hain eroa 13 ja puolen vuoden jälkeen.olin 17v.kun menin naimisiin.olimme aina mieheni kanssa yhdessä,ja olin kotiäitinä,niinkun olen edelleenkin,(tosin aloitan pian kurssin.)kavereilla en saanut käydä juuri koskaan,ja sillonkin oli lapset otettava mukaan.mieheni ei pitänyt sukulaisistani,joten niiden luona en käynyt,juuri koskaan,ja ne kävi meillä vain silloin,kun mieheni oli töissä..viikonloppusin meillä kävi lähinnä mieheni kaverit viettämässä iltaa,ja välillä myös minun kaverini,jos miehelle passasi.minua masensi jatkuvasti,vaikka rakastin miestäni,vaikkei hän minua mielestäni oikein kohdellut,mutta hän oli ensirakkaus.jatkuvasti jojo-laihdutin,että hän välittäisi minusta..hän kävi töissä,mutta kaljaa joi melkein päivittäin.30v.kun täytin,päätin erota,molemmat tyttäreni olivat samaa mieltä,mutta vanhemmalle pojalle se oli raskasta..ja päätimme muuttaa lähelle vanhempiani,mutta isäni sairastu,ja äitin aika menee häntä hoidellessa,joten en uskalla hakea tukea äidistäni.kavereita ei ole,ja päivät olen vain lasten kanssa,joista 3 koulussa,ja vanhin sairastui keväällä anorexiaan..yritimme ex-mieheni kanssa,mutta tilanne paheni,kun 2 viikon yrittämän jälkeen hän oli naisissa ja baarissa.seurustelen,mutten silti ole onnellinen.näemme kerran viikossa.ahdistaa,kun ei ole kavereita.en tiedä mitä tekisin.lapset ovat minulle kaikki kaikessa,ja minä heille.ex-mies haluaa taas olla kaveria,mutta tuntuu,että en voi,etten voi jatkaa elämää,ellen lopullisesti pääse tunteista häntä kohtaan irti.tytöt ei halua isän luona käydä,ja pojat vihaavat isänsä uutta naista,etteivät siksi mene isänsä luo yöksi,mutta minulle liian raskasta,käyttää heitä leikkipuistossa tapaamassa isäänsä..miten saisin jatkettua omaa ja lasten elämää?onko kohtalontovereita?
miten jatkaa elämää avioeron jälkeen
aikku31
2603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt sinun pitäisi rythytä kuuntelemaan mitä itse haluat elämältä. Olet nuorena alkanut elää miehesi kautta, mutta ajattele sitä elämän- ja kehittymisvaiheena. Älä katkeroidu äläkä opeta lapsiasi vihaamaan isäänsä, heillä on kuitenkin vain yksi isä.
Ennen elit vain miehellesi, nyt lapsillesi. Mene töihin, kursseille, harrasta. Sinun on löydettävä muutakin elämää kuin lapset. Niin voi hyvin koko perhe.
itse en ole samaa mieltä,että lasten ja isän välistä suhdetta oisi tuettava,jos isä henkisesti satuttanut perhettänsä jo kaksi kertaa..eikait tyttö muuten oisi oirehtinut,että paino putosi isänsä tekemisien jälkeen 3kg,vaikka yrittänyt selviytyä anorexiasta,eikä kiloakaan oisi saanut pudota,ja joka tosi rankaa meille kaikille..anorexiaan hän sairastui,talvella.hänen isänsäkin jopa mainitsi eikö painoa voisi pudottaa,monta kertaa,samaa jota minulle hoki niin usein,sitäpaitsi biologinen vanhempi ei aina ole lapselle paras mahdollinen,oli se sitten äiti tai isä,jos kohtelee lastaan huonosti(,ja mielestäni henkinen väkivalta paljon pahempaa,kun fyysinen..)tai kohtelee perhettään väärin..lapsi kiintyy siihen ihmiseen,joka hänestä välittää...jos tytöt kärsineet isän sanomisista,ja tekemisistä,ja nähneet kuinka olen kärsinyt heidän isänsä takia,kuinka monet kerrat itkenyt,eivätkä he siksi halua isäänsä elämäänsä,niin minun mielestä se on heidän ratkaisunsa..ehkä heidän isänsä joskus tajuaa mitä tehnyt,ja pyytää tytöiltä edes anteeksi,mutta luulen ettei hän näe sitä vaivaa..on hyviä isiä,jotka eivät nää lapsiansa usein,mutta kaikki pitäisi ajatella tapaus kohtaisesti.