Tunnen eläväni jonkinlaisessa kolmiodraamassa, vaikka minusta se alkaa jo hipoa koomikkaa. Tähän draamaan ei liity toista miestä tai naista, vaan joukko ihmisiä joiden olemassa olo tuntuu välillä käsittämättömän tärkeältä. Kyse on vaimoni äidistä ja siskosta perheineen.
Toki minullakin on äiti (ja isä) ja sisko, mutta kai meillä sitten on erilainen suhde, koska en tunne, että minulla on kuoleman vakavia "velvollisuuksia" heitä kohtaan. Vaimoni taas on valmis tekemään melkein kaiken mitä hänen äitinsä ja siskonsa vain keksivät pyytää, tämä on toki sanottu hieman kärjistäen, mutta eipä vaimoni ole koskaan sanonut ,että ei!
Näin joulun alla tämä taas kulminoituu. Siskon lapsille pitää ehdottomasti ostaa lahjoja. Ei siinä mitään ja ajatus on toki tärkein, mutta nyt vaimoni on nyt kolme iltaa juossut kaupoissa etsimässä lahjoja ja todellakin monikossa lahjoja ja rahaa tuntuu niihin riittävän.
Kyselin eilen loppuviikon suunnitelmista, lähinnä meidän joulun "tekemisen" suhteen ja rivien välistä ymmärsin, että kun nyt vihdoin nämä siskon lapsien lahjat on hoidettu, niin nyt pitää vielä miettiä miten hän voisi äitiään auttaa. Äitinsä kun ei kuulemma ehdi jouluksi paljon mitään tekemään, eli vaimoni hakee heille kuusen, duunaa ruuat ja jepu jee pakko sinne on kuulemma mennä joulun jälkeen mennä syömään vaimoni tekemiä ruokia.
Toinen juttu on joka vuotinen huokailu siitä, että voisimme kyllä mennä hänen siskonsa luo joulua viettämään, kun se on kuulemma sitä oikeaa joulua.
Tämän lisäksi on tietenkin aina kesäisin kuukausittaiset kyselyt siitä, että milloin menemme hänen siskonsa luo ja paikalla pitäisi kuulemma olla ainakin vajaa viikko, minua ei henk.koht kiinnosta siellä notkua. Paikalle pitää ehdottomasti mennä kun on jonkun syntymäpäivät, jos jonain vuonna vahingossa jonkun nimipäivät unohtuvat, niin se on jo melkein maailmaloppu.
Koomista...kyllä! Keskusteltu asiasta on, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta. Mulla on tunne, että mun pitää vain kestää tämä ja parempi on jos en kommentoi mitään, niin ei tule riitaa. Ottaa nuppii, kun aina ensin tulee muut ja sitten vasta me.
Toki minullakin on äiti (ja isä) ja sisko, mutta kai meillä sitten on erilainen suhde, koska en tunne, että minulla on kuoleman vakavia "velvollisuuksia" heitä kohtaan. Vaimoni taas on valmis tekemään melkein kaiken mitä hänen äitinsä ja siskonsa vain keksivät pyytää, tämä on toki sanottu hieman kärjistäen, mutta eipä vaimoni ole koskaan sanonut ,että ei!
Näin joulun alla tämä taas kulminoituu. Siskon lapsille pitää ehdottomasti ostaa lahjoja. Ei siinä mitään ja ajatus on toki tärkein, mutta nyt vaimoni on nyt kolme iltaa juossut kaupoissa etsimässä lahjoja ja todellakin monikossa lahjoja ja rahaa tuntuu niihin riittävän.
Kyselin eilen loppuviikon suunnitelmista, lähinnä meidän joulun "tekemisen" suhteen ja rivien välistä ymmärsin, että kun nyt vihdoin nämä siskon lapsien lahjat on hoidettu, niin nyt pitää vielä miettiä miten hän voisi äitiään auttaa. Äitinsä kun ei kuulemma ehdi jouluksi paljon mitään tekemään, eli vaimoni hakee heille kuusen, duunaa ruuat ja jepu jee pakko sinne on kuulemma mennä joulun jälkeen mennä syömään vaimoni tekemiä ruokia.
Toinen juttu on joka vuotinen huokailu siitä, että voisimme kyllä mennä hänen siskonsa luo joulua viettämään, kun se on kuulemma sitä oikeaa joulua.
Tämän lisäksi on tietenkin aina kesäisin kuukausittaiset kyselyt siitä, että milloin menemme hänen siskonsa luo ja paikalla pitäisi kuulemma olla ainakin vajaa viikko, minua ei henk.koht kiinnosta siellä notkua. Paikalle pitää ehdottomasti mennä kun on jonkun syntymäpäivät, jos jonain vuonna vahingossa jonkun nimipäivät unohtuvat, niin se on jo melkein maailmaloppu.
Koomista...kyllä! Keskusteltu asiasta on, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta. Mulla on tunne, että mun pitää vain kestää tämä ja parempi on jos en kommentoi mitään, niin ei tule riitaa. Ottaa nuppii, kun aina ensin tulee muut ja sitten vasta me.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Niinpä suku on pahin, sun vaimolle sisko ja äiti ovat aika tärkeitä sille et voi mitään.Jos rakastat vaimoasi niin melkein sanoisin että kestä poika.Olet jo sanonut ettet oikein siitä pidä, ja sillä ei ole vaikutusta."Heittäytymällä" hankalaksi hankit vain vaikeuksia itsellesi ja suhteelle vaimoosi.
olet kaikinpuolin, ei juuri muuta mahkua ole kuin purra hammasta, tosin joskus tuntuu, että hampaat menee ylähuulesta läpi ja laskeminen 1->10 on tullut tutuksi.
Pistä itse samanlainen rumba päälle omien sukulaistesi kanssa. Monet ihmiset eivät tajua, mitä tekevät puolisoilleen. Kun he itse saavat samanlaista kohtelua, he ymmärtävät omien tekojensa seuraukset. En tarkoita, että sinun pitäisi lähteä kostamaan mitään. Sinun pitäisi näyttää, miltä sinusta tuntuu, kun jatkuvasti jäät toiseksi vaimosi sukulaisille. Parisuhteessa täytyy ymmärtää tehdä kompromisseja. Selvästikään vaimosi ei niitä osaa tehdä. Ei sinun tarvitse olla ainoa, joka antaa periksi.
olen tuota hetken joskus miettinyt, mutta ei oikein sovi mulle. Minulla ja mun lähisukulaisillani on hiukan toisenlainen suhde ja se kai tavallaan tässä yksi ongelma onkin. Toisaalta mä en myöskään roiku heidän elämässään samalla tavalla kuin vaimoni omiensa elämässä. Meillä tässä tapauksessa elämän prioriteetit menee ristiin, niin että suhina käy.
Kokeilepa sitä, ettet lähde vaimosi mukaan aina, kun hän lähtee sukuloimaan. Sano, että teette jotain, jota sinä haluat, koska aina ollaan tehty vaimosi mukaan. Kun vaimosi tuhlaa rahansa sisarenlapsensa lahjoihin, pistä omasi säästöön. Kun vaimosi menee sisarensa luo jouluksi, lähde lappiin tai etelän lämpöön. Etköhän saa pikkuhiljaa oman viestisi perille.
Luettuasi viestisi tuli mieleeni välittömästi oma perheeni ja sukuni. Olemme todella tiiviissä kanssakäymisessä keskenämme ja minun on vaikea kuvitella, että jo opitusta mallista koskaan toisenlaiseen oppisin. Mutta itse koen tämän läheisyyden erittäin positiivisena asiana, koskaan ei tarvi miettiä mistä saa tukea ja apua sitä tarvitessaan. Tällä tavoin en ole koskaan yksin.
Voin kuvitella että sinun on vaikea ymmärtää näitä tiiviitä välejä, jos oma perheesi on ollut toisenlainen tyyliltään. Ja toki myönnän, että liika on liikaa, ei pitäisi olla maailmanloppu jos jonkun nimipvkutsut menevät sivu suun tai aina ei pääse käymään vaikka niin toivottaisiin. Pitäähän sitä toki omaakin elämää olla ja muita kontakteja ja tekemisiä.
Oikeastaan ainoa todella toimiva neuvo olisi muuttaa kauaksi vaimosi sukulaisten luota. Näin et joutuisi viettämään heidän kanssaan niin paljon aikaa kuin aikaisemmin. Tämä ei välttämättä ole mikään optio, varsinkaan kun vaimosi ei ymmärtäisi muuttohalusi perusteita. Eli miksi et suoraan sanoisi, ettet halua viettää koko vkoa vaimosi siskon perheen luona, vaan kaipaat omaa aikaa? Ja samaan hengenvetoon lisäisit, ettei sinua haittaa mikäli vaimosi haluaa mennä koko vkoksi. Näin luulisi molempien olevan tyytyväisiä.
Vaikka sinua tämä tilanne nyt suunnattomasti rasittaakin, kannattaa ehkä palauttaa mieleen, että esim. vaimosi äiti ei ole enää nuori, eikä ikuisuuksia joukossanne. Jos siis vaimosi saa hyvän mielen siitä, että auttaa häntä jouluvalmisteluissa, se hänelle suotakoon. Ja lahjojen ostamisesta kannattaa muistaa että autuaampi antaa kuin ottaa. Toivo vaimoltasi tänä jouluna itsellesi ja parisuhteellenne omaa aikaa, halpa toive toteuttaa ja sinulle merkityksellinen.
Hyvää joulua ja avointa mieltä ja ymmärrystä!
Kuten jo totesin, niin meillä on tässä tapauksessa erilaiset lähtökohdat ja tavat toimia, tiedostan kyllä sen. Toisaalta on kyse myös ihmisistä. Minun vanhempani eivät nosta mitään megalomaanista valitus virttä siitä, jos jostain syystä emme pääse siellä käymään vaikka niin olisi suunniteltu, tuleehan näitä viikonloppuja toteaa mun vanhempani.
Vaimoni siskon luona käydessä saan kuunnella lapsellista marttyyriäänellä vedettyä ruikutusta "tehdään nyt sitä tai tätä kun ei taas tiedä milloin pääsette tulemaan" tai lähtiessä huokailuja, että milloinhan taas nähdään. Ei oikein pääse lähtemään, ennen kuin on melkeimpä käsi raamatulla lyöty lukkoon seuraavan kerran käynti. Jos jostain syystä emme pääse siellä käymään vaikka on sovittu, niin pitää aina olla jokin yleisesti hyväksyttävä syy. En tunne, että mun aikuisena ihmisenä tarvitsee ruveta selittelemään kenellekkään mitään.
En minä koe läheisyyttä minään negatiivisena asiana. Nämä lieve ilmiöt taas kyllä. Ei läheisyyteen mun mielestä kuulu pakottaminen, vaatiminen vaan ymmärrys siitä, että maailma ja sen myötä omien asioiden tärkeysjärjesteys saattaa muuttua.
Me asutaan, anoppia lukuunottamatta, kaukana. Tuntuu, että sukulaisten on jo vaikea ymmärtää sitä, että yhden viikonlopun aikana surkeassa säässä ei kiinnosta ajaa 700 km:a raskaan työviikon jälkeen
No mun vaimoni on sen verran minua nuorempi, ettei hänen äitinsä mihinkään ole "poistumassa". Pointti tässä ei ole se hyvä mieli, vaan se, että mun mielestä pitäisi hoitaa ns. omat asiat ensin ja sitten muiden jos aikaa jää. Nyt tilanne on se, että ensin muut ja sitten hermot kireällä ja väsyneenä viime tingassa omat. Lienee myös niin, että suotakoon minulle pienen pieni omanapalähinnä - ajattelu, jopa näin joulun alla
tänä vuonna en ole yksinkertaisesti päässyt lähtemään mukaan kertaakaan. Mutta mutta ei se tarkoita sitä, että jotenkin helpolla pääsisin. Vaimoni saaa kuulemma olla selittelemässä miksi en pääse mukaan. Mua ottaa päähän se, että kukaan joutuu selittelemään yhtään mitään.
Toki se on mun vaimoni ongelma, mutta mun nyppii tämä ihme selittely. Kuulen joka tapauksessa piikikkäitä heittoja siitä, jos en tullut paikalle.
"Kuulen joka tapauksessa piikikkäitä heittoja siitä, jos en tullut paikalle. "
Tietääkö vaimosi, ettei sinua huvita lähteä hänen kanssaan sukuloimaan? Homma on nyt niin, että sinun pitää joko olla välittämättä koko jutusta tai sitten vittuilla takaisin. Jos ne piikittelijät ovat sukulaisia, sano suoraan, ettet halua jatkuvasti laukata heidän luonaan.
Te olette naimisissa. Se tarkoittaa sitä, että te olette yksi yksikkö. Teillä molemmilla on omat elämät, mutta teidän elämänne ovat yhtä. Sinun pitää olla vaimosi tärkein ihminen samoin kuin vaimosi on sinulle tärkein ihminen. Jos sinä jatkuvasti joudut väistymään vaimosi ja hänen sukulaistensa tarpeiden tieltä, jossain mättää.
Jos jatkuvasti joutuu parisuhteessa antamaan periksi, ihminen aikaa myöten väsyy. Minä tiedän tämän. Pistä joskus vaimosi lujille. Kaikenmaailman kissaristiäisiin ei tarvitse aina mennä.
