Paljonko rintaa kerralla?

Opettelin ja aloittelin rintauinnin harrastamisen viime talvena, keväällä uintimatka oli tavallisimmin noin 2 km, pelkkää rintaa tosin. Syy: vaparia en oikein ehtinyt tekniikkakurssilla oppia, eikä hallissa kunnolla mahdu treenaamaan. (no, aion oppia kyllä jossain vaiheessa).

Varsinaisia ongelmia minulla ei ole uintini kanssa ollut (mitä nyt potkutekniikka on vähän "sinnepäin" lonkkavian takia, mutta iloinen mieli korvaa puuttuvan tekniikan), mietinpähän vain, voiko tuosta olla jotain haittaa, ts. voiko paikat mennä jumiin tms.

Normaalirytmini on 2 krt / viikko talvikaudella, nyt kesällä olen pääasiassa juossut 8-10 km lenkkiä 2-3 krt / vko. talvella sitten uinnin lisäksi spinningiä ja pilatesta ja kehonhuoltoa.
3599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Potkut uinnissa kaiken a ja o.

Mainitset, että lonkkavika ja rinulin potkut vähän niin ja näin.

Pidemmällä ajanjaksolla kyllä voi tulla ongelmia.

Rintauinnissa potkuilla suuri merkitys ja potkut lähtevät vatsalihaksista ei lonkasta.

Miten onko ollut ns kipuja tms kun olet uinnut rinulia?

Mitä vapariin tulee niin potkutreenejä ensin ja räpylät alkuun mukaan, että jalkaterä ns ojentuu automaattisesti oikeaan asentoon.

Vaparin tekniikka ei lopulta vaikea periaatteessa helpoin uintimuodoista tekniikan osalta.

Äänestä
  • Kiitti vastauksesta. Rintauinnissa ei ole koskaan ollut kipuja, ei aikana eikä jälkeen, päinvastoin. Aina on ollut meno maallakin vetreämpää uinnin jälkeen. Toinen lonkkaniveleni vähän jäykistää menoa, joten potku mielestäni jää epäsymmetriseksi, ja oli minulle jo uintikurssilla hankala omaksua (ehkä juuri tuon toisen puolen lievän rajoitteen, ehkä myös 35 vuotta vanhan "sammakkouinti-tekniikan" takia). Ehkä tarttis hankkia personal uintitrainer katsomaan jalat kuntoon tuossa rintauinnissakin.

    Joo, vaparissa tuntuu, etten oikein "jaksa" uida tarpeeksi kauaa. Voimista tämä ei kaiketi ole kiinni vaan puutteellisesta tekniikasta, kun tuntuu että vauhti jotenkin "hiipuu" kesken uinnin. Täytyy urheasti jatkaa treeniä vaikka räpylöillä (kurssilla ohjaaja tosin kehui, että vaparissa mulla oli oikein hyvä potku - vähän egobuustausta tuon rinulin jälkeen :))

    Opittavaa kyllä riittää, mutta aikaahan on!

    Äänestä

  • tiksu67 kirjoitti:

    Kiitti vastauksesta. Rintauinnissa ei ole koskaan ollut kipuja, ei aikana eikä jälkeen, päinvastoin. Aina on ollut meno maallakin vetreämpää uinnin jälkeen. Toinen lonkkaniveleni vähän jäykistää menoa, joten potku mielestäni jää epäsymmetriseksi, ja oli minulle jo uintikurssilla hankala omaksua (ehkä juuri tuon toisen puolen lievän rajoitteen, ehkä myös 35 vuotta vanhan "sammakkouinti-tekniikan" takia). Ehkä tarttis hankkia personal uintitrainer katsomaan jalat kuntoon tuossa rintauinnissakin.

    Joo, vaparissa tuntuu, etten oikein "jaksa" uida tarpeeksi kauaa. Voimista tämä ei kaiketi ole kiinni vaan puutteellisesta tekniikasta, kun tuntuu että vauhti jotenkin "hiipuu" kesken uinnin. Täytyy urheasti jatkaa treeniä vaikka räpylöillä (kurssilla ohjaaja tosin kehui, että vaparissa mulla oli oikein hyvä potku - vähän egobuustausta tuon rinulin jälkeen :))

    Opittavaa kyllä riittää, mutta aikaahan on!

    Eli 35v uit ns sammakkouintia.

    Niskat jäykät,hartiaseutu.

    Eli teetkö nykyään ihan kunnon liun rinulissa?

    Monesti huomaamattaan jännittää lihaksia ja kun siihen lääke niin tuntuu varmasti kevyemmältä.

    Jos rajoite lonkassa niin ihan hirveästi ei kannata alkaa muuttamaan.
    Riippuu mikä rajoite?

    Uinti kun tekniikkalaji ei voimalaji.

    Rauhassa kun etenee niin siitä se lähtee.

    Ei altaassa kiire ole kun ei se pääty karkaa;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiksu67 kirjoitti:

Opettelin ja aloittelin rintauinnin harrastamisen viime talvena, keväällä uintimatka oli tavallisimmin noin 2 km, pelkkää rintaa tosin. Syy: vaparia en oikein ehtinyt tekniikkakurssilla oppia, eikä hallissa kunnolla mahdu treenaamaan. (no, aion oppia kyllä jossain vaiheessa).

Varsinaisia ongelmia minulla ei ole uintini kanssa ollut (mitä nyt potkutekniikka on vähän "sinnepäin" lonkkavian takia, mutta iloinen mieli korvaa puuttuvan tekniikan), mietinpähän vain, voiko tuosta olla jotain haittaa, ts. voiko paikat mennä jumiin tms.

Normaalirytmini on 2 krt / viikko talvikaudella, nyt kesällä olen pääasiassa juossut 8-10 km lenkkiä 2-3 krt / vko. talvella sitten uinnin lisäksi spinningiä ja pilatesta ja kehonhuoltoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu