotta muut ymmärtäisivät mistä tarpeesta on kysymys ja noudattavat rajojasi, kannattaa asia esittää rakentavassa hengessä. Tärkeintä olisi se että teidän ja lastenlasten suhde pysyisi jokseenkin normaalina, jottei uudet rajat ja säännöt käänny sinua itseäsi vastaan.
Mitä tulee muiden lastesi huomioimiseen, niin mielestäni jokaisen tulee osata pyytää apua jos sitä tarvitsee. Ei sitä tarvitse olla nyt ehdointahdoin jakamassa ja korvaamassa muille mitenkään...se on minusta ihan hölmö ajatus. Itse olemme rakentaneet kaksi taloa, syy oli se että meillä ei itseasiassa ollut varaa maksaa ensimmäisen talon lainoja. Olisimme joutuneet myymään jokatapauksessa talomme. Kuitenkin asuntojen hintojen huiman nousun ansiosta saimme ensimmäsiestä talsota sen verran voittoa, että toisen talomme laina on nyt kohtuullinen ja pystymme sen hoitamaan. Leveästi emme elä, tai tietentahtoen tehneet bisnestä asialla.
Omakotitalo vaan tuntuu sopivalta asumismuodolta ja tämä oli ainoa mahdollisuutemme saada se.
Meillä on tietysti sikäli erilainen tilanne että apua emme ole saaneet oikeastaan mistään. Veljeni ja isäni auttoivat jonkin verran ensimmäisessä talossa, mutta isäni muutettua hän ei ole enää päässyt auttamaan toisessa juurikaan. Muutaman kerran isä on käynyt lomalla suomessa auttamassa, mistä olen todella kiitollinen hänelle. Hän on tehnyt sen todella vilpittömässä hengessä ja joskus sanoimme että haluaisimme maksaa hänelle jotakin esim.matkat. Siihen hän vastasi et "oletko ihan hullu".Hän sanoi tuntevansa syyllisyyttä kun ei pysty enempää auttamaan välimatkan takia vaikka haluasi kun hänen mielestä meillä on niin rankkaa.Veli onn vieläkin käynyt auttamassa toiselta paikkakunnalta ja kun olemme tarjonneet bensarahoja tai palkaa hän ei ole ottanut, vaan sanonut että sukulaisille tekee toitä ruokapalkalla ja iskenyt silmää päälle.
Lisäksi isä sanoi että meidän raksalla oleminen on mukavaa yhdessä oloa...hänen ei tavitse kyläilyllään keskeyttää isoa urakkaamme ja tuhlata hyvää työ-aikaa, vaan seurustelu ja hommat hoituu yhdellä iskulla ja hän kokee itsensä hyödylliseksi.
Ja mitä taas tulee veljeeni, niin hän ja isä ovat enemmän tekemisissä ja veljeni on saanut ns. vanhemmiten taloudellisesti enemmän, mutta se ei todellakaan ole minulta pois. Veli on rakas ja kovan eron kokenut, jos vanhempani häntä jotenkin pystyvät auttamaan niin olen vain iloinen ja itsekin helpottunut kun huoli veljestä ei ole niin kova, vaikka ei rahalla ja tavaralla surua poistetakaan.
Minäkin taidan kyllä olla aika hemmoteltu...olen ottanut avun vastaan ja silti uskallan sanoa joskus auttajille että meillä on muita suunnitelmia viikonlopulle jos ovat tulossa kyläilemään(siis jos niitä oikeasti on). Saatan sanoa että kiva ois kyllä nähdä, että olisiko jotain toista viikonloppua kun pääsisivät käymään kun nyt ei sovi.Ei minulle ainakaan kukaan ole koskaan loukkaantunut.
Onen onnelinen siitä että kaikki on mennyt näin hyvin vaikka kummankin talon rakentamiseen on mennyt 6-vuotta elämästä.
Anoppiin ja appeen meni tosin välit jo ennen rakentamisia, en tehnyt mitään kuten olisi heidän mieletään pitänyt, mutta se on jo ihan toinen juttu. He asuvat samalla paikkakunnalla mutta eivät ole edes käyneet meillä koskaan lukuisista kutsuista huolimatta. Ensimmäisessä talossa yritin osoittaa anopille että hän olisi tärkeä ja tapeellinen ja tein tikusta asiaa ja kysyin neuvoa puutarhakasveista, niistä kun en mitään tiennyt. Hän otti sen niin että yritin vain hyötyä hänestä ja otin yhteyttä heti kun tarvitsen apua. Joten puutarha tuli sitten sekin hoidettua kuntoon ilaman anopin apua.Tarkoitus oli vain osoittaa että kunnioitan sillä saralla hänenn asiantuntemustaan ja löytää joku yhteinen kiinnostava juttu, joka olivi voinut lähentää meitä. Että aina ei kannata ajatella hirveän mustavalkoisesti. Joskus toisen tarkoitus voi olla ihan hyvä, se vaan tulkitaan väärin ja päinvastoin.
Onpa mukavaa, kun asiasta osataan esittää mielipiteitä, rakentavasti, eri näkökulmia valottaen.
Olisin kenen tahansa kolmen poikasi vaimo, olisi hyvin tyytyväinen kaltaiseesi anoppiin.
Olet Äiti Ihminen Mummu ja Ystävä ja Vaimo puolisollesi.
Elämä kanssasi ei ole köyhää, monipuolisuutesi ja temperamenttisi vuoksi.:D
Kyllä mieli koheni kommentistasi kummasti. Olin aika alamaissa äsken, joten iso kiitos.
Et sinä minusta hemmotellulta vaikuta, et missään nimessä! Tuntuu mukavalta lukea, että teillä toimii perheyhteys noin hienosti.
Puutarha-episodi anoppisi kanssa oli opettavaista lukea. Kuinka eri tavalla tulkitsemme toisen hyvää tarkoittavia lähentymisyrityksiä. Pitääpä miettiä myös omalla kohdallani, etten tulkitsisi väärin.
Anopillasi oli näköjään valmiiksi negatiivinen asenne sinua kohtaan ja se löysi näin purkautumistiensä tätä kautta.
Ikävää, että anoppisi on noin julma sinua kohtaan, ettei ole tullut uutta kotianne katsomaan. Minusta se on täysin käsittämätöntä, että nuorelle miniälle joku voi tehdä noin ilkeästi.
Kiitos sinnullekin kannustuksesta. Todella vaikeaa on anopin takia ollut. Kovasti yritin monta vuotta kelvata anopille, mutta eihän siitä mitään tullut. Rakennustöiden, kotitöiden ja kahden vaippaikäisen lapsen hoitamisen lisäksi kun joutui päivittäin murehtimaan anopin syyttelyjä niin masennushan siitä seurasi.
Kesti vuosia että pääsin taas jaloilleni ja nyt on asiat ihan hyvin. Anoppi olisi meidän lapsille varmasti ihan hyvä mummi, mutta ei tätä mahdollisuutta nyt käytä minun vuokseni, suru siitä varjostaa usein arkea ja tämä suru on elämän pituinen.Hän on sanonut että ei minun lapsia hoida koska ei pidä minusta,eikä halua auttaa.Hän on kokonaan unohtanut että lapset ovat myös hänen poikansa lapsia.Kyllä minä olen ihan itse lapseni hoitanut, enkä avun tarpeen vuoksi olisi lapsia hänelle vienytkään, vaan siksi että lapset olisivat ansainneet mummin ja hänelle nämä lapset ovat ainoat lapsenlapset. Parhaat vuodet ovat jo takana ja lapset alkaa olla isoja..kaverit, koulu ja harrastukset vie jo kovaa vauhtia...kaikki ovat menettäneet todella paljon.
Joskus on vaan ihan pakko luovuttaa ja huomata että maailmassa on vain asioita joille ei voi yhtään mitään.Enää en suostu päivääkään anopin haukkuja kuuntelemaan ja jos ei meidän kotiin voi tulla ja olla minun kanssa samassa tilassa, niin se on sitten hänen ongelmansa. Surettaa vaan välillä ja jostain syystä on silti syyllinen olo..
Kannattaa todella aina tarkistaa onko käsittänyt oikein ja puhua asiat selviksi. Joskus asiat menee vaan niin että kaikki osapuolet keskittyvät vaan luulemaan toisistaan jotain, keskustelematta ja kuuntelematta oikeasti toista.Silloin syntyy väärinkäsityksiä ja hyvät aikomukset muuttuvat toisen mielessä pahoiksi. Ja mitä vahemmän ihmisiä asioihin sotkee, sen pienempi on väärinkäsitysten mahdollisuus.
odotan kuulumisia.
Oma vastaavanlainen on yhä hoitamatta, minä lomalla.
Viisaat vanhemmat pyrkivät auttamaan lapsiaan eteenpäin elämässä, siinä ei sinänsä ole mitään pahaa. Niin kauan kuin osataan tasapainoilla jonkinlaisen tasapuolisuuden kanssa sisarusten välillä. Eikä kukaan ryhdy hyväksikäyttäjäksi.
Vaan aina ei asiat hoidu näinkään, jokaisella yksilöllä ja perheellä on omat käsityksensä avun antamisesta ja pyytämisestä.
Esimerkkinä voin kertoa omasta appiukostani, jolla on kaksi lasta, joita pyrkii auttamaan tasapuolisesti. Toinen on rakentamut kaksi taloa, joiden teossa appiukon työpanos on ollut varsin ratkaiseva. Toinen on asunut koko ajan vanhassa talossa, jota on remontoitu omin voimin ja rahoin. Appiukon antama remonttiavustus ( ei mikään vähäinen ) maksettiin takaisin parin vuoden kuluttua. (Kun oli ensin saatu säästettyä) Appiukko tietysti loukkaantui lahjaksi tarkoitetun summan takaisinmaksusta.
Yleensä isommat rakennus- remontti- ja muut hankkeet ovat perheen yhteisiä, eivät pelkästään pojan tai tyttären, vaan myös se vävy tai miniä on yhtä suuressa osassa.
Joissakin perheissä omillaan toimeentuleminen on suurempi arvo kuin se, saako yhtä paljon kuin muut sisarukset.