Todella vaikeaa olla sen asian edessä, että yli 16 vuoden avioliitto on ratkeamispisteessä. Nyt kuitenkin viimeiset 2 vuotta ovat olleet niin vaikeita, että jokin muutos on tapahduttava. Se on vaan niin hiton vaikeaa myöntää, että kaikki koettu onkin ollut turhaa, hukkaan heitettyä. Kynsin hampain yrittää pitää olevasta kiinni..."lasten vuoksi", niinkuin usein. Sitä aina kuvitteli selviävänsä kaikesta, mutta...ei sittenkään. Jäljellä on vain jatkuva kiristävä tunne rinnassa, jatkuva suru...miksi?
En ole järin tunteellinen mies. Siis en oikein osaa ilmaista tunteitani. Hellyyden osoittaminen on joskus vaikeaa, kai sekin jostain johtuu...Ja kaikenlaisia vaikeuksia on ollut...olen ollut vakavasti sairas aikoinaan (syöpä 10 v sitten), nyt tosin jo 9 vuotta terve kuin pukki. Mutta ehkä se vuosi kuitenkin oli jonkinlainen vedenjakaja koko perheen elämässä. Sitten on ollut mieletöntä työn tekemistä yötä päivää 10 vuotta...viimeiset 1,5 vuotta keskimäärin 4-5 tunnin yöunella...jatkuvaa painetta ja stressiä...ystävyyssuhteet hoitamatta..kuihtuneet...miniän ja appivanhempien klassinen huono suhde...välit sitä myöten poikki omien vanhempieni ja sisaruksieni kanssa...ajoittaista rahahuolia jne. jne...listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon. Ja tietysti kaikki on vaikuttanut seksielämään, niinkuin yleensä...ja sen ongelmat taas pahentaneet muita.....jatkuva oravanpyörä..
Nyt elämä on yhtä helvettiä....ehkä viikko sovussa..sen jälkeen taas kaikki revitään auki..pieninkään asia ei saa unohtua..kaikki kaivetaan esiin uudelleen ja uudelleen...Pahinta on se, että lapset joutuvat kuulemaan kaiken ja joutuvat tulemaan mukaan siihen...sitten kaikki huutavat ja itkevät....sitä on vaikea kenenkään kuvitella...mutta sellaista se on.. Vaimoni uhkaa kerta toisensa jälkeen tappaa itsensä..lapset...tuhota kaiken...Hän on epätoivoinen, tiedän sen..mutta jos hän tekeekin jotain joskus, kune en ole paikalla.. Olen monta kertaa lähtenyt töistä kesken päivän, kun hän on uhannut...tiedän että hän on aivan lopussa..mutta niin alan olla minäkin...en voi hyväksyä kaikkea mitä hän sanoo ja tekee..vaikka tiedän että syyt ovat minussa..mutta silti...
Nyt vaan on niin, että on pakko tehdä lopullisia ratkaisuja. En voi siirtää asiaa enää. Mikä tahansa on parempaa kuin tämä helvetti nyt. Kun vain jaksaisin uskoa, että jonkin loppu voi olla uuden paremman alku. Ja tiedän senkin, että moni muu on ollut saman tilanteen edessä. Minun on vain jostain saatava voimaa ja varmuus siihen mitä teen..jokaisen on itse päätettävä elämästään ja siitä, miten se vaikuttaa muihin..Ehkä on niin, että ilman minua perheeni on onnellisempi, huolimatta niistä ongelmista, joita ero tuo tullessaan. Vaikka en Jumalaan uskokaan, rukoilen jostain voimaa.
