jonka luulin olevan vahva, en olekaan sitä. Niin sinä tulit elämääni heittelit minua mennen tullen sanoillasi, kauniilla ja rumilla, kosketit sieluani, sait minut rakastumaan itseesi, vaikka alussa pyristelinkin vastaan. Olisin siis voinut estää tämän tuskan itseltäni, jollen olisi alkanut uskomaan sanoihisi kuinka välität minusta ja kuinka minä olen tärkeä sinulle. Niin joopa joo, olinpa tosiaan tärkeä, kun nyt sitten ilmoitit kylmästi , että hyvää jatkoa vaan ja se siitä. Noin vaan ja niin helppoa sen nyt pitäisi sitten olla. Vaan ..ei ole. Tuska jäytää ties kuinka kauan ja tunnen itseni ihan typeräksi pelinappulaksi. Kiitos sinun *rakkautesi*. Mutta enpä anna enää tämän toistua. Kovetan itseni ja tunteeni. Löytyy sen herkän sielun uumenistä se kovakin puoli...
Enpä olisi uskonut
että minä
112075
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kaikki oli niin vaikeaa. Koskaan et itse kertonut tunteistasi, minun piti ne kertoa sinulle ja sittenkin olit epävarma. Kyllä minä sinua rakastin, mutta en jaksa enää..ei rakkaus ole sammunut, mutta suhteemme on vaan niin toivoton. Ja lisäksi itse satutit minua monta kertaa, vaikket sitä myönnä/tajua.
Kuullostaapa tutulta aikaisemmat tekstit. Samoin kuin alkuperäinen muutun kovemmaksi :(.
likapyykin pesuun en ala. Satutin sua tai en. Ehkä olen keskustellut väärien ihmisten kanssa, joita olen luullut sinuksi. Herääkin kammottava ajatus, ettet koskaan olekaan ollut hän vaan joku ihan muu. Haluaisin kuitenkin jättää jotakin muisteltavaa, hyvää sellaista, jotta jonakin päivänä voisin hymyillen sanoa vielä jollekin *sinä tuot mieleeni erään henkilön, johon olin hyvin kiintynyt kerran*. Mutta vielä se ei onnistu, itseasiassa ei pitkään aikaan. Jos niin olisi, en mitään olisi tuntenutkaan koskaan. Ja sen vielä sanon, että olen kyllä kertonut tunteistani.Ei sitten enempää, jottei muututa katkeriksi.
Käyttäytymiselläsi pakotit minut sanoutumaan suhteesta irti.
En tiedä ollenkaan mistä sinä puhut, mut ei mun tarvi varmaan tietääkään, riittää ilmeisesti, että sinä tiedät.
Tuossa ei ole mitään uutta mulle. Olen koko elämäni tuottanut vain pettymyksiä muille.
Jopa omat vanhempani moittivat minua aikoinaan joka asiasta, en osannut tehdä varmaan mitään oikein, aina tuotin heillekin pettymyksiä.En saanut koskaan olla vain minä, aina vaadittiin jotain parempaa.
Ilmeisesti olen koko elämäni yrittänyt saada jonkunlaista hyväksyntää tiedostamattani asiaa. Yritän olla koko ajan jotain muuta mitä olen, että minut hyvähsyttäis tälläisenä. Etsin huomiota ja rakkautta ja saankin, mutta sitten taas jotenkin onnistun tuottamaan pettymyksen. Kunpa joskus olis joku joka huomaisi sen muunkin ja rakastaisi vioistani huolimatta. Olen koko ajan elänyt jotenkin kapina mielessä ja sydän alkaa olla ihan turta. Itkin ja ajattelin koko viime yön itseäni ja alan tajuta, että lapsuuteni traumoja maksan vieläkin.
On niin paljon asioita joita et tiedä minusta. Ehkä jos olisit kaiken tiennyt, ymmärtäisit minuakin ja sitä *käytöstäni*, josta puhuit.
Joka tapauksessa teit varmaan oikean päätöksen itsesi suhteen.
Minä en ole koskaan moittinut sinua mistään ja sinusta minä pidin todella paljon, ihan sydämestäni. Olet parasta mitä mulle on tapahtunut pitkiin aikoihin. Sydämmemme oli hetken niin lähellä toisiaan.Pidäthän huolta itsestäsi...Tulet jäämään sieluuni ikuisiksi ajoiksi.
Jokaisella meillä on omat traumamme. Ja ainoastaan itse pystymme vaikuttamaan niihin. Ei toinen ihminen näe toisen sisälle. Siihen tarvitaan puhetta. Ja kukapa jäisi suhteeseen, jossa saisi p...a päälle toisen traumojen tähden? Et sinäkään.. Samoin kuin sinä, en katkeroidu menneistä, mutta eteenpäin on mentävä minunkin. Jokaisella suhteella on etsikkoaikansa. Sen olen kokenut elämässäni.
tietää miten minä olen satuttanut sinua? Mitä minä tein tai sanoin sellaista? Voisitko sen vielä kertoa...Olisi mulle helpompi, kun en nyt oikein ymmärrä tätä tilannetta täysin.
Miksi kertoisin, sillä en usko, että olet hän. Ylimalkaisesti sen verran, etten kestänyt tuuliviirimäisyyttä, jatkuvaa arvostelua, kaikki minulle-asennetta, ajattelemattomia sanoja, fyysisen kosketuksen pelkoa muissa kuin seksuaalisessa mielessä (vaistonvaraiset liikkeet loukkasivat eniten). Olihan niitä hyviä puolia, muuten en olisi kestänyt edellä mainittuja piirteitä niin kauan. Tietyt sanat painuivat todella mieleni sopukoille. Huomasin sen, ettei toinen olisi huomannut edes sitä, jos olisin palannut vieressä loppuun.. Omia vikojani oli myös tuo tuuliviirimäisyys ja se, etten lopulta uskaltanut enään päästää lähelleni.
hän, mutta on hyvä joskus huomata, ettei ole tuskansa kanssa yksin. Pärjäile sinä, ken sitten lienetkin.
Joskus on lopetettava suhde ennenkuin molemmat ehtivat loukata toisiaan liikaa. Siitä ei seuraisi kuin katkeruutta. Rakkautta ei riitä loputtomasti, jos siihen vastataan välinpitämättömyydellä. Minä aion yrittää muistaa ne hyvät hetket. Siksi lähdin.
Minulla ei ole ihmissuhdetraumoja,en ole katkeroitunut, kukaan ei ole jättänyt, ei pettänyt - EIKÄ OTTANUT.
Oih, mutta nyt vasta huomasin, että olen Särkynyt sydän keskustelussa, mitämitä? kun en ole särkikään.