Ihan pakko kirjoittaa...
Taas on nähty sama asia, jälleen kerran, ja tulemme saman näkemään taas muutaman vuoden päästä. Ulkomaalaiselle äijälle löytyy helposti seuraa ja idiootit naiset antavat ilman kumia. Toki todella suuri osa naisista antaa supliikille kotimaisellekin ilman, mutta sehän on "hyväksyttävää,kuuluu kulttuuriin, pakko hyväksyä, tjs". Kohta tautitilanne romahtaa käsiin kun hiv ei kuitenkaan näy testeissä puoleen vuoteen. Partnereita petetään ja kukaan ei välitä mistään ollenkaan. Onneksi hiv ei sentään leviä kuitenkaan niin helposti kuin propaganda sanoo. Itse asiassa jos hivin saisi niin vois vaikka heti hypätä junan alle, koska eihän sen jälkeen olisi mitään väliä. Mutta mitäs ne muut rajoittavat taudit? Kondylooma voisi tehdä elämästä helvettiä.
Mä oon yrittänyt tässä syksyn ja talven aikana aivan kaikkea että löytyisi naisystävä. Tässä darrassa taas istuskelen ja pohdin samaa mitä jo moneen kertaan olen todennut. Rafloista ja treffeiltä ei löydy mitään. Oma vika tietty. Mitäs olen tämmöinen hiljainen kranttu. Aivan sama oonko kännissä tai selvinpäin, hiljainen naisten kanssa olen. Olen sitten tuomittu tämmöiseksi. Parhaat päivät ovat menneet, tuhlasin nekin. En arvostanut edellisiä ystäviä. Nyt kai viina vie miestä.
Onks tässä kirjoittelemisessa järkeä? Muuttuuks anonyyminä kirjoittelu jotain? Ooks mä onnellinen että säilyn taudittomana sen takia kun elän selibaatissa, päiväpäivältä yhä varmemmin. Mitä on elämä? Normaalielämä valuu käsistä joka yön jälkeen kauemmas. Mulla ei tule koskaan olemaan varmaan ketään hyvänä pidettävänä, en osaisi edes nauttia Hänestä. Oon kuitenkin jo niin paskana ja turhautunut, etten tajuisi nauttia ja arvostaa Häntä. Onni kävelee vastaan mutta mä torjun sen kun suojelen itseäni maailamn mahdolliselta paskalta ja en ota riskiä.
Nyt just tuntuu että haluisin vakituisen naisystävän mutta huomenna (tai 10min päästä) tajua että haluankin vaan sitoumuksetonta seksiä. Tämä näkyy muuten päällepäin ja siksi kunnon ihmiset tajuavat pysyä minusta kaukana. En kuitenkaan ole niin hyvännäköinen että minua lähestyttäisi. Edellisestä kerrasta on jo niin kauan etten enää muista millaista se on.
Miksi en mene naimaan jotain huoraa? Siksi koska en sisimmässäni hyväksy naisen alistamista, mitä se kuitenkin on. Uskon parempaan maailmaan, vaikka sitä ei olekaan tulossa. Mä oon luomassa huonompaa maailmaa koko ajan toiminnallani.
Yäk mua
Taas on nähty sama asia, jälleen kerran, ja tulemme saman näkemään taas muutaman vuoden päästä. Ulkomaalaiselle äijälle löytyy helposti seuraa ja idiootit naiset antavat ilman kumia. Toki todella suuri osa naisista antaa supliikille kotimaisellekin ilman, mutta sehän on "hyväksyttävää,kuuluu kulttuuriin, pakko hyväksyä, tjs". Kohta tautitilanne romahtaa käsiin kun hiv ei kuitenkaan näy testeissä puoleen vuoteen. Partnereita petetään ja kukaan ei välitä mistään ollenkaan. Onneksi hiv ei sentään leviä kuitenkaan niin helposti kuin propaganda sanoo. Itse asiassa jos hivin saisi niin vois vaikka heti hypätä junan alle, koska eihän sen jälkeen olisi mitään väliä. Mutta mitäs ne muut rajoittavat taudit? Kondylooma voisi tehdä elämästä helvettiä.
Mä oon yrittänyt tässä syksyn ja talven aikana aivan kaikkea että löytyisi naisystävä. Tässä darrassa taas istuskelen ja pohdin samaa mitä jo moneen kertaan olen todennut. Rafloista ja treffeiltä ei löydy mitään. Oma vika tietty. Mitäs olen tämmöinen hiljainen kranttu. Aivan sama oonko kännissä tai selvinpäin, hiljainen naisten kanssa olen. Olen sitten tuomittu tämmöiseksi. Parhaat päivät ovat menneet, tuhlasin nekin. En arvostanut edellisiä ystäviä. Nyt kai viina vie miestä.
Onks tässä kirjoittelemisessa järkeä? Muuttuuks anonyyminä kirjoittelu jotain? Ooks mä onnellinen että säilyn taudittomana sen takia kun elän selibaatissa, päiväpäivältä yhä varmemmin. Mitä on elämä? Normaalielämä valuu käsistä joka yön jälkeen kauemmas. Mulla ei tule koskaan olemaan varmaan ketään hyvänä pidettävänä, en osaisi edes nauttia Hänestä. Oon kuitenkin jo niin paskana ja turhautunut, etten tajuisi nauttia ja arvostaa Häntä. Onni kävelee vastaan mutta mä torjun sen kun suojelen itseäni maailamn mahdolliselta paskalta ja en ota riskiä.
Nyt just tuntuu että haluisin vakituisen naisystävän mutta huomenna (tai 10min päästä) tajua että haluankin vaan sitoumuksetonta seksiä. Tämä näkyy muuten päällepäin ja siksi kunnon ihmiset tajuavat pysyä minusta kaukana. En kuitenkaan ole niin hyvännäköinen että minua lähestyttäisi. Edellisestä kerrasta on jo niin kauan etten enää muista millaista se on.
Miksi en mene naimaan jotain huoraa? Siksi koska en sisimmässäni hyväksy naisen alistamista, mitä se kuitenkin on. Uskon parempaan maailmaan, vaikka sitä ei olekaan tulossa. Mä oon luomassa huonompaa maailmaa koko ajan toiminnallani.
Yäk mua
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaunista tekstiä.. siinä oli siis paljon ajatusta.
Elämä pelon vallassa rajoittaa paljon. Voinko tehdä näin tai näin, ilman että siitä seuraa taas jotain huonoa, kaduttavaa?
Uskallanko lähteä baarista tuon miehen mukaan , komea mies, mutta otanko sen riskin?
Jos joskus osaisin elää ilman että asiat on harkittu viimeisen päälle, ottaisin vain riskin ja tarttuisin hetkeen, välittämättä mistään muusta ja osaisin ehkä hymyillä. Ilman toista ihmistä, tuttua ihmistä. Pystyisinkö nauramaan ihan vieraan kanssa, ilman syytä, välittämättä siitä, pitääkö tuo vieras minua aivan tyhmänä, hulluna.
Milloin minä uskallan?
Alkoi tuossa pettymyksien putkessa jo homma mennä siihen, että kaikki pitää pohtia ja analysoida juurta jaksaen. Se johtikin siihen, ettei mikään enää ollut hauskaa. Seksikin alkoi käydä työstä, kun mietti vaan että tekeekö oikein, pitääkö tehdä erilailla jne.
Tulin vain siihen tulokseen, että ei käy kohta hymy enää naamalla jos et ala elämään tässä hetkessä. Siinä vaiheessa kun mahdollinen suhde alkais vakavoitua, vois taas hieman miettiä. Liika funtsiminen vie kaiken spontaaniuden ja ilon elämästä. Elämä on helvetin lyhyt, ei kannata kuluttaa sitä murehtimiseen.