Juha
En ole järin tunteellinen mies. Siis en oikein osaa ilmaista tunteitani. Hellyyden osoittaminen on joskus vaikeaa, kai sekin jostain johtuu...Ja kaikenlaisia vaikeuksia on ollut...olen ollut vakavasti sairas aikoinaan (syöpä 10 v sitten), nyt tosin jo 9 vuotta terve kuin pukki. Mutta ehkä se vuosi kuitenkin oli jonkinlainen vedenjakaja koko perheen elämässä. Sitten on ollut mieletöntä työn tekemistä yötä päivää 10 vuotta...viimeiset 1,5 vuotta keskimäärin 4-5 tunnin yöunella...jatkuvaa painetta ja stressiä...ystävyyssuhteet hoitamatta..kuihtuneet...miniän ja appivanhempien klassinen huono suhde...välit sitä myöten poikki omien vanhempieni ja sisaruksieni kanssa...ajoittaista rahahuolia jne. jne...listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon. Ja tietysti kaikki on vaikuttanut seksielämään, niinkuin yleensä...ja sen ongelmat taas pahentaneet muita.....jatkuva oravanpyörä..
Nyt elämä on yhtä helvettiä....ehkä viikko sovussa..sen jälkeen taas kaikki revitään auki..pieninkään asia ei saa unohtua..kaikki kaivetaan esiin uudelleen ja uudelleen...Pahinta on se, että lapset joutuvat kuulemaan kaiken ja joutuvat tulemaan mukaan siihen...sitten kaikki huutavat ja itkevät....sitä on vaikea kenenkään kuvitella...mutta sellaista se on.. Vaimoni uhkaa kerta toisensa jälkeen tappaa itsensä..lapset...tuhota kaiken...Hän on epätoivoinen, tiedän sen..mutta jos hän tekeekin jotain joskus, kune en ole paikalla.. Olen monta kertaa lähtenyt töistä kesken päivän, kun hän on uhannut...tiedän että hän on aivan lopussa..mutta niin alan olla minäkin...en voi hyväksyä kaikkea mitä hän sanoo ja tekee..vaikka tiedän että syyt ovat minussa..mutta silti...
Nyt vaan on niin, että on pakko tehdä lopullisia ratkaisuja. En voi siirtää asiaa enää. Mikä tahansa on parempaa kuin tämä helvetti nyt. Kun vain jaksaisin uskoa, että jonkin loppu voi olla uuden paremman alku. Ja tiedän senkin, että moni muu on ollut saman tilanteen edessä. Minun on vain jostain saatava voimaa ja varmuus siihen mitä teen..jokaisen on itse päätettävä elämästään ja siitä, miten se vaikuttaa muihin..Ehkä on niin, että ilman minua perheeni on onnellisempi, huolimatta niistä ongelmista, joita ero tuo tullessaan. Vaikka en Jumalaan uskokaan, rukoilen jostain voimaa.
Juha
Vastaukset 21
Vanhimmat
... hiton vaikeata myöntää että kaikki mikä on ollut on turhaa, hukkaan heitettyä...
Ensimmäiseksi heität ton ajatuksen pois. Mikään mitä elämässä on joskus kokenut ei ole turhaa. Vuotesi vaimosi ja lastesi kanssa tulee ikuisesti olemaan osa sinua.
Jatkatko maanpäällistä helvettiä vai odotatko muuta?
Yritän koko ajan...uskoa itseeni...kaikki tämä syyllistäminen vain on syönyt miestä...ehkä kaikki todellakin johtuu minusta...kun vuodesta toiseen ei muuta ole kuullut...kun vaimo sanoo, että kuka tahansa juoppo ja millainen mies tahansa on parempi...silti jostain syövereistä vielä uskon itseeni ja siihen, että niin huono en minäkään ole...onneksi alkoholi ei ole mukana kuvioissa,, tai muut naiset...
... mä oon lapsi joka on joutunu kokeen kun vanhemmat ei jaksa yhdessä, ja ne oli mun takia vaan viimeset vuodet yhdessä, sit kun muutin kotoo pois ei sinne voinnu mennä se oli kamala paikka... Onneks ne tajus sit vihdoin ja viimein erota! Vaikka ratkasu oli mulle vaikee, vaikka koti oli mikä oli, niin nyt se tuntuu parhaalt mahdollidelta ratkasulta!!! Olisin vaan halunnu et ne olis jo aikasemmin eronneet, se oli kamalaa kuunneltavaa/katseltavaa (ei ollut fyysistä mutta se mykkäkoulu ja se että siellä asu kun kaks vierasta henkilöä) Välillä tilanne oli parempi mut sit se kans kaikki kaatu kerralla... Mulla isä vielä kaato kaiken aina välillä mun niskaan kun ei jaksanu enään äitin kans riidellä, mä olin tosi rikki välillä... Mut onneks kaikki on ohi ja kumpikin on löytäny itselleen uuden kumppanin... Haluisin kyllä vielä et ne vois keskenään olla vielä välissä, mutta se taitaa viedä vielä paljon aikaa!! Ei lasten takia tarvitse olla yhdessä, se voi olla lapsille liian tuskallista!! Mulle oli ainakin!
Uskon sinua...sen täytyy olla hirveää lapselle...olen usein itkenyt sen asian vuoksi, kun olen nähnyt miten lapsi kärsii tästä....eikä se ole vastuutonta vanhemmilta...pahinta mahdollista...aikuisten tulisi voida ratkaista omat ristiriitansa...ajatella lastensa parasta....monta kertaa olen jo päättänyt..että nyt. sitten kuitenkin ajattelee, että kyllä kaikki selviää...lapseni, kuinka pyydänkään teiltä anteeksi
Hei Juha
Olet juuri siinä missä mekin. mieheni jätti minut toisen naisen takia henkisesti kaksi vuotta sitten 28 vuoden jälkeen. Olemme asuneet yhdesä perheenä - minulta meni terveys - ja sitten mielenterveys - olen yrittänyt tappaa itseni moneen kertaan huonolla menestyksellä - nyt mieheni on muuttanut kokonaan pois ja olen täysin hajoamassa - minulla on hyvä työ mutta luulen etten kauaa voi sitä enää hoitaa sillä avioliiton hajoaminen on rikkonut minut täysin - viimeksi kun yritin saada itseni hengiltä, heräsin myrkkyjen jälkeen ja luulin että pitää mennä työtilaisuuteen- olin niin tokkurassa autolla että menetin korttini ja olen vankeustuomion uhan alla - rakastan miestäni, mutta koko suku haluaa heittää minut ulos - syystäkin hullun - - mieheni väittää että olen väkivaltainen ja että hän pelkää minua - ok olen purrutkin häntä, kun on ollut tuon toisen naisen ärsytystilanteita, muuhun väkivaltaan en pysty- olen pieni ja hento - mutta olen aivan poikki -mies pystyy suunnattomaan henkiseen väkivaltaan - mitätöimällä minut tämän naisen kanssa piehtaroidessaaan ja sitä naista ylistäessään - hän panettelee minua -syystä - tuttavillemme ja sukulaisillemme, etteivät yhteiset ystävämme enää olisi meidän - olen suistumassa hulluuteen - ja kaikki tämän avioeroprosessin ja toisen naisen vuoksi - kaipa ainekset ovat minussa syvällä muttei niiden olisi tarvinnut puhjeta ---
lapsemme ovat hajoamassa myös -tytär käy terapiassa - poika ei enää halua tavata -pari poikaa vielä elää juonessa mukana - mutta olen todella lopussa -jos avioliittoa voi hoitaa, hoida, hoida, älkää riidelkö, etsikää yhteisiä asioita, jättäkää ulkopuoliset sanojat, eläkää yhdessä, antakaa jumalan hoitaa suhdettanne, jättäkää ulkopuoliset suhteet
Anteeksipyydän minäkin lapsiltani -tämä vielä päättyy oikeasti hullusti - he sanovat että he saavat todellisen häpeätahran kun äiti on tappanut itsensä mutta tuskin sen parempi että äiti olisi suljettu mielisairaalaan - jompikumpi tässä käy ellei joku taivaan ihme tipu luokseni ja pelasta minua rakkuuden voimalla - nyt hukun hukun hukun
ymmärrätte hyvin, ei näin hullun kanssa voi ollakaan, mutta kun tästä yksinäisen hulluudesta pääsen, ette tunnistaisi minua olen aivan ihana ja järkevä ja herttaine, mutta mikä kauhistus olen perheelleni - apua -haluan ulos tästä - haluan perheeni takaisin, mutta en saa
ole hullu! Et tarvitse petturimiestä elääksesi elämääsi. Aloita uusi alku. Ikävä ja muistot ja suru kulkevat mukana vielä pitkän aikaa, mutta elämä helpottuu.
