Ymmärsin juuri että "kärsin" läheisriippuvuudesta, olen äärettömän mustasukkainen, teen vaimoni elämästä helvetin, piinaan, kunnes hän on ihan maassa. Kuitenkin tulee kausia joilloin kaikki on hyvin, tunnen häntä kohtaan hyvin vahvasti, vaikka mietimme juuri nyt eroa.
Haluaisin tietää onko moisesta "sairaudesta" parannuskeinoa, onko kukaan saanut tunteitaan toimimaan oikein. Elämämme on mallillaan, kunnes jokin laukaisee mustasukkaisuuden ja oravanpyörä alkaa. Onko minulla toivoa, voinko vielä tehdä vaimoni onnelliseksi. Toimintani muuttuu pakkomielteen omaiseksi, epäluuloksi vaimoni tunteita ja uskollisuutta kohtaan. Onko tämä sairaus johon voisi saada ammattiapua, vai olenko vain pahimman luokan mulkku. Juuri nyt tunnen suurta häpeää ja olen todella pahoillani aiheuttamistani mielipahoista, anteeksikaan ei voi kokoajan pyytää. Tarvitsen apua, jos sitä voi jostain saada.
Jos sinulla on kokemusta asiasta kerrothan!!!
Haluaisin tietää onko moisesta "sairaudesta" parannuskeinoa, onko kukaan saanut tunteitaan toimimaan oikein. Elämämme on mallillaan, kunnes jokin laukaisee mustasukkaisuuden ja oravanpyörä alkaa. Onko minulla toivoa, voinko vielä tehdä vaimoni onnelliseksi. Toimintani muuttuu pakkomielteen omaiseksi, epäluuloksi vaimoni tunteita ja uskollisuutta kohtaan. Onko tämä sairaus johon voisi saada ammattiapua, vai olenko vain pahimman luokan mulkku. Juuri nyt tunnen suurta häpeää ja olen todella pahoillani aiheuttamistani mielipahoista, anteeksikaan ei voi kokoajan pyytää. Tarvitsen apua, jos sitä voi jostain saada.
Jos sinulla on kokemusta asiasta kerrothan!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
kuin läheisriippuvuus.
Läheisriippuvuuteen ei minusta aina yhdistetä mustasukkaisuutta, vaan ihminen ei kestä yksinoloa. Aina pitäisi olla yhdessä, tehdä kaikki asiat yhdessä.
Tähän en oikein osaa sanoa muuta kuin että se järki on vaan pakolla pidettävä päässä ja pää taas kylmänä. Siis kun alat huomata mustasukkaisuuden tms. nostavan taas päätään, alat miettiä ihan järjen kanssa, että miksi, ja muistutat itsellesi, ettei siihen ole mitään syytä. Pakota itsesi silloin sanomaan vaimollesikin, että vaikka tuntemuksesi kohdistuvat häneen ja näyttävät kumpuavan hänen tekemisistään, tiedät kuitenkin niiden liittyvän yksin sinuun. Tiedän kyllä, että kun se mustasukkaisuuskohtaus tulee, siihen on vaikea vaikuttaa, mutta sinun on pakko yrittää, muuten ilmeisesti tuhoat suhteesi - ja aivan turhaan. Ammattiapu voi tietysti olla hyvä ratkaisu, siinä ei ole mitään hävettävää, voisit päin vastoin olla ylpeä siitä, että ajattelet niin itsesi, vaimosi kuin suhteennekin parasta ja teet jotakin sinulle tärkeiden asioiden ja ihmisten eteen.
kaikki mahdollisuudet,kun kerran itse ymmärrät että sinussa on vikaa,suurinosa sinunlaisista kieltää oman vikansa eikä ikinä tervehdy.Suosittelen sinulle pariterapiaan menoa ensin yksin,myöhemmin ehkä puolison kanssa,sillä tuskin kukaan yksin parisuhdetta kuitenkaan parantaa.Siellä saat ihan uusia puolueettomia näkökulmia ja mietittävää ammatti ihmiseltä ja huomaat lopuksi itse parantavasi itsesi.Vahvistut ihmisenä monella tapaa jolloin et ole riippuvainen toisesta ihmisestä ja voit rakastaa pyyteettömästi.äläkä säästä kustannuksussa tässäkohtaa,parhaat maksavat,huonot ovat ilmaisia.
sinulla on paljon toivoa!! Ilman muuta tuohon sairauteen voi saada ja saa ammattiapua ja joissain tapauksissa jopa lääkitystä (lääkityksen tarpeellisuus tosin riippuu todella paljon tarkemmasta sairauden kuvastasi). Hienoa on, että olet tajunnut ongelmasi!!! Se on kaikkein suurin askel parantumisessa, koska se mahdollistaa avun hakemisen! Tsemppiä sinulle ja kaikkea hyvää!!!
koko ajan,
anteeksi pitää antaa koko ajan,
etenkin jos rakastaa.
Tarvitset terapiaa. Roikut puolisossasi ja toimintasi on itse asiassa omaa puolustusmekanismiasi. Ehkä jostain lapsena kokemastasi, esim. näkymätön, kova isä. Tsemppiä!
Tsekkaa toi http://www.ediway.fi/LR.html
Kiitokset kaikille.
Olen käynyt MTT:llä muutaman kerran, saanut lääkettä masennukseen, alustavia diagnooseja ovat aiemmin olleet persoonallisuushäiriö sekä pakkomielteet.
Ensimmäistä kertaa, tänään puhuin todella avoimesti,aiemmin olen etsinyt syitä aina muista, etenkin kumppanistani, omassa toiminnassani en ole ennen vikaa löytänyt.Nyt todella ymmärsin käytökseni seuraukset ja kuinka kaavamaisesti olen toiminut kaikki vuodet, olo on pitkästä aikaa hyvä ja samanaikaisesti kauhea. Psykiatri tuli samaan johtopäätökseen kuin minä eilen, kun sattumalta luin artikkelin läheisriippuvaisuudesta, olen siis läheisriippuvainen. Hän suositteli myös pariterapiaa, sekä vertaisryhmiä. Ironista kyllä, minusta tuntuu että heräsin liian myöhään, tosin sama tunne minulla on ollut jo vuosia. Yritän kuitenkin eteenpäin, ja tahdon todella parantua.
Minulla on ollut viime aikoina ongelmia kilpirauhasen toiminnan kanssa niin vajaa- kuin liikatoimintaakin, tämä ongelma on vielä tutkinnan alla. Mutta ehkä juuri se että kilpirauhasen "virhetoiminta" vaikuttaa mielialoihin, antoi minulle syyn tutkailla mieltäni ja pikkuhiljaa totuus paljastui, jos tätä syytä ei olisi ollut, tuskin olisin vikaa itsestäni edes etsinyt. Kerrankin voinee sanoa että sairauskin voi olla hyvästä.
Kiitokset vielä kaikille neuvoista, sekä kannustuksesta eteenpäin.
Tuomas