Minkä vuoksi teidän sinkkujen, erityisesti naisten, tarvitsee olla aina arvostelemassa ystävienne puolisoita. Jos kuulette, että ystävänne on menossa naimisiin, miksi on arvosteltava hänen valintaansa? Minkä vuoksi on mässäiltävä sillä, mitä pahaa tuokin avioliitto tuo tullessaan, ja puolisot eivät varmasti rakasta toisiaan oikeasti.
Entäs kun ystävänne alkaa odottaa lasta? Minkä takia teidän täytyy pitää puolustuspuheita, kuinka onnellisia te olette kun teillä ei ole vielä lasta. Minkä takia teidän täytyy perustella kerta toisensa jälkeen se, ettette lisäänny alle 3-kymppisenä. Kyllähän kaikki tietävät, että mahdotonta tai ainakin vaikeampaa se vauvan teko on yksinään.
Odotan itse esikoistani aviopuolisoni kanssa. EN OLE hössöttävä mamma, joka käy nykyisin vain vaippakaupoissa tai ompelee pitsilakanoita. Moni sinkkuystäväni (27-30 v) on sihauttanut rivien välistä tosi kitkeriä kommentteja siitä, kuinka näytän valaskalalta tai että kuinka vauvan potkut tuntuvat heistä "ällöttäviltä". Tai jälleen kerran, kuinka heistä on mukavaa, kun saa mennä eikä tarvitse huolehtia kenestäkään muusta.
Totta kai jokaisella on oikeus lapsettomuuteen ja nauttia vapaudesta. Mutta miksi sitä tarvitsee jatkuvasti toitottaa minulle? Enhän minäkään leveile, että voi kun kivaa odottaa esikoista riskittömässä iässä rakkaan aviopuolison kanssa kivassa kodissa. Minua ottaisi totta puhuen hitosti päähän, jos lusmuilisin vielä 3-kymppisenä sinkkuna eikä ihmissuhteet ottaisi onnistuakseen. Mutta ei minun tarvitse sitä sanoa ääneen sinkkuystävilleni!
Miksi toisen iloon on niin vaikeaa eläytyä? Onko sinkkuus empatian nielevä elämäntilanne?
Entäs kun ystävänne alkaa odottaa lasta? Minkä takia teidän täytyy pitää puolustuspuheita, kuinka onnellisia te olette kun teillä ei ole vielä lasta. Minkä takia teidän täytyy perustella kerta toisensa jälkeen se, ettette lisäänny alle 3-kymppisenä. Kyllähän kaikki tietävät, että mahdotonta tai ainakin vaikeampaa se vauvan teko on yksinään.
Odotan itse esikoistani aviopuolisoni kanssa. EN OLE hössöttävä mamma, joka käy nykyisin vain vaippakaupoissa tai ompelee pitsilakanoita. Moni sinkkuystäväni (27-30 v) on sihauttanut rivien välistä tosi kitkeriä kommentteja siitä, kuinka näytän valaskalalta tai että kuinka vauvan potkut tuntuvat heistä "ällöttäviltä". Tai jälleen kerran, kuinka heistä on mukavaa, kun saa mennä eikä tarvitse huolehtia kenestäkään muusta.
Totta kai jokaisella on oikeus lapsettomuuteen ja nauttia vapaudesta. Mutta miksi sitä tarvitsee jatkuvasti toitottaa minulle? Enhän minäkään leveile, että voi kun kivaa odottaa esikoista riskittömässä iässä rakkaan aviopuolison kanssa kivassa kodissa. Minua ottaisi totta puhuen hitosti päähän, jos lusmuilisin vielä 3-kymppisenä sinkkuna eikä ihmissuhteet ottaisi onnistuakseen. Mutta ei minun tarvitse sitä sanoa ääneen sinkkuystävilleni!
Miksi toisen iloon on niin vaikeaa eläytyä? Onko sinkkuus empatian nielevä elämäntilanne?
Vastaukset 40
Vanhimmat
En tiedä, halusitko vain naisten mielipiteitä, mutta tässä on yli 25 alle 30v sinkkumiehen kommentti kuitenkin.
Ihan ekaks, ole vaan mamma, ja ylpeästi. :) Ainakin itse arvostan kaikkia äitejä erittäin paljon. Jopa yh:ita arvostan äitiydestä, vaikka osa yh:ista muuten asiansa onkin pilannut.
Sitten toinen, älä välitä niistä sinkkuystävistäsi, ne on hulluja. Pakko olla jotenkin mielenvikaisia naisia, jos sanovat, että vauvan potkut tuntuvat ällöttäviltä. Sinä olet oikea nainen. :) Niistä sinkkuystävistäsi, jotka eivät pidä vauvanpotkuista, niiden naiseudesta en menisi vannomaan...
Kiitos kommentista! En ole todellakaan niitä naisia, jotka esittelevät ja tuulettavat vauvamasua joka kulmalla. Keskityn sinkkuystävieni kanssa puhumaan mahdollisimman paljon kaikesta muusta kuin vauvastani, sillä onhan minulla myös perheellisiä ystäviä.
Minulle raskausaika on ollut omalla tavallaan hyvin rankkaa. On ollut kovia pahoinvointeja, selkäsärkyä ja mitä tahansa. Eikä tämän vatsankaan kanssa ole aina helppoa rypeä. Potkut sattuvat joskus kipeästi kylkiluihin, mutta olen onnellinen tuntiessani ne: vauvalla on kaikki hyvin! Luulen, että lopputulos tässä hommassa on siis paljon miellyttävämpi kuin odotteluaika. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei perhe ole elämäni tärkein asia.
Edelleen mietin sitä, että mikä sinkkuudesta tekee erityisen herkkäluontoisen ja kipeän asian. Ikään kuin koko s-sanaa ei saisi sanoa ääneen. Raskausajan herkkyys on sentään selitettävissä ihan biologisillakin syillä, mutta paskaa senkun sataa niskaan... Kyllähän minuun voi kaiken purkaa, kun asiani ovat niin hyvin.
kyllä aika ilkeitä ystäviä...
ovatkohan nyt ihan oikeasti sun ystäviä..??
"Minua ottaisi totta puhuen hitosti päähän, jos lusmuilisin vielä 3-kymppisenä sinkkuna eikä ihmissuhteet ottaisi onnistuakseen."
Sinkku-ystäväsi ovat sinulle ilkeitä juuri tuon asenteesi takia. Pidät itseäsi heitä parempana ja epäilemättä he myös huomaavat sen sinusta ja puheistasi. Vaikket ehkä sanokaan mitään päin naamaa, asenne paistaa kyllä läpi. Antavat siis vain takaisin ja se on oikein. Kun itse suhtaudut noin, turha heiltäkään on sen enempää odottaa.
Minä en pidä missään tapauksessa itseäni parempana: joudun luopumaan monesta asiasta tehdessäni lapsen 26-vuotiaana. Sinkkuystävilläni on paljon paremmat mahdollisuudet edetä työelämässä, ottaa aikaa itselleen jne. Minä vain satuin haluamaan puolisoni kanssa vauvan, ja se on minun valintani. Voisinhan minäkin piruilla työssänsä menestyville sinkkuystäville, että ei se ura niin tärkeää ole, kun voi tilalle saada jotakin suurempaa.
Vaan minä en tee niin. Vaikka olen halunnut aviopuolison ja lapsia, niin en leuhki asialla. Tuon sinun siteeraamasi lauseenkin kirjoitin vähän niin kuin suutuspäissäni, kun olen juuri saanut kuulla, kuinka näytän valaskalalta. En arvota missään tapauksessa ihmisiä sen mukaan, mikä on heidän statuksensa. Uskon ihan vilpittömästi, että elämässä voi saada tyydytystä muustakin kuin lisääntymisestä ja avioseksistä. (Kokemusta on.)
Siviilielämässä olen hyvin kiltti ihminen, ja minuun on helppoa purkaa kiukkua. En sano hevillä ihmisille vastaan. Haluan suhtautua hienotunteisesti sinkkuystäviini, enkä utele heidän mieskuvioistaan yli-innokkaasti saati tyrkytä heille jokaista vastaantulevaa miestä. Koskaan en ole keneltäkään kysynyt, miksi olet sinkku.
Tuntuu vaan siltä, että erityisesti tämän lapsen odotus on laukaissut lähipiirini sinkuissa jonkun vihareaktion. Kun minä arvostan muiden elämää - kiukkuisesta alkuperäiskirjoituksestani huolimatta - niin eivätkö muutkin voisi arvostaa minun elämääni täällä neljän seinän sisällä, vaippoja vaihdellessa ja raskauskiloja pudotellessa. Ärsyttää, että sinkkuus on muka erityisen kipeä ja herkkä asia. Mutta ihmiselle, jolla on perhe, saa esittää mitä tahansa reunahuomautuksia!
Lapsen ja miehen hankineet ovat kateellisia sinkuille. Ovat aina haukkumassa kiusaamassa.
Itse olen sinnku ja ikää kolmekymmentä, vauvakuume on ollut jo pitkään, mutta ei se ilman miestä onnistu. Minulla on ystävi,ä jotka ovat onnistuneet miehen hakinnassa. Nämä ystävät mollaavat minua jatkuvasti ja pitävät omituisena eli rehellisesti kiusaavat siitä syystä etten ole onnistunut luomaan arisuhdetta, joka toisaalta johtuu siitä että teen vuorotyötä. (en helpolla pääse tapamaan miehiä) Nämä ystävät ovat tosin jo entisiä ystäviä. Kiusaamiseen olen aina vastannut loukkaamalla, koska kenekään ei tarvitse sietää kiusaamista.
Ennemmin voisi kysyä miksi mammat kiusavat? Voiko todella päätellä, että teidän elämä on todella vaikee?
Pakko myöntää, että tuossa mielessä ymmärrän näitä sinkkunaisia, vaikka naisen äitiyden arvosteleminen onkin aina väärin. Aina.
Mutta niin, ilmeisesti kerrot ilmiöstä, mikä esiintyy myös miesten puolella, ehkä jopa julmempana. Siis tuo sinkuille ilkeily. En usko, että kyseessä on kateus sinkulle, ei ainakaan usko siihen miesten kohdalla. Useimmat parisuhteessa olevat miehet ovat jossain vaiheessa olleet myös sinkkuna, ja tietävät sitä kautta, että ei mies sinkkuna ole kovin onnellinen. Vain hyvin harvat miehet ovat sinkkuina sellaisia mediassa esitettyjä "meneviä" pelimiehiä. Enemmän kuin kateudesta, siinä ilkeilyssä kysymys on siitä, että halutaan tuntea itsensä paremmiksi ja onnistuneemmiksi, ja siksi on kiva vähän v*ttuilla sille miehelle, joka jäi yksin. Ehkä tilanne on sama myös naisten puolella, vai oletko sitä mieltä että kysymys tosiaan on kateudesta sinkkuja kohtaan?
