Olen seurustellut poikaystäväni kanssa neljä vuotta ja viimeinen vuosi tästä ajasta on ollut enemmän tai vähemmän huonoa aikaa. Erosta ollaan aina toisinaan puhuttu, mutta kuitenkin aina päätetty yrittää vielä kerran. Nyt kuitenkin olen vihdoin saanut tehtyä ratkaisun että haluan erota.
Ongelmana on kuitenkin poikaystävän sairaus, joka on pahentunut viimeisen puolen vuoden aikana. Olen pysynyt hänen rinnallaan sairauden aikana, ollut lääkärireissuilla tukena ja kotona hoivannut kun apua on tarvittu. Tämä sairaus ei kuitenkaan ole eron syynä. Tuntuu vaan pahalta jättää toinen oman onnensa nojaan sairautensa kanssa, koska hänellä ei ole oikein muita kehen tukeutua, mutta oma ahdistukseni alkaa olla jo sitä luokkaa että jotain pitäisi tehdä. Halu elää yksin on todella vahva.
Olenko paha ihminen jos nyt jatkan omaa elämääni eteenpäin ja jätän toisen yksinään etsimään hoitokeinoa sairauteensa? Onko kukaan ollut vastaavanlaisessa tilanteessa?
Ongelmana on kuitenkin poikaystävän sairaus, joka on pahentunut viimeisen puolen vuoden aikana. Olen pysynyt hänen rinnallaan sairauden aikana, ollut lääkärireissuilla tukena ja kotona hoivannut kun apua on tarvittu. Tämä sairaus ei kuitenkaan ole eron syynä. Tuntuu vaan pahalta jättää toinen oman onnensa nojaan sairautensa kanssa, koska hänellä ei ole oikein muita kehen tukeutua, mutta oma ahdistukseni alkaa olla jo sitä luokkaa että jotain pitäisi tehdä. Halu elää yksin on todella vahva.
Olenko paha ihminen jos nyt jatkan omaa elämääni eteenpäin ja jätän toisen yksinään etsimään hoitokeinoa sairauteensa? Onko kukaan ollut vastaavanlaisessa tilanteessa?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olipas tyhmä kysymys. Ei sinulla liene kykyä päättää toisen ihmisen sairaudesta ja terveydestä. Jos kerran kuitenkin aiot leikkiä inhimillistä niin voithan jättää vasta sitten kun hänellä on rahaa lähteä Thaimaaseen hakemaan lohtua todellisista hymyilevistä kaunottarista. Unhoittuu sekunnissa entiset hoidot.;)
Ai niin, ja sitten kun olet jättänyt hänet niin tule tänne sedän hoidettavaksi (hieroo käsiään).
Ethän sinä voi suhteessa olla vain toisen mieliksi. Jokainen vastaa viime kädessä itsestään, ja on miehesi oma tehtävä luoda itselleen sopivaa tukiverkostoa. Tuossa tilanteessa ei varmaan enää mitkään avioliittoleirit ja terapiat enää auta, jos olet jo päätöksesi tehnyt.
Missään tapauksessa nyt ei saa jättää ihmistä yksin...
Teet kurjimman teon mihin ihminen pystyy.
Hylkäät toisen silloin kun hän on heikoimmillaan.
Yksin minäkin elän ja erittäin sairaana, loppuikäni.
Kaupungilta saa kotipalvelua tarpeen mukaan.
Minäkin saan siivous ja ostoskuuriiri-sekä kuljetuspalvelut, eikä ole kauhean kalliita.
Enkä todellakaan suostuisi siihen, että joku olisi kanssani pelkästä säälistä.
Toinen miehen sisäpuolella,ja toinen vierellä.
-Odottaa ilman rakkautta,toisen pankkitilillä eläen,ja lähtee sitten pois,ja senjälkeen haluaa olla ,tottakai,hyvä ystävä miehelleen..
MIKSI kiduttaa sairaista noin?
ja toinen..
Voin puhua kokemuksesta,koska olin itse ollut koko ikäni urheileva ja terve kuin pukki.
Avoliitossa elettiin jo kymmenettä vuotta kunnes sairastuin.
Koin hirveän paljon henkistä pahoinvointia siitä että kahlehdin avovaimoni elämään tälläisen sairaan ukon kanssa.
Juuri kun olin saanut mietittyä itselleni selväksi että elämä jatkuu ja puolisoni rakastaa minua vaikken ole enää täysikuntoinen tapahtui shokki!!
Puolisoni ilmoittikin että aikoo jättää minut,koska näin ei voi jatkua..
Ketään toista hänellä ei ole muttei voi vaan jatkaa enää näin.
Kuukautta myöhemmin kuulin kumminkin kautta rantain että hänellä olikin joku uusi.
Ymmärsin heti tosiasiat että hän ei halunnut jatkaa sairaan miehen kanssa ja pilata elämäänsä näin.
Se sattui hirveän kovasti,tunsin epäoikeuden mukaisuutta ja masennuin.
Kuinka hän,jota olin rakastanut,jonka tunsin niin hyvin saattoi tehdä minulle näin?
Toki siitä ajan saatossa nousin jaloilleni,ja osasin ajatella jo että parempi kuin meni koska tuskin hän minua oikeasti oli koskaan rakastanutkaan,silti tunsin syvää katkeruutta häntä kohtaan.
Hän nimittäin lähti,ja en kuullut tai nähnyt häntä sen jälkeen,jätti siis oman onnensa nojaan.
Tältä pohjalta antaisin hieman sinulle ajattelemisen aihetta ja neuvoa.
Ota heti yhteys paikalliseen lähipalveluun.
