noniin, tilanne on se, että olen sinkkuillut tässä aikani ja huomannut yhden asian, mistä näyttäisi tulevan tässä elämänvaiheessa ongelma.
On hankala tutustua nykyään uusiin ihmisiin. (Siis sen lisäksi, että tutustuisi keneenkään, kenen kanssa voisi tulla mitään, mutta se nyt ei ole pääasia.) Ennen kaveerattiin, ihmisiä tuli ja meni, aina oli jollakin tutuntuttu tai kumminkaima, kutsuja ja muuta mutta nykyään ei enää tutustu luontevasti sitä kautta koskaan keneenkään uuteen ihmiseen, koska mitään sellaista ei ole.
Kun tapaa tuttuja, niitä nykyään näkee vain tunnin kaksi jossakin kiirevälissä. Vaikka onkin yhteydessä ei saa enää kutsuja mihinkään, missä olisi outojakin ihmisiä. Pyörii vain niissä samoissa ihmisissä, kun ei ole enää oikein luotevia keinoja tutustua. Tai koskaan missään nykyään ei ole enää muita, koska nämä tutut ovat pariutuneet. Siksi, että ei kuulu pariskuntakaartiin ja näitä näkee vain joskus kahdenkesken tai parina. Tietysti on mukava nähdä, mutta mistä sitä oppisi tuntemaan nykyään muita? Harvoin, kun on jostakin tullut uusia sinkkuystäviä, siinä on käynyt hetken päästä niin, että ne pariutuvat ja siinä sitä taas ollaan oltu. Kun on monta kertaa käynyt niin, että on jäänyt tutuista viimeiseksi sinkuksi ja etsinyt ne uudet tuttunsa ja lenkkikaverinsa, niin jossain vaiheessa sekin loppuu. Ei ole enää kanavia tai keinoja siihen. Mitä sitä keksisi?
Ainahan voi mennä yksin tuntemattomalle kokeilemaan, mutta olen huomannut, että se ei oikein onnistu helposti ja niitäkin luontevia tilanteita tulee hyvin harvoin.
Ei varmaan ole mikään harvinainen tilanne muillekkaan. Tuntuu, että olisi terveellistä vähän vaihtaa ajatuksia uusien ihmisten kanssa, mutta mistä niitä löydät. Baarit ei ole ratkaisu tähän. Eikä moni edes mene sinne vain siksi, että tutustuisipa uuteen ihmiseen, vaan kyllä sieltä haetaan aina jotakin muuta. Parisuhdetta nyt on turha ehdottaa tähän lääkkeeksi. Sekin on nykyään täysin epätodennäköistä, koska yleensä ihmisiin tutustuminenkin näyttäisi menevän aina vain hankalammaksi. Mistä sitä keksisi keinoja löytää ihmisiä? Harrastuksissa ja töissä tulee juteltua ihmisille ja vaikka onkin aloitteellinen, huomaa, että moni ei oikeasti tarvitse uusia ystäviä. Niillä on perheensä ja kiireensä ja omat tuttunsa, ja ehkä luvataan joskus jos ehtii..
Onko se tästä loppuelämän ajaksi tällaista?
On hankala tutustua nykyään uusiin ihmisiin. (Siis sen lisäksi, että tutustuisi keneenkään, kenen kanssa voisi tulla mitään, mutta se nyt ei ole pääasia.) Ennen kaveerattiin, ihmisiä tuli ja meni, aina oli jollakin tutuntuttu tai kumminkaima, kutsuja ja muuta mutta nykyään ei enää tutustu luontevasti sitä kautta koskaan keneenkään uuteen ihmiseen, koska mitään sellaista ei ole.
Kun tapaa tuttuja, niitä nykyään näkee vain tunnin kaksi jossakin kiirevälissä. Vaikka onkin yhteydessä ei saa enää kutsuja mihinkään, missä olisi outojakin ihmisiä. Pyörii vain niissä samoissa ihmisissä, kun ei ole enää oikein luotevia keinoja tutustua. Tai koskaan missään nykyään ei ole enää muita, koska nämä tutut ovat pariutuneet. Siksi, että ei kuulu pariskuntakaartiin ja näitä näkee vain joskus kahdenkesken tai parina. Tietysti on mukava nähdä, mutta mistä sitä oppisi tuntemaan nykyään muita? Harvoin, kun on jostakin tullut uusia sinkkuystäviä, siinä on käynyt hetken päästä niin, että ne pariutuvat ja siinä sitä taas ollaan oltu. Kun on monta kertaa käynyt niin, että on jäänyt tutuista viimeiseksi sinkuksi ja etsinyt ne uudet tuttunsa ja lenkkikaverinsa, niin jossain vaiheessa sekin loppuu. Ei ole enää kanavia tai keinoja siihen. Mitä sitä keksisi?
Ainahan voi mennä yksin tuntemattomalle kokeilemaan, mutta olen huomannut, että se ei oikein onnistu helposti ja niitäkin luontevia tilanteita tulee hyvin harvoin.
Ei varmaan ole mikään harvinainen tilanne muillekkaan. Tuntuu, että olisi terveellistä vähän vaihtaa ajatuksia uusien ihmisten kanssa, mutta mistä niitä löydät. Baarit ei ole ratkaisu tähän. Eikä moni edes mene sinne vain siksi, että tutustuisipa uuteen ihmiseen, vaan kyllä sieltä haetaan aina jotakin muuta. Parisuhdetta nyt on turha ehdottaa tähän lääkkeeksi. Sekin on nykyään täysin epätodennäköistä, koska yleensä ihmisiin tutustuminenkin näyttäisi menevän aina vain hankalammaksi. Mistä sitä keksisi keinoja löytää ihmisiä? Harrastuksissa ja töissä tulee juteltua ihmisille ja vaikka onkin aloitteellinen, huomaa, että moni ei oikeasti tarvitse uusia ystäviä. Niillä on perheensä ja kiireensä ja omat tuttunsa, ja ehkä luvataan joskus jos ehtii..
Onko se tästä loppuelämän ajaksi tällaista?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse oon sellasessa duunissa, että tutustuu koko ajan uusiin ihmisiin ja harrastuksissakin jonkin verran myös. Ongelma mulla ei ole tutustuminen, vaan se, ettei homma yleensä johda mihinkään.
Eli tutuista löytyy kyllä, mutta ystävistä ei.
Käytännössä hengaan siis edelleen aina vaan niiden muutaman kanssa, jotka oon vuosien varrella saanu pysymään.
Niilläkään ei oo oikein aikaa mulle, kun alkaa niin kovasti toi konservatiivinen elämäntapa pariskuntajuttuineen painaa päälle..
Tässä viimeisen vuoden aikana olen kauhukseni tajunnu, että mitään spontaania ajanviettoa ei enää ole, kaikki pitää sopia etukäteen ja se on just tollasta kuvailemaasi, että nähdään tunti tai pari jossain välissä.
Että joopajoo!
Olen myös huomannut, ettei tutuista tule ystäviä monesti siksi, että kaikilla on jo oma elämänsä ja kaveripiirinsä, eikä niillä oo mitään funktiota millekään uudelle.
Tavallaan sen ymmärtää, MUTTA..
Jos tää on todella tästä lähtien tälläistä, niin apua!
joo taisi ymmärtää ongelman. Nimenomaan se elämisen spontaanius muiden kanssa on poissa, sen lisäks enää ei opi tuntemaan kenenkään kautta uusia ihmisiä, mikä mulle on ollut hyvä ja luonteva kanava löytää kamuja ja seuraa johonkin tekemiseen.
Sinkkukavereista taas ei ole mihinkään spontaaniuteen. Se taitaa olla luonteesta kiinni, kuka sitä haluaa ja kuka ei.
Tuntuu, et ne spontaanit kamut kyllä spontaanisti sitten pariutuukin. Ja tuo ajanvietto menee täysin uusiks. Ei voi mitään tehdä extempore tosta vain. Aikansa kun yrittää ehdottaa ei viitsi enää. Se kahvilareissu järjestyy viikon päähän kahden ja neljän väliin.. jne..
Nimenomaan se, ettei ole funktiota millekkään uudelle kun asiat on hyvin. Ei kukaan tarvitse yhtä kaveria sinne lisäks, sehän merkitsisi niille ajan ja vaivannäköä ja järjestelemistä ja hankaluuksia ja se aika olis pois muilta niiden läheisiltä, jotka sitä myös vaatii.
Mulle se silti merkitsis paljon.
Silti pitää ehkä vain tyytyä siihen, ettei samantyylisiä ihmisiä enää löydy kaveriks ja että joutuu monessa asiassa joustamaan niidenkin kanssa hirveän paljon tuollaisissa asioissa. niistä joilla on aikaa, ei löydy sellaisia sielunsymppiksiä, että ne ymmärtäis.
Niissä olis, jolla ei ole aikaa.
Ystävistä muutenkin tuntuu, et tällä iällä ei sellaisia tosi hyviä ystäviä ehkä enää löydykkään mistään. Kavereita ja tuttuja kyllä, mutta koska ne ihmiset on vähän kuin pakkoraossa etsimässä kaveria, niin sellaista optimaalista ihmistä ei tule vastaan. Jos on nirso, saa olla yksin. Eli kaverienkin kanssa on vähän sellainen ota tai jätä tilanne. En sano pahalla tätä, mutta kuitenkin siinä on ero, jos synkkaa hyvin jonkun kanssa ja toisen kanssa ei vain ole täysin samoilla aalloilla. Ei se ole kenenkään vika, ihmiset ei vain ole samanlaisia.
Mut pitää vain toivoa, että joskus jostakin putkahtais joku esiin. Ehkä se on tämä elämäntilanne, että luopumaan joutuu niistäkin haaveista, mitä kaverien suhteen joskus ei osannut edes ajatella.
Ehkä sitten eläkkeellä muilla mummoilla on aikaa taas kaveerata mun kanssa. Kun niiden äijät on heittäny veivinsä, uraputki on muisto enää ja lapset on omien ruuhkavuosiensa pyörteissä..
Noin neljänkymmenen vuoden päästä siis valoa näkyvissä!
Mutta joo, lohdullista tietää, että joku muukin on huomannut, että miten tää homma menee.
On kyllä aika traagista, että ystävystyminen on niin paljon vaikeempaa nyt, kuin vaikka 10 vuotta sitten. Omat sosiaaliset taidot kun on ainakin mulla kehittyneet vuosien varrella aika olennaisesti. Ja muutenkin sellainen vastaanottavaisuus ja avoimuus on ihan toista luokkaa kuin nuorempana.
Mutta paljonpa on tuosta "kehittymisestä" iloa, kun olosuhteiden pakosta möllöttelee yksin kotona harva se ilta.
Ehkä karuinta on ollut tajuta, ettei sellasiaakaan ihmisiä, joiden kanssa on tullu toimeen, kiinnosta että joku uus tulis sekottamaan pakkaa.
Mikä on mun mielestä aika käsittämätön asenne..
Itse kun oon pyrkiny elämään sellasta vähän vapaanpaa elämää, eikä mua haittais ollenkaan, että asiat muuttuis. Vaikka se merkitsis sitä, että se uus vois olla vähän hankalaa ja outoakin aluksi..
Yritä nyt sitten ymmärtää tätä..Kun ei oikeastaa edes halua ymmärtää.
En ole valmis tyytymään kohtalooni, enkä oikein ottamaan sellaista "take life as it comes"-asennetta.
Ei VIELÄ, helkkari sentään!