Sinun ajattelusi edustaa mielestäsi mustavalkoista, asioiden keinotekoista lokerointia. Ikään kuin maailmassa on vain yksi autuaaksi tekevä elämäntapa, ja muut ovat kateellisia. Minäkään en väittänyt, että kaikki sinkkuystäväni käyttäytyisivät minua kohtaan yliolkaisesti. Kai ymmärrät, että ihminen voi olla onnellinen sekä sinkkuna että parisuhteessa.
Minun elämäntilanteeni on sellainen, että minulla on aviomies, akateeminen koulutus, lapsi tulossa eikä omaisuutta lainkaan. Elämässäni on sekä iloa että surua. Vaikka olen aina halunnut elämässäni ensisijaisesti perheen, en edes halua ajatella, kuinka paljon huonommassa asemassa olen työmarkkinoilla sinkkukollegaan nähden, jolla on ollut tilaisuus luoda uraa. Olen silti tehnyt valintani, ja jos olisin katkera uranuurtaja-sinkkusiskoille, olisin käyttänyt kondomia.
Vastaavasti sinun elämässäsi on iloja ja mahdollisesti surujakin. Sinullahan on työtä, terveyttä jne. Haluaisit vauvan, ja mahdollisesti sen joskus saatkin.
Kaikki me tallataan elämänpolkuamme hieman eri reittejä pitkin. Minkä vuoksi siis täytyy jatkuvasti perustella oman elämän erinomaisuutta ja esittää reunahuomautuksia, minun tapauksessani perhe-elämästäni tyyliin "kyllä minä olen niin onnellinen kun saan tulla ja mennä ilman rääkyvää nyyttiä". Auta armias, jos minä sanoisin ääneen, kuinka ihanaa on käpertyä iltaisin rakkaan miehen kainaloon ja tunnustella vauvan potkuja.
Miksi elämäntilanteet on aina arvotettava?
Olen tehnyt elämässäni paljon vääriä tekoja ja käyttäytynyt itsekkäästi ja ajattelemattomasti. Siinä voin olla kuitenkin rehellinen, että koskaan en ole sinkkuystäviäni halveksinut tai antanut ymmärtää, että heidän elämänsä olisi huonompaa. Mutta valaskalan elämästä löytyy kyllä aina joku epäkohta, josta voi sumeilematta huomautella.
tavallisen tai mitättömännäköiset miehet ovat aviossa, minun ulkonäköäni on kehuttu maasta taivaaseen ja pituutta yms. korkeakoulutusta, rahavaroja. Minä olen kuitenkin sinkku. Siis miksi minua pitää sääliä, koska käytän järkeä paljon enemmän kuin tunteita näissä naisasioissa.Toisaalta puolet avioliitoista purkautuu ja kuinkahan paljon avoliitoista? Ja mikähän on eroprosentti kymmenen vuoden kuluttua
Minulla on lähes sama tilanne. Ikää 28, halu parisuhteeseen ja perheenlisäykseen suuri, mutta vuorotyö ja rahanpuute estävät melko tehokkaasti sosiaalisen elämän (lue: baareissa käynnin yms.).
Melkein kaikki ystäväni ovat pariutuneet, saaneet/saamassa lapsia, rakentaneet kodin jne jne. Ei ole kovinkaan mieltäylentävää kuunnella näiden ystävien (ja jopa omien sukulaisten) suusta lausahduksia: "kyl sunkin kannattais hankkia mies ja perhe" tai "pitääkö mun etsiä sulle mies ku et itse siihen kykene" tai "etkö sä halua lapsia ollenkaan, alkaa tota ikää sullakin olemaan sen verran, että nyt pitäis toimia jos yleensä aikoo".
Ymmärrän täysin sen että sinkku vastaa kitkerään sävyyn takaisin jos päivästä, kuukaudesta toiseen kuulee kettuilua asiasta jota itsekin haluaisi enemmän kuin mitään muuta. Alkuperäiselle kirjoittajalle haluaisin sanoa, että vaikket itse koe hehkuttavasi onneasi sinkkuystävillesi, niin luultavasti teet sen tarkoittamattasi. Minusta on ainakin sydäntä särkevää kuunnella parisuhteessa elävien ystävieni suunnitelmia siitä, kuinka he käpertyvät kultansa kainaloon sohvalle katsomaan telkkaria muksujen mentyä nukkumaan kun itsellä odottaa tyhjä koti, jossa puhekumppania saa etsiä peilistä. Ei se sinkun elämä helppoa ole eikä ole todellakaan kiva kuunnella kettuilua omasta (kenties) surkeasta elämästään.
Veikkaisinpa, että moni nainen joka sanoo "kyllä minä olen niin onnellinen kun saan tulla ja mennä ilman rääkyvää nyyttiä", on oikeasti aika yksinäinen ja onneton. Nykyään monet naiset näyttelevät koko ajan jotain mediasta poimittua roolia, vaikka oikeasti sisällään tuntisivatkin itsensä onnettomiksi.
Itse en sano sinkkudestani enää oikein mitään ystäville. Miehenä asia on siinä mielessä vaikeampaa, että yleensäkään miehenä ei saa tunnustaa kärsivänsä mistään tilanteesta. Niinpä olen yleensä hiljaa sinkkudestani, koska en kuitenkaan halua valehdella ja esittää roolia, että "vähänkö nautin kun saan yksin mennä koko ajan ja käydä baareissa kavereiden kanssa ja tsekkailla misuja ja kaikki on vähän coolii ja tosi sinkkuu tietsä...."
"Lapsen ja miehen hankineet ovat kateellisia sinkuille."
Syy kateellisuuteen saattaa olla siinä, että sinkku on vapaa menemään minne tahansa milloin huvittaa. Parisuhteessa joutuu aina sanomaan, että minne on menossa kun on lähdössä jonnekin. Varsinkin jos on lapsi hankittu niin silloin pääsee vielä vähemmän lähtemään sinne mihinkä huvittaa.
parisuhde ja muutama penska, niin se on about 30 vuotta, kun niitten ehdoilla eletään ja koko tämän yhteiskunnan sääntöjen, siis mitään vapautta ei ole. Onko muuten jotain tässä nykymaailmassa, jonka haluaa jättää jälkeläisilleen?
Sen jälkeen, kun viimeisen on saanut pesästä ulos lennähtämään, tuo ensimmäinen jo perheensä vanhemmilleen usein hoidettavaksi ja passattavaksi ja sitten kun ollaan eläkkeellä tai toinen on leski, niin on aika kauhiaa, kun niistä pienistä rahoista pitäisi pistää suuret summat nuorten perheiden tilapäiseenkin elättämiseen. Pois on rauha ja mahdollisuuden vihdoin harrastaa mitä haluaa. Itselläni on kaksi sinkkumiestä ja tuntuu, että ovat ihan onnellisia. Kanssakäyntiä puolin ja toisin on jatkuvasti ja ystäviä ja tuttavia ja sukulaisia....
"Ei se sinkun elämä helppoa ole eikä ole todellakaan kiva kuunnella kettuilua omasta (kenties) surkeasta elämästään."
Allekirjoitan täysin sen, ettei ole kiva kuunnella kettuilua omasta elämästään. Olenko väittänyt jossakin, että sinkun elämä olisi helpompaa kuin minun elämäni?
Nyt asetan sinulle vastakysymyksen: Oletko sinä sitä mieltä, että meidän naimisissa olevien perheellisten elämä on helppoa. Uskotko, että kun vihkisormus pujotetaan sormeen ja masu alkaa pyöristyä, niin kaikki ongelmat ratkeavat siihen pisteeseen. Oletko sitä mieltä, että kun ihminen saa aviopuolison ja lapsen, niin hänestä tulee luodinkestävä: mitä tahansa voi sanoa tai ilkkua.
Äläkä väitä, kun et minua tunne, että minä leuhkisin parisuhteellani. Hyvä, kun uskallan enää mainita aviopuolisoni nimeä tai mitään raskauteeni liittyvää sen jälkeen, kun olen alkanut odottaa.
"Oletko sinä sitä mieltä, että meidän naimisissa olevien perheellisten elämä on helppoa." En minä väitä mitään, en ole naimisissa, joten en tiedä. En ole väittänyt että aviopuoliso ja lapsi tekevät kenestäkään luodinkestävän, samalla tavalla ne pahat sanat satuttavat, oli siviilisääty mikä tahansa.
Enkä myöskään ole väittänyt että tuntisin sinut, kirjoitin näin: " Alkuperäiselle kirjoittajalle haluaisin sanoa, että vaikket itse koe hehkuttavasi onneasi sinkkuystävillesi, niin luultavasti teet sen tarkoittamattasi". Olen pahoillani jos tuo loukkaa sinua, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, että välillä tulee tehtyä asioita joista joku muu voi loukkaantua, täysin niitä tarkoittamatta. Hyvä tietysti on, jos sinä koet olevasi täysin virheetön ja kykenemätön loukkaamaan ketään edes tahattomasti. Minulla itselläni on tilanne, että sisareni odottaa esikoistaan. Olen aivan mielettömän onnellinen heidän puolestaan, mutta samalla tuntuu pahalta katsoa heidän onneaan, kun ei itsellä ole samaa edes lähitulevaisuudessa tiedossa. Voitko ymmärtää tämän? Onneksi sisareni voi, hän ei loukkaannu vaikken 24/7 olekaan valmis kuuntelemaan ja ymmärtämään. Hän ymmärtää myös minun tunteeni.
Kirjoitit myös näin: "Allekirjoitan täysin sen, ettei ole kiva kuunnella kettuilua omasta elämästään. Olenko väittänyt jossakin, että sinkun elämä olisi helpompaa kuin minun elämäni?" Et, et ole, enkä myös minä ole väittänyt että olisit. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että usein kuulen sanottavan kuinka helppoa tämä minun elämäni on, kun en ole vastuussa kenellekään, minun ei tarvitse kertoa menemisistäni yms. kenellekään. Kukaan parisuhteessa olevista vaan ei koskaan, ikinä, milloinkaan muista mitä muuta liittyy sinkkuuteen, tähän "helppoon" elämääni. Yksinäisyys; toisen kosketuksen kaipuu, se että kun sairastat, sairastat yksin; maksat kaiken yksin jne jne.
Mutta, asiasta on turha kiistellä täällä netissä. Yleensäkin asiasta on mielestäni turha kiistellä. Sinä elät omaa elämääsi, ystäväsi omaansa, minä omaani. Kenenkään on turha antaa kiukkuisia kommentteja toisen elämäntilanteesta, mielestäni. Jokainen elää omaa elämäänsä parhaaksi katsomallaan tavalla, eikö? Jos asia painaa mieltäsi, niin mikset keskustelisi ystäviesi kanssa, kerro heille miten heidän sanansa loukkaavat sinua, mutta ole myös valmis kuuntelemaan heidän kantansa asiasta. Ja, olen pahoillani jos jokin kirjoittamani on loukannut sinua, se ei ole ollut tarkoitukseni.
En oikeasti usko, että syynä on pelkkä kateus. Ilmiöille haluaa saada vaan mahdollisemman järkeen käyviä selityksiä. Helpompi on selittää Kateudella.
Oikeasti en edes hyväksy sitä, että ketään haukutaan.En edes usko, etä kukaan aito ihminen aloittaa koskaan kiusaamaan ketään raskaana olevaa.
Minun tapauksessani olen jättänyt, jopa pulustamatta itseäni, jos toinen osapuoli on ollut raskaana ja niellyt oman mielipahan, Koska on toisen tunteet raskaana ollessa hyvin herkät ja mielii alat vaihtelee hormoonimyllerryksen takia.
Pahimmat kiusaajat ovatkin ne mammat joitten muksut ovat jo 1-3. silloin pitäisi olla jo äideillä hormoonit palanut tasapainoon. Katson , että on oikeus puolustaa itseään, jos joutuu heidän kiusanteon kohteeksi. Vai olenko täysin väärässä oikeudesta puolustaa itseään.
Et tunne miua, etkä ymmärrä minua. On aika epäkorrektia väittää, että olen mustavalko ajattelija.
En ajattele niin että mammat olisivat kateelisia oikeasti. Se on jotakin itse lohdutusta.
En tunne sinua ja varmasti en tule koskaan tuntemaan, enkä voi koskaan tietää täysin miltä sinusta tuntuu, voin vain yritää ymmärtää. Niin erilaisissa mailmoissa elämme. Sinun valintasi ovat hyvät sinulle ja toivon vilpittömästi että kaikki menee kohdallasi hyvin. En ole kateellinen sinulle vaikka toivoisin olevani itse samassa tilanteessa.
Toivon hartaasti, että et käsittänyt että pilkasin sinua tai kiusasin. En edes väittänyt, että sinä kiusaat kanssa sisariasi, joilla ei ole lasta tai ole raskaana. Kerroin vain mitä omalla kohdallani on vastaan tullut. Ei aina jaksa ottaa huumorilla huomauttelua, että oletko viallinen kun et kellekkään kelpaa.
Myönnän, että on typerää heittää valaskala juttuja. Eräs ystäväni sai vuosi sitten vauvan. Hän itse heitti itsestään niitä valaskala juttuja tehdäkseen raskausajan itselleen kevyemmäksi. Nyt tosin hän ei osaa keskustella muusta kuin lapsestaan. Ymmärän, että hänen elämänsä pyörii lapsen ympärillä. Mielelläni minä juttelen hänen kanssaa perhe elämästä, vaikka en pytykkään lisämään omia kokemuksia. Minusta tuntuu jokus typerältä, jos hän kysyy kulumisiani, pystyn vain kertomaan vuorotyöläisen arjesta ja työn teosta. Pelkään, että pitkästytän niillä tarinoilla.
No takasin aiheseen halusit tietää miksi, jotkut sinkut haukkuvat sinua ja minä tasen halusin tuoda esille että kiusaamista tapahtuu myös toisin päin.
Olen onnellinen elämästäni olen hannkinut itselleni kolme ammattia, olen ollut töissä erilaisissa työpaikoissa. Olen saanut valmiiksi korkeakoulututkinnon, vaikka sitä ei heti älyäisi näin lyhyistä kirjoitteluista, joka vilisee virheitä :D. Minulla on mielen kiintoinen harrastus, joka vie aikaa. Cv on kolme sivuinen. Jos ennustuksesi toteutuu, että joskus saisin lapsen, niin cv olisi edelleen kolmesivuinen, mutta harrastukseni häviäsi lopullisesti ja nykynen työni jäisi vähäksi aikaa. Mutta saisn tilalle, jotkin muuta joka unellmissani on parempaa.;)
Älä misään nimessä välitä kaikista, komenteista joita tähän kejuun on kertynyt. Tuskin kukaan normaaliälynen ihminen toivoo lapselle pahaa. Psykopaatteja on näemmä liikeellä.
"Muista minä olen se lapseton sinkku, joka ei ymmärrä elämästä mitään ja joka on kolmekyppiseksi lusmuillut, eikä ole onnistunut edes luomaan parisuhdetta." Auts tuo sattuu, jos joku toinen sen sanoisi.
Kiitos itsellesi, rivien välistä voi lukea, että yrität edes ymmärtää kaltaisiani.
Auts. Taisin sohaista muurahaispesään. Taas huomasin, että s-sanaa ei kannata mainitakaan.
Kuten arvasin, tämä keskustelu päätyi spekulointiin, kenen elämäntyyli on loppujen lopuksi paras. Tätä idiotismia osasin odottaa. Halusin nimen omaan pohtia, minkä vuoksi elämäntavat ja elämäntilanteet tarvitsee ylipäätään arvottaa! Saatteko te jotakin sairasta tyydytystä siitä, kun tunnette, että joku on sinun elämästäsi kateellinen.
Halusin keskustella, minkä ihmeen vuoksi erilainen elämäntilanne on niin vaikeaa hyväksyä. Minkä vuoksi minun ystävieni täytyy mainostaa minulle oman elämänsä erinomaisuutta verrattuna äitiyteen. Jos minä parisuhteessa elävänä uskaltaisin kerran hehkuttaa - tyhjästä CV:stäni, raskauspahoinvoinnista, työkokemattomuudestani ja tiukemmasta budjetistani huolimatta - avioliiton ja äitiyden onnea, minut lahdattaisiin heti.
LUKEKAA TARKASTI: Minkä vuoksi sinkkuutta ei saa arvostella, mutta äitiyttä saa? Minkä vuoksi minun ei ole sopivaa vouhottaa esim. sillä, että saan lapset biologisesti terveeseen aikaan tai että mieheni maksaa vuokramme, kun taas ystävät saavat mainostaa aina oman elämänsä erinomaisuutta siinä sivussa kun arvostelevat minun valintojani.
Joku ehdotti minulle, josko hehkuttaisin onneani sydäntäsärkevästi sinkkuystävilleni. Jos sinulla on hyvä sisälukutaito, huomasit tekstistäni, että keskityn nimen omaan olematta tekemään niin. Uskon, että sekä sinkkuna että parisuhteessa on mahdollista voida hyvin. Tai sitten huonosti.
Vanhojen ystävieni, jotka ovat kotiäitejä, kanssa on nykyään vaikea keksiä puhuttavaa. Itse en ole sinkku, mutta lapsia en halua vielä moneen vuoteen. Tapaamme mielellämme toisiamme ja hekin aina puhuvat siitä, kuinka pitäisi nähdä useammin. Jotenkin tuntuu kuitenkin väkinäiseltä, kun heidän kaikki tämän hetkiset tapahtumansa liikkuvat koti/perhe/vauva -akselilla ja itse panostan tosi paljon opiskeluun ja työhön. Molemmat elämme varmaan onnellisina, mutta tiemme ovat olleet kovin erilaiset. Vähitellen kai olemme vieraantuneet ja yhteiset aiheet liittyvät lähinnä vanhojen aikojen muistelemiseen.
"Joku ehdotti minulle, josko hehkuttaisin onneani sydäntäsärkevästi sinkkuystävilleni. Jos sinulla on hyvä sisälukutaito, huomasit tekstistäni, että keskityn nimen omaan olematta tekemään niin."
Minä puhuinkin itsestäni, kuten voit uudestaan lukemalla tuon kohdan tekstistäni huomata: "MINUSTA on ainakin sydäntä särkevää kuunnella parisuhteessa elävien ystävieni suunnitelmia siitä, kuinka he käpertyvät kultansa kainaloon sohvalle katsomaan telkkaria muksujen mentyä nukkumaan kun itsellä odottaa tyhjä koti, jossa puhekumppania saa etsiä peilistä."
Miten väärin voikaan ihminen ymmärtääkään tarkoituksen kiukuspäissään.. Ehkä kirjoitin vaikeasti ymmärrettävästi, ehkä minun sisälukutaitoni on tosiaan heikonlaista, mutta tässä huomattavaa sinulle, sen hehkutuksen voi tehdä niin monella tapaa, ei siihen aina sanoja tarvita.
Eipä kyllä paljon naurattais, jos joutuis johonkin vuokraluukkuun vaippoja ompelemaan. Siinähän voi vaikka katkeroitua ja päätyä nettiin haukkumaan kavereita.
"Kyllähän kaikki tietävät, että mahdotonta tai ainakin vaikeampaa se vauvan teko on yksinään."
"Minua ottaisi totta puhuen hitosti päähän, jos lusmuilisin vielä 3-kymppisenä sinkkuna eikä ihmissuhteet ottaisi onnistuakseen."
Ihanko oikeasti ihmettelet, miksi sinkku-kaverisi kohtelevat sinua ikävästi? Taitaa olla syytä molemmissa osapuolissa. Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että nuo valas-tyyliset kommentit ystäviesi suusta ovat törkeitä. Loukkaantuisin niistä verisesti itsekin. Toisaalta tuo sinunkin tekstisi oikein pursuaa ylemmyyden tunnetta. Suhtaudut ystäviisi ja sinkkuihin yleensäkin kurjasti.
Voisko tässä olla kyse siitä, että ajan mittaan elämäntilanteet, ihmiset ja ystävyyssuhteetkin muuttuvat? Joistakin tulee läheisempiä ja joidenkin kanssa valitettavasti muuttuu etäisemmäksi?
ai että sua ottais hitosti päähän olla 3-kymmpisenä sinkku.
no kannattaa kuitenkin varautua siihen että miehenne kanssa eroatte, ja olet 4-kymppisenä sinkku.
Toivottavasti et TODELLAKAAN sano ääneen mielipiteitäsi kavereillesi, koska taidat olla yhtä "ilkeä" kun hekin..?
Jokainen saa juuri sellaiset ystävät kuin ansaitsee :)
Mutta tosissaan: miksi olet ystävä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät selvästikään ole sinun ystäviäsi?
Puolustuspuheeksi voisin mainita, että perheellisillä ja/tai naiduilla ihmisillä taas tuppaa aika usein olevan se käsitys, että sinkku on automaattisesti katkera tai kateellinen. Ja usein ajatellaan, että jokainen ihminen pyrkii parisuhteeseen ja haluaa lapsia, vaikka näin ei suinkaan aina ole.
Lukekaa kaikki viestini, niin saatte minusta erilaisen kuvan. Myönsin jo, että tuon "olisin pettynyt jos olisin 3-kymppisenä sinkku" olisin voinut jättää sanomatta. Minä en oikeasti ajattele niin, mutta kirjoitin sen suutuspäissäni. Jos minulla ei olisi näin hyvää miestä kuin minulla on nyt, olisin mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.
Halusin vain pohtia, minkä vuoksi elämäntyylit täytyy arvottaa ja perustella. Minulla on myös sellaisia sinkkuystäviä, jotka lähes hössöttävät tämän vauva-asian kanssa. Eli ovat jo nyt tarjoutuneet ompelemaan kestovaippoja tai tulemaan lapsenvahdiksi. En voi siis missään tapauksessa allekirjoittaa sitä, että kaikki sinkut ovat ilkeitä ja katkeria.
Ihmiset ovat erilaisia. Toiset haluavat naimisiin ja lapsia, toiset eivät missään tapauksessa, ja jotkut eivät jaksa miettiä :)
Tiedätkö, jos on sellaisia ystäviä, joiden kanssa tuntuu sukset menevän ristiin ja se todellinen ystävyys tuntuu kadonneen velvollisuusystävyyden tieltä, niin kannattaa ottaa aikalisä. Ystävyyssuhteet eivät välttämättä katoa, mutta niiden kannattaa antaa muuttaa muotoaan.
Sinä olet onnellinen ja tiedät sen. Jos ympärilläsi on ihmisiä, joiden oloa vain pahentaa sinun onnellisuutesi niin teidän molempien takia kannattaa viheltää peli poikki.
Samanhenkisillä ja samassa elämäntilanteessa olevilla ihmisillä vain nyt on enemmän yhteistä. Ja jos tätä yhteistä ei ole, sen korvaa - yleensä - empatia.
Minullakin on ystäviä, jotka pariutuvat ja poikivat. Onneksi heistä suurin osa ymmärtää minun valintani ja minä osaan iloita heidän puolestaan. Tosi kiva kuulla, että sinullakin riittää sellaisia!
Hyvät jatkot.
Hassua, mulla tilanne on ihan toisenlainen. Kaikki vanhat ystävät ovat pariutuneita ja tuntuvat oikein kilpailevan sillä, että kuka ostaa kalleimman talon ja pukkaa lapsia nopeempaan tahtiin. Varsinkin pari vuotta sitten tilanne oli jokseenkin huvittava, ku mun sinkkuutta ei voinut mitenkään hyväksyä. Mulle tyrkytettiin jos jonkilaista miestä jne, mut pahinta kaikista on ollu se suhtauminen tähän mun yksinelämiseen. Oon ollu single nyt jo 5 vuotta (ja kuulen jo haukkovat hengitykset ja ajatukset 'voi raukka, mikä sus on vikana'), ja koskaan ystäväni eivät sitä päin naamaa ole lähteneet arvostelemaan, sellaisia ihmisiä en haluaisin edes tuntea. Mutta ilmeet ja tunnelmat ovat silti tyyppiä 'onneks mul on mies, niin en oo noin surkeessa jamassa'. Ei siihen sanoja tarvita, jatkuvat hehkutukset äitiyden ja parisuhteen ihanuudesta ja puheet kestovaipoista jne höystettynä säälivillä ilmeillä tekevät kyllä tehtävänsä. Mä oon onnellinen näin sinkkuna, luultavasti oisin vielä onnellisempi, jos löytäisin sen maailman ihanimman miehen, mutta en mä lähde ketä tahansa ottamaan vain siksi, että pariutuneilla ois hyvä olla ittensä kanssa. jokainen tyylillään, sitä säkin tässä varmaan haluat sanoa. Ja huomauttaisin vielä, että itsestään on kauhean vaikea nähdä virheitä, toista on aina helpompi syyttää.
niin äkkiä vastailemaan tällaisiin provoihin. Uskomattoman typerä kirjoitus ja suoranainen provo...
Taisitte mennä lankaan :-D
Olen pahoillani, mutta tarina on tosi.
Itse kyllä näkisin, että tuo eka tekstikin on jo täysin provo...ei tuollaisia ihmisiä voi olla puolin ja toisin.
Hävettävää.
Toisaalta kertoohan paljon ko. käytös- ja mielipiteet ihmisten sivistyneisyydestä ja puuttuvista korrektiivisista käytöstavoista. Sääli.
Muistaakseni tänään oli kyllä juttua siitäkin, että yhä useampia lapsia joudutaan ottamaan huostaan vanhemmiltaan. Eli kypsyyttä ei vaan tähän maailmaan löydy tarpeeksi. Näkee sen näistä teksteistäkin.
Kasvakaa aikuisiksi hyvät ihmiset. Oppikaa hyväksymään omat ratkaisunne tässä elämässä, niin ei tarvitsisi potea syyllisyyttä tai syytellä muita. Elämä on - valintoja ja kasvua aikuisuuteen. Kaikki eivät vaan siihen kykene. Sääli.
"Kasvakaa aikuisiksi hyvät ihmiset. Oppikaa hyväksymään omat ratkaisunne tässä elämässä, niin ei tarvitsisi potea syyllisyyttä tai syytellä muita." Juuri tuota yritin viestilläni sanoa: jokaisessa elämäntilanteessa on puolensa ja niitä on turha arvottaa. Ja jos olet lukenut muita kirjoituksiani, niin huomaat, että pahoittelen epäasiallista kommenttiani. (Olisin pettynyt, jos 3-kymppisenä jne.)
Nyt keskustelu vaan alkaa mennä niin asiattomaksi, kun jo syntymättömälle lapsellenikin toivotaan pahaa. Sen kestäisin ehkä jotenkin, jos mieheni jättäisi, mutta pahinta ehdottomasti olisi, jos lapselleni kävisi huonosti. Minulle ei tulisi koskaan mieleenkään mennä toivomaan kenellekään tuollaista. Varsinkaan nyt, kun tiedän miten kaunis ja herkkä asia äitiys on.
Tämä riittänee tältä erää. Tiedän, että tältä palstalta on turha hakea ymmärrystä ja vielä turhempaa on hakea empatiaa. Lapsettomat sinkut, lopettakaa lukeminen tähän, ettei tule paha mieli vahingossakaan.
****
(Kiitokset sinulle, joka onnittelit minua vauvan johdosta. Minunkin mielestäni tämä on ihaninta, mitä minulle on koskaan tapahtunut, vaikkei täällä sitä oikein uskalla sanoa ääneen. Kaikkea hyvää myös sinun jälkikasvullesi sekä omaan elämääsi!)
