Olen keski-ikäinen mies, hyvintoimeentuleva ja menevä. Muutama vuosi sitten rakastuin naikkoseen jonka kanssa yhteistuumin tehtiin lapsi ja hankittiin hieno talo. Pari vuotta meni ok, sitte alkoi ahistamaan. Ei yhtään omaa aikaa, rankka työ ja paljon työmatkoja ulkomaille. Vaimoke rupesi hankalaksi ja marmatti kun en ole koskaan kotona, en tee mitään jne....meni sentään itse töihin että ei täysin minun rahoilla enää eletty. Tulipa vaimoke uudestaan raskaaksi, vaikka ei oltu tällaisesta sovittu...sanoin heti että se on abortti ja piste. Lähdin nostelemaan ja jätin kaiken siltä seisomalta. Omaisuudenjako on tehty ja olemassa olevalle lapselle olen kyllä isä ja tapaan säännöllisesti..tämä nainen vaan kantaa katkeruutta minua kohtaan, koska "hylkäsin" hänet ja "tuhosin" perheemme, mutta kun ei vain enää tuntunut hyvältä olla siinä eikä varsinkaan lapsia lisää...
Olenko ihan sika...
possu
253489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Juttujesi perusteella olet lähtenyt aika köykäisin perustein suhteeseen ja lapsen tekoon. Nyt siltä seisomalta pystyt jättämään äidin,lapset ym yhteisen.
Pistää vähän ärsyttämään tollaset touhut.
Tiedoksi vaan, että täällä suomessakin on paljon ihmisiä, jotka antaisivat hyvin paljon päästäkseen osalliseksi perheestä, lapsista, yhdessäolosta yms.
Toisaalta jos olet luonteeltasi itsekeskeinen sika, minkä nimimerkkikin kertoo ja mikä jutuistasi paistaa, niin ehkä tosiaan on parempi, että annat toisille rauhan.
T: Mies 30-v.
....
olen ihan sika. Kyllä uskoin että haluan perheen tämän naisen kanssa ja rakastinkin paljon aikoinaan. Rakkaus loppui, kun kotona kuuli vaan haukkuja, enkä ollut missään hyvä...en voi sille mitään että on vaativa työ, rahaakin tulee ja hankin vaimokkeelle hienot autot, koruja jne...ne ei kuulemma "korvaa rakkautta" kuten usein kuulin?! Siis en osaa puhua, en tiedä muuta kun että pois oli päästävä. En koskaan päässyt harrastuksiin, kavereiden kanssa, työ oli 14 h/päivä kai sitä nyt ansaitsee vapaa-aikaakin joskus, mutta ei, kun kotiin piti tulla heti kun työ loppui ja sitte alko marmatus...nyt on paljon helpompaa, omaa aikaa, joka toinen vkloppu lapsen kanssa, muuten voi mennä ja tehä mitä itse haluaa..lapsen äiti vaan on niin katkera että pelottaa mitä se voipi minun isänroolilleni tehdä...
itse ennen lapsen tekoa ja perheen perustamista, että se ei ole kovin toimiva yhtälö et tekee 14h työpäivää...ku tosiaan on miehenä ne kotihommat siihen päälle.
Tottakai naises pyysi sua tulemaan suoraan kotiin töistä koska käytännössä asuit töissä ja teidän yhteinen aika oli kortilla muutenkin.
mutta sen tuosta nyt voi heti kertoa, että eipä sinulla kovin kummoisesti ole tuota vastuuntuntoa tai kykyä selvitellä asioita laajemmin ja syvällisemmin.
Tekstistäsi tulee ilmi, että latelit ehdot ja mikäli ei, niin häivyt.
Yksinkö se vaimo tuli raskaaksi?
Mitäpä ne teidän ongelmat ennen raskaaksi tuloa, pyritkö selvittämään ja hakemaan niihin ratkaisua?
Kai sinulla on vielä aikuistuminen ja miehistyminen hiukan kesken, josta kielii tuo karkuun juokseminen ja ongelmien selvittämättä jättäminen.
taidat olla ihan keskenkasvuinen?? Minä, minä, minä paistaa puheistasi. Ei rahalla korvata rakkautta ja tottakai se vaimo marmattaa, jos sinua ei kotona näy tai et anna parisuhteelle aikaa ja kaverit ja omat menot ovat tärkeämpiä.
Tuskin se vaimo yksin onnistui raskautumaan? Aika sikamaista kävellä ulos ja jättää toinen tuohon tilanteeseen sanellen vain omat sääntönsä=abortti. Ei se kuule jokaiselta naiselta onnistu ja vahinkoon tarvitaan kaksi. Toisille abortti on murha. Yhtälailla se tuleva lapsi on sinun kuin jo olemassa olevakin. Jos et halunnut lisää lapsia, miksi et mennyt sterilisaatioon??
Kyllä minäkin katkeroituisin ja varmaan ihan syystä olet huolissaan. Parempi vaan kun ex-vaimosi hankkii uuden isän lapsilleen... tapauksessasi jopa kannatan sitä, koska sinusta ei ole lapsellesi vastuuntuntoisen isän malliksi...
..riemusta hyppiny kun raskaaksi tuli. Sanoi että ei yksin selviä, tarvitsee minua. Mutta kun minä en tuntenut että siihen kykenen, olisin varmaan romahtanut. En vaan pysty ratkeamaan jokapaikkaan. Hän suuttui kovasti ja totesi että on parempi ettei minusta tulisikaan enää isää...Hänellä on liian paljon vaatimuksia itselleen ja hän vaati minultakin alituiseen liikaa. Jätin hänelle kaikki käytännön asiat hoidettavaksi, jopa sen abortin teki yksin, ei kuulemma minua olisi siihen enää tuekseen kaivannutkaan. Suhteessamme oli ongelmia, mutta kun minä en vain osaa puhua ja hän puhui senkin edestä, sitten lopulta jo raivosi. Ei sitä jaksa kotonaan varpaillaan kokoajan olla.
täällä vaimoasi syyttelet, ei se auta mitään.
Siis tän on pakko olla provo...ei tällästä voi oikeasti olla. Jos tää tarina on tosi niin Luoja minua tällasilta miehiltä suojelkoon *pliis*.
Kirjoitat : Suhteessamme oli ongelmia, mutta kun minä en vain osaa puhua ja hän puhui senkin edestä, sitten lopulta jo raivosi. Ei sitä jaksa kotonaan varpaillaan kokoajan olla.
En voi muuta kuin ihmetellä että itsekin myönnät että et asioista keskustellut vaimosi kanssa. Kommunikaatio on kaiken a ja o. Et voi tosissasi olettaa että tuppisuuna ongelmat ratkeavat itsestään ja vaimosi hoitaa lapsen, kodin ja hoitelee päälle sinutkin kun teet niin "kovaa ja vaativaa työtä". Oletko palkannut kokin ja siivoojan niille viikonlopuille kun sinulla on lapsesi vierailulla, vai tekeekö muksusi omat nakit ja muusit ja sinä istut kalja kädessä television edessä?
Mietipä itseksesi minkälainen suhde sulla oli äitiisi, tuliko valmista eteen? Sulla ei ole oikeasti toimivasta suhteesta mitään hajua, eikä varmasti tule olemaankaan ennenkuin kasvat. Siis minkäikäinen olitkaan?
syyllistät. Teit omassa elämäntilanteessasi oman ratkaisusi ja sillä hyvä. Viihdyt uudessa elämässäsi, joten se todistaa että ratkaisusi oli oikea.
Elämä on lyhyt, miksi tuhlata sitä pahaan oloon.
avovaimosikaan järin vastuuntuntoiselta, kun menee lisääntymään (naisen vastuullahan ehkäisy viime kädessä on, turha muuta jeesustella) vaikka välit ei ole kunnossa. Olen ollut avokkisi tilanteessa, vihittynä vaimona sillä erolla että eipä tullut maallista mammonaa vaan miehen aika meni harrastuksissa - yhtälailla poissa kotoa silti. Otin avioeron kun odotin kolmatta, ei-suunniteltua lasta jonka pidin. Kummasti vain pärjäsin enkä ole katunut. Tuosta on nyt 10 vuotta, välit exään erittäin hyvät sekä minulla että lapsilla, syystä että en jäänyt marttyyriksi ulkoisesta ns. vastuuntunnosta, vaan otin oikeasti vastuun kaikkien meidän elämänlaadusta. Vaikka eroaminen on vaikea vaihe ja syyttäviä sormia ja kivittäjiä riittää niin rakkaudeton perhe ei täytä perheen kriteereitä, ja huoruus on henkistä.
Älä ole lapsestasi huolissasi, kunhan todella pidät häneen yhteyttä - vaikka nyt viime päivinä onkin paljon puhuttu mm. yksinhuoltajien lasten riskeistä altistua sosiaalisille ongelmille (viittaan Ollilan kirjoitukseen), niin esim. omillani on hymypoikapatsasta, fair play -pokaalia, ei yhdelläkään alle ysin keskiarvoa, klassisen musiikin opintoja, vanhin kirjoittaa 8 ainetta jne. Ja tämä siksi että henkinen elämänlaatu varmistettiin aikanaan ja isänsä osallistuu heidän elämäänsä - yksinhän kukaan ei ihmistä kummempi guru ole. Kukaan ei ole katkera, jokainen voi kerätä rusinoita omasta pullastaan ilman että varastaa niitä toiselta.
Joten ei muuta kuin voimia, olet mielestäni vilpitön ja se koituu vielä kaikkien osapuolten eduksi.
Onko kiva työpaikka?
Rauhallisempaakin duunia on.
Kyllä olet. Kuulostaat kylmältä ja kauhealta ihmiseltä. Onni vaimollesi, että sai vielä mahdollisuuden parempaan. Oletko skorpiooni?
..laitoit duunisi perheesi edelle. Ajattelitko koskaan et duunin vaihto voisi olla ratkaisu omaan ja vaimosi pahaan oloon. On kyse luopumisesta..ja panostamisesta. Mikä on tärkeintä. Sinä et selvästi rakastanut heitä tarpeeksi..joten hyvä että erositte
Minusta on ihan hyvä että olet ollut rahellinen itsellesi. Naiset tekevät monta kertaa lisää lapsia kuolleeseen avioliittoon, kuvitellen että se siitä paranee. Kyllä kai hän tiesi että työsi on rankkaa..Olen nähnyt vastaavan tapauksen ja pakko on sanoa että siinä miestä vietiin kuin pässiä narussa..Raskas työ , pitkät päivät ja kotona odotti suurin piirtein aina kiukkuinen vaimo..Toinen lapsi piti tehdä kun tiesi että miehellä on rahaa maksaa elatukset.. sitten ero ja helppoa syyllistää tätä miestä, pidä vaan puolesi. Lapsiin kun pidät yhteyden ei kai sinulta sen enenpää vaadita.
"Tulipa vaimoke uudestaan raskaaksi, vaikka ei oltu tällaisesta sovittu...sanoin heti että se on abortti ja piste."
Tämän takia olit törkimys. Hohhoijjaa ei oltu sovittu? Tuo on asia josta ei voida sopia muuta kuin sillä tavalla ettei harrasteta lainkaan seksiä. Mikään ehkäisy ei ole 100% varmaan. Jos nainen ei tarkoituksella hankkiutunut raskaaksi niin olit todella epäreilu! Kelle tahansa tuo olisi järkytys, jos mies noin sanoisi. Enkä ihmettele, jos nainen on katkera!
Olisit miettinyt ekan lapsen kohdalla mitä lapsen tulo merkitsee. Kuinka se muuttaa elämän. Ja että parisuhteessakin pitää löytyä aikaa myös toiselle.
Lapselleni olen hyvä isä. Rakastan lastani paljon enkä hänelle mitään pahaa tahdo. Tämä lapsi kun tehtiin ihan yhteistuumin. Tämä toinen raskaus oli vahinko, enkä voi ymmärtää miksi minun olisi pitänyt siihen tukemaan jäädä. Kun kerran muutenkin olin eroa ajatellut, myönnän etten kylläkään eroaikeistani vaimokkeelleni puhunut. En ollut ihan varma haluanko erota, mutta tuo ei toivottu raskaus oli lopullinen niitti, halusin pois ja äkkiä. Oli niin ahdistava olo että en pariinviikkoon edes pystynyt entisessä kodissani käymään, vaimoke yritti soittaa, itki ja kyseli syitä, enhän minä osaa selittää miksi!? Yritti vielä kysyä josko kuitenkin sen lapsen pitäisi, siihen viestiin vastasin että ei missään nimessä...se ei olisi oikein ketään kohtaan.
Olet itsekäs sika. Olet alentanut itsesi naisten tasolle. "Ahdistaa" ja kyllästyttää eikä ystäviäkään näe. Töissäkin pitää ihan 14tuntia olla ja rahaakain tulee. Rua-ha-ha. Jeesus! Anna mun kaikki kestää näiden pikkunilkkien kanssa! Otetaan sinä sitten äkkiseltään ero ja jätetään lapset, kun ihan pahalta se elämä tuntuu! Äiti!
Tuollainen käytös kuuluu naiselle. Raota alushousun kuminauhaa ja katso näkyykö siellä munat? Että on oikein niin "vaativa" työ, että ihan 14h täytyy päivässä painaa. Olet pikkupomo, joka ei osaa sanoa: ei! Kyllä parisuhteen ja lapsen hoito menee työssä menestymisen edelle. Meidän miesten täytyy vaan valita. Kyllä sitä työtäkin vielä ehtii painaa...
Mistä näitä touhoserkkuja oikein riittää...
antaa anteeksi tollasta. Ymmärrän todella hyvin vaimokkeesi katkeruuden. Mikäköhän oikeen luulet olevasi... Enkä kyllä antaisi lasta tavata, en todellakaan voisi luottaa ettet yht äkkiä vaan päättäisi häipyä ja jättää lasta yksinään. Meneppä itseesi ja ryve!