Sinä selviät ilman miestäsi!
Jonain päivänä seisot ylpeänä,itsenäisenä ihmisenä ja ihastelet elämääsi.
Keskity nyt vain itseesi. Unohda miehesi ja katkeruus.
Hyvää ja onnea uudelle vuodelle!
Pahalta tuntui lukeakin, vaikka itse olen saman kokenut. Vaikeaa se on päästää entisestä irti, vaikka on minkälaista (varsinkin jos toinen uhkailee), mutta ratkaisu rauhoittaa, usko tai älä.
Mä ajattelin jutun niin, että voihan myöhemmin palata yhteen jos siltä alkaa tuntumaan......mutta eipä ole sen jälkeen käynyt mielessäkään.
Oletkos miettinyt, että voisit olla itsekin onnellisempi....sekin on tärkeä juttu. Lapsillekin ero (ainakin minun tapauksessani) oli helpotus. Enkä nyt tarkoita sitä, että lapset olisivat onnellisempia ilman sinua, jos jäävät äidilleen, vaan sitä, että jos vanhemmat on onnellisia ja tyytyväisiä lapsetkin on.
Uusi vuosi ja uudet kujeet....vaikka nyt ei kujeet niin parempi elämä.
voi olla että juuri sinun kohdallasi oli niin mutta älä yleistä. missään asiassa eikä koskaan ole kenenkään varaa yleistää.
me olemme kaikki erilaisia.
piste.
en minä eikä kukaan muukaan voi puhua kun omasta puolestaan!
Kirjoitukseni tarkoitus ei ollu yleistää vaan antaa rohkaiseva esimerkki elämästä eron jälkeen. Mielestäni kuitenkin järjen käyttö on sallitu jos ollaan umpikujassa ja puhuttaa jo huonosti menneistä vuosista! Eikös tämän harkinta-ajan tarkoitus juuri olekin antaa molemmille aikaa miettiä vaihtoehtoja? OMASTA kokemuksestaani voin sanoa, ettei se samassa kämpässä onnistunut. Eikös sen harkinta-ajan jälkeen voi palata yhteenkin, jos huomaakin menettävänsä jotain?
Luojan kiitos olemme kaikki erilaisia. Jotkut hakkaa koko elämänsä päätään seinään (käsittääkseni pilaavat kaikkien elämän) jotkut tekevät ratkaisuja parantaakseen kaikkien elämää.
Mutta eivät toki kaikki, nämä olivat vain mielipiteitäni ei yleistys tarkoituksessa. Vaikka en olekkaan savolainen, vastuu siirtyy nyt järjeä käyttävälle lukijalle...........
Kuulehan Juha...väittäisin (?) että sinun tilanteessasi ei avioero tuo sitä ratkaisua mitä toivot. Kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että teillä on elämässä tietynlainen oravanpyörä menossa? Siinä olet täysin oikeassa, että jonkinlaisen muutoksen on tapahduttava, mutta johtuneeko ties mistä, on ainakin omissa ajatuksissani se avioero viimeinen vaihtoehto, ja tuskin ratkaisu mihinkään mikä johtuu muusta kuin kahden ihmisen keskinäisestä epäsopivuudesta ( väkivalta, pettäminen, huumeet etc.).