Ymmärsinkö oikein, että yksi ongelma muiden lisänä on se, että teidän pitää usein ajaa 700 km päästäksenne sinne siskon luo? Joudutko sinä useinkin ajamaan? Jos haluat päästä ajonakista eroon, osta joka reissulle muutama bisse mukaan. Pistä vaimo rattiin ja ala itse kiskomaan. Matka menee paljon mukavammin ja sukulaisetkin tuntuvat siedettävältä. Lisäksi sisko ei välttämättä ole enää niin innokkaasti kutsumassa, kun tervehtiessä vedät laatat hänen rinnuksilleen.
Ihan oikeasti, jotain sun tarttee tehdä. Johan sitä tulee kulujakin tuollaisesta ajamisesta joka viikonloppu.
hunnigolle menee jos toinen rupeaa esittämään vastaavaa rumbaa. Tuo rumba tulee kirjoittajan vaimon SYDÄMESTÄ. Jos kirjoittaja esittäisi sitä, hän feikkaisi ja pahan kerran.
Menisikö hän sukulaisiinsa tekemään safkat valmiiksi, ostaisi sukulaislasten lahjatkin ym. ihan noin vain niinkuin piruuttaan? Varmasti vaimokin tykkäsi kun hänen miehestään yhtäkkiä tulisi toisista huolehtiva aktiivi...
Joulu on sellainen juttu, että silloin ei kannata heittäytyä hankalaksi ja ajatella ITSEÄÄN vaan lähimmäisiä eikä vain sitä lähintä.
hiukan tiukkapipoisia.
Itse vierailen lastemme kanssa MIEHENI sukulaisissa, koska hän ei ole heistä kiinnostunut. Hän haluaa usein jäädä kotiin ja jää. Minua se harmittaa ja pahasti, mutta miehellänikin on haluttomuuteensa omat syynsä.
Eipä ole lainkaan mukavaa keksiä tekosyitä miksi hän taas tämän kerran jäi pois "meidän yksiköstämme". Teen sen kuitenkin, koska minusta on näin parasta, vaikka en liioin siitä nauti.
Pariskunnan tai/ja perheen ei tarvitse aina olla yhdessä joka hemmetin paikassa. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa kenet asettaa ensimmäiseksi, toiseksi tai kolmanneksi. Toimivuus on pääasia.
Avioerot johtuvat suureksi osaksi siitä, että pari "eristäytyy" omaan yksikköönsä kuvitellen, että heidän elämä on yhtä. Ei se niin ole. Molemmilla on omat tarpeensa eikä kumpikaan saa pitää omiaan parempana kuin toisen. On järjestelykysymys miten asioissa toimitaan. Usein riittää se, että molemmat tekevät niinkuin parhaaksi näkevät.
Ymmärrän tilanteesi miltei täydellisesti. Sattumalta on niin, että sisareni avon suku on Savosta. Heistä kuka tahansa Pekka-sedästä Jenna-serkkuun voin noin vain "poiketa" käymään. Yhteisiin tapahtumiin vaaditaan myös aina osallistumista, eikä kyse ole juhlista, vaan perunannnostosta, muutoista, lehmien lypsännästä, suvun vanhuksien hoivaamisesta, siivoamisesta, puiden pilkkomisesta, rahan lainaamisesta... Etenkin appivanhemmat piipahtavat sisarellani melko usein, yllättäen, ja loukkaantuvat, jos heitä ei oteta vastaan. He käyvät siis monta kertaa viikossa kylässä, vaikka välimatkaakin on miltei sata kilometriä.
Minä taas asun mieheni kanssa todella pitkällä siskostani, enkä näe häntä oikeastaan kuin parin kuukauden välein. Me olemme todella läheisiä ja kova ikävä olisi, mutta appivanhempien visiiteistä väsyneinä siskoni ja hänen miehensä haluavat kerrankin olla rauhassa ja viettää aika kahdestaan, joten emme pääse näkemään niin usein kuin haluaisimme.
On kieltämättä ruvennut vituttamaan siskoni puolesta, kun hän joutuu jatkuvasti puolustamaan itseään ja elintapojaan appivanhemmille ja muille sukulaisille. Nämä kun haluavat päättää kaikesta naimisiin menemisestä kodin sisustukseen asti. Ja muistavat aina tuoda mukanaan omasta mielestään hirveän kivoja koriste-esineitä, yms.
Minä en tuollaista katselisi, mutta en toisaalta tiedä, mitä tilanteessa voisi tehdä, kun sukulaiset eivät puhetta ymmärrä. Asiasta on sanottu avon sukulaisille hyvinkin suoraan sävyyn, mutta nämä eivät ymmärrä mitään lukittua ovea diskreetimpää merkkiä.
