Olen menossa auttamaan entistä avovaimoani muutossa lähipäivinä ja hieman jännittää ja on ristiriitaisia tunteita, kun tapaan ihmisiä hänen puoleltaan, joita en ole nähnyt noin vuoteen.
Erosimme noin vuosi sitten, ja eromme oli varsin riitaisa. Eron syyt olivat mm. kuuden vuoden aikana kehittyneet ristiriidat, se kuuluisa erilleen kasvaminen, loukkaukset joita ei voinut kuitenkaan antaa anteeksi, haluttomuus tehdä asioita yhdessä ja suunnitella tulevaisuutta.
Pariterapiassakin kävimme, mutta ei se voinut meitä enää pelastaa. Aluksi ero teki tietenkin kipeää ja oli yhtä aikaa helpottavaa, kun sai olla vapaa henkisesti.
Mietin, että onko tämä totisesti miehen vai minkä logiikkaa, kun en tiedä kenenkään auttaneen EX:ää muutossa pois entisestä yhteisestä kodista. Tunteellisesti tilanne onkin mielenkiintoinen, mutta osittain raskaskin. Jokuvoisi varmaan pitää minua hullunakin, kun moiseen suostun, mutta mitä minä siitä.
Motiivini auttamiseen ovat avun tarve siellä päässä, missä tarvitaan yksinkertaisesti kantajia. Emmehän me enää sentään ole riidoissa, sen sijaan tunnemme toisemme vuosien ajalta eittäin hyvin ja syvällisesti. Toki joitakin traumoja lie kummallekin jäänyt.
Ei exän kohtaaminen tuota stressiä, mitä liikunta muuton muodossa mukavasti purkaakin, vaan juuri nämä muut ihmiset, kun tuskin sain loistavia puolustuspuheita silloin eron hetkellä vuosi sitten.
Erosimme noin vuosi sitten, ja eromme oli varsin riitaisa. Eron syyt olivat mm. kuuden vuoden aikana kehittyneet ristiriidat, se kuuluisa erilleen kasvaminen, loukkaukset joita ei voinut kuitenkaan antaa anteeksi, haluttomuus tehdä asioita yhdessä ja suunnitella tulevaisuutta.
Pariterapiassakin kävimme, mutta ei se voinut meitä enää pelastaa. Aluksi ero teki tietenkin kipeää ja oli yhtä aikaa helpottavaa, kun sai olla vapaa henkisesti.
Mietin, että onko tämä totisesti miehen vai minkä logiikkaa, kun en tiedä kenenkään auttaneen EX:ää muutossa pois entisestä yhteisestä kodista. Tunteellisesti tilanne onkin mielenkiintoinen, mutta osittain raskaskin. Jokuvoisi varmaan pitää minua hullunakin, kun moiseen suostun, mutta mitä minä siitä.
Motiivini auttamiseen ovat avun tarve siellä päässä, missä tarvitaan yksinkertaisesti kantajia. Emmehän me enää sentään ole riidoissa, sen sijaan tunnemme toisemme vuosien ajalta eittäin hyvin ja syvällisesti. Toki joitakin traumoja lie kummallekin jäänyt.
Ei exän kohtaaminen tuota stressiä, mitä liikunta muuton muodossa mukavasti purkaakin, vaan juuri nämä muut ihmiset, kun tuskin sain loistavia puolustuspuheita silloin eron hetkellä vuosi sitten.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei tuohon kuole. Ota se henkisesti lopullisena irtiottona niin saat homman pelaamaan.
Ja muista pölliä kaikki ne kamat, mitkä unohdit viimeksi ottaa mukaan ;)
niin tajuavat kuinka hieno mies sinä olet, kun eksääsi tuolla lailla autat vuoden jälkeen.
Ihmisiä ne ovat ne muutkin, ja vaikka tuolloin olisivat sinua kohtaan kantaneet kaunaa, niin eiköhän normaalit aikuiset ihmiset tajua käyttäytyä. Voivat tosiaan pitää sinua hyvinkin arvossa!
Ja vaikkeivät pitäisi niin se on heidän häviönsä. Pääasia on kuitenkin se, että kamat saadaan muutettua ja homma hoidettua.
Kai siellä jokaisella on omat hommat tehtävänä, joten tuskin kukaan ehtii/jaksaa udella mitään mistä et haluaisikaan puhua. Pääasia ainakin että ette ole riidoissa exäsi kanssa. Kyllä meillä ainakin kun ex muutti meidän yhteisestä kodista pois niin minä olin siivoamassa siellä hänen uudessa asunnossaan aluksi ja sitten vuorostaan kun itse muutin pois niin ex oli muuttamassa minua, eikä kukaan minun puolen ihmisistä ainakaan nähnyt tilanteessa mitään outoa. Mun mielestä se oli ihan luonnollista pyytää exää muuttamaan koska häneltä nuo muuttohommat sujuu ihan rutiinilla ja en ikipäivänä haluaisi ainakaan ketään ventovieraita ihmisiä muuttamaan.
Vaikutat oikein tervemieliseltä mieheltä. Fiksu ja järkevä :)
Toivotaan, että ne muut ihmiset ymmärtävät, että erossa on aina kaksi osapuolta, ja että toisella on varmasti aivan erilainen näkökulma asioihin. Ainakin pitävät sinua kypsänä ihmisenä, kun voit vielä exää auttaa.
Tiedän kyllä miehiä, jotka ovat olleet auttamassa exää muutossa. Oma exäni auttelee kaikenlaisissa asioissa, vaikka erosimme jo 10 vuotta sitten. Mukava ihminen. Minä auttelen sitten vuoroon. Minusta tuollainen toisista ihmisistä huolehtiminen on kunnon ihmisen merkki :) Ole ylpeä itsestäsi.
se on kumminkin kahden ihmisen oma asia jos eivät viihdy yhdessä. ja haluaavat kumminkin olla kavereita.:) ei siin kellään ole nokan koputusta. ja toisinaan eroonkin tarvitaan 2 ihmistä.