Missä on se minun tyttöystäväni, rakastajani, rento naiseni, naurajani, paraskaverini, vaimoni, lastemme äiti.......
Olit monta vuotta siinä!
MISSÄ OLET?
Olit monta vuotta siinä!
MISSÄ OLET?
En tunne vaimoani enää...
Loppuunpalanut
81515
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
..tullut femakkko ?
Kävi vain toisinpäin!
Mihin katosi mieheni,rakastettuni,ystäväni.
Kuka on tuo tunteeton muukalainen jota en tunne?
Rakkauden voi kuolettaa,sen voi lopettaa ja kaiken
voi heittää menemään.Näköjään hyvin helposti..
Et voi pitää häntä väkisin,ruikuttaminen ja itkeminen ei auta...en tiedä mikä auttaa sinun
tapauksessasi mutta minä päästin irti ja vapautin
hänet itsestäni.
Turha sitä on itkeä perään, kait sitä aikuiset ihmiset tietävät seuraamukset silloin, kun uuden suhteen alkaessa, entisen kanssa on tehtävä avioero.
Eiköhän se uusi suhde ole niin arvokas, että kannatti kaikkeen alkaa.
Pitää vain nauttia uuden kanssa elämisen onnellisuudesta, näinhän sen pitäisi olla. Siis valittelu ja kiukut,sekä ahdistelu ja kaikenlainen väkivalta, myös henkinen pois.
Annetaan tämän entisen edes elää omaa "onnellista" elämäänsä omilla ehdoillaan.
Piilossa olen väsymyksen ja tympääntymisen muurin takana.
Missä on se minun ihana poikaystäväni, mieheni, rakastajani. Missä on se mies joka auttoi kotitöissä, hoisi lapsia ja hemmotteli minua. Kuka on tämä mies joka makaa sohvalla tai tuijottaa nettiponoa, chattailee ja mesettää.Kuka on tämä mies jonka kodinkoneeksi ja huoltoyksiköksi olen joutunut?
Luin kirjoituksesi.Oli kuin olisin omasta elämästäni lukenut.Olen tosi väsynyt tähän,mies on todellakin kuin täysihoitolassa.Aikaa ja halua riittää tietokoneella istumiseen mezetyksen ym. seurassa.Meille,lapsille ja minulle ei riitä aikaa ei hetkeä kuunnella tai jutella.Jopa jatkuvat tekstiviestit verottavat aikaamme.Kavereita kyllä joudetaan kuunnella ja paneutua asiaan.Meille tiuskitaan,menkää jo maate,olkaa hiljaa,missä ruoka viipyy,ootko ostanu tupakkia?....Olen useasti sanonutkin,että olen kolmen lapsen äiti ja mieheni on tämä iso karvainen lapsi.Jopa meidän kissamme saa enemmän silityksiä,kuin me.
Minusta vain alkaa tuntua,etten halua tuhlata elämääni miehen rinnalla,jolle olen tarpeellinen tarpeeton.Haluaisin tuntea olevani rakastettu myös aikuisen silmissä,lapseni kertovat ja näyttävät tunteensa päivittäin.Joudun tekemään päätökset kaikista asioista,hän ei jaksa olla kiinnostunut.Varjele jos teen virheen ,saa kuulla kuinka typerä olen ollut.Ollessani pois kotoa,lapset soittavat minulle kysyen asioita.Miksi ette kysy isältä? Se on koneella ja äkänen jos sitä häiritään! Kotiin tultua mieheni kyselee muka leikkisästi:Jaaha kenes sällin kanssa sitä oltiin,ettei vaan oltu jonkun miehen kaa?
Olisiko ihme jos joku kaunis päivä muutaisin elämäni suuntaa ja lähtisin lasteni kanssa pois? :(
Samaa ihmetellyt miehestäni, emme puhu enää niin että kuulisi sanoja todella, emme kosketa niin enää että tuntisi sydämellä, emme katso toisiamme niin että näkisimme.
Surullista.
*voimia halaten sinulle*
Vau! Ihana aloitus. Kirjoita tuo paperille, anna hänelle ja sano että haluat hänet takaisin. Siitä alkaa keskustelu.
Näin sitä usein pitkässä parisuhteessa käy kun arki, aika, lapset, työ, aikuisuus, velvollisuudet ja toisen itsestäänselvyys alkavat viedä voiton siitä ihanasta rakastumisen ja toiseen tutustumisen tunteesta. Varmaan näin käy ihan kaikille joskus!! Ole sinä se joka nöyrtyy ja tajuaa alkaa puhumaan ja etsimään sitä sisintä yhteyttä. Ihan varmasti hänkin tuntee sisällään samoin. Se on vaan niin ihmeellistä, että se ihminen joka on kaikkein läheisin onkin kohta se, jolle ei uskalla avata sisintään ja olla heikko.
Meillä alkoi uusi onni 2 vuoden haahuilun ja seksipanttailun jälkeen niin että mies sanoi yksi päivä että sillä on ikävä minua. (yhdessä ollaan oltu lähes 20 vuotta) En sanonut silloin mitään. Seuraavana päivänä puhuimme vähän lisää parisuhteesta, lähinnä siitä että pitää eriytyä jos haluaa yhteen. Eli pitää olla omia juttuja, harrastuksia, kavereita ym. ennen kuin tuntuu siltä ettei olla itsestäänselvyyksiä, aina yhdessä ja saatavilla, plääh, "lahje lahkeessa". Seuraavana päivänä oltiin aamulla sängyssä ja juteltiin. Pyysin anteeksi sitä kun minun ei ole tehnyt häntä mieli pitkiin aikoihin ja kysyin käykö hän puutteessaan vetämässä käteen. Ei kuulemma..kainosteli! Sanoin että mä teen sitä käsisuihkulla ja kyllä tekee hyvää. Siitä alkoi lähentyminen, avautuminen ja vanhan nukuksissa olleen seksuaalisuuden herääminen. Nyt tuntuu hyvältä, hymyilemme, puhumme, kosketamme, rakastelemme. Elämä on ihanaa kun uskaltaa!!!
Mihin katosi se ihana hellä seksuaalinen nainen jonka kanssa asuttiin pitkään yhdessä?
Katosi omaan itsekkyyteensä.
Päätti että kotona oli ainoastaan hänen säännöt. Päätti että mitä syödään ja milloin syödään.
Päätti että ravintolassa saa suudella muita miehiä, koska ne merkitse hänelle mitään vaikka minule merkitsivätkin.
Päätti että minun pitää unohtaa ne asiat tai me emme voi jatkaa.Päätti etten saa puhua asiasta.
Päätti että saa olla koko yön ulkona "kavereidensa kanssa" jos niin haluaa.
Päätti milloin rakastellaan ja milloin ei.
Päätti milloin saan olla lähellä ja milloin en.
Lopuksi minä päätin: en halua elää tuollaisen itsekkyyden kanssa.
Päätin lähteä, lähdin ja etsin oikeaa rakkautta kunnes löysin sen.
Nyt olen päättänyt olla onnellinen ja olenkin.