Sapettaa

Voi jumalavita, että suomen media ja urheilujohto jaksaa vääntää tuota samaa paskaa vuodesta toiseen! Eikö tässäkin pienessä ja käsittämättömän tyhmässä ja tekopyhässä valtiossa pikkuhiljaa voitaisi myöntää sitä, että KYLLÄ! SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT DOPINGIA samalla tavalla kuin muukin maailma. Tätä samaa laulua on laulettu ammattilaisurheilussa jo 60 vuotta! Miten on mahdollista? Miten kukaan voi tehdä sellaista? Miten tähän on ajauduttu? Ei kai vaan joku toinenkin käytä?
Joukossamme on ja tulee aina olemaan niitä, jotka hyväksyvät kaikki keinot tullakseen maailman parhaaksi jossakin. Jos parin pillerin popsiminen silloin tällöin auttaa, niin totta hitossa he niitä ottavat!
Hiihtoliitto on vuosikymmeniä pimittänyt kaikki mahdolliset käytön edistämiset ja sallimiset Eero Mäntyrannan ajoista saakka, vaikka Eero harmillisesti kärähtikin huumausaineen käytöstä kisojen aikana silloin joskus. Luuleeko joku oikeasti, ettei Juha Mieto saati Kirvesniemen hiihtävä ihmepariskunta olisi myös käyttänyt dopingia. Älkää viitsikö enempää pettää itseänne! Huipulla olevista joka toinen käyttää ja silloin kun tuo joka toinen pitää taukoa niin se toinen vetää kuuria. Eikä siihen tulla koskaan löytämään ratkaisua, sillä päättävissä ja johtavissa asemissa olevat eivät halua ratkaista sitä asiaa. Miksi haluaisivat? Huippu-urheiluhan on miljardien eurojen arvoista bisnestä vuositasolla. EIEIEIEIEIEIE ja vielä kerran ei!Lopettakaamme itseämme silmään kuseminen ja ymmärtäkäämme se, että doping on ollut, on tällä hetkellä ja tulee olemaan kuvioissa mukana niin kauan kuin kaksikin ihmistä jostakin asiasta alkavat tosissaan kilpailla.
Ja kaikille niille, jotka ihmettelevät miksi vaarantaa oma terveys, niin annan kaksi helvetin hyvää syytä: Doping on tehokasta ja siitä ON hyötyä, sekä terveysriskejä liioitellaan ihan sikana julkisessa keskutelussa. Tavalliset apteekin hyllyltä saatavat reseptivapaat lääkkeet ovat monesti moninkertaisesti vaarallisempia pitkäaikaisessa käytössä kuin lyhytaikainen ja kohtuumääräinen dopingin käyttö.
Verratkaa huviksenne vaikka sitä määrää, joka kuolee vuosittain vaikkapa tulehduslääkkeisiin niihin, jotka kuolevat vuosittain esim. testosteronin johdannaislääkkeisiin.... että alkaa taas sapettaa...
Lopuksi vielä kaikille niille lisäravinneintoilijoille: Käytin aikanaan itsekin muutamia vuosia lisäravinteita, 90- luvun lopulla, ja sen jälkeen kokeilin uteliaisuuttani myös anabolisia steroideja kolmen lyhyen kuurin ajan yhden vuoden sisällä. Voitte arvata kumman aikana saavutin tulokset, joita en enää koskaan tule rikkomaan saati pääsemään edes lähelle syömällä lisäravinteita...
Jos joku loukkaantuu kirjoituksestani niin hyvä! Toivottavasti osa suodattimistasi tippuu pois silmiesi edestä kirjoitukseni johdosta.
1222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Dopingkärythän ovat tapahtumina sirkushuveja kansalle ja tulonlähteitä medialle.

Minua rupesi kiinnostamaan tuon vauhkoamisesi keskellä se, että millähän tavoin mielestäsi Suomen media ei muka myönnä sitä, että suomalaisetkin syyllistyvät dopingiin? Media on päinvastoin janonnut lisää käryjä silläkin riskillä, että joutuu itse käräyttämään urheilijoita joutuen siitä itse oikeuden rangaistavaksi (STT-Räsänen). Myös tässä Tiisanojan tapauksessa media on osoittanut laajalla rintamalla epäilyksensä suuremmistakin salaliitoista. SUL:n tiedotustilaisuudessa MTV3:n Jari Porttila yritti epätoivoisesti (tai sitten silkkaa tyhmyyttään) saada urheiluliiton kiinni käryn pimittämisestä Ruotsi-ottelun alla, vaikka oli hyvin tiedossa, että urheilijan oikeusturva esti käryn julkistamisen ennen B-näytteen valmistumista. Samankaltaiseen skandaalinhakuisuuteen pyrkivät esimerkiksi kummatkin iltapäivälehdet.

Ihmettelit sitäkin, miksi urheilujohto itse ei myönnä dopingin laajempaa käyttöä alaistensa keskuudessa. Olisiko sinusta Suomen Urheiluliiton puheenjohtajan, Antti Pihlakosken, pitänyt Tiisanojan tiedotustilaisuudessa sanoa, että kyllä, yleisurheilun maajoukkueringissä käytetään yhä dopingia? Ensinnäkään hän ei saa mustamaalata urheilijoita, ellei hänellä todella ole todenmukaista faktatietoa urheilijasta, joka on syyllistynyt dopingaineiden käyttöön. Pelkällä fiilis- tai tilastopohjallakaan moista syytöstä on älytöntä esittää, varsinkaan omista alaisistaan.

