LOUIS WIDMER

Millainen sarja on apteekista saatava ihonhoitosarja merkiltään Louis Widmer? Kokemuksia kaipailisin, niin positiiviset kuin negatiiviset, kiitokset etukäteen :).
109264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Omalle melko herkälle iholleni ovat ihan toimineet. Yleisesti ottaen lienee varsin luotettava sarja. Kannattaa ostaa sellainen omalle ihotyypille sopiva kokeilu-/matkapakkaus, jossa on kuusi matkakokoista tuotetta (puhdistusaineet, voiteet ym.), ja kokeilla sillä että toimiiko omalla iholla. Tällainen setti maksaa muutaman euron, joten ei harmita niin paljon rahanmeno jos ei olekaan itselle sopiva sarja. Sitten jos osoittautuu hyväksi niin voi sijoittaa normaalikokoisiin purnukoihin :).

Äänestä

Tosi hyvä sarja. Minulla on sekaiho, näin kesällä taipuvainen rasvaisuuteen ja talvella kuivuuteen. Minulla on vaahtoava puhdistugeeli, joka ei ikinä ole jättänyt iholle kiristävää tunnetta mutta kuitenkin puhdistaa hyvin, meikin ja kaikki. Ja minulla on myös kosteusvoide kasvoille, joka sekin on hyvää kamaa. Suosittelen lämpimästi.

Äänestä

Kaikista kokeilemistani pidän. Eniten puhdistusmaidosta sekä silmänympärysvoiteesta. Silmänympärysgeeli ei sopinut minulle vaikka sitä kesäkäyttöön yritin, turvotti silmiä yökäytössä.

Meidän apteekissa myydään kokeilupakkausta ihan pilkkahinnalla, en muista olisiko ollut 7 euroa tai jotain siihen suuntaan (litrahinta verrattuna täysikokoisiin purkkeihin on hävettävän halpa!). Kannattaa kysellä apteekista, hyvä tapa kokeilla sopiiko itselle.

Äänestä
  • Olen vasta vähän aikaa käyttänyt tätä tuotesarjaa, ja on toiminut loistavasti. Tällä hetkellä käytän puhdistusvaahtoa, kasvovettä, kosteusvoidetta ja peitekynää Louis Widmeriltä. Eikä tuo hintakaan kyllä kirpaise, oikeastaan se on aika halpaa laatuun nähden.
    Mulla lähti finnit ja muut epäpuhtaudet suurimmaksi osaksi parissa päivässä pois, eikä edes kuivata ihoa.
    Peitekynä auttaa huomattavasti epäpuhtauksia parantumaan.

    Äänestä

  • jenshtu kirjoitti:

    Olen vasta vähän aikaa käyttänyt tätä tuotesarjaa, ja on toiminut loistavasti. Tällä hetkellä käytän puhdistusvaahtoa, kasvovettä, kosteusvoidetta ja peitekynää Louis Widmeriltä. Eikä tuo hintakaan kyllä kirpaise, oikeastaan se on aika halpaa laatuun nähden.
    Mulla lähti finnit ja muut epäpuhtaudet suurimmaksi osaksi parissa päivässä pois, eikä edes kuivata ihoa.
    Peitekynä auttaa huomattavasti epäpuhtauksia parantumaan.

    Eniten pidän puhditusgeelistä.
    Ostin ennen niitä matkakoko pakkauksia ja
    silmänympärysvoidettahan ei mene niin paljon
    kuin muita...olen jakanut niitä ympäri sukua
    ja sitä käytän eniten kuiviin kyynerpäihin
    ja muutenkin talvella kuiviin käsiin jne.
    Siihen se on todella tehokas ja
    nopea vaikutteinen (rasvainen koostumus).
    Silmän ympärille se ei minulle sopinut.

    Äänestä

  • sarja kirjoitti:

    Onko tässä sarjassa eri tuotteet erityyppisille ihoille? Onko puhdistusainetta kahdenlaista, siis geelimäistä että vaahtoavaa?

    Kiitos etukäteen.

    Äänestä

  • sarja kirjoitti:

    Eniten pidän puhditusgeelistä.
    Ostin ennen niitä matkakoko pakkauksia ja
    silmänympärysvoidettahan ei mene niin paljon
    kuin muita...olen jakanut niitä ympäri sukua
    ja sitä käytän eniten kuiviin kyynerpäihin
    ja muutenkin talvella kuiviin käsiin jne.
    Siihen se on todella tehokas ja
    nopea vaikutteinen (rasvainen koostumus).
    Silmän ympärille se ei minulle sopinut.

    Onkohan tämä tuote verrattavissa kosmetologin t uotteisiin, kellään tietoa? Onko joku kokeillut aiemmin kosmetologin voiteita ja myös Louis Widmeriä ja havainnut jotain eroja, positiivisia/negatiivisia?

    Äänestä

  • että...... kirjoitti:

    Onkohan tämä tuote verrattavissa kosmetologin t uotteisiin, kellään tietoa? Onko joku kokeillut aiemmin kosmetologin voiteita ja myös Louis Widmeriä ja havainnut jotain eroja, positiivisia/negatiivisia?

    kosmetologien sarjoja, mutta nykyisin
    käytän just 'apteekki sarjoja'.
    Tarvitsen hajusteettomia, suht edullisia ja
    helposti saatavia tuotteita.
    Purkit eivät ole ehkä yhtä prameita,mut
    sisältö ratkasee.

    Äänestä

Ihoni on kovin herkkä, jopa atopiaan taipuvainen, mutta ajoittain ilmenee epäpuhtauksia. Kokeilin sarjan kosteusvoidetta muutamia päiviä ja täytyy sanoa, että koostumus oli ihanan kevyt, mutta jostain syystä ihoni reagoi siihen punoittamalla. Illalla laitettuani voidetta huomasin aamuisin, kuinka kasvoni olivat kuin auringossa palaneet. En pitänyt siitä. Tämä tuote siirtyy nyt valitettavasti kaapin pohjalle. Monia voiteita kokeilleena aion nyt siirtyä luonnonmukaiseen sarjaan, jossa ei ole mitään ylimääräistä.

Äänestä

Nyt+en+osaa+Tölli+tileillä,+Rytivaara,+Töllulli+osaa+,+ihovoitert+koko+vartalo+oli+pitänyt+Nivalan+%k+olla+taas+varas.+2022Huomenta+yhtä+juoksettas+uiko+tähänÄlä+tao+niskaa+tukkoon+Avain+sekaisin+myynti

Äänestä

Kommentoi aloitusta

neela** kirjoitti:

Millainen sarja on apteekista saatava ihonhoitosarja merkiltään Louis Widmer? Kokemuksia kaipailisin, niin positiiviset kuin negatiiviset, kiitokset etukäteen :).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu