Niin, asia on niin, että elän varsin onnellisessa suhteessa aviomieheni kanssa. Lapsia meillä jo on, jotka tuli tehtyä melko nuorena. Nyt kuitenkin minusta on alkanut päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta enemmän tuntumaan siltä, että kaipaan vielä kolmatta lasta. Nyt kolmas lapsi tuntuisi lähinnä ihmeeltä (todella rakkaita ja elämäni aurinkoja aiemmatkin lapset tietenkin ovat), enkä voi sille mitään, että ajatus pukkaa mieleen tuon tuosta. Tiedän että mieheni ei halua kolmatta lasta, asiasta on puhuttu ja puhuttu moneen kertaan.
Mutta minulle tuo asia tulee aina vaan tärkeämmäksi ja toivon ettei suhteemme suistu ojasta allikkoon vain yhden tyhmän päähänpinttymän takia (alan jo itsekin epäillä, onko se vain sitä..), mutta ei se ole. Tunnen itseni aika ajoin niin onnettomaksi. Ajattelen että on minulla on vain yksi elämä ja että jos voisin saada kolmannen lapsenkin jota saisin taas yhtä lailla rakastaa, niin miksi sitä ei minulle voisi suoda? Eikö mieheni rakasta minua tarpeeksi, että tajuaisi kuinka tärkeää asia minulle on. Tunnen että tulen hulluksi yksin tunteeni kanssa..
Pitääkö minun vain heittää toiveeni hukkaan ja jatkaa onnellista suhdetta. En tiedä.. Erotakaan en missään nimessä halua.
Sanokaa kohtalotoverit jotain lohduttavaa.
Mutta minulle tuo asia tulee aina vaan tärkeämmäksi ja toivon ettei suhteemme suistu ojasta allikkoon vain yhden tyhmän päähänpinttymän takia (alan jo itsekin epäillä, onko se vain sitä..), mutta ei se ole. Tunnen itseni aika ajoin niin onnettomaksi. Ajattelen että on minulla on vain yksi elämä ja että jos voisin saada kolmannen lapsenkin jota saisin taas yhtä lailla rakastaa, niin miksi sitä ei minulle voisi suoda? Eikö mieheni rakasta minua tarpeeksi, että tajuaisi kuinka tärkeää asia minulle on. Tunnen että tulen hulluksi yksin tunteeni kanssa..
Pitääkö minun vain heittää toiveeni hukkaan ja jatkaa onnellista suhdetta. En tiedä.. Erotakaan en missään nimessä halua.
Sanokaa kohtalotoverit jotain lohduttavaa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hm....ehkä miehesi pelkää sitä työtaakkaa mikä lapsesta seuraa? Onko teillä auttajia lähellä silloin kun tarvitsette? Pääsettekö välillä raittiiseen ilmaan ilman lapsia? Mikä miestäsi pelottaa? Ettei jaksa enää?
Meillä on kaksi lasta ja väsymys on ollut sanoinkuvaamaton...joten voin kuvitella nillä pohjatiedoilla ettei 3. lapsi oikein iske...
Mutta sinä tunnut haluavan lasta todella? Eihän toista toisaalta voi pakottaakaan...mutta ymmärtääkö miehesi tilanteesi? Ymmärtääkö hän sen että ratkaisu seuraa koko loppu elämän mukana, päätitte miten tahansa?
Puhukaa...koittakaa löytää kompromissi? Hyvä neuvo, mutta vaikea toteuttaa ...tiedän....:-) Tsemppiä...!
Ei kyse kuitenkaan ole siitä, etteikö mies jaksaisi. Tai väittää että jos siitä tulee vaikka koliikkivauva ja meille tulisi ero. Mutta se on vaan jos ja jos. Jos on luja suhde, ei eroa tule! Kaksi aiempaa lastamme ovat mielestäni olleet ihan helppoja lapsia ja mielestäni otan aikalailla vastuun lapsista; toki miehelläkin jotain velvotteita on lasten hakemisten ja viemisten suhteen ja välillä antaa minulle huiliaikaa. Yleensä kuitenkin (huom, ei aina) minä olen se joka vaatettaa, ruokkii, pesee ja huolehtii hampaiden pesut, vie lapsia kavereille, antaa hellyyttä ja huolenpitoa, komentaa, hoitaa kun lapset sairastavat, yrittää selvittää lasten väliset kiistat.. yms yms.. En ole mielestäni huono äiti ja olen saanut paljon kehuja kuinka hyvin meidän lapset on kasvatettu!
En siis vaan voi ymmärtää miksei mieheni näe asiaa niin kuin minä. Hän ei vain halua. Minusta se vaan on niin, että jos todella rakastaa toista, ei halua toisen olevan onneton.
Odottaisin vaikka viisi vuotta kun vain saisin myöntävän vastauksen. Mutta aina kun vuodatan hänelle, saan vaan kuulla että saan sitten etsiä lasten kanssa uuden kodin, jos näin käy..
Se sattuu, kun maailman tärkein ja rakkain ihminen sen sanoo..
Ymmärrän toki myös miestäni, mutta ymmärrän senkin, että minulla on vain yksi elämä.. Enkä haluaisi elää sitä pohtimalla kumpi minulle on tärkeämpää...
Arrg! En kai voi tuhlata muuten hyvää suhdetta, vaan tyydyn mieheni ratkaisuun. Kaipa se on tärkeintä, että edes jompikumpi on tyytyväisempi. Onhan minulla jo kaksi maailmani aurinkoa, miksi sitä aina haluaa enemmän ja enemmän... Ei oo reiluu.
Että olen aivan turhan itsekäs ja haluun vaan sen mitä en voi saada, niin ehkä se vähän voi helpottaa. Toisin sanoen tiputtaa minut maan pinnalle..
sit jos lapsi, tulee se on tullakseen. Ja ethän sä välttis sitä saa.
Yleenskään ei kannata ehkäistä. Sitten näkee, mitä tulee, jos tulee.
On hieman hankalaa jättää ehkäisy pois vain omasta tahdosta, eikä kertoa miehelle mitään. Selitellä siinä sitte ku masu alkaa pyöristyä, että hei, enhän mä muuten olekaan käyttänyt mitään ehkäsyä aikoihin. Ai niin sori, ethän sä sitä lasta halunnutkaan..
Juu että kyllä joku toinen keino on keksittävä, kuin rakkaansa kusettaminen.. Siitä ei koidu kelleen kivaa loppupeleissä.
Mene ihminen T Ö I H I N....
Perusta oma firma...
Opiskele uutta, intensiivisesti.
Saavuta jotain.
Hanki itsekunnioitusta muullakin tavalla kuin olemalla VAIN äiti.
Jos sulla ei ole kelle hellyyttäsi purkaisit ota koira, ilahdut suunnattomasti, niin minä tein, on minulle rakkaampi kuin moni ihminen.Jos vain haluat jakaa hellyyttä, siinä on sinulle uskollinen ystävä ja kaveri.
ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ ALA TEHDÄ LASTA SALAA MIEHELTÄSI, SINULLA EI YKSINKERTAISESTI OLE SIIHEN OIKEUTTA.PÄÄSSÄSI ON SE ITSE RATKAISTAVA JOS TIUKALLE MENEE, MIES VAI LAPSI.
Kaltaisesi akat oksettavat minua.
Meillä oli aikoinaan sama tilanne. Kaksi lasta tehtynä ja olivat jo kouluiässä. Minulle tuli kuitenkin n. 36 vuotiaana kova vauvakuume. Mies ei innostunut asiasta mutta perustelin asiaa sillä, että asia tulee vaivaamaan minua lopunikäni, jos emme edes yritä kolmatta koska lapsensaantihan ei ole varmaa. Mies sitten lämpeni hieman asialla ja ehkäisy jätettiin pois. Tulin raskaaksi ja saimme aivan ihanan pienen tyttären. Nyt tytär on jo ala-asteella ja on tuonut iloa, onnea, elämää ja rakkautta kaikille perheenjäsenillemme. Vanhemmat lapset rakastavat ja huolehtivat kuopuksesta ja minä ja mieheni pysymme ihanan virkeänä ja eloisana kun on vielä yksi lapsi kotona. Kyllä lapset ovat ihania!
Olet uskomattoman vajaa. Lapsen hankit siis itsekkyyttäsi pitääksesi rapistuvan kotisi ja suhteesi "virkeänä"! Viimeistään siinä vaiheessa kun lapsesi saavat kokonaan omat kuvionsa ja muuttavat kotoa, olet saman huolen edessä. Ja ehkä miestäsikin on alkanut arveluttaa, että haluaako elää happaman akan kanssa.
En halua ottaa kantaa muuten kuin vain kertomalla tapauksen lähipiiristäni:
Mies ei halunnut kolmatta lasta mutta saivat sen vaimon kanssa kuitenkin. Muihin lapsiin oli 8 vuoden ikäero. Synnytyksen aikana mies otti rakastajattaren ja tämä rinnakkaissuhde on jatkunut jo yli 3,5 vuotta. Vaimo ei asiasta tiedä.
Lasta mies kuitenkin rakastaa eikä kadu sitä että tämä on syntynyt.
Ilmeisesti perheessä on paljon muuta pielessä eikä tämä johtunut vain kolmannesta lapsesta. Sattui vaan suhde alkamaan sopivasti syntymän aikoihin.
Tietenkään vaimo ei tiedä asiasta....Ja hyvä niin. Kertoohan se kuitenkin siitä, että mies jotenkin arvostaa vaimoaan ja perhe-elämäänsä. Ja jos "totuus" tulisikin julki, saisi varmaan tämä rakastajatar kenkää, niinhän yleensä käy kun aviomiehet lähtevät vaihtelua etsimään...
Vai oikein erota et haluaisi! Ai että pitää olla yksinkertainen sivistymätön maatiaispaska! Jätä miehesi rauhaan.
Haista sinä home, kun et asiallisempaa kommenttia osaa antaa. Elämästä, lapsista ja rakkaudesta et ainakaan mitään tajua!
Onneksi oma mieleni on nyt avoin ja tiedän mitä haluan! Haluan jatkaa onnellista elämääni ukkokultani kanssa eteenpäin enkä pilata mitään kinuamalla ja kinuamalla. Ehkä näin pääsen toisaalta itsekin helpommalla; enempi omaa aikaa tehdä mitä huvittaa kun lapset kasvavat. Onhan minulla jo kaksi kullanmurua ja heitä ei mikään voita!!
Vaikeasta asiasta puhutaan. Olemme mieheni kanssa "kiistelleet" asiasta nyt pari vuotta pääsemättä asiassa eteenpäin. Seuraavassa argumentteja puolesta ja vastaan:
1. Hän vetoaa ikäänsä (41v.) ettei enää jaksa/halua lisää lapsia kahden energiapakkauksen jälkeen, jotka nyt 6 ja 4 vuotiaita. Minusta nyt taas olisi mitä ihanin viimeinen tilaisuus tehdä vielä iltatähti, kun ei ikäerokaan tulisi niin suureksi ensimmäisten kanssa.
2.Olen työpaikassa jossa viihdyn, voin määrätä itse oman työtahtini ja lomani sekä työporukka on rentoa. Tästä olisi myös hyvä hakeutua eteenpäin.. mutta taas toisaalta nyt olisi hyvä mahdollisuus myös työn puolesta olla vielä äitiyslomalla ja ei se työelämässä päteminen nyt ihan oikeasti innosta (jätetään se helsinkiläsille).
3.Olen laittanut aikalailla lasteni vaatteita ja tavaroita eteenpäin joten nekin joutuisin uudestaan hommaamaan, mutta paljonka sellainen ihana pallero nyt oikeestaan tarttee?
4.Olen ajatellut tätä asiaa nyt niin paljon jo että alan uskomaan itsekkin että tämä on pelkkä päähänpinttymä jota vaan haluan koska se minulta kielletään. Olisinko enää samaa mieltä jos mieheni sanoisi että siitä vaan, tehdään se lapsi.
5.Ollaan alettu harrastamaan lasten kanssa laskettelua, pyöräilyä yms. missä rattaat olisivat pahemman kerran tiellä. Puhumattakaan että meillä olisi hiljaista enää päiväunien aikaan. Pilaisiko nyytti isompien lasten harrastamisen?
6.Seksi luistaa taas, mutta kummankin lapsen jälkeen minulla on ollut vaikeuksia päästä ”rytmiin mukaan”, joten mieheni taitaa takaraivossaan olla epätoivoinen myös siitä
Näitä arkarruttavia kysymyksiä on ja tulee kokoajan lisää, joten kysymys kuuluukin mistä tietää milloin pitää lopettaa mietiskely ja alkaa totetuttamaan/luopua hankkeesta?????
Nämät asiat haluan vielä lisätä aiemmin aiheeseen osallistuneille: rakastan perheessäni kaikkia kolmea, koira on hankittu jo ennen lapsia, ero ei ole mikään ratkaisu ja se että haluaa lisää lapsia sekä haluaa keskittää elämänsä lapsiin heidän ollessa pieniä ei tee ihmisestä yhtään heikompaa tai tyhmää.