hei!
olen nyt vuoden asunut täällä ruotsissa ruotsalaisen poikaystäväni kanssa. eilen oltiin hänen serkkunsa suurilla syntymäpäivä juhlilla ja mä tunsin itseni niin yksinäiseksi etten ikinä ole tuntenut samoin.
kaikki hänen sukulaisensa ovat kyllä tosi kivoja ja juttelevat jne mutta minä vain tunnen itseni niin yksinäiseksi että tekisi aina vain mieli itkeä kun pääsen vihdoin kotiin.
kun pääsimme kotiin poikaystäväni sanoi että kaikki hänen tätinsä oli vuorotellen tullut kyselemään että mikä minulla on. en ymmärrä, omasta mielestäni kuitenkin olin ihan suht normaalina, yritin hymyillä paljon, hiljainen olen aina joten ei voi edes sanoa että olisin ollut hiljaisempi kuin normaalisti. ainoa asia mitä en tehnyt oli ryyppäys, oli niin huono olo henkisesti ettei todellakaan tehnyt mieli alkaa ryyppäämään.
nyt tässä ja seuraavassa kuussa poikaystäväni suvussa on syntymäpäiviä joka viikonloppu ja en haluaisi mennä sinne ollenkaan, mutta mitä voin tehdä? kaikki odottava minua paikalle tottakai, itsekin odottaisin että poikaystäväni seuraisi minua syntymäpäiville jos asuttais suomessa.
mua ahdistaa jo valmiiksi ensi viikonloppu kun pitäisi mennä poikaystäväni siskon synttäreille perjantaina (sen jälkeen pippaloimaan tädin luokse) ja lauantaina on taas toisen serkun synttärit (jossa jälleen aika varmasti viinatarjoilu). kumpiinkin suku odottaa että tulemme. en millään haluaisi juoda väkisin vain jotta ihmiset lopettaisivat kyselyn että mikä on jne.. olen ihan hukassa en halua mennä syntäreille ja tuntea itseni yksinäiseksi, mutta en näe paljoa vaihtoehtoja koska kaikki odottaa minun saapuvan paikalle. ajattelin jo että voisin sanoa olevani kipeä, mutta poikaystäväni veli muutti meidän kämppikseksi joten en oikein voi hänelle teeskennellä kun aamulla pitää kuitenkin koululle mennä. poikaystävä sanoo että minun ei tarvitse tulla, mutta kun kaikki muut odottavat minun saapuvan paikalle niin en oikein voi olla menemättä.
onko ketään kellä on sama ongelma? tai jotain ideoita miten selviän?
ja sitten kaikki pikkupojat jotka tänne kirjottelee välitunneilla idioottimaisia kommentejaan, älkää vaivautuko,te ette voi saada mua enää masentuneemmaksi...
olen nyt vuoden asunut täällä ruotsissa ruotsalaisen poikaystäväni kanssa. eilen oltiin hänen serkkunsa suurilla syntymäpäivä juhlilla ja mä tunsin itseni niin yksinäiseksi etten ikinä ole tuntenut samoin.
kaikki hänen sukulaisensa ovat kyllä tosi kivoja ja juttelevat jne mutta minä vain tunnen itseni niin yksinäiseksi että tekisi aina vain mieli itkeä kun pääsen vihdoin kotiin.
kun pääsimme kotiin poikaystäväni sanoi että kaikki hänen tätinsä oli vuorotellen tullut kyselemään että mikä minulla on. en ymmärrä, omasta mielestäni kuitenkin olin ihan suht normaalina, yritin hymyillä paljon, hiljainen olen aina joten ei voi edes sanoa että olisin ollut hiljaisempi kuin normaalisti. ainoa asia mitä en tehnyt oli ryyppäys, oli niin huono olo henkisesti ettei todellakaan tehnyt mieli alkaa ryyppäämään.
nyt tässä ja seuraavassa kuussa poikaystäväni suvussa on syntymäpäiviä joka viikonloppu ja en haluaisi mennä sinne ollenkaan, mutta mitä voin tehdä? kaikki odottava minua paikalle tottakai, itsekin odottaisin että poikaystäväni seuraisi minua syntymäpäiville jos asuttais suomessa.
mua ahdistaa jo valmiiksi ensi viikonloppu kun pitäisi mennä poikaystäväni siskon synttäreille perjantaina (sen jälkeen pippaloimaan tädin luokse) ja lauantaina on taas toisen serkun synttärit (jossa jälleen aika varmasti viinatarjoilu). kumpiinkin suku odottaa että tulemme. en millään haluaisi juoda väkisin vain jotta ihmiset lopettaisivat kyselyn että mikä on jne.. olen ihan hukassa en halua mennä syntäreille ja tuntea itseni yksinäiseksi, mutta en näe paljoa vaihtoehtoja koska kaikki odottaa minun saapuvan paikalle. ajattelin jo että voisin sanoa olevani kipeä, mutta poikaystäväni veli muutti meidän kämppikseksi joten en oikein voi hänelle teeskennellä kun aamulla pitää kuitenkin koululle mennä. poikaystävä sanoo että minun ei tarvitse tulla, mutta kun kaikki muut odottavat minun saapuvan paikalle niin en oikein voi olla menemättä.
onko ketään kellä on sama ongelma? tai jotain ideoita miten selviän?
ja sitten kaikki pikkupojat jotka tänne kirjottelee välitunneilla idioottimaisia kommentejaan, älkää vaivautuko,te ette voi saada mua enää masentuneemmaksi...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Luin sun kirjoituksesi ja vaikka ei itellä ookaan sama tilanne niin ajattelin vastata, sen verran surullinen mieli sun puolesta tuli.
Onko sulla ollut aikaisemmin tunnetta yksinäisyydestä? Liittyykö se siis näihin synttäreihin vai onko muutenkin yksinäinen olo?
Mulla oli jossain vaiheessa kausittain yksinäinen/ulkopuolinen olo, sitten aloin miettimään millaisiin tilanteisiin se liittyy ja yritin jotenkin muuttaa omaa käyttäytymistä sen mukaan. Se vaan on tosi vaikeeta, kun tuntuu että silloin "vajoaa" omaan maailmaansa eikä jaksa edes osallistua vaikka ympärillä olevat yrittää pitää hauskaa.
Kannattaisiko sun sanoa poikaystävälle tästä olosta tai esim. sen äidille jos tunnet hyvin? Usein sekin saattaa auttaa että tunnustaa oman olonsa muille, niin he voivat huomioida paremmin ja "antavat myös luvan" olla yksinäinen. Itsellä ainakin auttaa se, että joku tietää että on paha mieli, en edes odota että tarvisi lohduttaa, vaan kunhan toinen ymmärtää ja antaa olla silloin hiljainen.
En oikein osaa sanoa mitä noiden synttäreiden kanssa tekisi? Jos menet johonkin ja jotkut jätät välistä?
Tsemppiä!
jospa karsit ihan vaan koti-ikavasta? Mulla ainakin varsinkin juhlapyhina tulee monesti surullinen olo, varsinkin jos tiedan etta perheeni suomessa kay lapi jotain tarkeaa aikaa (lapsen syntymaa, joulua, syntymapaivia yms).
Tai joskus vaan miehen perheen nakeminen muistuttaa siita kuinka kaukana omat laheiset ovat. Anna vaan itsellesi lupa olla pahoina hetkina surullinen ja vaikka jaada valilla joistain tapahtumista pois. Ei kai siita nyt kukaan kauheesti pahastu. Jos ei muu auta niin kerrot poikaystvallesi oikean syyn ja keksitte yhdessa tekosyyn, jos ette halua totuutta kertoa. Koita jaksaa, kylla se suru siita helpottaa!!
Ruotsalaiset ovat niin tunkeilevan sosiaalisia ihmisiä, että he eivät ymmärrä kulttuurishokkia.
Kuinka kauan olet ollut Ruotsissa?
Kun ihminen ei pysty ilmaisemaan itseään täysin vieraalla kielellä, niin ei ole mikään ihme, että ahdistaa.
Kannattaa ottaa loma Suomeen, jos vaan pystyy. Yritä etsiä myös suomalaisia kavereita Ruotsista.
vuoden olen kohta ollut täällä.. ja just nää juhlapäiväton kauheita.
suomesta olen juuri palannut un olin sielä kuukauden töissä kun täältä ei mitään löydy.
poikaystävä tietää tilanteen ja juuri siitä puhuttiinkin, mutta nyt alkoi tuntumaan että ei se ymmärrä ollenkaan miltä musta tuntuu.
koitan tosiaankin jäädä pois mahdollisimman monista juhlista,, mutta kaikista et voi.
saapa nähdä mitä jouluna tapahtuu kun en varmastikaan pääse suomeen koska tammikuun lopussa on äitini 50 vuotis synttärit ja sinne pitää päästä. ajatelin että sanon kaikille, myös poikaystävälle että mulla tuli kaveri kööpenhaminaan ja hän ei halua viettää joulua yksin joten menen sinne hänen seuraksi, kun todellisuudessa varaan vain itselleni huoneen jostain hostellista ja en ajattele koko joulua.
tiedän että kuulostan varmasti ihmiseltä joka rypee itsesäälissä.. mut minkäs teet..
toivon vaan et tää menee ohi.
ja siitä vielä että täällä tosiaan ajattelen paljon mitä muut ajattelevat minusta, mullahan ei täälä muita ole kuin nämä ihmiset ja haluan tulla hyväksytyksi.. tähän mennessä kuitenkin oon onnistunut ihan kivasti..
Itse asuin tässä jokunen vuosi sitten ruotsissa ja tiedän tunteen että se vie oman ajan sopeutua uuteen ympäristöön,mutta jos olet yhtä onnekas kuin minä,niin kahden vuoden asumisen jälkeen se olo alkaa jo helpottamaan,mutta se ikävä ja kaipuu kotimatasi kohtaan ei tule koskaan katoamaan,mutta pystyt jo kahden vuoden asumisen jälkeen soputumaan,viihtymään ja olemaan onnellinen uudessa maassa. Onne ja voimia Halien kera:).
Sinulla on kulttuurishokki. Yksi keino sopeutua juhliin on kysellä ihmisiltä kovasti maan historiasta ja tavoista nyt ja ennen vanhaan. Ihmiset tykkäävät tällaisista kysymyksistä ja kertovat mielellään kaikkea isoäidin lapsuudesta lähtien. Sinua pidetään mukavana ihmisenä kun olet kiinnostunut heidän asioistaan ja taustoistaan eikä sinun tarvitse itse puhua kovin paljon jos kieli ei vielä taivu.
eilen tuli sitten tapeltua oikein kunnolla.
yritin selittää poikaystävälle vielä että kun tunnen olevani yksinäinen ja että tykkään kyllä suvusta... mutta ei ymmärrä, sanoo vaan että kun kaikki on yrittäny et tunnen itseni tervetulleeks. ja tunnenhan mä, mutta silti olen niin yksin.
koitin vielä sanoa että josko hän voisi olla minun seurassa kun on tällaisia juhlia koska silloin tuntuu pahimmalta, mutta hän vain sanoo että se ei poista ongelmaa ja että ei me aina voida olla yhdessä. tuntuu tosi kurjalta.. ja nyt hän vielä alkoi taas tämän ikuisuus keskustelun että kun en koskaan voi hänen kanssaan olla täysin onnellinen,. nyt sitten tuntuu siltä että en voi kertoa jos olen surullinen koska sitten poikaystäväni alkaa ajattelemaan että hän tekee väärin kun haluaa olla kanssani koska olen surullinen.. en tiedä.. tekis mieli vaan oksentaa
Olen edellisen kanssa samaa mieltä siinä, että sinulla on luultavasti kulttuurishokki. Usko pois, se on ihan normaalia, et ole outo etkä todellakaan ainoa, joka noita tunteita käy läpi.
Minulla tilanne oli pahimmillaan puolen vuoden - vuoden oleskelun jälkeen. Tuntui, että kielitaito vain taantui, tunsin itseni tyhmäksi, eikä ranskalaisten ainainen (usein hyvää tarkoittava) kieli- tai ääntämysvirheiden korjailu auttanut asiaa, vaan otin sen puhtaana v*ttuiluna. Herranjestas, valtaosa ranskuista kun ei puhu mitään muuta kieltä kuin sitä ranskaa. Joskus olin vaan niin äärettömän väsynyt koko kieleen, etten jaksanut edes yrittää. Kun iso, iloinen pöytäseurue ranskuja vietti iltaa ympärilläni, puheen tahti väkisinkin kiihtyi ja kaikki puhuivat päällekäin .. ja puheen aiheena vielä joku 1980-luvun paikallinen suuruus, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Väkisinkin tuntee olonsa ulkopuoliseksi.
Ja hiljaisuuttahan ranskut eivät ymmärrä. Eksä joskus kertoi minulle avuliaasti, että minun pitäisi olla isossa seurueessa puheliaampi, kun ihmiset muuten pitävät minua tyhmänä. Turha siinä väittää sitten, että parempi pitää suunsa kiinni ja antaa ihmisten kuvitella, että on tyhmä, kuin molottaa suuna päänä p*skaa, ja antaa ihmisten tietää että on tyhmä....:P Kun en varttiin ollut sanonut sanaakaan - usein silkasta väsymyksestä - heti oli joku avulias aatu kyselemässä että voinko hyvin vai olenko sairas kun en jaksa puhuapuhuapuhua...
Varsinkin alkuun tuntui, että kaikkien kanssa piti puhua suomesta ja samat kysymykset toistuivat kerta toisensa jälkeen. Ihan kuin en muuta olisi kuin suomalainen. Toisaalta ihmisiä ei aidosti tuntunut mikään muu kuin oma napa edes kiinnostavan. Kysyttiin kunhan kysyttiin, vastausta ei edes kuunneltu.
Joskus olin niin läpeensä kyllästynyt koko maahan ja kansaan, että halusin vain sulkea ovet ja ikkunat ja jäädä peiton alle.
Aikaa myöten tuo kaikki on kumminkin helpottanut. Osa sydämestä kuuluu näille sammakoille peruuttamattomasti. Eikä siellä Suomessakaan olo niin autuasta aina ole ollut.
Mitä jos ottaisit yhteyttä Ruotsissa asuviin suomalaisiin? Minulle ainakin on ollut tärkeää päästä käyttämään suomea sekä näin kirjoittaen, lukien, että juoruamalla. Kivaa aina silloin tällöin päästellä höyryjä panettelemalla inhoja ranskuja jonkun suomalaisen tai muunkin ei-ranskalaisen kanssa.:) Sillä sitten jaksaa katsella taas tuota omaakin koti-pierreä.:)
suomalaisia täällä mun kaupungin lähettyvillä ei oikeastaan vakituiseen asu, ainoastaan vaihtareita ja heidän kassa olen jonkin verran hengaillutkin, mutta kun en kestä heitä sen takia koska ne itkevät joka päivä kuinka kauheeta täällä on ja onneks pääsee puolen vuoden jälkeen takas suomeen...
tollanen ei tee mulle hyvää kuulla joten lopetin heidän tapailemisen.. olen kuitenkin ruotsin tunneilta saanut kavereita jotka on ulkomaalasia ni he ovat kyllä suuri apu...
niin tutulta kuulosti tuo tekis mieli sulkee ovet ja ikkunat ja mennä peiton alle.. jut sen haluisin tehdä, joskus kun on eka ollut muutaman tunnin koulussa ja sitten väsäilee jotain tarinaa ruostiksi 4 tuntia ni tuntuu että voisi vetää turpaan joka ikistä ruotsia puhuvaa vaan sen takia että ne olis hetken hiljaa.. :D
mä olen vielä tosi hiljanen muutenkin ja isossa seurueessa en pukahda jollei pakko ole niin sitä ei ketään ymmärrä.. vaan just nimenomaan tulee noi kysymykset "onko kaikki hyvin, ootko kipee, onko kylmä, miks et juo" jne.. niiiiin ärsyttävää..!!
mäkin kyllä luotan siihen et nää tunteen muuttuu ku vaan jaksan yrittää täällä elämistä, mutta kun poikaystävä ei oikein enää tunnu ymmärtävän, hänen mielestään minun olisi kyllä pitänyt jo sopeutua paremmin ja ainakin puhua paljon enempi ruotsia. .. jne... pistää vihaksi koska eihän hjänkään opiskele suomea...,
En oikeastaan juuri tuosta aiheesta omaa kauheasti kokemusta kun en ulkomailla ole koskaan asunut, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa, kun tuli niin vahva myötätunto sua kohtaan:)
Parisuhteissa tuntuu aina olevan jotain samoja ongelmia ja juttuja, vaikka olisi minkä maalainen. Niinkuin se, että kumppanista voi olla vaikea ymmärtää miltä toisesta tuntuu. Ja sehän vain korostuu, kun ollaan kumppanin maalla ja hänen elämänsä ei ole muuttunut niin totaalisesti.
Koita saada poikaystäväsi ymmärtämään, että Ruotsissa asuminen ON iso muutos elämääsi ja että siihen tottuminen vie aikaa. Hänen pitäisi ymmärtää että on ihan luonnollista, että sinusta tuntuu tuolta kun olet niin kaukana omista sukulaisistasi ja vanhoista kavereistasi ja kotiseudustasi (vaikkei Ruotsi sinänsä Suomesta niin erilainen ole kuin esim. Italia). Hänen pitäisi vain osata antaa sinulle aikaa ja arvostaa sitä että yrität ja käyt Ruotsin tunneilla ym.
Ehkä poikaystäväsi voisi puhua sukulaisillesi, että ikävöit vanhempiasi ja sukuasi, ja siksi olet vähän surullinen juhlissa, vaikka pidätkin heistä. Muutenkin hänen olisi varmaan hyvä kertoa ettei täällä olo ole sinulle niin helppoa kuin heille, etkä ymmärrä kieltä edes kovin hyvin.
Toivottavasti tilanne helpottaa, ja poikaystäväsi tukee sinua siinä! Onnea ja voimia:)