Joopa joo! Täytyy taas todeta suomalaisten naisten pitävän Lippua korkealla! No, tämähän kyllä tiedettiin aikaisemminkin, en vain olisi halunnut lehdistä lukea (taas) ulkomaalaisesta Hiv:n levittäjästä ja tyhmistä suomalaisista naisista.
Yleistän kirjoitukseni alussa mutta tosiasiassa kyseessä on (toivottavasti) suhteellisen pieni osa naisista jotka tekevät Suomalaisista naisista lähinnä vitsin ulkomaalaisten miesten keskuudessa! Jenkkiläinen ystäväni kyllä tykkää käydä seksilomalla luonani Helsingissä. Eikä maksa mitään! Siis, naiset! Olemme asiasta hänen kanssaan keskustelleet ja miettineet mistä naisten "helppous" johtuu mutta emme ole syytä keksineet.
Olen itse syntyperäinen Suomalainen ja ulkonäöltäni suhteellisen komea. Ja, täytyy sanoa että niitä helppoja naisia riittäisi! Useasti varattuja. Olisi vaikka kaksi päivälle jos vaan jaksaisi pyörittää ja mielenkiintoa riittäisi näihin oikeasti tyhmiin, yksinkertaisiin, itseään aliarvostaviin ja huonolla itsetunnolla varustettuihin naisiin. Ei kiitos! Kotona kylläkin Suomalainen nainen ja taitaa olla sieltä parhaasta yhdestä prosentista! Toivottavasti...
Toisaalta käyhän ne miehetkin huorissa, todettakoon sekin, mutta vähäistä se ainakin omassa tuttavapiirissä on ja usein ne ovat niitä "kilttejä" ei niin komeita poikamiehiä jotka eivät todellakaan saa suomalaista naista / naiselta. Vaikka monta kertaa toivonkin jonkun naisen näkevän rosoisen pinnan alle.
Alan oikeasti olla sitä mieltä että ehkä Muslimien suhtautumisessa naiseen alempana ja ei tasa-arvoisena olentona on oikeasti jotain perää, mikä meiltä tasa-arvon kannattajilta on jäänyt huomaamatta...
Siis, sanottakoon että olen ainakin tähän asti ollut vilpitön miesten ja naisten tasa-arvon kannattaja, ja toivottavasti taas edelleen kunhan tunteet vähän jäähtyvät...
Niin, ja HIV testit ulkomaalaisille Suomeen tuleville.
Luin eilisestä ilta lehdestä tilaston. Aivan tarkkoja lukuja en muista mutta suhteet ovat aika oikein. HIV positiivisia Suomessa noin 1400 joista ulkomaalaisia kantajia noin 500! Ulkomaalaisia on suomessa varmaan jotakuinkin 100-200 tuhatta jos niinkään paljon. Ulkomaalaisilla siis HIV kymmeniä kertoja yleisempää. Ja suomen valtio maksaa kiltisti miljoonien hoito- ja lääkekulut vuodessa.
En ole sanan varsinaisessa mielessä rasisti mutta mielestäni yhteiskunta voisi kyllä jotain vaatia vastineeksikin korkeasta elintasosta ja turvatusta toimeentulosta. Esimerkiksi Kanadassa (kuulemma) pisteytysjärjestelmä jossa pisteitä saa koulutuksesta, nuoresta iästä ym. Sen sijaan tänne otetaan jotain HIV:tä levittäviä kouluttamattomia apinoita joiden lojaalisuus uutta yhteiskuntaa kohtaan on tällä tasolla että levittävät tappavaa tautia! Vieraassa kulttuurissa helppo sekoilla. Sorry, tummaihoiset.
Kyllästyttää tämä sosiaali tanttojen väärin kohdistunut hoivavietti! Siis sekä suomalaisten ja ulkomaalaisten kanssa. Huomaa että taas on naiset asialla.
Ulkomaalaisia Suomeen lisää, mutta tiukoin ehdoin. Esimerkiksi viiden vuoden koeaika ja sinä aikana rikokseen syyllistyneelle karkoitus maasta. Selvät pelisäännöt:maassa maan tavalla, tai maasta pois!
No, taitaa mennä vuosia ja vaatia paljon lisää välien kärjistymistä.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Kyllä, voin allekirjoittaa lähes kaiken mitä sanot. Nykymaailmassa vain on todella kumma, että vähemmistöjen ja maahanmuuttajien kaikki oikut on hyväksyttävä, muuten leimautuu rasistiksi. Ja mitä tulee suomalaisten naisten helppouteen, niin pitää paikkansa. Pistää vihaksi erityisesti suomalaisten naisten käyttäytyminen.
suomessa on ulkomaalaisia (vakinaisesti asuvia) 91 000, joista valtaosa on ruotsista, virosta ja venäjältä.
Rasistisuuden huomaa tekstistäsi hyvin. Taidat haukkua pääosin väärää puuta, eli tummaihoisia (jos nyt tilastoja katsotaan). Tälläiset henkilöt, kuten tämä HIV:in levittäjä, karkotetaan maasta. Eikö se sinulle riitä? Mieti millaiset kulut tulee testauksista? Ja tämähän on taas yksittäinen tapaus, mistä on nostettu iso meteli. Ymmärrettävää kyllä, onhan se tuomittavaa. En tiedä, millaiset tarkoitusperät ks. henkilöllä on ollut, mutta monissa kulttuureissa HIV:in vaaroista ei tiedetä. Jos näin on ollut, on vika oikeastaan viranomaisissa, sillä heidän jos kenen, olisi pitänyt jakaa tietoa asiasta. Etenkin, jos ulkomaalainen tulee maasta, missä HIV on yleistä.
Minua kismittää lukea näitä jatkuvia syytöksiä suomalaisen naisen moraalittomuudesta. Ota huomioon, että tämä nykyinen välinpitämättömyys koskee molempia sukupuolia, eli sinuakin. Koita nähdä asiat hieman laajemmin ja ennen kaikkea tarkastella näkemyksiäsi. Ovatko ne oikeastaan perusteltuja vai puranko vain omaa kiukkuani kaikkiin naisiin? Ihmiset ovat erehtyväisiä, miksi olet siitä vihainen? Nämä naiset eivät saa enää uutta mahdollisuutta, mieti heidän kauhuaan tällä hetkellä. Haluaisitko sinä tälläisen vastaanoton omasta erehdyksestäsi?
heti kun suomalainen nainen tekee jotain (sekstailua, parisuhde etc)muiden mielipiteistä huolimatta ja (varsinkin ulkomaalaisen kanssa) siitä älähdetään. samaan aikaan telkassa ja lehdissä paasataan siitä miten seksipalvelut pitää miehille taata.(ja sehän on selvää, että kun suomalainen mies käy "thai hieronnassa" niin kyseessä on "eksoottisten makujen testailu"; suorastaan super-sivistyneen miehen harrastus)..hah hah.
jos suomalainen nainen "sotkeutuu" ulkomaalaiseen niin suomalaisen miehen mielestä se johtuu
a) naisen tyhmyydestä ja rumuudesta
b) naiivista elämäasenteesta
c) halusta saada isoa penistä etc
voi jukra
"Suomalaiset naiset antaa?" Miksi katsot naisen siksi joka antaa. Nainen ei anna vaan harrastaa seksiä siinä missä mieskin. Ja miksi nainen pitäisi tuomita helpommin kuin mies. Kyllä minäkin saisin baarista miehen iskettyä vaikka joka ilta ja varmasti kaikki miehet "antaisivat". Samalla ajatustavalla miehetkin pitäisi hunnuttaa, ne kun antaa niin helpolla. Hei oikeesti haloo !!!!! Tasa-arvon edistystä tarvitaan todellakin vielä, kun tälläisiä asenteita on... "naisten pitää olla neitsyitä naimisiinmenoon asti tai muuten on huora mutta mies on vain mahtava sonni kun panee pitkin kyliä..."
Ja auta armias jos suomessa olisi samanlainen tapaus toisin päin, "julma" nainen levittäisi Hiv:tä. Voin sanoa että jos itse olisin kyseisen viruksen kantaja ja menisin baariin hakemaan seksiseuraa jatkuvasti, saisin puolessa vuodessa varmasti panon per ilta. Sen perusteella voitaisiin sitten täällä keskustelupalstoilla leimata suomalaiset miehet idiooteiksi ja vaatia niiden köyttämistä kiinni kotiin.. niinkö.
