Kummasta lapset kärsii enemmän:
a) riitaisa/väkivaltainen/rakkaudenton murjotus/hakkaamisliitto jota väkipakolla pidetään kasassa kulissien säilyttämiseksi
b) erillään asuvat vanhemmat ja rauhaisampi elo
a) riitaisa/väkivaltainen/rakkaudenton murjotus/hakkaamisliitto jota väkipakolla pidetään kasassa kulissien säilyttämiseksi
b) erillään asuvat vanhemmat ja rauhaisampi elo
Vastaukset 10
Vanhimmat
tuollaista, mutta on olemassa myös rauhallisia ja suht riidattomia kulissiavioliittoja, joissa vielä on pienet lapset. Ei esim koulun aloittanut lapsi ymmärrä silloin eroa, vaan on huolissaan kaikkien puolesta ja oireilee.
Jokainen tajuaa, että hakkaamisliitosta pois.
Mutta on muistettava se, että normaaliin perhe-elämään kuuluvat riidatkin ja silloin lasten pitää nähdä/kokea, että vanhemmat voivat myös sopia riitansa ja erimielisyytensä.
lapset kärsivät vaihtoehdosta 3:
Erotaan ja jatketaan riitelyä eron jälkeen, otetaan lapset välikappaleiksi, mustamaalataan ex-puolisoa lapsille ja koetetaan erottaa lapsi toisesta vanhemmastaan.
katkeruus on pahasta. lapsilta viedään isä ja sitten valitaan kun on paha olla
on perseestä.Jos ei ole mitään muuta syytä erota kuin jommankumman vapaudenkaipuu, pidän itse avioerolapsena sitä ihan helvetin itsekkäänä syynä.Luulisi sen verran selkärankaa olevan edes yrittää. Lue mielipiteeni vastauksestani.Vieläkin kärsin vanhempieni aikaisemmista valinnoista.
on kaiken alku ja juuri. Jos ei tule toimeen itsensä kanssa, ei tule toimeen muidenkaan. Itseäsi sinäkin ensimmäisenä ajattelet!!! Kun itsellä on kaikki hyvin, jaksaa paremmin muidenkin murheita. Ihmisen pitää valinnoissaan tehdä just niinkuin itsestä tuntuu. Lapsille voi ( ja pitää ) selittää tilanne rehellisesti.
Lapsien on ymmärrettävä, etteivät ole sen huonompia vaikka äiti ja isä asuisivat erillään.
Itse jouduin elämään 12 vuotiaaksi asti katsellen ja kuunnellen kun isäni ja äitini riitelivät.
Isäni hakkasi äitiäni, potki ja huusi ja raivosi.
Se oli todella kamalaa.
Yritin usein mennä väliin mutta isäni tönäisi minut sivuun ja jatkoi äitini hakkaamista.
Pikkuveljeni kärsi kamalista painajaisista ja heräsin usein kun hän huusi unissaan.
Kun lopulta isäni ja äitini erosi luulin että tilanne rauhottuisi.
Mutta ei todellakaan.
Olin murrosikäinen ja tuntui että minulla ei ollut vanhempia ollenkaan.
Pidin huolta veljestäni kun äitini nautti saamastaan vapaudesta.
Tuntui kuin äitini ei olisi enää sietänyt meitä lapsia johtuen siitä kuka meidän isä oli ja mitä hän oli äidille tehnyt.
Nyt vasta aikuisena olen alkanut parantua kaikista noista haavoista.
Edelleenkin mielessäni kummittelevat ne kauhukuvat kun isäni hakkaa ja potkii äitiäni.
En saa ikinä pois päästäni sitä ääntä kun nyrkki iskeytyy äitini selkään.
Näiden asioiden kanssa joudun elää koko loppuikäni.
Nuorena toivoin että äitini ja isäni antaisivat minut pois johonkin toiseen kotiin missä en joutuisi kestää sitä kaikkea kauheutta ja missä minua rakastettaisiin ja minulle annettaisiin kaipaamaani huomiota.
olen naimisissa ja meillä on 6 vuotias tytär.
Olen onnellinen että olen voinut tarjota tyttärellemme kodin missä ei ole fyysistä väkivaltaa.
Joka päivä osoitan tyttärellemme miten paljon häntä rakastan ja miten tärkeä hän on.
En haluaisi kenenkään lapsen joutuvan kokemaan samoja asioita kuin minä ja veljeni jouduimme.
Vanhemmat ovat julmia ja itsekkäitä jos/kun altistavat lapsensa kaikille kauheuksille.
lapsen pidä kokea tuollaista elämää. Jos parusuhteessa on väkivaltaa, hakkaamista lyömistä tms niin silloin pitää osata vetää johtopäätökset.
Kokonaan eri asia on normaalit sanaharkat ja sen tyyliset riitelyt. Niitä pitää lastenkin oppia sietämään ja kuuntelemaan. Noin sanovat asiantuntijatkin ja eräs lisäsi, että ei ole normaali liitto jos ei ikinä tule riitelyä.
Voi olla sellaisia hyssyttely-liittoja, että toinen myötäilee ja pelkää sanaharkkaa, eikä uskalla olla eri mieltä asioista.
Lapset saavat sellaisesta epärealistisen kuvan vanhemmuudesta ja yhteiselämästä, jos näkevät liian hiljaista elämää. Mutta sinähän erotat sen milloin on kyse väkivallasta, milloin riitelystä. Tsmppiä sinulle!
eikä sellaisessa liitossa ole enää järkeä ylläpitää.
ihan maalaisjärjellä, kumpi on lapsille parempi....
kärsin näistä kyselyistä, joissa vastaukset ikäänkuin ovat jo kysymyksiin sisältyneinä. Tähän ko. kysymykseen vastaisin, että en tiedä. Uusimmat tutkimukset ovat yllättäin päätyneet vähän erilaisiin tuloksiin, mitä yleensä ajatellaan olevan lapsille parasta.