Pari vuotta sitten ystäväni syntymäpäivillä tapasin pojan, johon ihastuin ensi näkemällä. Muistan sanoneeni kaverilleni, että toi on mun elämäni mies. Valitettavasti hän oli kuitenkin varattu, joten jutusta ei tullut mitään. Vielä samana iltana tapasin toisen pojan, joka oli myös todella mukava. Viikko juhlien jälkeen aloimme tapailla ja nyt olemme seurustelleet siitä asti.
Eilen illalla ensimmäisellä pojalla oli juhlat, joihin menin. Vaikka emme tunteneet entuudestaan kovin hyvin, vietimme lähes koko illan toistemme seurassa, meillä oli keskenämme hauskaa ja yllättäen puhuimme hyvin henkilökohtaisista asioista. Tunsin melko syvää yhteyttä pojan kanssa, mitä ei usein tapahtunut poikaystäväni kanssa. Pojan kanssa puhuminen tuntui todella luonnolliselta ja pakottomalta. Poika kertoi, että oli eronnut tyttöystävästään juhannuksena. Ihastuin poikaan taas ihan täysillä ja poikakin osoitti selvästi kiinnostuksensa minua kohtaan.
Ongelma on, että minulla on edelleen poikaystävä, toinen poika, jonka tapasin ensimmäisen jälkeen, enkä tiedä mitä tehdä. Minulla on poikaystäväni kanssa jokseenkin hyvä ja tasainen parisuhde. Poikaystäväni on maailman luotettavin ihminen ja tiedän, että hän rakastaa minua enemmän kuin mitään muuta. Suhteessamme on useimmiten ihan hyvä olla, mutta välillä tuntuu, ettei poikaystäväni ole minua varten. Itken paljon, kun suhteemme epäilyttää minua niin, mutta rakastan poikaystävääni silti. Ensimmäisen pojan kanssa olen nauranut todella paljon, mutten tiedä vetääkö hänen luotettavuutensa ja muut ominaisuutensa vertoja poikaystävälleni. Silti jossain sydämen pohjalla on tunne, että ensimmäinen poika tosiaan voisi olla se elämäni mies. Tahtoisin todella katsoa, mihin asiat johtavat ensimmäisen pojan kanssa, mutta toisaalta ajatus poikaystävän kanssa eroamisestakin on melkoisen rankka. Tuntuu, ettei minulla ole kuin huonoja vaihtoehtoja. Voisin tietysti jatkaa eloa poikaystävän kanssa kuin ensimmäistä poikaa ei olisikaan, mutta luultavasti katuisin myöhemmin, etten tarttunut tilaisuuteen. Ensimmäisen pojan kelkkaan hyppääminenkin tuntuu toisaalta liian radikaalilta. Vaikka pojan seura ja läheisyys tuntuvat todella hyviltä ja oikeilta, en kuitenkaan oikeasti tunne häntä tarpeeksi hyvin, ja toimivan parisuhteen uhraaminen kokeilulle on liian riskipeliä. Minun ei kai auta muu kuin seurailla mitä tilanteesta kehkeytyy, mutta tunnen jo nyt järkyttävän huonoa omatuntoa poikaystäväni puolesta ja ahdistun valtavasti, kun mietin miten älyttömästi saatan häntä loukata.
Olen kovaa vauhtia särkemässä omaa sydäntäni. Tuntuu, että valitsen sitten mitä tahansa, joudun kokemaan ihan liikaa surua ja murhetta.
Eilen illalla ensimmäisellä pojalla oli juhlat, joihin menin. Vaikka emme tunteneet entuudestaan kovin hyvin, vietimme lähes koko illan toistemme seurassa, meillä oli keskenämme hauskaa ja yllättäen puhuimme hyvin henkilökohtaisista asioista. Tunsin melko syvää yhteyttä pojan kanssa, mitä ei usein tapahtunut poikaystäväni kanssa. Pojan kanssa puhuminen tuntui todella luonnolliselta ja pakottomalta. Poika kertoi, että oli eronnut tyttöystävästään juhannuksena. Ihastuin poikaan taas ihan täysillä ja poikakin osoitti selvästi kiinnostuksensa minua kohtaan.
Ongelma on, että minulla on edelleen poikaystävä, toinen poika, jonka tapasin ensimmäisen jälkeen, enkä tiedä mitä tehdä. Minulla on poikaystäväni kanssa jokseenkin hyvä ja tasainen parisuhde. Poikaystäväni on maailman luotettavin ihminen ja tiedän, että hän rakastaa minua enemmän kuin mitään muuta. Suhteessamme on useimmiten ihan hyvä olla, mutta välillä tuntuu, ettei poikaystäväni ole minua varten. Itken paljon, kun suhteemme epäilyttää minua niin, mutta rakastan poikaystävääni silti. Ensimmäisen pojan kanssa olen nauranut todella paljon, mutten tiedä vetääkö hänen luotettavuutensa ja muut ominaisuutensa vertoja poikaystävälleni. Silti jossain sydämen pohjalla on tunne, että ensimmäinen poika tosiaan voisi olla se elämäni mies. Tahtoisin todella katsoa, mihin asiat johtavat ensimmäisen pojan kanssa, mutta toisaalta ajatus poikaystävän kanssa eroamisestakin on melkoisen rankka. Tuntuu, ettei minulla ole kuin huonoja vaihtoehtoja. Voisin tietysti jatkaa eloa poikaystävän kanssa kuin ensimmäistä poikaa ei olisikaan, mutta luultavasti katuisin myöhemmin, etten tarttunut tilaisuuteen. Ensimmäisen pojan kelkkaan hyppääminenkin tuntuu toisaalta liian radikaalilta. Vaikka pojan seura ja läheisyys tuntuvat todella hyviltä ja oikeilta, en kuitenkaan oikeasti tunne häntä tarpeeksi hyvin, ja toimivan parisuhteen uhraaminen kokeilulle on liian riskipeliä. Minun ei kai auta muu kuin seurailla mitä tilanteesta kehkeytyy, mutta tunnen jo nyt järkyttävän huonoa omatuntoa poikaystäväni puolesta ja ahdistun valtavasti, kun mietin miten älyttömästi saatan häntä loukata.
Olen kovaa vauhtia särkemässä omaa sydäntäni. Tuntuu, että valitsen sitten mitä tahansa, joudun kokemaan ihan liikaa surua ja murhetta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tapasin kesällä myös kaverin, jonka kanssa tunsin läheistä ystävyyttä. Puhuttiin henkilökohtaisia ja oli hauskaa. Haluaisin jatkaa, mutta en ilmeisesti sovi hänen suunnitelmiinsa. Minä olen aina se joka otan yhteyttä, mutta hän ei kuitenkaan sano ettei saisi soitella. Vapaita molemmat. Ei vain luonnistu. Tunne pitää olla molemmin puolinen.