Jos mietit oikein tarkkaan, voit kuvitella että jos tekijä olisi nainen niin "uhrien" määrät eivät olisi näinkään pieniä.. sen verran helposti nuo miehet antavat!!!!!
Tuo on enemmän kuin totta. Katselepa aikaisempia kirjoituksia, jotka on kirjoitettu haukkumalla tummaa miestä ja suomalaista naista. Niitä tulee tänne vähintään yksi päivässä. Kirjoitustyyli on aivan sama ja samat kirjoitusvirheetkin toistuvat.
Kirjoittaja on joku petetyksi tullut surkea tyyppi, joka ei pysty purkamaan patoutumiaan muuten kuin täällä.
Hänet on joko petetty tai hän ei saa isketyksi naisia ja on hyvin katkera. Ei tästä tyypistä kannata välittää sen enempää. Säälittävää on, että hän vielä vastailee itselleen ja käyttää joskus naistenkin nikkejä. Heh.
Heippa!
Kirjoittajan aloittaja on aivan oikeassa!
Melkein kolme vuotta olin sinkkuna ja etsin
kunnollista rehellistä nuorta suomalaisnaista.
Sellaisen lopulta löysinkin ja olen asiasta
kiitollinen! Samaa kieltä puhuva ja samasta kulttuurista oleva kumppani on kuitenkin
turvallinen vaihtoehto.
Oon komea, kiva ja kunnollinen hauska kaveri.
Mitä sitten koin sinkkuaikana? Pettäjiä. Paskanpuhujia. Henkisesti tasapainottomia. Tahallaan ilkeitä ja loukkaavia. Useimmiten
kokeilunhaluisia urabitchejä -> Not. Olisin
halunnut tutustua kivaan nättiin ihmiseen...
Semmoseksi on nykynainen suomessa mennyt.
Yleistämistä? Tottakai. Mutta otantani on kyllä
laaja. Mut hyvät löytää usein toisensa. Oonkin
kavereiden pitkäaikaisten, uskollisten ja sitoutumiskykyisten puolisoiden kanssa keskustellut asioista...ja ihan yhtä kauhuissaan
ja järkyttyneitä ovat. Siis naisetkin. Mut se siitä...jos olet bitch...niin siitä vaan mun puolesta.
Eli: Suomalainen mies on ollut kuralla jo pitempään, en kiellä. Tervetuloa ojanpohjalle
suomalainen nainen!!!
saitpas minut pahalle päälle ,että suomalaiset naiset tyhmiä.vai käy sinun jenkki kaveri tällä seksi lomalla.sinä et ole nähtävästi ymmärtänyt meidän logiikkaa näissä seksi asioissa.esim jenkkiläisen kanssa on hyvä harrastaa seksiä kos ka hän ei 99prosentin varmuudella kävele kadulla vastaan,eikä soittele perään.kieltäisitkö sinä meiltä kaikilta vanhoiltapiioilta seksin harrastamisen.meiltä jotka haluaa pitää oman va pautensa mutta myöskin harrastaa seksiä.sinä pidät meitä tyhminä ja sitähän me ei olla,me vain käytetään sumeilematta miehiä hyväksi ja sitähän teikäläiset eivät voi hyväksyä.että sanoisinko että anna meidän olla
Hei,Emil
Minä olen myös syntyperäinen Suomalainen ja ulkonäöltäni suhteellisen kaunis ja kyllä miehet minuakin yrittävät kellistää vaikka olen varattu.
Minä en kuitenkaan koe tarvetta pettää miestäni,koska hän riittää minulle.
Mieheni on Afrikkalainen ja muslimi.Minä en ole alistettu vaan erittäin rakastettu.En koe myöskään olevani tyhmä,yksinkertainen enkä huonolla itsetunnolla varustettu.Olen aivan tyytyväinen itseeni ja tyytyväinen elämääni mieheni kanssa.
Miksi Suomalaiset ovat niin täynnä pelkoa erilaisuutta kohtaan,kohdatkaa ihmiset ihmisinä katsomatta ihonväriin tai kansallisuuteen.
Olet todella tyhmä. Lyhytnäköisyytesi ja erikoisuudentavoittelusi maksaa meille kunnon kansalaisille valtaisia summia. Miksette jo muuta sinne, mistä miehesi on tullut? Vai eikö isälläsi ole riittävästi hyödyllisiä nautoja sulhasen isälle myötäjäisiksi, että kelpaisit?
Todella tyhmä.
Minä en maksa sinulle penniäkään.Mieheni on yrittäjä ja ansaitsee enemmän kuin minä.Mieheni kotimaassa ei myöskään osteta naista naudoilla.Eri maissa eri tavat.
Olen Suomalaisten miehen kanssa ollut vuosia mutta ei sopinut minulle.Joten kukaan ei menetä mitään siinä että valitsin itselleni sopivamman kumppanin.
Mieheni kotimaassa olen kyllä käynyt ja saanut todella ystävällisen vastaanoton.Upeita rakastavia ihmisiä aivan niinkuin oma Suomalainen perheeni.
Mitä erikoisuudentavoittelua se on jos on suhteessa miehen kanssa,eikös se olisi erikoisempaa jos olisin rakastunut aasiin?
Jos sait niin ystävällisen vastaanoton Afrikan syövereissä, mikset jäänyt sinne? Kaikki olisivat voittajia!
Kansallisuudet muuten kirjoitetaan pienellä..
Paitsi tyhmä, myös sivistymätön... hih.
...muista ottaa mukaan kolme kiloo lakritsaa, siel kaikki masai- miehet laulaa Friduna skikunaa...
;)
mies osoittaa taas olevansa luomakunnan kruunu ja älykkäin olento maan päällä. Kuka tässä on tyhmä? Mies, joka ei näe nenäänsä pidemmälle ja on katkeroitunut omaan elämäänsä ja kateellinen vain hyvän itsetunnon omaaville naisille. Vajoa suohon!
Niinhän oletkin!
miksei naiset saa haluta seksiä useemmilta miehiltä? sitä kun on niin helposti vielä saatavissa
Kylla suomalainen mies on tekopyhä.
...menepä tekemään galluppia vaikkapa Thaimaahan tai Venäjälle. Millaisina "herrasmiehinä" naiset suomalaisia ukkoja pitävät. Voin luvata, etteivät tulokset imartele.
Itänaapurissamme suomalaiset miehet tunnetaan lähinnä huonosta pukeutumisesta, kroonisesta humalatilasta ja mieltymyksestään lapsiseksiin. Ja tämä ei todellakaan ole mikään marginaali-ilmiö, vaan alaikäisen lihan perään matkustetaan sankoin joukoin. Tällaisia ne kilttien perheenisien "työmatkat" valitettavan usein ovat.
Kummallista, että alat kyseenalaistaa tasa-arvoa nyt, kun naiset käyttäytyvät samoin kuin ah, niin täydelliset miehet.
Ja väitätkö tosiaan, että miehet olisivat seksuaalisesti kykenevämpiä itsehillintään kuin naiset? Give me a break. Suurin osa naispuolisista ystävistäni on 100 % uskollisia, miehistä taas ehkä yksi tai kaksi.
Osaavat naiset olla sikoja, mutta pitkä matka on vielä siihen, että Suomeen rahdataan bussilastillisia venäläisiä hädänalaisia pikkupoikia perheenäitien hyväksikäytettäväksi.
Joten pidä vaan naisia ala-arvoisina. Tiedätkö, aika moni ajattelee miehistä samoin.
että naiset näköjään ajattelevat tasa-arvon niin, että pitää käyttäytyä kuten haukkumansa sikamiehet? Monia ärsyttää varmaan se kaikkein eniten, että naiset ovat kautta aikojen arvostelleet miehiä sikailujen vuoksi ja nyt sitten sikailevat itse samalla tavalla. Tämä arvostelu lieneekin ollut vain kateutta.
Sekö on sitä naisten tavoittelemaa tasa-arvoa, että taannutaan käytökseltä ja älyllisesti sikamiesten tasolle? Onneksi olkoon vaan! Olette, naiset, sen tason jo aika pitkälti "saavuttaneet". Mitähän "saavutatte" seuraavaksi?