Järjestä miehellesi joku toinen kontakti josta hän saa tukea ja apua .
Älä hylkää sairasta liian nopeasti,ei siinä elämältäsi liikaa hukkaan mene!
Katso jonkun aikaa että miehesi pärjää varmasti ilman sinuakin uuden kontaktin kanssa.
Älä anna miehesi ymmärtää että jätät hänet sairauden vuoksi!!
Aloita pikkuhiljaa valmistelut uuteen elämääsi irtaantuen sillä tavoin miehestäsi.
Uskon että tällä tavoin voitte pysyä silti ystävinä ja jätät hyvillä mielellä miehesi taaksesi.
Tärkeintä on että teet kaiken pikkuhiljaa ja yrität olla loukkaamatta miestäsi.
Koska sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Olen eronnut miehestä, joka sairasti vakavaa, etenevää, parantumatonta sairautta, johon ei hoitoa ole. Sairaus oli suuri osa elämäämme 10vuotta. Fyysinen sairaus vaikuttaa suuresti myös psyykeeseen. Luonnollista.
Tunsin vastuuta miehestäni. Sen vuoksi eron toteuttaminen kesti vuosia. Koin, etten VOI jättää sairasta miestä. Että se on itsekästä. Voisin sanoa, ettei sairaus ollut eron syy..ei ollutkaan, mutta onhan se niin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ei voi tietää, olisiko eroa tullut ilman sairautta. Monien asioiden summa. Kukaan ei enää perheessä voinut hyvin.
Eli erosin. Autoin mieheni ns uuden elämän alkuun ja olen edelleen apuna ja tukena tarvittaessa. Varmasti ympärillä on ihmisiä jotka kauhistelevat kuinka jätin sairaan miehen. No, niillähän yleensä eniten on "hyviä" mielipiteitä, jotka eivät todellisuudessa juuri mitään tiedä.
Toivon kykeneväni elämään elämäni siten, etten tule katkeraksi. Sen haluan välttää!
..kuinka jätin sairaan miehen. No, minulla jättäjänähän yleensä eniten on "hyviä" mielipiteitä, mutten todellisuudessa juuri mitään tiedä.
Voithan sinä silti tukea häntä vaikka ette olisi enää yhdessä.Tukisit häntä ystävänä.
Jos jatkaisit seurusteluanne säälistä niin loppupeleissä katkeruus voittaa.....
"Voithan sinä silti tukea häntä vaikka ette olisi enää yhdessä."
Pitää myös ajatella ,miltä TOISESTAKIN tuntuu,kun ensin jätetään,ja sitten seuraavana päivänä tulee ystävänä luokse kysymään kuulumisia
"Kuinkas kuuluu,kun vaimo(minäminäminä) läksi(n) ja sairaus iski, onko ollut kivä päivä"
Munapäitä sellaiset ovat jos ensin jätetään ,ja sitten halutaan olla kavereita!!!
Saadaan ensin tarpeeksi,että voidaan olla hyvä ystävä..
Miksi pitäisi olla säälistä toisen kanssa? Jos rakkaus on jo loppunut niin sairastut pian itsekkin kun et ajattele itseäsi.
ehkä sinulla on pelko hänestä jos hän kuolee jäät yksin
mutta olet nuori niin elä hukaa aikaasi ja elämää hänen hoitoon ei se ole väärin jos jätät hänet tuttava perheelle kävi samoin nuori tyttö päätti jatkaa omaa elämää ja poika hyväksy sen niin hyväksy sinäkin
Olin seurustellut tyttöystäväni kanssa yli 5-vuotta, kunnes jätin hänet vasta. Olin onneton ja elämä tuntui raskaalta. Nyt helpottaa vaikken tiedä yhtään mitä haluan.
Tyttöystäväni sairaus vaikutti, muttei ollut syy eroomme. En ole kehdannut kertoa kaikille erostamme, koska en tiedä miten siihen suhtaudutaan. Hänen vanhempansa ja omani ymmärsivät kuitenkin ratkaisun täysin. Ex-tyttöystäväni syyttää erosta sairauttaan, eikä ehkä käsitä ettei kyse ole vain siitä.
Sinun tulee jatkaa elämää eteenpäin, eikä alkaa hänen hoitajattereksi. Jos et mene elämässäsi eteenpäin, katkeroidut.
Ei tässä sairasta jätetä vaan ihminen. Miettikää vielä, kuka on sairas?
Jos henkilöllä on pitkäaikainen sairaus, niin se muuttaa häntä ja läheisiään. Tietysti muutkin elämänkokemukset muuttavat: ei olla enää samoja kuin tavatessamme.
Sairas voi jopa, tiedostamatta itsekään, kehitellä oireita ja saada siten ihmsiset tukemaan itseään. Mitä sairas itse antaa suhteeseen, vaiko onko hän vain saava osapuoli. Onko silloin kyseessä enää kahden tasavertaisen aikuisen suhde, vai riippuvuussuhde?
Näin mietin yöllä. Lisäksi: vaikka rakkaus loppuu, kun ihmiset muuttuvat, niin aina se suhde voi muuttua kaveruudeksi. Olen eronnut 23v avioliitosta. Myönnettyämme, ettei enää "sellaista" rakkautta ollut, koimme epäonnistuneemme. Ei meille pitänyt käydä näin. Kun nyt kuitenkin kävi, voinemme olla ystäviä. Se ei tarkoita sitä, että jatkuvasti ollaan tekemisissä tai se olisi riippuvuussuhde, mutta olemme kuitenkin kiinnostuneita toistemme hyvinvoinnista nykyisissä elämäntilanteissamme. Siis näin ajattelen yöllä ja nyt nukkumaan.