Sinunkin täytyy varmaan vain päätyä johonkin kompromissiin huonon ja hirveän välimaastosta. Täytyy vaimosi ainakin ymmärtää, mikset Sinä välttämättä halua hänen sukulaisilleen, vaikka hän haluaisikin. Yritä kertoa hänelle, miten sinua loukkaa, kun hän ei ehdi ollenkaan huomioda sinua. Pieni syyllistäminen on aina paikallaan ;P
Itse kärsin aikoinani jouluista, joissa (avo)mies ilmoitti tyynesti joka joulu viettävänsä joulun kotonaan, äitinsä ja isänsä luona. Ei siinä mitään, ymmärrän kyllä, kun isäkin on huonossa kunnossa ja miehen siskoilla on lapsia. Minua vaan ei "kutsuttu"!
Tarkoitan, että ensin ilmassa leijui viesti "kai nyt menet itse omien sukulaistesi luo kun emme ole edes vielä naimisissa" , sitten kun asiasta tiedustelin, oli vastaus että tottakai saat tulla jos haluat. En mennyt, en kertaakaan, koska "anoppikaan" ei kutsunut. Tämä saattoi kyllä johtua "etäisestä kunnioituksesta" minua kohtaan, ei anoppu muutenkaan elämäämme sotkeutunut.
Taytyy myöntää, että olen vahingoniloinen. Tänäjouluna exavomies viettää joulua taas kotonaan. Minulla sentään on uusi ja rakastava mies, joka haluaa olla minun kanssani koko joulun, muusta viis. Olemme tosin sopineet, että joka toinen joulu minun sukuni luona, joka toinen joulu hänen sukunsa luona. Hyvä näin, kaikilla on mukavaa!
Ei sinulla tullut mieleen, että kutsua ei esitetty siksi, ettei sitä katsottu tarpeelliseksi. Ehkä avosi ja hänen äitinsä pitivät itsestään selvänä sitä, että saat tulla. Kutsua ei siis tarvinnut edes esittää. Mietipä, olitko sinä tilanteessa se, joka aiheutti kitkaa.
Tuli kyllä mieleen ja jopa kysyin että onko asia näin. Kiitos vaan älykkyyttäni aliarvioivasta kommentista.
Kyllä asiasta keskusteltiin ihan rauhassa ja selväksi tuli se että avomies tekee niinkuin tekee minusta riippumatta. Tarkoittaa siis sitä että minun oletettiin sopeutuvan tilanteeseen. Ei minua oltaisi kielletty tulemasta kylään, mutta avomies itse sanoi, että joulu on perhejuhla, ja me emme olleet perhe, koska A)emme olleet naimisissa B)meillä ei ole lapsia. Täytyypä sanoa että tuntui TODELLA pahalta!
Kyllä olisi tälaisessa sukukonseptissa muutenkin hankala kaltaiseni aran miniäkokelaan elää itsenäisenä - saatika kertoa omat näkemyksensä joulunvietosta. Minä en välitä hössötyksestä enkä perinteiden velvoittamasta sukuloinnista. Ennemmin yritän luoda lämmintä tunnelmaa niiden ihmisten kesken joista välitän. No, tänä jouluna se onnistuu! Teidän että nykyisellä miehelläni on "jouluallergia", mutta tänäjouluna se pysynee aisoissa, kun tiedossa on mukavaa illanviettoa ja seurapelejä samanikäisten serkkujeni kanssa!
kumpaakaan. Ihan tavallista elämää, jota sinä tosin et ymmärrä. Yritä edes.
Parisuhteessa kun elellään niin aivan välttämättä tulee esiin erilaisia tapoja ja käytäntöjä. Sellaisissa suvuissa, jossa suhteet ovat läheiset ihmiset ovat enemmän tekemisissä toisten kanssa (mikä huomio!)! Jos suhteet ovat viileät ja etäiset niin tapaamisilla eikä tekemisillä ole niin merkitystä.
Vaimosi ei takuulla tee "velvollisuudesta" kaikkea mitä kerroit vaan hän NAUTTII toisten auttamisesta. Onko sellainen sinulle vierasta? Yritä kiinnostua vaimosi sukulaisista niin asiasi kulkevat eteenpäin rennommin.
PS. Kolme iltaa peräkkäin kaupoissa juoksemista lahjojen perässä on VÄHÄN! Sen tietää se, joka siellä juoksee.