Eli vastaukseni on siis suoraan vastaus kuvaan, minkä saan kirjoituksestasi... Olet selvästi hoitanut työsi viimeisen 10 vuotta, nyt on aika hoitaa perhe ja avioliitto. Teillä on koko perhe hajoamispisteessa, niin sinä, vaimosi kuin lapsetkin. Tilannetta tuskin parantaa avioero, vaan päinvastoin pahentaa.
Ihminen usein sanoo, ettei "voi" ottaa lomaa töistä, mutta joskus on pakko. On pakko tehdä valinta, perhe vai työ? Työ ei lopu, mutta perhe voi hajota, kirjaimellisesti. Lomaa ei ole viikonloppu, eikä noin kauan kestäneessä tilanteessa edes viikko, kaksi viikkoa lienee ehdoton minimi löytää edes jonkinlaista tasapainoa perheeseen ja omaan olotilaan. Ehdottaisin, että pysähtyisit hetkeksi katsomaan elämääsi, mieti kuinka tärkeä perheesi on simulle? On "hienoa" olla kova työntekijä, mutta vaikka kyseessä olisi oma firma, on aikaa silti oltava sekä itselleen että perheelleen. Ihminen joka elää "puoliteholla" ei tajua itsekään kuinka hyödytön lopulta työssään saattaa olla, siinä ajassa mitä puolitehoisena hommansa tekee, tulisivat työt täysitehoisena tehtyä kahteen kertaan samassa ajassa. Lepo ja yöuni ovat ihmiselle äärettömän tärkeitä, mutta sitä ei ihmisparka ymmärrä ennen kuin ratkeaa (been there, sana "burnout" on erittäin tuttu, ja pisti elämän uuteen järjestykseen). Vapaa-aika, perhe ja ystävyyssuhteet ovat lopulta niitä, jotka tekevät elämästä elämän makuisen, oli työ miten kiinnostavaa tahansa.
Hmm...juttua voisi jatkaa loputtomiin...Mutta pointti on kuitenkin se, että muutoksen sinä tarvitset, mutta onko haluamasi muutos avioero? Ratkaisuja on muitakin, sinun on itse punnittava mikä sinulle eniten merkitsee elämässä ja sitä kautta miettiä mitä haluat asioille tehdä. Yritä katsoa asioita vähän kauempaa, niin näet helpommin haluamasi ja itsellesi sopivan ratkaisun, ja samalla ehkä senkin miten sen helpoiten toteutat...lapset, avioliitto ja perhe ovat kuitenkin yleensä elämän tärkeimpiä asioita...haluatko todella niistä luopua?
itsessään tuo mukanaan myös paljon ongelmia. Meillä on ollut jo pari vuotta tuollaista samanlaista: viikko hyvin, sitten kaikki repeää vaikkapa vain yhdestä sanasta. Mieheni on ilmeisesti niin epävarma itsestään, että ei kestä minkäänlaista arvostelua eikä poikkipuolista sanaa, vaikka moittimista olisikin. Olemme olleet 20 vuotta naimisissa, mies on koko sen ajan tehnyt rahan takia lähes aina kahta työtä, minä olen ollut kotona lasten ollessa pieniä, nyt heidän jo ollessaan murrosiässä teen satunnaisia pätkätöitä, mitä vaan löytyy. Olemme lasten kanssa aina muodostaneet tavallaan kolmen porukan ja mies on jäänyt jotenkin ulkopuoliseksi, koska hän on aina töissä. Yritän kuitenkin pitää hänet osallisena lasten asioista ja perheen asioista, mutta hän ei jaksa niistä oikein kiinnostua, tuntuu kovin väkinäiseltä tavallaan pakkosyöttää lasten asioita hänelle. Mieluummin hän menee nukkumaan.
Tiedän, että hän rakastaa kuitenkin minua ja lapsia omalla tavallaan. Minäkin rakastan häntä. Sängyssä meillä menee hyvin. Ainoa asia, mistä häntä moitin, on tupakointi. Hän on tupakoinut aina, n. 2 askia päivässä. Mielestään hän voi polttaa, koska hän ansaitsee rahaakin. Terveydellä ei ole mitään merkitystä. En ole enää jaksanut moittia tupakoinnista vuosiin, mutta nyt kun minulla on todettu astma, ei kodissamme saisi olla tupakansavua. Mies polttaa kyllä ulkona, mutta tulee heti tupakoituaan sisälle ja tuo kaikki savut mukanaan ja minulle tulee hengenahdistus astmaan liittyen. Hän on monta kertaa huomannut sen, mutta jatkaa vain tapaansa. Jos sanon, että tupakansavu tulee vaatteitten mukana sisälle ja minun tulee paha olla, hän suuttuu ja pitää ainakin viikon mykkäkoulun, joskus kahdenkin. Sinä aikana hän ei puhu siis mitään, ei minulle eikä lapsillekaan, vaan kulkee kuin haamu paikasta toiseen ja haisee tupakalle. Yleensä sitten minä yritän sovitella asiaa, en jaksa sellaista mykkäkoulua, vaikka mielestäni minun kuuluisi varjella terveyttäni ja hänen pitäisi se ymmärtää. Mielestäni hän käyttäytyy kovin lapsellisesti. Ja tätä samaa aina vaan ...
En tiedä, olisiko parempi olla erillään ja suhtkoht terveenä, ilman tupakansavua vai kärsiä vaan tästä asiasta. Joskus, kun sanon siitä, mies saattaa lähteä jonnekin baariin ja viipyä siellä koko illan, yön ja seuraavan päivänkin. Sitten hän tulee kotiin ja jatkaa mykkäkouluaan, mitään en saisi kysellä tai moittia, en oikein jaksa tätä.
Lapset tietävät asian, mutta toinen lapsista ei halua, että eroamme. Hän sanoo, että koittakaa sopia, hän haluaa, että olemme yhdessä. Tiedän, että täytyisi sopeutua eikä aina pitää omaa päätään, mutta kuinka pitkälle antaa asioiden mennä? Kun sanon, että lähden, mies sanoo, että lähdetkö tänään vai huomenna, päätä itse. Ajattelen kuitenkin tätä lastamme, joka uskoo ja haluaa meidän sopivan jotenkin. Luulen, että erotilanteessa hän haluaisi jäädä isänsä luokse ja sitä en kestäisi.
Kun meillä on hyvä aika ja sovinto, mieheni hemmottelee minua rakkaudella, kukilla, suklaalla, on kaikin puolin ihana. Mutta sitten se huono aika, kun olen sanonut poikkipuolisen sanan ...
En tiedä minäkään, mitä tehdä.
avioero ei ole ratkaisu ongelmiinne. Teidän ongelmat ovat jossain muualla kuin keskinäisessä suhteessanne.
On sanomattakin selvää, että jos elää oravanpyörässä seuraa erimielisyyksiä tavallista enemmän. Silloin kun molemmilta on voimat pois syytetään toista.
Vaimosi tarvitsee hetimmiten lepoa ja terapiaa niinkuin sinäkin. On tullut aika asettaa elämä oikeaan järjestykseen. Sinun on pakko löysätä työtahtiasi, huomattavasti. Työsi ei sinua rakasta kuten vaimosi, lapsesi, sukulaisesi ja ystäväsi.
Teidän suhteessanne on kieltämättä paljon mätää, mutta mielestäni ne kehkeytyvät paljolti vaimosi ympärille. Tosin en ole kuullut hänen kantaansa asioista. Kerroit kuitenkin että hän ei tule toimeen äitisikään kanssa. Jos hän olisi järkevä ja arvostaisi perhesuhteita, hän koittaisi parhaansa mukaan tulla äitisi kanssa toimeen.