Nalkuttava ja marmattava vaimo... Niin, minäkin taidan olla sellainen mieheni mielestä. Minäpä kerron sinulle miksi me naiset olemme tällaisia..
Käymme mieheni kanssa molemmat töissä. Töiden jälkeen mies korkkaa bissen, minä teen ruokaa ja pesen pyykkiä. Kun lapset on saatu ruokittua ja itsekin syöty, alan raivaamaan tiskipöytää puhtaaksi ja ripustelen pyykkiä, mies taasen vetäytyy pienelle ruokalevolle.
Kun vihdoin olisi perheen yhteisen ajan vuoro, mies sanoo lähtevänsä "pyörälenkille" ja käy siinä samalla kaveria moikkaamassa. Kun lasten kanssa olemme menossa nukkumaan, mies saapuu kotiin ja ihmettelee että kylläpäs se aika menikin nopeasti. Jos itse jaksan valvoa vielä lasten nukkumaan menon jälkeen, mies mököttää kun en "anna". Ei kertakaikkiaan huvita/ en jaksa. Kukapa sellaisen paskiaisen kanssa mitään viitsii mitään aikuisten juttuja harrastaa.
Oikeasti olen iloinen ja seurallinen nainen, mutta mieheni "tappaa" minussa omalla käytöksellään tuon iloisen ihmisen. Sen takia olen v-mäinen muija!
Otan oikeasti osaa. Olin juuri tuollainen mies. Lisäksi perustelin vaimolleni omaa saamattomuuttani kotona "vaativalla" ja "stressaavalla" työlläni. Olin aina ärtyisä enkä yksinkertaisestiu jaksanaut osallistua kotihommiin niin paljon, kuin vaimoni olisi halunnut (ja koti olisi vaatinut).
Tälläinenhän on ressukoiden paskapuhetta. Jokainen miehinen mies voi sanoa pomolleen: "En tee, menen kotiini, koska perhe tarvitsee minua". Näin ei voi tehdä aina, eikä voi kuvitella, että ura siitä hirveästi paranisi. Pitääkö sen uran sitten juuri nyt parantua? Se on silkkaa pelkureiden lässytystä, että joku saisi Suomessa kenkää sen takia, että hoitaa perhettä.
Minulle tuli ero. Ja tuli muuten hyvästä vaimosta ja ihanasta perheestä. Nyt olen asiasta toipunut ja olen löytänyt uuden rakkaan. Laitan kodin etusijalle, enkä silti laiminlyö työtäni. Ne asiat voi sovitella ja nykyinen vaimoni arvostaa asiaa suuresti. Joskus, kun vaimoni on vauvan kanssa väsynyt, lähden töihin vähän myöhemmin. Leikin sinä aamuna vauvan kanssa. Joskus teen pidemmän päivän. Joskus teen töitä kotona, kun poika nukkuu ja on kuitenkin minun valvottavana.
Olen myös opetellut siivoamaan jälkeni. Teen sapuskat ja pidän keittiön tip-top kunnossa. Säästyy se aika vaimolta muuhun hommaan. Kysyn vaimoltani joka päivä, miten hän voi ja voisinko tehdä jotain tai auttaa jotenkin. Vaimo usein sanoo, että istahda. Joskus jotain raskaampaa pyytää kantamaan.
Pointti oikeastaan on se, että olen oppinut ajattelemaan, mitä kotona ylipäätään tarvitsee tehdä. Sitten organisoin asiat niin, että vaimollani on helpompaa. Ei minulta oikeasti paljon aikaa kotihommiin kulu. Ulkopuolista apua olen palkannut silloin tällöin.
Ja niille jotka sanovat, että helppoahan se rivimiehillä kerron: olen yrittäjä, menestynyt ja minulla 150 ihmistä töissä. Firman olen rakentanut viimeisen viiden vuoden aikana. Että kyllä siitä olisi tekosyytä löytynyt..
täältäkin. Vaikka tuo alkuperäinen kirjoittaja on todellakin itsensäkin arvelemaan eläinryhmään kuuluva, niin en ymmärrä tuota ainaista kotitöistä valittamista. Ei se ruuanlaitto, pyykin peseminen ja siivoaminen mikään hirvittävä vaiva nykyaikana ole. Pientä organisointia vaan, niin kivuttomasti sujuu. Mutta marttyyrileikit lienevät jotenkin naisilla geeneissä...
Tarkennanpa vielä, että kotityöt eivät itsessään minua stressaa.. Minusta on vaan kurjaa kun perheen toinen aikuinen käyttäytyy niin kuin olisin myös hänenkin äitinsä. On raastavaa kun mies ei halua olla perheessä läsnä. Omat menot menevät aina perheen yhteisen ajan edelle. Tuntuu kuin mies olisi meillä kotona täysihoitolassa!
Luulee olevansa kotona täysihoitolassa.