mikä on sinun tekosyysi

Miten tämä liittyy muotiin ja pukeutumiseen??

Itselläni paino on päässyt nousemaan jo lapsena ja olen koko ikäni kärsinyt vaikeasta masennuksesta (masennus johtuu koulukiusaamisesta, insestistä, eikä ne lääkkeetkään ole paljon helpottanut, kun lisäävät ruokahalua.

Nyt elämä näyttää valosemmalta ja tuntuu, että kilot ovat ruvenneet karisemaan kuin itsestään, kun lääkitys on jätetty ja elämään on astunut suuri rakkauteni :))

Painan nyt 145kg, pahimmillani 161kg (pituutta 167cm ja ikää 26.v).

Minulla on myös lapsesta asti ollut runsaasti painoa. En juurikaan ole päästänyt itseäni lihomaan. Olen varmaan aina ollut myös luonteeltani liian pehmeä. Ilmeisesti isäni kuolema ollessani 5 v. ei auttanut asiaani, eikä se ettei sen jälkeen ollut ketään joka olisi pitänyt sylissä ja jutellut. Koulukiusaaminen toi omaa lisäänsä taakkaan joka olisi monelle aikuisellekin liian raskas kantaa. 16 v. olin ekaa kertaa dietillä. Se oli joku Atkinsin esiaste missä ei saanut syödä muuta kuin keitettyjä munia. En muista sainko silloin yhtään painoa putoamaan. 18 vuotiaana ruinasin lääkäriltä laihdutuslääkkeet. Ponderal-nimisiä amfetamiinijohdannaisia. Nälkä hävisi kokonaan niillä ja sain pudotettua 25 kg. Se hiipi heti takaisin kun lääkkeet loppuivat. Alle kaksikymppisenä jäin kahdestaan pikkuveljen kanssa kun äitikin kuoli. Ei tullut muutamaan vuoteen dietit mieleen kun rahankäyttö ja kodinpito oli opetteluasteella eikä tili riittänyt koskaan loppukuulle asti. Yleensä oltiin sitten viikko tai pari aika vähillä eväillä. Elämä on heitellyt moneen suuntaan, kahdesti olen ollut aviossa ja yhtä monesti eronnut. Kaksi lasta synnyttänyt ja kasvattanut. Nyt olen ollut 9 v. yh-na. Kohta yksinasujana kun lapset ovat jo siinä iässä että lähtevät kotoa. Paino on ollut pahimmillaan enemmän kuin pituus ja pituutta on 172 cm. Nyt yli 40 kg vähemmän painoa kuin silloin painavimmillani ollessa. Tuntuu että koko elämän mittainen projekti tämä on. Keväällä ravitsemusterapeutti sanoi minulle että nyt lopetat kaikki dietit. Alat elää ja syödä ajatellen vain terveyttäsi ja oloasi. Niistä sanoista lähtien on paino pudonnut ainakin 10 kg.

jos sattuu olemaan 10 lapsen äiti, niin ei ole sitä lenkki- eikä oikeen muutakaan aikaa lainkaan. Nuorin lapseni on kohta puolen vuoden, joten kohta taas aion olla normaalipainoinen. Ei ole kyllä aikaa myöskään mässäillä, eikä totta puhuen varakaan. Vetäkää tästä johtopäätökset!

tähän että masennus EI OLE TEKOSYY. Se on SAIRAUS. Ja se aiheuttaa hyvin usein jo itsessään sen että ihminen lihoo. Kyse ei siis ole vaan siitä että "antaa lihoa" vaan siitä että on kykenemätön tekemään asialle jotain.

Itse olen sairastanut masennusta lähes koko elämäni - nyt se vasta diagnosoitiin keskivaikeaksi ja lääkäri sanoi että epäilee että olen taatusti ollut joskus vaikeastikin masentunut. Silloin ei voisi välittää paskaa itsestään, siitä miltä näyttää tai mitä muut ajattelevat, elleivät ne liity masennukseen ja sen syntyyn tai kierteeseen.

Itse en selittele itseäni mitenkään - lihoin normaalipainon ylärajalla roikkujasta 20kg 8 kk. Siihen ei ole mitään tekosyytä, minulla oli niin helvetin paha olla etten enää kyennyt/jaksanut tekemään mitään muuta kuin linnoittautumaan talooni.

Nyt aloitin heinäkuun alussa lääkityksen, ja sen avulla olen vihdoin alkanut saada elämääni hallintaan, esim. intoa alkaisi löytyä alkaa käydä aerobikissa syksyllä...

Masennus ei ole tekosyy!

Kilpirauhasenvajaatoiminta todettiin jokunen vuosi sitten. Olin niin väsynyt, että en jaksanut välittää kiloistani ja niitä vain kertyi. Nyt lääkitys kohdallaan ja elämä maistuu. Kiloja karisee melkein itsestään. Väsymys siis lihotti, sairaus osasyynä, mutta itsehän tungin suuhuni ruokaa vapaaehtoisesti. Tuskin minusta tulee kovin hoikkaa ikinä, hädin tuskin normaalipainoistakaan. Toivon painoni putoaa entisiin mittoihin niin voin alkaa käyttää vanhoja kokoa 42/44 olevia vaatteitani, nyt käytän kokoa 50/52.