Provoksi luulin jo sinunkin ekaa viestiäsi.
Mutta todenteolla ei kannata välittää näistä viesteistä täällä, mitä ihmiset kirjoittavat. Tai noista mitä äsken mainitsit...
Ihan vain vähän aikaa näitä lukeneena voin sanoa, että todella kypsymätöntä käytöstä - ja kannattaa jättää omaan arvottomuuteensa ko. viestit.
Yritin vain kasvattaa teitä molempia osapuolia. :)
Oikein paljon onnea tulevalle vauvalle ja loppuodotukselle!!!! =) Jännä huomata, että olen tällä palstalla ainoa, joka ottaa osaa iloosi. Kaikki muut vaan näyttävät arvostelevan, eivätkä ymmärrä, että sinäkin voit olla herkkä pahoille sanoille varsinkin nyt. Toisaalta, eihän kukaan lapsensaannista osaton voi tietää, miten suuresta asiasta on kyse.
Olen itse tällainen uusiosinkku, jolle avioero tuli pari vuotta sitten. Siltikin lapset ovat parasta, mitä olen elämässäni saanut. Vaikka liitossa kävikin huonosti... Iloitse onnestasi, ja katkaise välit sellaisiin ihmisiin, joiden seurassa on paha olla. Masuvauvasikin hermostuu, jos olet itse pahalla tuulella. Onnea vielä kerran!
Tuollaiselle ylemmyydentuntoiselle ihmiselle olisi ihan oikein, jos lapsellesi sattuisi jotakin ja miehesi jättäisi!!! Voisit sen jälkeen tajuta, että elämässä on muutakin kuin vaipat ja mammahaalarit. Kyllä sulle vielä huonosti tulee käymään. Taidat saada siitä jo esimakua olemalla läski. Turhaan ne sua valaskalaksi haukkuu!!!!!!!!
....lusmuilisit 3-kymppisenä sinkkuna? LUSMUILISIT??? Jos sulla itselläsi on tyhjä cv, niin se olet kyllä sinä, joka on lusmuillut. Pummi!
Olen kyllä alle 25, mutta minulla on silti paljon ystäviä, jotka elävät parisuhteessa. Olen vain onnellinen ystävieni puolesta! Jos joku saisi vauvan, niin hän ei varmaan haluaisi minua enää 9 kuukauden jälkeen kylään=) Minä voisin juosta siellä vauva kaupoissa ja kuunnella vauva juttuja ja tuntea vauvan potkut. Vaikka en itse kovinkaan paljon pidä lapsista ja kaikki ystäväni tietävät sen. Mutta se olisi minun ystävälleni ainutkertaista aikaa. Haluaisin nähdä heidät onnellisina ja olla onnellisia heidän puolestaan. Ystäväni menevät lauantaina naimisiin. saan kunnian toimia kaason roolissa (ja bestmanin=)). Haluan antaa kaikkeni jotta ystäväni kokisivat ikimuistoisen päivän. Ihanaa että he ovat löytäneet toisensa. Minä en ole samassa elämän tilanteessa, mutta minä hyväksyn sen. Kaikki ei mene niin kuin elokuvissa. Minä en arvostele ystävieni parisuhteita ja sen huonoja puolia. He eivät myöskään anna minun ymmärtää olevani kolmas pyöra heidän seurassaan. Mutta ehkä minä olen sitten erilainen=)
Paljon paljon onnea äidille, isille ja uudelle vauvalle=)
Kiitokset onnitteluista! Ja onneksi olkoon ennen kaikkea terveenkuuloisen itsetuntosi johdosta. Minäkään en halua, että sinkkuystävät tuntisivat meillä itsensä 3. pyöräksi, ja yritän tehdä kaikkeni sen eteen. Paljon lähden sinkkukavereideni mukaan ilman miestäkin, tosin nyt tämä jättimaha hidastaa rankimmat reissut. Juuri tuollaisia ihmisiä ihailen, jotka eivät luokittele ihmisiä siviilisäädyn mukaan.
Oikeesti upeeta että joku on löytänyt toimivan parisuhteen =)
alkaa itellä oleen olo ettei oo täyspäisii niasia olemassakaan vapaana.....meneehän se elämä sinkkuna, mut perhe haaveena ja sellaiseksi on jäämässäkin...
Ja toivottavasti kaikki menee oikeen hyvin lapsen knassa....=)
Kiitokset onnitteluista! Enimmäkseen tämä parisuhde ja vauvanodotus on ollut ihanaa aikaa, vaikka murheensa aina kullakin. Kyllä niitä täysipäisiä naisia on paljon vapaana, osa vaan kovin katkeria elämäänsä. Ai sulla perhe jäämässä haaveeksi? Sulla on tehokasta peliaikaa ainakin 10 vuotta, mies kun olet. Onnea puolison etsintään!
Eiköhän asenteet paista puolin ja toisin läpi. Olen 31 v. ja sinkku. Kun sisareni meni naimisiin, oli ko. päivä elämäni onnellisin, koska iloitsin sisareni puolesta. Seuraavaksi tuli lapsi. Sisareni ei koskaan suoraan arvostellut tai ihmetellyt sinkkuuttani. Perinnönjaossa, kun kyse iso-isoäidille kuuluneesta vihkisormuksesta ilmoitti sisareni, että ko. esine kuuluu hänelle "koska sähän et oo edes naimisissa"...olipas kiva kommentti kuulla. Annoin hänen pitää sormuksen. Nyt siskolle tulossa ero ja kylläpä kyselee mulle tuttujen sinkkupalstojen perään, vaikka ero ei vielä edes selvä...:-O