Mieheni kertoi tänään, 6,5 yhteisen vuoden ja puolen vuoden ikäisen pojan jälkeen, ettei ole minua aikoihin rakastanut.
Avioero siis tulee kaikkine talojen myymisineen ja tapaamisoikeuksineen.
Nyt jaksan tässä kirjoittaa poika sylissäni ruhoittavien voimalla, mutta kuinka tästä eteenpäin? Olen ihan rikki.
Avioero siis tulee kaikkine talojen myymisineen ja tapaamisoikeuksineen.
Nyt jaksan tässä kirjoittaa poika sylissäni ruhoittavien voimalla, mutta kuinka tästä eteenpäin? Olen ihan rikki.
Vastaukset 18
Vanhimmat
... sanoiko hän että hän tahtoo avioeron?
Kyse voi olla muustakin pahasta olosta, joka voi tulla ulos lauseena: "en ole sinua aikoihin rakastanut"
onhan se valtavan on rumasti sanottu "sammakoksikin"... ja kyllä, valitettavasti se voi olla totta ... mutta älä nyt vielä ositusta ala rustaamaan.
Rauhoitut, soitat ystävälle ... et lue tämän palstan juttuja liikaa ... ja keskustele aamulla miehesi kanssa.
Rauhoitu hyvä ihminen! Kaikenlaista tulee sanottua ja tehtyä, kun toiseen väsähtää oikein kunnolla. Luulen, että teidän perheessänne vauvavaihe valvomisineen on ottanut koville, niin kuin useimmille käy. Varsinkin jos miehet ei saa riittävästi seksiä, niin silloin heidän suustaan tulee vaikka törkeyksiä. Oletko varma, ettet myöskään itse ylireagoinut tai tulkinnut miestäsi väärin. Viekääpä poika yhdeksi yöksi hoitoon ja varatkaa aikaa toisillenne.
Vastaisin nimimerkille Elämäni hajoaa tai jotain sinne päin että niin minunkin. Olen nelikymppinen naisihminen ja mieheni on nyt löytänyt laihdutuskuurin myötä uuden nuoruutensa ja juoksee baareissa minkä ehtii. Päätin olla se joka tätä paattia ohjaa ja tulostin avioerohakemuksen netistä. Maanantaina vien sen oikeuteen.
Kirjoitin tuntojani jo kerran mutta kai ne katosivat jonnekin taivaan tuuliin. Itse olen nelikymppinen naisihminen jolla on kaksi lasta. Olemme olleet naimisissa 20 vuotta. Nyt miehelläni on joku ihme kriisi ja hän juoksee kaikki viikonloput baareissa. Tulostin netistä avioerohakemuksen ja vien sen maanantaina käräjäoikeuteen. Arvatkaa sapettaako; minulla on vaativa työ ja pienet lapset. En selviä tästä ilman lääkärireissua...
Rauhoittavia syön minäkin, tosin nyt otin olutta. Sori, tuli lähetettyä sulle monta viestiä kun olet kohtalotoveri. Muista ajatelle aina ensin itseäsi, sitten lasta ja jos joku järkevä on vielä jäljellä niin sitten häntä. Lapsista saa voimaa ja muista myös ne kontaktit joita lapsen kautta saat. Kyllä elämä järjestyy, usko pois. Ukot se heikoilla ovat.
jätä heti rauhoittavat kuvioista, ne eivät loppupeleissä sinua auta - jos on surua niin suree, eivät pillerit suruja tai murheita poista, sinun on jaksettava hoitaa lapsesi, rauhoittavien aineiden vaikutuksessa et ole kovin skarppi.
jätä pillerit ja itke, huuda, tee mitä tahansa mutta älä ota rauhoittavia, ne ovat vihoviimeinen ja tosi paha keino.
eivät ne tuo miestästi takaisin, ei avioliittoa ne vain turruttavat sinua etkä pitkän päälle jaksa hoitaa lastasi jos käytät rauhoittavia.
Rauhoittavissa ei ole mitään vikaa, kun niitä käyttää tilapäisesti. Kun elämäntilanne paranee niiden käyttöä tulisi vähentää pikkuhiljaa ja lopettaa kokonaan. Pitkään jatkunut ahdistus ja avioero päälle vaatii joskus todella paljon voimia.
vaatii voimia kyllä vain, mutta edelleen:
pillerit eivät auta ketään eikä mitään -
turruttavat vain.
voi olla niin paha, että lääkitys on välttämätön.
Ei kai tuo vielä tarkoita, että eroatte.Yleensä lapsen syntymän jälkeen parisuhde kärsii, jos sen vaalimiseen ei panosteta.
Teillä on nähdäkseni vielä mahdollisuus välttää avioero, jos molemmilla on aito halu kehittää suhdetta.
Jos näin ei ole, niin avioero on varmaan papempi
ratkaisu kuin elää epätyydyttävässä "pakkoavioliitossa".
Jos päädytte avioeroon, niin sinulle kaikkein tärkein on siitä selviytymiseksi on sosiaalinen verkosto.Asiat pitää käsitellä jonkun ihmisen kanssa. Tämän jälkeen voi uutta elämää alkaa rakentamaan.Mulla itsellä meni vajaat kaksi vuotta
asioiden käsittelyyn. Tällä hetkellä keskustelen
ex-vaimon kanssa vain yhteisistä asoista eli lapsista.Ex yrittää puhua vielä menneistä, mutta en ota kantaa.
Koeta jaksaa on helppo sanoa,tiedän sen itse,mutten voi mitään muutakaan tehdä
Varmasti on järkyttävää pienen lapsen äitinä kuulla tuollaista. Miehesi on väsynyt ja tuntee jääneensä toiseksi lapsellenne. Seksikin on vähentynyt ja se vähäkin on vähän vaikeaa väsymyksen ja vauvan ääntelyn keskellä.
Miehenä sanoisin, että älä anna periksi. Kerro rauhallisesti ja lujasti miehellesi, että nyt ei ole oikea aika erota. Jos hän on kunnon mies, hän ymmärtää asian kyllä.
Käykää pariterapiassa. Siitä on oikeasti apua.
Mieheni hakee apua Allianssista juomiseensa. Viinanhuurut kuulema saa puhumaan, mitä sattuu. Varsinkin silloin kun yritän estää häntä juomasta. Mieheni on siis alkoholisti, vaikkei ole vielä 30 vuottakaan.
Sovittiin eilen jo kaikki omaisuuden jaot ja asumisasiat, mutta iltaa kohden mieheni alkoi olla taas oma itsensä ja itkien pyysi anteeksi sanojaan ja tekojaan. En tiedä, ymmärtääköhän kuinka rikki menin...
Minä kuitenkin päätin antaa viimeisen mahdollisuuden sillä ehdolla, että mies hakee apua juomiseensa. Jos ei onnistu niin minä ja poika lähdetään. Minä laitan poikani itseni edelle, sillä hän on minulle kaikkein tärkein. Poika tarvitsee isäänsä, mutta hänelle on parempi elää ilmän isää saman katon alla kuin isän kanssa, joka juo, rähjää ja pahoittaa äidin mielen. Toivottavasti mieheni osaa pelata korttinsa oikein tässä tilanteessa.
Noista Temesta-lääkkeistä. Ilman niitä en olisi selvinnyt mahdollisesta erosta, sillä olen todella herkkä ja maailmani olisi järkkynyt perustuksiaan myöten. Yhden pillerin otin eilen ja minulla oli paljon parempi olo koko loppu päivän, sain ajateltua asioita ilman liian suuria tunteita. Olisin pystynyt hoitamaan käytännön järjestelyt tarvittaessa jne. Nyt en lääkkeitä tarvitse kun tilanne rauhoittui, mutta säilytän ne sen varalta, ettei mieheni kykenekään raittiuteen.
Kiitos kaikille mielipiteistänne ja ohjeistanne, niistä voi olla apuakin
Ai niin ja niille,jotka puhuivat väsymyksestä ja seksittömyydestä: unen tai seksin puute ei meillä vaivaa ;) Vauva on helppohoitoinen ja ihana luonteinen :)
Hyvää jatkoa kaikille. Toivottavasti minu ei tarvitse palata tälle palstalle, sillä rakastan miestäni (jonka olen valmis jättämään lapseni takia tarvittaessa, vaikka kuinka sattuisikin).
Alkoholismi on sairaus joka vaikuttaa koko perheeseen... asia jonka varmasti olet joutunut kokemaan. Apua ja terapiaa olisi ehkä syytä hakea yhdessä.
Valitettavasti alkolipiippuvuus sen luokan vaiva, että tahto parantumiseen on aidosti lähdettävä itsestä -- uhkailu, pakottaminen tai painostuskaan eivät tuota tulosta.
En tarkoita, että niin olisit tehnytkään ... motivointi ja tuon oman tahdon vahvistaminen ovat eri asioita. Joskus "ravistus" auttaa avaamaan silmiä, ja ymmärrystä siitä mitä alkoholisminsa hoitamatta jättäminen ja siihen puuttumattomuus tulevat aiheuttamaan.
Mutta, valitettavasti hän valitsee alkoholin kaikesta huolimatta --- ellei se oma tahto muutokseen ole riittävä ja aito.
Ei sinun tai lapsenne tietenkään kaikkea tarvitse sietää ... eikä lapsen vuoksi pidäkään. Silti, jos/kun miehesi todella tahtoo muutosta ja tekee sen eteen työtä (ei ole helppoa) ... hän tarvitsee tukeasi, ja KUN repsahtaa (hyvästä yrittämisestä huolimatta niin tod.näk. käy, ei tarvitse olla vakavaa silti), ja siitä jatkaa edelleen toipumista ... niin älä "kivitä" vaikka mieli tekisikin. Niin, ja yksi repsahdus ei ole sitä, että parin kk raittiuden jälkeen mopo karkaa taas käsistä ja kahta kauheammin. Luulen, että tiedät mitä tarkoitan.
Toivon kaikkea hyvää teille -- helppoa ei tule olemaan.
miehelleni ääneen. Uskon hänen tietävän, että puhut asiaa. Onko sinulla muuten omaa kokemusta tästä aiheesta kun vastasit noin "asiantuntevasti"?
Sen tiedän, että miehen täytyy TODELLA haluta parantua, eihän kukaan voi muuten häntä auttaakaa. Toivon hänen nyt tietävän ja uskovan, mitä on edessä jos tilanne jatkuu samanlaisena.
Kiitos kommenteistasi, jatkossakin olisi mukavaa kuulla sinusta, varsinkin jos puhut kokemuksesta.
Kokemukseni ovat lähinnä vastavanlaisia tilanteita valitettavan läheltä seuranneen ja riskiryhmään kuuluvan havaintoja :-)
Jaksamista ja yrittämistä teille.
Kerronpa oman tarinani, kun kuulosti niin tutulle, valitettavasti.
Aviomieheni läträsi viinan kanssa ja humalassa oli eri ihminen, ilkeä ja riidanhaluinen.
Elämä oli aivan kamalaa silloin ja kun oli "selvät päivät" menossa, oli iso työ korjata niitä tuhoja, joita sanat ja teot olivat minussa tehneet. Juuri kun luuli, että elämä normalisoituu niin uusi ryyppyputki lähti käyntiin. Sen lisäksi selvinpäin ollessaan valehteli minulle ja lopulta en enää tiennyt mihin häneen juttuunsa pystyy uskomaan.
Lupasi ja opin, ettei niitä pidetä. Lopulta mittani täyttyi. Sain pyristeltyä itseni irti suhteesta, joka söi valtavasti voimavarojani. Nyt on avioeropaperit vetämässä ja pikku hiljaa se tuska alkaa helpottamaan. Kaipaan edelleen sitä miestä, joka oli selvinpäin (paitsi sitä valehtelua), mutta tunnustan itselleni, että voin paremmin ilman häntä. Tietyin väliajoin tulee edelleen soittoja, sisältönä, et ottaisin hänet takaisin. Välillä olen todella joutunut taistelemaan itseni kanssa, etten sitä virhettä tee.
Voimia sulle aloittaja :) Minun neuvoni on, että älä anna liikaa uusia mahdollisuuksia. Itse tein sen virheen. Toinen alkaa uskomaan, et ei se mihinkään lähde, vaikka on niin sanonut ja elämä on nopeasti samanlaista kuin aikaisemmin. Pärjäät varmasti kahdestaan lapsesi kanssa. Ero satuttaa, mutta oma ja lapsen hyvinvointi on tärkeämpää :)
Minunkin mieheni valehtelee selvin päin silloin kun suunnittelee ryyppyreissua. Hänelle ei kuitenkaan koskaan jää putki päälle vaan hän juo vuorokauden aikana niin paljon kuin suinkin pystyy ja käyttäytyy erittäin inhottavasti (ja aiemmin myös väkivaltaisesti) viinahumalassa. Tätä samaa ongelmaa ei ole, jos hän ei ole juonut kirkkaita vaan vaikka pelkästään olutta.
Sen tiedän itsekin, että olen tässä 6,5 vuoden aikana antanut liian monta mahdollisuutta ja mies on huomannut pystyvänsä hyppyyttämään minua... Mutta eilinen oli jotain uutta, olin itsekin tosissani! Sillä miksi jäisin suhteeseen, jos hän ei minua rakastaisi? Miksi ihmeessä silloin auttaisin häntä hänen ongelmassaan kun se kuitenkin vaatii minultakin niin paljon? Paljon kysymyksiä.
No, me yritetään tämän viimeisen kerran vielä. Tällä kertaa käyttäen kaikkia keinoja, poikamme takia.
Kiitos sinulle kertomuksestasi, ero on sattunut varmasti paljon. Sattuu se minuunkin, jos siihen tilanteeseen joudumme, mutta samalla pääsen suuresta taakasta, jonka mieheni alkoholismi saa aikaan.
Olet arvokas !
Jeesus rakastaa sinua ja Hän ei koskaan hylkää
sinua ! Ole rohkea , älä jää yksin murheinesi..
Suosittelen, että tutustut ja jätät
rukouspyynnön...
http://www.netmission.fi/
http://www.uskoontulo.net/
www.radiodei.fi