Itsellänikin oli vaikea tilanne, kun poikaystäväni äiti otti heti alussa minuun yksinomaan negatiivisen kannan, mutta en antanut sen vaikuttaa itseeni. En ala tapella sukulaisteni kanssa, en omieni enkä hänen. Olen päättänyt tulla kaikkien kanssa toimeen. Se todellakin on ihan niin yksinkertaista! Jos joku ei minusta pidä, en itseäni hänelle tyrkytä, mutta en ala riitelemäänkään.
Myös tuo vanhojen asioiden uudelleen repiminen kertoo, ettei ihan kaikki ole kotona.
Kysyisit vaimoltasi, mitä siitä hyödytte?
Mitä järkeä on taas kerran penkoa ne samat vanhat asiat? Meillä on sellainen sääntö, että asiat puhutaan kerralla halki ja sitten niihin ei enää koskaan palata! Joistakin asioista on vaikea puhua, silloin kirjoitamme kirjeissä ne!
Ihan sama miten sen tekee, mutta ei saa luovuttaa.
Ja puheetkin itsensä tai lastensa tappamisesta ovat anteeksi-antamattoman itsekkäitä!
Te olette perhe. Nyt pitää ajatella "me", eikä "minä". Mutta siihen tarvitaan tietenkin teidät molemmat. Molempien on tultava vastaan. Molemmilla on oltava sama tärkeysjärjestys, muuten ei tule mistään mitään, jos esim. sinulle on työ tärkein ja hänelle perhe! Siinä tapauksessa olette jo eronneet ajat sitten. Keskustelkaa suhteenne tärkeysjärjestys selväksi, tehkää sopimuksia.
Ja tuosta tunteiden osoittamisesta..
Itse olen samanlainen, vaikea osoittaa että välitän.
Mieheltäni se kaikki taas käy luonnostaan.. Mutta silloin tällöin sinun on tehtävä jotain, eihän vaimosi muuten voi tietää että oikeasti välität.
Jos et osaa sanoa, kirjoita. Jos et osaa kirjoittaakaan, osta valmiiksi runoiltu kortti. Sitähän varten on lahjakkaita ihmisiä, että he auttavat meitä vähemmän lahjakkaita.
Mutta rakkaus kyllä löytää keinot, kunhan et itse luovuta!
tarinasi uudelleen ja mieti elämääsi,mitä se on ollut ja paneudupa myös vaimosi asemaan.Ei ihme jos hän on loppuunväsynyt,tosin on epäreilua uhkailla tekevänsä jotakin itselleen mutta kokisitko sen olevan hätähuuto,teidän molempien tai oikeastaan kaikkien puolesta?Elämä jatkuu,toivon...
sitä oravanpyörää pyörittää? Sinun on itse hypättävä siitä pois. Varmasti monia asia loksahtaa paikoilleen, kun tahti vähän hidastuu. asioilla on tapana järjestyä... mitään helppoa ratkaisua harvoin löytää. Avioero tai vain aikalisä puolisosta, voi ohjata asioita oikeille uomilleen.
Mitä jos uskaltaisit tehdä ratkaisun.
Tilanteenne on ahdistava. Toivotan Sinulle voimia ja viisautta ja malttia ja rohkeutta.
pahalla Juha41, mutta oletko pohtinut ollenkaan voiko 4-5 tunnin yöunilla oravanpyörässä roikkuminen olla terveellistä itsellesi tai perheellesi??? En usko, että kenenkään avioliitto ja perhesuhteet kestävät moista työntekoa. Vaimosikin on tulossa hulluksi siinä sivussa. Avioero ei ole siihen ratkaisu vaan ero oravanpyörästä.
