Nyt niitä uuden ostajia ilmaantui

On se kumma kun jotkut eivät sitten millään hahmota tilannetta.

Tullaan tänne kyselemään, että mitä nyt teen kun tuli ostettua uusia auto.


Tyhmyydestä sakotetaan.


ja ette tekisi lisää tyhmyyksiä, niin tiedoksi että myös uusien autojen verosta tullaan kokonaan luopumaan Eu-alueella seuraavan 5 vuoden aikana.
5915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jep, kun kärvistelet peeaukisena tarpeeksi monta vuotta ilman autoa, niin ne antaa sulle auton ilmaiseksi ja vielä rahaa säkillisen päälle.

Äänestä

Mukavia vempaimia nämä tietokoneet ja keskustelupalstat, sillä täältä sitä vanhempikin maalaismies saa paljon hyvää tietoa. Varsinkin autoveron poistuminen kokonaan viiden vuoden päästä lohduttaa minua suuresti, sillä silloin minäkin voisin hankkia ensimmäistä kertaa elämässäni itselleni aivan uuden auton. Vuoden 1991 Tojo kyllä kestää minun ajollani hyvin seuraavat 5 vuotta. Toivottavasti autojen tehdashinnat eivät kohoa ennen sitä aivan pilviin.

Tässä vanhuusiässä kauaskantoisten suunnitelmien tekeminen on kuitenkin hieman turhaa, sillä viiden vuoden päästä en enää saata olla ajokuntoinen. Onneksi voin senkin jälkeen jatkaa "autoiluani" virtuaalimaailmassa täällä keskustelupalstalla, sillä ajatus minulla juoksee vielä yhtä hyvin kuin nuorilla pojilla. Tietysti painotan muutamia asioita hieman vanhanaikaisella tavalla, mutta nuorisollekin tekee välillä hyvää kuunnella todellisen kokemuksen ääntä, jotta eivät turhaan löisi päätään seinään.

Hyvää Joulua kaikille ystävilleni!

Äänestä
  • Kyllä sinulla tuntuu ajatus juoksevan tosiaan kuin nuorilla pojilla, noin 4-6 vuotiailla. Olet muistaakseni toppuutellut aika tavalla kaikenlaista uudistushalukkuutta autoverotuksen suhteen. Olet mieltänyt asian niin, että suomalainen sosiaaliturva ja koulutus tarvitsee korkean auton hankintaveron. Et ole ymmärtänyt sellaista vaihtoehtoa, että saman ja jopa suuremman verokertymän voi saada muunlaisellakin verotuksella. Ja ennenkaikkea sellaisella, jossa toteutuisi Suomenkin hyväksymät EU-lait.

    Äänestä

Toki tehdashinnat voivat nousta 5 vuoden aikana, mutta ne nuosevat samoin koko Eu-alueella.
myös hintataso tulee yhtenäistymään ko alueella eli enää emme ole tullimuurien sisällä.


Mutta nyt olikin kysymys muutamasta kuukaudesta jota ei edes jakseta odottaa.
Vaan pitää ostaa uusi auto ja vielä -02 vuosimallia.

Hesarin netti-liitteessä on tänään juttua siitä että uusi auto kannattaa ostaa muualta kuin Suomesta.
Lisäksi jos jaksaa odottaa voi kohta hakea Virosta.


Että silleen.

Äänestä
  • kylläpä pikkuista vituttaa kun ei ole varaa uuteen autoon. Älä välitä, kyllä me vilkutetaan sulle kun ajetaan ohi

    hah,hah, haa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


A1 kirjoitti:

On se kumma kun jotkut eivät sitten millään hahmota tilannetta.

Tullaan tänne kyselemään, että mitä nyt teen kun tuli ostettua uusia auto.


Tyhmyydestä sakotetaan.


ja ette tekisi lisää tyhmyyksiä, niin tiedoksi että myös uusien autojen verosta tullaan kokonaan luopumaan Eu-alueella seuraavan 5 vuoden aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu