Rapakunnossa

Siis kunto 0, ylipainoa on. Miten aloittaa juoksu (vai kantsiiko alkaa kävelyllä - sitä pystyn tekemään kohtalaisen reippaasti hengästymättä) kun tarkoitus on painontiputtaminen ja kunnon kohottaminen semmoiseksi, että jaksais edes muutaman kilsan hölkötellä.
Ikää 36 ja nainen.
7924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sauvakävely ja uinti on ihan hyvä aluksi kunnon kohotukseen.

Kävele ja hölkkää vuorotellen, sitä kautta se lähtee pikku hiljaa.

Jos on paljon ylipainoa, ja huono lihaskunto, juoksu kannattaa aloittaa todella varovasti. Muista venytellä oikein.

Äänestä

vaikka itse en olekaan ihan tuossa kunnossa, pitää talven salikauden jälkeen aloittaa lenkkeily keväällä aika varovasti eli näinikkään:

Etsi joku mukava luonnon keskellä kulkeva pururata jossa on mukava kuljeskella kaikessa rauhassa eikä tarvitse miettiä tuijotteleeko joku lyllertämistä tai ei. Sopiva mitta olisi aluksi n. 5-8km

Kävele aluksi lenkki reippaasti viikon parin ajan 3-4 kertaa viikossa tai useammin. Sitten kun voit kulkea ripeää (sauva)kävelyvauhtia hirveästi hengästymättä ja alkaa tuntua siltä että nyt voisi ottaa vähän juoksuaskelia niin siitä vaan kevyesti lönkyttelemään aina sen matkan kerrallaan mikä tuntuu hyvältä.

Älä yritä ruveta repimään väkisin vaan odota nimenomaan sitä että alkaa tuntua siltä että juostakin voisi ja hölkyttele vain sen matkaa kun se tuntuu kivalta ja sitten takaisin kävelyyn. Kun kunto paranee alkaa ihan itsestään tuntua siltä että juoksumatkaa voisi pidentää eikä edes halua vaihtaa heti takaisin kävelyyn.

Tärkeintä että liikunta on niin mukavaa että siitä tulee säännöllinen tapa. Vauhti ja matka lähtee ihan itsestään kasvamaan kunnon parantuessa ja pian huomaat että haluat itse pidentää sen matkan vaikkapa kymppiin.

Äänestä
  • Kuulostaa helpolta. Mutta ei taida ihan noin olla. Täytyy nyt alkaa vaikka 5 km kävelylenkillä niin kauan kuin säitä piisaa. Talon takaa lähtee 1 sopiva. Sitten vaikka siirtyä hiihtoon, mitä jo viime talvena harrastinkin. Suksilla on painavammankin kivempi siirtää kehoaan.

    Äänestä

  • Tielle mieli kirjoitti:

    Kuulostaa helpolta. Mutta ei taida ihan noin olla. Täytyy nyt alkaa vaikka 5 km kävelylenkillä niin kauan kuin säitä piisaa. Talon takaa lähtee 1 sopiva. Sitten vaikka siirtyä hiihtoon, mitä jo viime talvena harrastinkin. Suksilla on painavammankin kivempi siirtää kehoaan.

    moi, alita lenkit kevyesti. Itse olin tosi rapakunnossa niinkuin olen näillä palstoilla kertonu useasti. (Sydänteholta Finlandiaan)
    Aloitin hiihdon yöllä otsalamppu päässä kun en ilenny hiihtää valosan aikana.
    Eka matkat oli jotain 100-200m kun tuntui että pitäsköhän taxi soittaa hakemaan pois. En antanu periksi vaan jatkoin yöllisiä retkiä. Pikku hiljaa lenkki piteni ja huomasin jaksavani viisikilometriä yhteenputkeen. Voi sitä riemua...
    Nyt painoa on tippunu 33kg ja nitrot, verenpainelääkkeet ovat taakse jäänyttä elämää.
    Nyt takana on useita tuhansiakilometrejä ja kunto on aika hyvä.
    Jos minä olen tähän pystyny, niin kyllä sinäkin siihen pystyt ihan varmasti.
    ps, minä läksin teho-osastolta liikkeelle, sinä pääset lähtemää kotoa.

    Tsemppiä, positiivinen asenne ja kohti parempaa elämää......

    Äänestä

  • jepjep65 kirjoitti:

    SIIS ALOITA......

    JOO. IKÄÄ SULLA VASTA RAPIAT 30, AIKAA KOKO LOPPU ELÄMÄ. ASETA TAVOITTEITA ESIM. 3 KK:N PÄÄHÄN, PAINOA POIS 5 KG 6 KK:N PÄÄHÄN 10 KG. kUNTOILE SÄÄNNÖLLISESTI VÄHINTÄÄN 4 KRT VIIKOSSA. RASVA PALAA PARHAITEN MATALASYKKEISESSÄ LIIKUNNASSA SYKE 90-110. pYÖRÄILY, UINTI, KUNTOSALI, SAUVAKÄVELY O9SALLISTU PIKKU HILJAA MASSATAPAHTUMIIN, SIELTÄ LÖYTYY KAIKENTASOISIA HÖLKKÄÄJIÄ, ALKUUN 6 MIN/KM TAVOITTEEKSI, ISOSSA PORUKASSA KÄY KÄY HELPOMMIN. SYÖMINEN TARKKAILUUN. MAKKARAT JA VIINERIT POIS, SAMOIN SOKERIPOSSUT. pERIKSI EI SAA ANTAA.

    Äänestä

Ennen kuntoilun aloitusta käy terveystarkastuksessa, jossa mittaat ainakin verenpaineen, kolesterolin, verensokerin ja hemoglobiinin. Vaikka ne olisikin ok, niitä on mukava vertailla uusiin parantuviin arvoihin liikuntaharrastuksen edistyessä. Itsekin tein niin. Kaikki arvot oli ok.

Jos ylipainoa on paljon, kannattaa aloittaa vähän niveliä kuluttavista lajeista, kuten kävely, pyöräily, uinti ja kuntosali. Pienikin painonlasku on eduksi. Painoakin merkittävämpää on hyvä kunto. Itse aloitin kävelyllä ja se nosti peruskuntoa yllättävän hyvin. Aiemmin pidin vain juoksemisesta. Liikunnan monipuolisuus on etu. Jalkajumppa vahvistaa lihaksia kävelyäkin varten (esim. varpaille nousu, askelkyykky eteen, kyljellä maaten ylemmän jalan nosto sivulle ja alemman jalan nosto ylös, 2x20 sarja kaikkia molemmille jaloille). Pyydä ystävä, sukulainen tai halutessasi naapurin koira mukaan lenkille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tielle mieli kirjoitti:

Siis kunto 0, ylipainoa on. Miten aloittaa juoksu (vai kantsiiko alkaa kävelyllä - sitä pystyn tekemään kohtalaisen reippaasti hengästymättä) kun tarkoitus on painontiputtaminen ja kunnon kohottaminen semmoiseksi, että jaksais edes muutaman kilsan hölkötellä.
Ikää 36 ja nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu