otsikko on aika hupaisa, mutta... :)
olen erikoismaalari ammatiltani, osaan siis remonttihommat lattiasta kattoon. ammattikoulu on koulutuspohja ja työkokemusta ei varsinaisesti paljoa ole, mutta omat asunnot olen aina rempannut pinnoilta kuntoon. (Huom, en ole "tee se itse-tyyppi", vaan ihan tosissaan taitoa löytyy)
Miten saisi työnantajan vakuutettua olevansa pätevä töissään, kun ulkonäkö on (anteeksi, kuulostaa todella itsekkään typerältä!!!) mutta kaunis, hoikka ja 180 cm pitkä?
Kuvittelenko, jos mielestäni työnantajat katsovat minun kuuluvan jakkupukun ja sihteerin hommiin, eikä lähellekään rakennusalan töihin???
Joten, miten sanoa olevansa pätevä?
Kellään samaa "ongelmaa"?
olen erikoismaalari ammatiltani, osaan siis remonttihommat lattiasta kattoon. ammattikoulu on koulutuspohja ja työkokemusta ei varsinaisesti paljoa ole, mutta omat asunnot olen aina rempannut pinnoilta kuntoon. (Huom, en ole "tee se itse-tyyppi", vaan ihan tosissaan taitoa löytyy)
Miten saisi työnantajan vakuutettua olevansa pätevä töissään, kun ulkonäkö on (anteeksi, kuulostaa todella itsekkään typerältä!!!) mutta kaunis, hoikka ja 180 cm pitkä?
Kuvittelenko, jos mielestäni työnantajat katsovat minun kuuluvan jakkupukun ja sihteerin hommiin, eikä lähellekään rakennusalan töihin???
Joten, miten sanoa olevansa pätevä?
Kellään samaa "ongelmaa"?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos asia todellakin on ongelma, mitä jos laittaisit resuiset, vanhat vaatteet (maalipilkut ei haitaksi), hiukset hampsottavalle poninhännälle/takkutukka vapaasti liihottamaan, ja meikit unohdat kokonaan. Jos et edelleenkään pääse töihin, se johtuu vain siitä, että työnantaja ottaa mieluummin työkokemusta omaavan kaksilahkeisen.
muutama tuttavani työskentelee maalareina ja heillä on kyllä hommia riittänyt aina. Molemmat ovat siroja ja todella kauniita naisia - toinen tekee maalaushomman ohella vieläpä mallin töitä. Ei siis välttämättä ulkonäöstä ole kiinni.
ja ala vaikka alihankkijaksi.siinä ei ulkonäköä
katsella.
Jos olet uudenmaanläänin alueelta kotoisin, laita lyhyesti tiedot [email protected].
Erikoismaalareille löytyy aina töitä ja nimenomaan kauniit asiansa osaavat naiset / kunnolliset miehet ovat paremmissa kohteissa vahvoilla.
-HH
harmi, kun olen itäsuomesta
Moi. Ei se ulkonäkö vaikuta ainakaan epäedullisesti, usko pois. Tein itse aikoinani maalarin töitä ja olin sekalaisissa raksahommissakin, enkä ollut(ole vieläkään) mikään "seinästä reväisty". Koskaan ei tullut sukupuolen johdosta mitään negatiivista kommenttia ulkonäöstä, enkä syrjintääkään kohdannut. Töitä sain.Joskus hyvin nuorena(olin silloin 16 vee), joku heitti pari kertaa kommentin "oletkos tyttö haalaris tahrinu" tai jotain muuta mielestään vitsikästä. Vanhemmiten kommentteja ei tullut, kun ikää karttui.Herjaa kyllä heitettiin puolin ja toisin, mutta tosiaankin leikillä, kuten raksaporukoissa saa varautua.Lähinnä miehet katsoi kunnioittaen kun hommat hoitui ja ammattitaito puhui kyllä puolestaan.
Ole rohkeasti oma itsesi esim.työhaastattelussa, äläkä missään tapauksessa vähättele itseäsi tai turhaan "rumenna" ulkonäköasi. Tsemppiä ja onnea työnhakuun!!
Mulla oli pitkään ongelma se, että pieni tyttö ei oikein vakuuttanut miesten alalla, vaan ei noita isoja nostureitakaan munilla ajeta enkä kovin montaa muutakaan duunia tiiä jossa munista ois hyötyä..
No mutta en siis ole enää ollut nosturi/konekuski vuosikausiin vaan edennyt tekniikan inssiksi. Pittää olla luonteeltaan särmä ja persoona niin pärjää, mutta voi niitä ihmisiä, jotka ulkonäön perusteella eivät ota vakavasti!
Monesti ovat kääntäneet kelkkansa aliarvioinnista arvostukseen kun on vaan antanut palaa kuin ei huomaisikaan että sua epäillään sun ulkonäön takia. Ne, jotka ovat nähneet minut miesten töissä eivät enää epäile mutta kun on firman edustaja mitä erilaisimmissa asioissa niin usein törmää siihen että "niin, oiskos se päällikkö paikalla.. " Niin, minä olen se päällikkö päivää vaan! :D Tulee hiljaisuus ja varovainen aiheen avaus vasta sen jälkeen.
Elä anna miesten sua aliarvioida. Ja voithan esim. pukeutua vähän johonkin muuhun kuin jakkupukuun. Tyylikäs voi olla muutenkin.
Onpas mukava lukea, että on olemassa naisia tuolla saralla. Olen itse tehnyt juuri sihteerin töitä ja ollut myyjänä, mutta vihaan molempia.
En ole uskaltanut, mutta olen salaa haaveillut maalarin ammatista.
Haluaisin kovasti opiskella ammattiin, mutta epäillyt, olisiko minusta kouluun enää kolmekymppisenä.
Luultavasti tulen hakeutumaan oppisopimuksella töihin.
Naisia on maalarina yhä enemmän ja enemmän, onhan kädenjälkikin useimmiten siistimpää. Olen ainakin itse kriittinen tarkastellessani maalarimiesten kädenjälkeä ja todennut tekeväni itsekin paremmin.
Missä sinä opiskelit maalariksi ja mikä oli hankalinta?
Mikä työssä on parasta?
Mikä sai valitsemaan juuri kyseisen työn?
Opiskelin ammattikoulussa.
En muista minkään juuri olevan hankalaa. :)
Puolet luokastamme oli silloin jo tyttöjä, tiedä sitten, kuinka moni jäi alalle.
Kyllä se valmis työ on parasta, kun näkee esim, miten huone muuttaa ilmettään tapetoidessa.
Aina oon ollu käsillä tekijä, niin siks varmaan valitsin.
Ite oon myös itä-suomesta ja kovasti oon kaivannu maalarille esim täydennyskoulutusta tai muuta, josta sais lisää varmuutta työhönsä ja muistas taas unohtamat työtekniikat ja opit. Toistaseks ei oo esim työkkärin kautta moista näkyny... Aikuiskoulutuksena olis kiva jatkaa koulutustaan...