1. Olen _aina_ inhonnut liikuntaa. Koululiikunnalla laistin kaikesta mistä voi ja laskin sekuntteja tuntien loppumiseen. Kesti vuosia päästä edes sille tasolle, että saatan silloin tällöin käydä kävelyllä tai esim. uimassa. Ajatuskin säännöllisestä liikunnasta kuulostaa inhottavalta pakkopullalta ja saa niskavillat nousemaan pystyyn.

2. En saa itseäni ymmärtämään liikunnan terveydellistä merkitystä. Jos pakotan itseni liikkumaan, tunnen morkkista siitä että olen niin turhamainen, että teen jotain inhoamaani asiaa vain ollakseni paremman näköinen.

3. Olen laiska.

4. En jaksa tehdä kovin usein "kunnon ruokaa", vaan syön paljon leipää ja eineksiä. Nälkää paikkaan helposti karkilla tms.

5. Huonojen ruokailutottumusten vuoksi mielialani on tiukasti kiinni verensokerissa. Vitutukseen auttaa pussi karkkia, jolloin verensokeri nousee ja elämä hymyilee jälleen.

6. Muutin liian nuorena maailmalle ja opin huonot ruokailutottumukset. Kotonani siis on syöty ihan terveellisesti.

7. Tulen vain vihaiseksi ellen saa syödä mitä haluan. Kyllähän nyt syödä pitää. :)

8. Eineksen, pizzeriapizzat yms. ovat helppoja. tulen yleensä kotiin niin nälkäisenä, etten jaksa alkaa tehdä mitään. Einekset ovat nopeasti syömiskelpoisia.

9. Inhoan ruoanlaittoa. Inhoan myös uudelleenlämmitettyä ruokaa, eli en voi tehdä suurta satsia ja syödä sitä montaa päivää.

10. Olen mullekaikkiheti- sukupolvea, jonka sinnikkyys ei riitä pitkäaikaiseen laihduttamiseen/ elämäntapojen muutokseen.

Tällä hetkellä painoa on n. 80kg ja pituutta 170. Paino on noussut viimeisen vuoden aikana aika hurjaa vauhtia, mutta ehkä siihen on nyt tulossa muutos. Joudun muuttamaan elintapojani ihan käytännön syistä. :)

Muutin asuntoon jossa on suuri pakastin. Voin tehdä useita erilaisia ruokia isot annokset ja pakastaa niitä. Otan niitä vuorotellen, etten kyllästy. Edellisessä asunnossani oli vain pieni pakastelokero, eikä sinne todellakaan mahtunut muuta pakastinta. Lisäksi avokkini on innokas ruoanlaittaja.

Lähimpään kauppaan on reippaasti matkaa. Käymme avokin kanssa kerran viikossa kaupassa, jolloin ostamme koko viikon ruoat. Ex tempore:t tyyliä "hainpa sipsiä" jäävät pakostakin pois.

Työskentelen kotonani, eli en senkään vuoksi käy "ihmisten ilmoilla" ja joudu alttiiksi houkutuksille.

Uusi asuinpaikka houkuttelee tutustumaan lähiympäristöön. Autoa emme omista, eli kävellen mennään. Kauppareissuille saamme lainaan avokin isän autoa.

Että katsellaanpa miten akan käy. :)

pitäskö olla tekosyitä? ei mun tarvi selitellä kilojani. mulla on SYY kiloihini ja se on HEDONISMI. kerran täällä vaan eletään! aviomies rakastaa muotojani ja seksi on upeaa! tervekin olen ja nykyään on xl-naisille tosi kauniita ja nuorekkaita vaatteita. ei ole ongelma ainakaan mulle. sitäpaitsi mun elämässä on aviomies, 3kk poika, ystäviä, sukulaisia, harrastuksia... rakastan hyvää ruokaa ja juomaa ja jos se on suuri synti, niin sittenhän on.

Raskaus. Hormonitoiminta on kompastuskiveni, sillä aiheuttaa minulle voimakkaita oireita aina. Se paitsi tekee mielialanvaihtelut rajuiksi, altistaa myös synnytyksenjälkeiselle masennukselle, ja raskaudenaikaiselle syömisvimmalle.

Ensimmäisen raskauden jälkeen laihdutin takaisin normaalipainoon. Toisen raskauden aikana sain saman verran lisää painoa kuin ensimmäisenkin aikana, lapsi on vielä pieni, ja kilot tallella.

Erilainen elämäntilanne vie sen verran voimia, että laihduttamisen aloittamiselle ei ole ollut omaa paikkaansa vielä. Se kuitenkin tulee.

Laihduttaminen onnistuu minulta vain silloin, kun olen sinut itseni kanssa. Epätoivo ruokkii epätoivoa, ja epätoivoiset painonpudotusyritykset kostautuvat minulla säännöllisesti.