Olen alle kolmekymppinen vaimo.
Mielestäni olen onnellinen avioliitossani vaikka olen pettänyt miestäni useita kertoja.
Toivoisinkin järkevää ja asiallista keskustelu kumppania jolla olisi samantapaisia kokemuksia.
Tai pettämisestä yleensä.
[email protected]
Mielestäni olen onnellinen avioliitossani vaikka olen pettänyt miestäni useita kertoja.
Toivoisinkin järkevää ja asiallista keskustelu kumppania jolla olisi samantapaisia kokemuksia.
Tai pettämisestä yleensä.
[email protected]
Vastaukset 8
Vanhimmat
dadasdad
asdaada
Olet kertonut kaikki miehellesi ja hän sen hyväksyy, jos et niin oikeasti siitä liitosta on onni kaukana !
Miltä sitten tuntuu jos miehesi saa selville ja vaikka tappaa itsensä sinun tyhmyytesi takia ?
ei kukaan tapa itseänsä tällaisesta,ja jos tappaa niin varmaan joutikin.
niin sanottu pettäminen tapahtunut aina saman kumppanin kans?Meillä on molemmat tehneet syrjähyppyjä joka vaan piristää,mutta sovittu on että jos rakastuu ja aloittaa seurustelun niin siinä vaiheessa on kerrottava tai jos sen salaa nykyseltä kumppanilta,niin se katsotaan pettämiseksi.
pettäjä ei ole vielä löytänyt sitä todellista rakkautta ja yhteiseloa jota kannattaa varjella ja kehittää. Se suhde mikä tällä on ei kaikilta osin täytä vaatimuksia mutta siihen on tyydytty ja sen takia että se ei ole 100% ottaa itselleen oikeuden täyttää sitä tavalla millä hyvänsä.
Kun sen OIKEAN suhteen löytää, joka kaikilta osin täyttää tarpeet, silloin ei tarvi olla itsekäs eikä tarvi paikata mitään. Sääliksi käy vaan kaikkia pettäjiä, he eivät aina tiedä miksi pettävät. He ovat vain kokeneet jotain puolinaista mutta luulevat kokevansa kaiken.
Omaa kokemusta on, 12 v. avioliitto ei ollut mikä voisi olla, eronneena olen saanut käsityksen jostain paljon syvällisemmästä (x kävi vieraissa, halusin ensin jatkaa mutta totuus kävi ilmi; tilaisuus kokea oikeata suhdetta)
minä ainakin voin sanoa että olen löytänyt sen onnen ja 100 % rakkauden ja olen sitä vaalinut varjellut ja kehittänyt aina parempaan päin. Mutta kyllä niitä notkahduksia voi tulla joillakin niin kuin meilläkin on tullut.
Olemme olleet naimisissa 30 v ja mieheni niin kuin minäkin olemme käyneet vieraissa, ne on ollut sellaisia yhdenillan juttuja joista ei kannata sen enmpää puhuakkaan, vain sellasia seikkailuja.
Mutta kuitenkin meidän yhteiselämä on niin rikasta henkisesti ja sanomme päivittäin toisillemme että rakastan sinua ja se pitää varmasti paikkansa. Vuosien myötä elämämme paranee, intohimo ja kaikki pienet asiat koemme yhdessä, me ei edes ensimmäisen hypyn kohdalla ajateltu eron mahdollisuutta.
Ehkä sinunkin olisi kannattanut jatkaa olisi voinut olla että syrjähypystä huolimatta vaimosi on sinulle se kaikkein rakkain.
Me olemme käsittäneet nämä yhdenillan jutut vain sellaisiksi että esim. pitäähän sitä vaateitakin joskus vaihtaa mutta silti yksi ja sama kolttu tai verkkarit on paras.
Hyvä Vaimo,
Olen itse saanut nauttia petetyksi tulemisesta ja sen tunteen kanssa elää. Avioliitto kaatui, ei siihen pettämiseen, ei se asiaa tietenkään auttanutkaan, vaan kokonaisuuteen - "emme olleetkaan toisillemme ne oikeat ihmiset".
Nyt elän erittäin onnellisessa parisuhteessa ja marssin naiseni kanssa vihille ensi kesänä....
Kaikesta hyvästä olosta huolimatta jossain sisällä asuu edelleen epävarmuus, jonka petetyksi tuleminen sinne jätti. Ilman minkäänlaista syytä tai epäilystä välillä kauhistuttaa - "mitä jos taas...." No, sen tunteen kanssa olen oppinut elämään ja nuo hetket harvenevat.
Ajattelinpa laittaa tähän hieman omia ajatuksiani pettämisestä, jotka syntyivät omien kokemusteni jälkeen. Kirjoitin jotain tälläistä jo jokunen kuukausi sitten tälle samalle palstalle....
Mitä se ”uskottomuus” tai "pettäminen" oikein tarkoittaa. Tämä on siis oma käsitykseni asiasta, joka ehkä vastaa kysymykseen "Mitä väärää tässä muka on??"
Ensinnäkin, ei pitäisi erottaa asioita ”arvot”, ”teot” ja ”vastuu” toisistaan, kuten jotkut näytättävät tekevän.
Toiseksi pettäjien maailmankuva tuntuu monesti pelkistyvän siihen, että mistä ei jää kiinni, ei ole väärin tai ”rikollista”.
Kolmanneksi voisi pettäjiltä kysyä rakastavatko he puolisoaan ”oikeasti” – mitä se ”oikeasti” sitten kenellekin tarkoittaa...
Jos tuota hieman pyrkisi perustelemaan...
”Uskottomuuden” (positiivinen) vastakohtahan on ”Uskollisuus”. Molemmat sanat perustunevat varsin selvästi sanaan ”usko” tai ”uskoa” – kyse ei siis ole tiedosta vaan siitä, että uskotaan (tai ollaan uskomatta) johonkin; on se jokin sitten ”minä itse”, jumala, raha, rakkaus tai vaikka toinen ihminen. Kun kyseessä on toinen ihminen, silloin tähän "uskoon" liittyy myös oman "suojauksen" avaaminen, oman haavoituvuutensa paljastaminen toiselle - uskon sinua, luotan sinuun, sinun ei tarvitse todistaa mitään...
Uskollisuus siis voisi tarkoittaa vaikkapa tuon toisen ihmisen sinua kohtaan osoittaman "uskon" kunnioittamista... "Osoitan teoillani ja puheillani arvostavani sinun minua kohtaan osoittamaasi uskoa".
Uskollisuudelle (uskottomuudelle) hyvin läheisiä asioita, ainakin minun mielestäni, ovat ”luottamus” (epäluottamus), ”rehellisyys” (valheellisuus) ja näistä voidaan hyvin helposti johtaa ”kunnioitus” (halveksunta) ja ”arvostus” (väheksyntä).
Mitä siis pettäjä tekee ollessaan uskoton??? Mikä sitä toista ihmistä loukkaa?? (”En halua kuitenkaan loukata häntä.....” kuulee monesti sanottavan....).
Onko se ”loukkaava”, se mitä pettäjä tekee vai se mitä toinen ihminen tietää pettäjän tekevän. Totta kai; ”mitä ei tiedä, ei voi satuttaa”, niinhän se tuntuu pettäjän maailmassasi menevän.
Voisiko kuitenkin olla niin, että pettäjä loukkaa toista ihmistä teoillaan, tietää tämä niistä tai ei?? Loukkaako pettäjä myös omaa suhdettaan tuohon toiseen ihmiseen?? Asettaako pettäjä kaikki tätä toista ihmistä kohtaan tekemänsä teot, sanomansa sanat, antamansa lupaukset kyseenalaiseksi??? Osoittaako pettäjän teko, että hän halveksii tuota toista ihmistä??? Osoittaako pettäjän teot ja niiden vähättely, että hän väheksyy suhdettaan tuohon toiseen ihmiseen???
Pettäjät tuntuvat monesti vastaavan ”Ei!!”. Samalla logiikalla, vaikka myönnänkin liikkuvani jo hieman aiheesta sivuun, voidaan sanoa, että rikos on rikos vasta sitten kun siitä jää kiinni, vai mitä mieltä olette? Sellainen lähestymistapa perustuu aika mielenkiintoiseen arvomaailmaan ja johtaa sellaiseen maailmaan, jossa en itse haluaisi elää...
Kuten edellä jo kirjoitin, mielestäni tuo luottamus on hyvin läheinen asia uskollisuudelle. Kuinka monta kertaa mielestäsi voi toisen luottamuksen pettää??? Seitsemän, viisi, kaksi vai yksi... Kyllä se vastaus on ”ei kertaakaan”. Kun sen kerran tekee, on sen luottamuksen takaisin saaminen todella pitkän ajan ja työn takana. Sitä ei rakenneta tuosta vaan parilla ”anteeksi...” ja ”rakastan, rakastan....” lauseella.
Ihmisen tekemiset perustuvat yleensä johonkin arvoon tai tavoitteeseen tai sitten niiden puutteeseen – välinpitämättömyyteen... Mitkä ovatkaan pettäjän arvot ja maailmakuva? Entä pettäjän suhde puolisoonsa ja suhteeseensa??
En TODELLAKAAN arvota kenenkään ajatuksia, vielä vähemmän tekemisiä. En missään nimessä aseta itseäni muita ylemmäksi tai alemmaksi - jokainen tekee varmasti mitä parhaaksi näkee..... mutta jos jotain toivon, niin sitä, että jokainen olisi rehellinen, edes itselleen....
Ja mitä empatiaan tulee.... Siis empatiaan, kykyyn asettua toisen asemaan, kykyyn tuntea mitä toinen tuntee... miltä omat teot tuntuvat toisesta... Empatiaa ei koskaan ole liikaa!
Lopuksi:
Minua viisaampi on todennut, että "Rakkaus on verbi"... Osoitat/todistat rakkautesi teoillasi. Rakkaus on siis tekemistä, se ei ole ainoastaan tunne, rakkaus vaatii työtä...
Uskottomuuskin lienee eräs "rakkauden teko" - mitä se sitten todistaakaan pettäjän rakkaudesta....
Sellaisia ajatuksia on mielessä pyörinyt.
Kaikille Erittäin Hyvää Uutta Vuotta!!