Omat vanhempani erosivat riitaisasti 25 avioliittovuoden jälkeen. Muutama vuosi siinä sujahti pujotellen kummankin välissä, kun eivät puheväleisiin ole päässeet vieläkään. Sen voin sanoa vanhempieni liitosta, että koskaan se syy ei ole vain siinä toisessa. Kyllä siihen tappeluun tarvitaan kaksi. No nyt kummatkin seurustelevat tahoillaan, isä on jo naimisissa uudelleen. En ajattele vanhempieni liittoa hukkaan heitetyksi, syntyihän siitä minä ja kaksi sisarrustani. Ja me saimme kohtullisen onnellisen lapsuuden vaikka vanhemmat olisivat saaneet erota aiemmin, jotta veljieni ei olisi pitänyt niitä riitoja kuunnella. Itse olin jo sen verran vanhempi, että yövyin kavereilla tms. Lasten takia yhdessä oleminen on täyttä sontaa. ei pidä luulla lapsia niin tyhmiksi. Parempi kaksi rauhaisaa kotia kuin yksi sotatanner. se on ainoa asia joka minua harmittaa vanhempien erossa, tuli hitusen liian myöhään veljieni kannalta vaikka nyt ollaan kaikki jo aikuisia. Ja isä on paljon onnellisempi nyt kuin ollessani lapsi. Äitikin keräilee jo elämää kasaan. Pirun kauan siinä kyllä meni.
Hei kaveri,
Kaikki se, mitä olette yhdessä kokeneet EI
ole ollut turhaa. Ei todellakaan. Teillä
on ollut hyviä aikoja ja on ollut huonoja.
Niinkuin kaikissa oikeissa parisuhteissa.
Niin kuuluukin olla.
Kaikki kuihtuu aikanaan. Halusi tai ei.
Kuten laulussa sanotaan, väliaikaista
kaikki on vaan.
Entisen loppu on uuden alku.
Sinulla on nyt kaikki mahdollisuudet käsissäsi.
KÄYTÄ mahdollisuuttasi! Tee sillä jotain.
Mitä olet aina haaveillut? Mitä toivoisit?
Mieti. Pohdi.
Etsi seuraava ovi ja käy siitä!
ONNEA MATKAAN!
????
vai että kaikki kuihtuu aikanaan. minä en tuohon usko, toivottavasti ei muutkaan. sinulla on perin suomalainen ajatusmaailma: koskaan ei saa olla liian onnellinen, kaikki loppuu aikanaan. itku pitkästä ilosta. joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
kyllähän se niin on että jonkun loppu tarkoittaa aina uuden alkua, mutta onko se uusi alku parempi?
etsi seuraava ovi ja käy siitä? tuosta noin vaan? paiskaa ovi kiinni ja polta sillat takanasi. älä vaan yritä jutella kumppanisi kanssa. älä vaan hae mistään apua, ei kannata jutella ulkopuolisella esim. ammattiauttajalle. kyllä se niin on että ajattele nyt itseäsi. lähde menemään ja tule onnelliseksi.
näin kärjistetysti sanottuna.... plaah...
Kyllä. Se on minun mielipiteeni. Sinulla on
omasi. Mutta älä hyvä ihminen oleta sanoja
minun suuhuni.
Kuka väitti, että uusi alku olisi parempi?
Ei kukaan.
En myöskään todennut, että tuosta noin vain.
Mutta pitemmän päälle niin parempi. Turha
hakata päätä seinään. Turha olla onneton ja
antaa toisten olla onnettomia. Kerran täällä eletään. Tottakai pitää ensin yrittää, eikä
mennä noin vain.
Aina ei kuitenkaan ole syytä mennä läpi harmaan kiven.
Anyway. Onnea matkaan! Toivottavasti kaikki
kääntyy hyväksi.
Sinule on jo annettu neuvoja, mutta vaimollesi myös yksi: hae apua! Uhkaus itsensä tai lastensa tappamisesta ei voi tulla terveen ihmiasen suusta, vaan vaimosi täytyy olla psyykkisesti sairas. Ja niistä(kään) sairauksista ei yleensä itsestään parane. Ja karmeita esimerkkejä toteutetuista uhkauksista riittää...
Joten vähennä sinä työntekoasi radikaalisti ja huolehdi, että vaimosi saa lääkitystä/terapiaa ja yrittäkää sitten vielä uudelleen.