Heissan vaan nain yösydännä :-)
Semmosta tuossa mietiskelin, että miksi jotkut naiset saadessaan vauvan, tekevät elämästä jonkun ihme härdellin, missä kaikki pyörii vain sen vauvelin ympärillä? "Kun meidän kastamaton Elmeri sitä tätä ja tuota.... Kun se kakkas eilen illlalla ilmoittamatta jne." Olen kuullut monelta lapsettomalta naiselta, miten hekään eivät oikein voi ymmärtää moista. Syntyy tunne että lapsen saanti onkin enemmän sellaista ällöä, millä kerskaillaan toisille naisille ja KAIKKI mahdollinen on siirtynyt vauvan elämän äärelle. Jotain herkkyyttä minäkin tästä kykenen löytämään mutta kysymykseni kuuluukin, katoaako kaikki muu sen vauvan myötä?
Naiset, miten ihmissuhteidenne käy? Miehet, tuletteko pehmoisiksi vain siksi, että kotona on se kääryle nimeltä vauva?
Äitiys, isyys, perhe ja se lämmin tunnelma ovat hienoja asioita, joiden nimeen itsekin luen itseni mutta eikö jonkun realismin säilyttäminen olisi paikallaan? Lapsen kasvatus on kuitenkin niin monivuotinen projekti, että kyllä siinä pahimmat särmät hioutuu.
Ystävälliseen sävyyn udellen, tekeekö vauva elämästänne jotenkin erilaisen mentaalitasolla, onko vauvasta puhuminen jatkuvasti porukassa, jossa sellaista ei ole muilla, järkevää? Kontrolloitteko vauvainnostustanne mitenkään?
Vauvamiettein, singlenä puolinopeudella pyörivä, Jyystäjä :-)
Semmosta tuossa mietiskelin, että miksi jotkut naiset saadessaan vauvan, tekevät elämästä jonkun ihme härdellin, missä kaikki pyörii vain sen vauvelin ympärillä? "Kun meidän kastamaton Elmeri sitä tätä ja tuota.... Kun se kakkas eilen illlalla ilmoittamatta jne." Olen kuullut monelta lapsettomalta naiselta, miten hekään eivät oikein voi ymmärtää moista. Syntyy tunne että lapsen saanti onkin enemmän sellaista ällöä, millä kerskaillaan toisille naisille ja KAIKKI mahdollinen on siirtynyt vauvan elämän äärelle. Jotain herkkyyttä minäkin tästä kykenen löytämään mutta kysymykseni kuuluukin, katoaako kaikki muu sen vauvan myötä?
Naiset, miten ihmissuhteidenne käy? Miehet, tuletteko pehmoisiksi vain siksi, että kotona on se kääryle nimeltä vauva?
Äitiys, isyys, perhe ja se lämmin tunnelma ovat hienoja asioita, joiden nimeen itsekin luen itseni mutta eikö jonkun realismin säilyttäminen olisi paikallaan? Lapsen kasvatus on kuitenkin niin monivuotinen projekti, että kyllä siinä pahimmat särmät hioutuu.
Ystävälliseen sävyyn udellen, tekeekö vauva elämästänne jotenkin erilaisen mentaalitasolla, onko vauvasta puhuminen jatkuvasti porukassa, jossa sellaista ei ole muilla, järkevää? Kontrolloitteko vauvainnostustanne mitenkään?
Vauvamiettein, singlenä puolinopeudella pyörivä, Jyystäjä :-)
Vastaukset 33
Vanhimmat
Hyvä Jyystäjä. Sinä päivänä, kun sinusta tulee isukki, saatat vaimosi kanssa käyttäytyä juuri noin. Luonnolla on tapana huolehtia, että jälkeläinen saa parhaan mahdollisen hoidon. Nauti vielä viimeisistä selväjärkisyyden ajoista. Seuraavan kerran saat nauttia niistä, kun lapsesi ovat murrosikäisiä ja mietit, miksi lapsia yleensä tuli hankittua.
Singlen on niin helppo pyöriä oman napansa ympärillä ja paheksua muita (lapsiaan rakastavia). Täytyy toivoa ettei narsismi periydy alenevassa polvessa.
perheellinen OMAA perhettänsä pidemmälle? Voi olla helposti ehdoton, esim. arvostella erilaisessa elämäntilanteessa olevia narsisteiksi, kun itsellä on aina kotona joku odottamassa.
Oletko koskaan kuullut vanhaa, paikkansapitävää sanontaa "Pientä on se äidinrakkaus, joka kohdistuu vain omaan lapseen"?
Olet elävä esimerkki narsistisesti ajattelevasta ihmisestä; muut edustavat jotakin pahaa, uhkaavaa; itsesi miellät hyväksi, oikein ajattelevaksi.
(et edes ymmärrä mitä narsismilla tarkoitetaan)
Lapsia hankitaan itsekkäistä syistä omien geenien jatkamiseksi. Todellista rohkeutta vaatii, että ei mene massan mukana ja ajattelee, onko itsellä varmasti riittävästi annettavaa lapselle.
Narsistit syntyvät juuri niin, että vanhemmat paapovat lapsiaan ja korostavat joka välissä kuinka täydellisiä lapset ovat, vaikka tekisivätkin pahaa tai ihan mitätöntä. Lapsen kasvatuksessa realismi on paikallaan.
Vastasin lapsettomana yksilönä. Ja uskoisin, että lapsen saatuani hormoonit pitäisivät huolen siitä, että antaisin parhaan mahdollisen hoidon lapselleni. Ja lapsesta huolehtiminen ei ole paapomista. Siihen kuuluu myös rajojen laittaminen. Enemmän ongelmia syntyy niiden lapsukaisten kohdalla, joista jostain syystä ei ole huolehdittu tarpeeksi.
pitää huolehtia. Kyllähän aika intensiivisesti pitää olla sen vauvansa kanssa. Ensimmäiset päivät ja viikot oli kuin jotain unta vaan...niin oltiin vielä yhtä ja samaa vauvan kanssa.
Irrottautumisen hetket aina semmoisia, että kuitenkin oli tunne siitä, että vauva tarvii. Pikkuhiljaa sitä osasi tehdä muuta samalla ja loppujen lopuksi osasi tehä kahdella kädellä kaikkee mitä PITI saada tehtyä...vauva sitten messissä, vaikka pöksyistä hampaissa roikkuen ;)
Kyllähän, jos pitää paljon töitä tehä ja huolehtia muustakin, niin rankkaa voi tulla. Vauva on kuiteski se, joka ensisijaisesti kuuluu saada kaiken tarvitsemansa huomion.
Hoidossa helpottaa kaikkia se, että nää elämänvaiheet, vaativatkin, on kovin lyhytaikaisia. Ei mene kauaa, kun nämä vauvat jo taapertaa ja sitten ollaan kohta koululaisia eikä aikaakaan, kun nuoria aikuisia...
Itelläni lastenhoidossa sanonta: *Minkä annat, saat satakertaisesti takaisin.*
On hyvä kiittää, pitää hauskaa, huolehtia, pitää lähellä, hyväillä, jutella...kaikkea mahdollista positiivista. Ymmärrättehän...
ole itsessään mitään substanssia (muuta kuin munasoluja) ja joilla ei ole mitään muuta annettavaa maailmalle ovat juuri noita kuvailemiasi ällöäitejä. Minkäs teet: no, onpahan heilläkin sitten elämässään jotakin sisältöä ja merkitystä.
t. Nainen
Eikö sua ole rakastettu ja hoidettu vauvana?
Vauva tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa. Luonto on hoitanut asian hormonien ja vaistojen avulla. Toimii samoilla periaatteilla myös miehillä.
ainakin käyttäydyin juuri tuolleen..nyt jo asiat asettuneet realistiselle tasolle jos sellaista onkaan..ei sille tunteelle ole sanoja tai yksinkertasta selitystä miten hurahtaa..avuttomasta kääröstä on tullut neljässä vuuessa varsin vänkä pakkaus(äinä olen täysin puolueellinen:->)suuri rakkaus ja huolehtimisvietti ei ole hävinnyt vaan muuttanut muotoaan.oma muksu-maailman tärkein asia,ällökamaa??no höh...
Upeaa kuulla, että hoiva on muuttanut muotoaan :) Niin, lähinnä sitä tarkoitin kirjoituksellani, että osa naisista - saadessaan vauvelin - muuttuvat muiden silmissä. Osa pitää sitä rasittavana, että elämän ainoan sisällön muodostaa nyt se vauva. Ei osata enää jutella muusta, eli niistä asioista, mistä ennen juteltiin. Itseäni tämä ei olekaan mitenkän haitannut, koska omassa tuttavapiirissäni ei ole kovin montaa vauvansaanutta ja nekin jotka ovat saaneet, ovat ainakin yrittäneet pitää jotain hoivarealismia yllä :-)
Suurempana ongelmana tämä näyttääkin ilmenevän naisten keskuudessa. Ne naiset, joita ei ole vielä suotu vauvalla, kokevat sen jatkuvan lässyttämisen siitä pikkutoukasta ylettömän rasittavana ja joskus jopa inhottavana. Tämä on kai sitä naisten ällökamaa jos noin groteski ilmaus nyt sallitaan :-)
Jyystäjältä kaikki isot onnentoivotukset ja halaukset vauvaihmisille :)
lappsi tarvitsee muutaman kuukauden niin ympärivuorokautista hoitoa, ettei muuta elämää sen lisäksi jää.
Mistä sitten enää keskustelet, kun et näe muuta kuin sen vauvan. Elämän kohokohtia ovat kuuden tunnin yhtenäiset yöunet, jotka ovat kuin lahja taivaasta.
Kun vauva syntyy, yhtäkkiä se täyttääkin koko tilan elämästä. Vauvan ensi viikkoina, ehkä jopa kuukausina, elämä pyörii hyvin intensiivisesti vauvan ympärillä. Ihan käytännön syistä, pienen vauvan avuttomuudesta ja tarpeista johtuen. Ja äitinä sitä on jotenkin ohjelmoitunut vastaamaan niihin vauvan tarpeisiin. Vauvan elämän alkutaipaleella äiti on olemassa lähinnä vauvan tarpeiden tyydytystä varten.
Näistä syistä johtuen on pienen vauvan äitinä joskus vaikea nähdä, että elämässä on jotain muutakin. Ja väkisinkin se heijastuu myös ympäristöön, eli kun se pieni käärö täyttää äidin koko todellisuuden, ja on elämän lähes ainoa sisältö siinä vaiheessa, niin ilman muuta se vaikuttaa myös esim. keskusteluissa. Jos pienen vauvan äidiltä kysyy, että mitä kuuluu, niin se on väistämätön tosiasia, että ne kuulumiset jollakin tavalla liittyvät sen pienen käärön hoivaamiseen, äitiyteen.
Äitiyden kokeneena (tarkoitan siis siirtymistä lapsettomasta elämästä äitiyteen) olen sitä mieltä, että vauvan syntymisen vaikutusta elämään ei voi mitenkään ymmärtää, ennen kuin sen on itse kokenut. Sen verran mullistava muutos se on. Eli minä ainakin hyvin ymmärrän lapsettomien ihmettelyä tämän keskustelun aiheena olevasta asiasta. Mutta sallittakoon myös tuoreille äideille heidän hössötyksensä heidän elämäänsä mullistaneesta asiasta.
Saman asian olen valitettavasti huomannut. Huolenpito ja tämä "itsensämainostaminen" ovat kaksi eri asiaa. Ällöäitiys johtuu siitä, että jotkut naiset pyrkivät tällä käytöksellä korostamaan naisellisuuttaan. Samat naiset sanovat usein lapsettomille sisarilleen esim. tyyliin "nainen on nainen vasta lapsen saatuaan" "seksi paranee lapsen myötä" "lapsettomat ovat helposti itsekkäitä"
Tämä naistyyppi on kuitenkin helppo tunnistaa jo lyhyen tuttavuuden perusteella. Sanat imetys, synnäri, kättäri, tissi ja kakkapyykki ovat ahkerassa käytössä.
Hienoa. Olet ensimmäinen joka hoksasi, mitä ajan takaa. Eli niinkuin sanoin, minulla ei ole äitiyttä, vauvoja ja mammoja vastaan mitään, pikemminkin kadehdin heidän luonteenlujuuttaan mutta kuten itsekin tuossa totesit, sellainen "ällöäitiys" on aika rasittava piirre ja varsinkin niiden kannalta, jotka lähipiirissä joutuvat seuraamaan sitä kokoajan. Aihe on kuitenkin sellainen, että siitä on paha mennä sanomaan, loukkaamatta ketään ja samaan aikaan kuitenkin haluaisi säilyttää upean ystävyyden. Onneksi tuokin ilmiö on katoavainen mutta välivaiheena melko ikävä.
Realismia äitiyteen toivottelee Jyystäjä :-)
Äitiydestä mitään
Ethän ole a) äiti B) edes nainen c) edes isä eli se toinen vanhempi. Lapsettoman sinkun asiantuntemuksella? Huoh...
"Lapsettoman sinkun asiantuntemuksella?"
Lapsettomillakin on elämä ja elämänkokemusta. Alapa arvostelemaan samaan tapaan vanhempaa, joka alituiseen puhuu omasta jälkikasvustaa --> olet hirviö/hirvittävän lapsellinen/vielä niin itsekäs
Niin, ja sanottakoon, että pidän paljon lapsista ja suurimmasta osasta isistä & äipistä.
Huomaavainen pitää olla kahteen suuntaan. Vanhempien pitää älytä etteivät omat lapset ole maailman keskipiste muille ja olla höpöttämättä heistä koko ajan. Näitä toivottomia höpöttäjiä en tosin tunne, missä lienevät? Toisaalta on niin, että on kohtuutonta moittia aloittajan tapaan vanhempia ällöäitiydestä, jos ovat onnellisia lapsistaan ja antavat sen näkyäkin. Varsinkin kun arvostelijalla ei ole kokemusta vanhemmuudesta.
Aika itsekästä minusta kieltää muiltakin se, mikä ei itseä kosketa.
Tuleehan vauvasta uusi, rakas perheenjäsen joka tarvitsee koko ajan hoitoa, huolenpitoa, rakkautta.. Koko elämä pyörii alussa vaavin ympärillä pakostakin ja päivän täyttää lapsen tarpeet. Mistä muusta sitä kiinnostaisikaan puhua?
Itse olen huomannut kissanpennun kohdalla saman jutun, kaikki jutut pyörii kissavaavin touhujen ympärillä..
Samoin kaveri joka löysi ihanan uuden poikaystävän, puhuu hänestä taukoamatta..
Uuden ihanan vakkarityöpaikan saanut vanha työkaveri puhuu työstään koko kahvihetken jne..
Puhumme siitä mikä on elämässämme tärkeintä, eikö totta? =)
Puhumme siitä mikä on elämässämme tärkeintä, eikö totta? =)
ap:n tapainen miestyyppi taitaa pitää vain itseään ton kriteerin täyttävänä ;(
sinällään osaa sanoa lapsettomana ihmisenä että pehmittääkö tuo "kääryle" naisen tai miehen.. mutta mutta kumminkin jo 6 kohta 7 lapsen tätinä voin sanoa että se on ihan ihmisestä kiinni:D
vaikka täytynee myöntää sillon kun omistin koiran annoin kaikkeni sille joten en yhtään ihmettele vaikka nainen tai mies pehmiäisi lapsen saatuaan.
otappas näet jyystäjä huomioon että nainenhan kantaa tuota "kääröä" 9kk ja viellä miekkosensa kanssa tämän kasvattaa;D
mutta myöskin itsekkin asustelen miehen kanssa jolla edellisistä liitoista lapsia.. ja aina ei miehen aivotukset lasten suhteen mahdu päähän. mutta entä sitten:D omiin lapsiin suhtautuu pehmeemmin kun vieraan:D joten kaitpa toi pehmittää niin naisen kun miehen. ja kenties luonto sen on niin järjestänytkin:)
Ne hössöttävät, maailma pyörii vauvan ympärillä -äitejä ovat yleensä niitä samoja, joille maailmassa ja elämässä on kaksi tarkoitusta: olla vaimo ja äiti.
Sitten on niitä, jotka säilyttävät oman elämänsä ja suhtautuvat lapsiin realistisemmin, tasavertaisina yksilöinä.
Enkä tässä nyt sano, että jälkimmäinen olisi millään muotoa parempi! Minua ei häiritse minkäälaiset äidit, sillä itse kuitenkin omat ystäväni valitsen.
Itse olen kasvanut perheessä, jossa äidin ohjenuorana oli Gibranin "Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.." -runo. Saimme kasvaa itsenäisesti ja todella vapaasti, valintojamme ei koskaan kritisoitu, mutta meitä ei pidetty minään ihmeinä vaan ihmisinä. Ja varmasti tällä on vaikutusta omaan suhtautumiseeni, ts. en oikein pysty täysin ymmärtämään sitä, että vauvat ovat koko elämä. Mutta hyväksyn sen silti.
Jos asia sinua häiritsee, niin onhan sinullakin mahdollisuus valita kumppaniksesi ihminen, jonka suhtautuminen asioihin on linjassa omasi kanssa.
pehmoiksi jotkut rupeavat varmaan ennemmin sen takia, kun naisista on tullut vähemmän äidillisiä ja vähemmän uhrautuvia. Miehet vetävät jo sukkahousuja jalkaan tämän päivän miesmuodista puhuttaessa ja huomenna ilmeisesti jo mekon päälle.
on jo miehillä korvissa....hhehheheh.
kyllä niille mekkokin sopii.
Vauvavauvavauvavauvavauvavauvaaaaaaa.... xD
Olen mietiskellyt sitä itsekin ja etenkin se naisten hyökkäävä asenne toisia äitejä kohtaan, huh hui mistä se tulee, onneksi mun hormonit ei ainakaan ole vielä tehneet minusta sellaista noita-akkaa xD
Niin ihana kuin vauva onkin ja niin ihanaa kuin sen kanssa onkin, niin en kyllä jaksais jatkuvasti sen kakkavaipoista puhua. Tosin harvemmin taitaa tulla puheeks muutenkaan. No yhdelle tutulle pariskunnalle sanoin, kun kävivät katsomassa vauvaa ja tämä tuleva isä naureskeli että tämän tuoreen isän kanssa pelkäsivät kakkavaippoja, niin lohduttelin että ei ne edes haise ;D
Surullista siinä on myös se, että jotkut kaveruus/ystävyyssuhteet kärsivät kun äiti napsahtaa äitivauva-puheenaiheisiin 24h/vrk.. eikä enää puhu mistään muusta, mistään mistä puhui ennen vauvaa/raskautta.
Monet naiset myös puhuvat siitä, ettei vauvan myötä pääse minnekään ja heti perään sanovat, etteivät HALUA lähteä mihinkään. Ei sillon pitäs puhua siitä ettei pääse, jos on itse itselleen sellaisen en-pääse jutun rakentanut. Monet naiset myös näemmä omivat vauvan ihan itselleen, sillä tuskin nämä kaikki ihmiset ovat yksinhuoltajia vaan suurimmalla osalla lienee se mies, lapsen isä elämässä ja jos isä ei vauvanhoitoon osallistu tai nainen ei anna isän hoitaa lasta (näinkin jotkut kuulemma tekevät) niin turha sillon väittää kaikille muille että vauvan myötä ei pääse minnekään..
Ja niin paljon kuin vauvaani rakastankin ja sen vieressä loikoilen, halin, hellin, suukotan ja juttelen ja vaan tuijotan sitä kun se on niiiiin ihana, niin en mä koe että mun pitäisi KOKO ajan puhua vauvasta muille :)
Minun mielestä sitä voi itse hyvin, hyvin pitkälti vaikuttaa että millaista se elämä on vauvan tulemisen jälkeen. Minä koen, että elämäni on edelleenkin sellaista ja tulee olemaan, kuin ennen raskautta ja vauvaa, mutta nykyään se elämä vaan kulkee yhden uuden perheenjäsenen tykö eteenpäin. Mutta samalla tavalla ne muut asiat pyörii kuin ennenkin. Ja taas tähän joku halunnee sanoa, että odotahan vaan kun vauva on sen ja sen ikäinen.. mutta niitä "odotahan" kommentteja kuulin niin koko raskausajan kuin ennen synnytystäkin ja totesin näitten "odotahan" ihmisten pettymykseksi sen, että itse olen paremmin asiani tiennyt tähänkin asti ja varmasti myös jatkossa.
näitä "odotahan"-ihmisiä :) Kai siinä on vain kysymys siitä että jotkut ihmiset (tai aika monet) nauttii siitä kun pääsee sanomaan mitäs minä sanoin, ja siksi pitää sanoa "odotahan". Kun sen sanoo oikein moneen kohtaan, niin maksimoi mahdollisuutensa olla joskus jälkiviisas :) Olisi myös kauheata jos joku pääsisi vaikka lastensa kanssa helpommalla kuin itse on päässyt ja siksi pitää vähän manata.
Yleensä ns. rasittavat äidit ovat olleet jollain rasittavia ihmisiä jo ennen äitiyttään. Äitiys ei pilaa eikä pelasta naista ;)
Terveisiä Vauva-Jihuuulle!
fiksu, aikuinen ja äidillinen/naisellinen nainen!
Jos noudattaisin samaa logiikkaa kuin nämä henkilöt, jotka pelottelivat synnytyksellä ja puhuivat että sitä kipua ei voi kuvitella ennen kuin kokee, niin nythän mun pitäisi sitten julistaa kaikille omaa synnytyskokemustani yhtenä ja ainoana totuutena. Että synnytys ei varmasti kellään satu niin paljon että tarttis epiduraaleja, ihan turhia moiset kivunlievitykset xD Hönkäilin siis ilokaasua loppupuolella, ei siinä kauaa aikaa ollutkaan kun oltiin siellä salissa 3,5h ja vauva jo tuli :D
Mutta en aio ikinä muuttua sellaiseksi ihmiseksi, joka omien kokemustensa perusteella sanoo että näin sinullakin tulee menemään.. eiei. Kokemuksista on tosi kiva puhua, mutta se on ikävää, että monet eivät tosiaan muista sitä, että ihmiset kokevat asiat eri tavalla.
Vauva-Jihuu kiittää terveisistä, sillä on taas pitkät tirsat meneillään :D
...kommentoin.
Omasta mielestäni on ihan tavallista, että uudet äipät ja isukit puhuu lapsesta paljon. Muutama ystävä on lapsen saanut ja ymmärrän, että elämänmuutos on suuri. Kyllä sitä mielestäni saa hehkuttaa, ja onhan pienet vauvat söpöjä ja ihania, vaikkeivät omia olisikaan. Ja jos vauva olisi oma, niin tunne on varmasti todella pakahduttava. =) Yritän ajatella asiaa niin, että ystävillä on tällä hetkellä vain mielenhäiriö ja kyllä ne vielä siitä joskus toipuu ja palaa sieltä maanpinnalle. ;)
Sen sijaan en kestä sitä, että aletaan tyrkyttämään omaa elämää myös muille. Itselläni ei ole vielä mitään halua hankkia lapsia, joten on todella ärsyttävää, jos joku tulee sanomaan, että lapset on ehdottomasti parasta, mitä ihminen voi elämässään saavuttaa. Tosin tätä tuntuu olevan lähinnä liikkeellä internetin keskustelupalstoilla, jossa vauvalliset ja vauvattomat tappalee verissäpäin keskenään.
ihmetellyt asiaa. Kun ajattelee sitä, miten paljon vauvoja maailmassa on ja joka sekunti heitä syntyy lisää plus se, ettei lapsen alullepano nyt mitään ihmeellisiä taipumuksia ja lahjoja ihmiseltä vaadi, niin mikä siinä lapsen saannissa ikään kuin nousee joillakin naisilla nuppiin?
Ehkä heillä viimein sitten on jokin tarkoitus elämällään, kun saavat mielinmäärin paapoa ja rypeä vauvamaailmassaan.
Itse en niinkään ihmettele tällaista kuvaamaasi 'ällöäitiyttä', vaan enemmänkin tiettyä naisten kykyä käyttää äitiyttään 'aseena' lapsetonta vastaan. Olen itse joutunut kokemaan tämän.
Kaksi ystävääni alkoivat viihtyä hyvin yhdessä lapset saatuaan, vaikka eivät olleet keskenään ystäviä ennen tätä. Eipä mennyt kauaakaan, kun sain selville, että heidän tapaamisensa eivät suinkaan rajoittuneet pelkkään lapsenhoitoon, vaan näissä 'kokouksissa' he haukkuivat minua minkä kerkisivät. Toinen vielä 'lipsautti' minulle (ikään kuin vahingossa), mitä toinen oli sanonut.
Eli se siitä ystävyydestä. Tällä haluan vain sanoa, että naiset voisivat kunnioittaa vähän enemmän toisiaan - ja myös itseään - ja ymmärtää, että ei äitiys tee naisesta parempaa. Se on vain yksi valinta muiden joukossa. Juuri nämä kaksinaamaiset 'ystävät' ovat usein pohjimmiltaan epävarmoja omasta 'naiseudestaan'.
Siis itelläni on 2 lasta ja olen samaa mieltä kanssasi. Onneksi ite ällötti moiset äidit ja olenkin tarkkaillut itseäni ja voin sanoa, etten ole sellainen. Luulisin, että ehkä 85% naisista muuttuu moisiksi...