Jos jokin on kummallista niin se, ettei moni tunnu tajuavan, ettei tasa-arvon ajatukseen millään muotoa mahdu se, että arvoa haettaisiin itselle miesten tai jonkin muun ryhmän (ulkomaalaiset,...) kustannuksella. Tuntuu siltä, että näillä "naiset haluavat sikailla"-puheilla halutaan vaan vetää matto asialliselta tasa-arvokeskustelulta.
Muun muassa sinä, Painkiller, olet viljellyt paljon aika vihamielisiä ja katkeranoloisia juttuja. Mikä tahansa naisen tai pienen naisryhmän epämoraalinen / typerä / miehestä ikävältä tuntuva käytös laitetaan halveksuvasti naureskellen "tasa-arvopyrkimyksen" ja "feminismin" piikkiin. Yksi nainen lyö baarissa miestä tai pari naista on pettänyt Painkilleriä ja sen kaveria niin vedetään koko tasa-arvo ja toinen sukupuoli loskaan. Tottakai naiset ovat eläneet herran kurissa ja nuhteessa, silloin kun nainen oli tarkan sosiaalisen kontrollin alaisena ja maailmalta suojattu saari hellan luona. Eihän se ole mikään ihme, että nykyään myös naiset käyttäytyvät yhteiskunnassa vallitsevan arvomaailman mukaan ja löytyy sitten niitäkin naisia, jotka vipeltävät miten sattuu. Tapainturmelus vaatii valitettavasti MOLEMPIEN sukupuolten moraalisten standardien nostoa, eikä vapaassa nyky-Suomessa ole enää mahdollista vaatia toiselta sukupuolelta ENEMPÄÄ, kun kasvatuserojenkaan pienuus ei enää mahdollista sitä. Molemmista ryhmistä löytyy nykyään niitä, joita hyvä kotikasvatus ei ole tavoittanut, mutta turha sen perusteella on haukkua koko sukupuoli mädäksi.
Joskus näitä juttuja lukiessa tuntuu siltäkin, että arvostelun kohteena ei ole edes varsinainen sikailu vaan asiat, joita kirjoittaja ei pysty omien ennakkoluulojensa tai katkeruutensa takia sulattamaan ja sallimaan naiselle. Ainakin minun mielestäni on selvä, että nykyään vapaiden ihmisten vapaaehtoinen seksi on ihan ok, kun kenenkään puolisoa ei loukata, saateta muita taudin vaaraan, jne. Silti nainen saa erittäin helposti huoran leiman. Ehkä se kuitenkin pelottaa joitakin miehiä, että nainenkin on seksuaalinen olento. Itse asiassa tästä on ihan tutkimuksiakin, että miehet ovat kautta aikojen yrittäneet hallita naisen seksuaalisuutta ja näin taitaa olla edelleenkin.
Nyt tekee mieli olla Painkillerille hieman ilkeä ja epäillä, että ehkäpä olet käytökseltäsi ja älyllisesti sillä tasolla, että et fiksumpaa seuraa saa ja joudut katselemaan monenkarvaista sikailua.
Tuskinpa kukaan on vakavissaan sitä mieltä, että tasa-arvo saavutetaan mahdollisimman ääliömäisellä ja tuhoavalla käytöksellä (siis miehisyydellä).
Tarkoitus oli lähinnä valottaa, kuinka kaukana naisten "sikailu" edelleenkin on miesten vastaavasta. Sinulle ja monille muille miehille on suoranainen kauhistus, jos nainen tai kaksi makaa tummaihoisen miehen kanssa. Vastaavasti perheenisien harjoittama systemaattinen lasten hyväksikäyttö Venäjällä ja Thaimaassa ja ties missä muualla, insesti ja raiskaukset ovat täysin hyväksyttäviä ja normaaleja. "Mies tarvitsee virikkeitä ja vaihtelua".
Kertoisitko ihan kevennyksenä, miten se tasa-arvo mielestäsi on mahdollista saavuttaa. Nöyrä, alistuva miestänsä palvova nainen ei siinä onnistunut, kuten historia osoittaa. Itsenäinen, miesmäisesti käyttäytyvä ei ilmeisesti myöskään.
Taitaa vanha viisaus pitää paikkansa. Tekin nainen niin tai näin, aina se on väärin.
Lyhyesti:Käyvät naimassa alaikäisiä lapsia ulkomailla ja käyttäytyvät kun siat.