Jos sinulla on näyttää toteen, että "Huipulla olevista joka toinen käyttää ja silloin kun tuo joka toinen pitää taukoa niin se toinen vetää kuuria.", ottaisin todisteet ilolla vastaan. Tämä ei ole todiste: "Älkää viitsikö enempää pettää itseänne!"

Antti Pihlakoskelta kysyttiin, onko hän varma, ettei tule lisää käryjä EM-kisoista. Tässä osia hänen vastauksestaan, joista näkee, ettei hän kyllä kiistä sitä, etteivätkö suomalaisetkin voisi käyttää kiellettyjä aineita: "Oon jutellu mitalistien kanssa.. perustuu intuitioon... eihän me voida olla koskaan sataprosenttisen varmoja että kaikki on ok... mutta olisin kauhian hämmästynyt jos negatiivisia uutisia näitten kolmen mitalistin osalta tässä asiassa kuulisin."

Lisäksi: "Oisko toivottavasti kyse viimeisestä mohikaanista." (toim. huom. "toivottavasti")

Kirjoitit dopingaineiden terveysriskeistä:

"terveysriskejä liioitellaan ihan sikana julkisessa keskutelussa. Tavalliset apteekin hyllyltä saatavat reseptivapaat lääkkeet ovat monesti moninkertaisesti vaarallisempia pitkäaikaisessa käytössä kuin lyhytaikainen ja kohtuumääräinen dopingin käyttö.
Verratkaa huviksenne vaikka sitä määrää, joka kuolee vuosittain vaikkapa tulehduslääkkeisiin niihin, jotka kuolevat vuosittain esim. testosteronin johdannaislääkkeisiin.... että alkaa taas sapettaa..."

Vaikka väitteesi pitäisikin paikkansa, niin jätitkö huomioimatta, että tulehduslääkkeitä käytetään "ehkä" vähän enemmän kuin testosteronin johdannaislääkkeitä. Myös suojatiellä kuolee enemmän ihmisiä kuin karhun kanssa painiessa. Olisiko sinulla esittää jotain faktaa, kuten tilastoja, pelkkien sapettamissanojesi painoksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rafael kirjoitti:

Voi jumalavita, että suomen media ja urheilujohto jaksaa vääntää tuota samaa paskaa vuodesta toiseen! Eikö tässäkin pienessä ja käsittämättömän tyhmässä ja tekopyhässä valtiossa pikkuhiljaa voitaisi myöntää sitä, että KYLLÄ! SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT DOPINGIA samalla tavalla kuin muukin maailma. Tätä samaa laulua on laulettu ammattilaisurheilussa jo 60 vuotta! Miten on mahdollista? Miten kukaan voi tehdä sellaista? Miten tähän on ajauduttu? Ei kai vaan joku toinenkin käytä?
Joukossamme on ja tulee aina olemaan niitä, jotka hyväksyvät kaikki keinot tullakseen maailman parhaaksi jossakin. Jos parin pillerin popsiminen silloin tällöin auttaa, niin totta hitossa he niitä ottavat!
Hiihtoliitto on vuosikymmeniä pimittänyt kaikki mahdolliset käytön edistämiset ja sallimiset Eero Mäntyrannan ajoista saakka, vaikka Eero harmillisesti kärähtikin huumausaineen käytöstä kisojen aikana silloin joskus. Luuleeko joku oikeasti, ettei Juha Mieto saati Kirvesniemen hiihtävä ihmepariskunta olisi myös käyttänyt dopingia. Älkää viitsikö enempää pettää itseänne! Huipulla olevista joka toinen käyttää ja silloin kun tuo joka toinen pitää taukoa niin se toinen vetää kuuria. Eikä siihen tulla koskaan löytämään ratkaisua, sillä päättävissä ja johtavissa asemissa olevat eivät halua ratkaista sitä asiaa. Miksi haluaisivat? Huippu-urheiluhan on miljardien eurojen arvoista bisnestä vuositasolla. EIEIEIEIEIEIE ja vielä kerran ei!Lopettakaamme itseämme silmään kuseminen ja ymmärtäkäämme se, että doping on ollut, on tällä hetkellä ja tulee olemaan kuvioissa mukana niin kauan kuin kaksikin ihmistä jostakin asiasta alkavat tosissaan kilpailla.
Ja kaikille niille, jotka ihmettelevät miksi vaarantaa oma terveys, niin annan kaksi helvetin hyvää syytä: Doping on tehokasta ja siitä ON hyötyä, sekä terveysriskejä liioitellaan ihan sikana julkisessa keskutelussa. Tavalliset apteekin hyllyltä saatavat reseptivapaat lääkkeet ovat monesti moninkertaisesti vaarallisempia pitkäaikaisessa käytössä kuin lyhytaikainen ja kohtuumääräinen dopingin käyttö.
Verratkaa huviksenne vaikka sitä määrää, joka kuolee vuosittain vaikkapa tulehduslääkkeisiin niihin, jotka kuolevat vuosittain esim. testosteronin johdannaislääkkeisiin.... että alkaa taas sapettaa...
Lopuksi vielä kaikille niille lisäravinneintoilijoille: Käytin aikanaan itsekin muutamia vuosia lisäravinteita, 90- luvun lopulla, ja sen jälkeen kokeilin uteliaisuuttani myös anabolisia steroideja kolmen lyhyen kuurin ajan yhden vuoden sisällä. Voitte arvata kumman aikana saavutin tulokset, joita en enää koskaan tule rikkomaan saati pääsemään edes lähelle syömällä lisäravinteita...
Jos joku loukkaantuu kirjoituksestani niin hyvä! Toivottavasti osa suodattimistasi tippuu pois silmiesi edestä kirjoitukseni johdosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu